Rentoutumista Oulussa

Jo edellisellä Suomen visiitillä tuli todettua, että Suomessa käynti laskee stressiä merkittävästi. Se alkaa välittömästi laskea, kun alkaa täysin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, ymmärtää puhutun kielen ja luetun tekstin. Tietää, että ei oikeastaan voi tulla sellaista tilannetta siinä ympäristössä mistä ei voisi selvitä. Joten vaikka ei Belgiassa oleminen mitenkään kamalaa ole, päin vastoin, on aivan ihanaa käydä Suomessa.

Sen lisäksi, että Suomi itsessään jo näemmä poistaa stressiä huomattavasti, sitä teki myös kiireetön viikonloppu, palapeliä kasaten, kävellen ja saunoen. Edellä mainittujen lisäksi sain myös nauttia kunnollisesta hieronnasta, joka auttaa MM:iin valmistautumisessa. Paluumatkalla sitten oli laukku täynnä talvivaatetta ja taisi mukaan tulla muutama tyrnimehukin. Seuraava Suomen reissu suuntautuukin sitten Vaasan suunnalle marraskuussa ja kenties sillon ei voi puhua kiireettömästä viikonlopusta, sillä minuuttiaikataululla täytyy varmaan mennä, että ehtii näkemään mahdollisimman montaa samalla reissulla, mutta eipä vielä parane murehtia siitä liiaksi.

Viikonloppu Jyväskylässä

Matkareitti Huysta Jyväskylään ei mennyt lyhintä mahdollista reittiä, sillä siihen tosiaan kuului yö Düsseldorfissa ja junamatka Helsingistä Jyväskylään. Vaihtoehtoinen reitti olisi ollut Brysselistä, mutta Helsingistä matka olisi jatkunut lentäen Kajaanin kautta Jyväskylään. Kyllä! En tiennytkään, että Suomen sisäisiä lentoja muualle kuin Helsinkiin. Päädyin kuitenkin tuohon Düsseldorf vaihtoehtoon, sillä yöpymällä siellä muodostui tosiaan mahdollisuus tutustua kaupunkiin. Lisäksi ajan kuluttaminen junassa  tuntui miellyttävämmältä kuin lentokentällä, sillä matka-ajat olivat loppupeleissä lähes samat.

Jyväskylään päästyäni juoksin tovin kaupungilla asioilla, kunnes minut haettiin vääntöihin, nisävääntöihin kuten niitä nykyään kutsutaan. Nisäväännöissä oli mukana seitsemän Suomen naisvääntäjää sekä muutama kiintiömies. Kädenvääntöä mukaan mahtui tunteja, mutta myös mukavaa yhdessä oloa, kuulumisten vaihtoa, saunomista, paljua, huonepakopeli (jossa valitettavasti huone osoittautui paremmaksi) sekä isoveljen bändin keikka Lutakossa. Sanomattakin lienee selvää, että tuon kaiken ehti sellaiseen 48 tuntiin, ei aikaa juuri nukkumiselle jäänyt, mutta siitä huolimatta viikonloppu oli oikein rentouttava.

 

Ihanan turvallista

Lähes yksitoista viikkoa ulkomailla ja tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Mitään varsinaista koti-ikävää tai muuta ei ole ollut, sillä tekemistä on riittänyt, niin töissä kun vapaallakin. Mutta tottakai ystäviä Suomessa on ikävä, sillä sitä ei noin vaan hypätäkkään autoon ja ajeta kahville. Tänä viikonloppuna sitä on sitten mahdollisuus nähdä lähes kaikkia ihania Suomen naiskädenvääntäjiä Jyväskylässä.

Ensimmäinen huomio Suomeen päästyä oli, että onpas omituista, kun ymmärtää, mitä ympärillä puhutaan ja mitä kylteissä lukee. Meni myös hetki tajuta, että kassaneidille voi puhua suomea. Muutama tunti Suomeen saapumisen jälkeen huomasin, että stressitaso alkoi selkeästi laskea. Enpä ole oikein tarjunnutkaan miten korkealla se on ollut. Töiden määrä ei tokikaan vapaapäivän johdosta varmasti vähentynyt, mutta selitykseksi itselleni järkeilin, että stressin lasku johtuu siitä, että pystyn ymmärtää mitä ympärillä puhutaan ja tapahtuu. Koska ympäristö on sen vuoksi tutumpi, minun ei tarvise olla korostetun valppaana, vaikka aina vähän kuitenkin. Belgiassa kun ei juurikaan ymmärrä mitä ympärillä puhutaan, niin tilanteisiin joutuu keskittyä aivan eri tavalla. Kaiken lisäksi yksin liikkuessa jotuuu olla muutenkin vielä paljon enemmän hököllä.  Vaikka se uuden tutkiminen on mielenkiintoista, on se näemmä myös kuluttavaa. Toivottavasti stressitaso jatkaa vielä laskuaan, niin sunnuntaina saa sitten palata Belgiaan kevein mielin kädet kipeänä.

Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.