Lähes yksitoista viikkoa ulkomailla ja tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Mitään varsinaista koti-ikävää tai muuta ei ole ollut, sillä tekemistä on riittänyt, niin töissä kun vapaallakin. Mutta tottakai ystäviä Suomessa on ikävä, sillä sitä ei noin vaan hypätäkkään autoon ja ajeta kahville. Tänä viikonloppuna sitä on sitten mahdollisuus nähdä lähes kaikkia ihania Suomen naiskädenvääntäjiä Jyväskylässä.

Ensimmäinen huomio Suomeen päästyä oli, että onpas omituista, kun ymmärtää, mitä ympärillä puhutaan ja mitä kylteissä lukee. Meni myös hetki tajuta, että kassaneidille voi puhua suomea. Muutama tunti Suomeen saapumisen jälkeen huomasin, että stressitaso alkoi selkeästi laskea. Enpä ole oikein tarjunnutkaan miten korkealla se on ollut. Töiden määrä ei tokikaan vapaapäivän johdosta varmasti vähentynyt, mutta selitykseksi itselleni järkeilin, että stressin lasku johtuu siitä, että pystyn ymmärtää mitä ympärillä puhutaan ja tapahtuu. Koska ympäristö on sen vuoksi tutumpi, minun ei tarvise olla korostetun valppaana, vaikka aina vähän kuitenkin. Belgiassa kun ei juurikaan ymmärrä mitä ympärillä puhutaan, niin tilanteisiin joutuu keskittyä aivan eri tavalla. Kaiken lisäksi yksin liikkuessa jotuuu olla muutenkin vielä paljon enemmän hököllä.  Vaikka se uuden tutkiminen on mielenkiintoista, on se näemmä myös kuluttavaa. Toivottavasti stressitaso jatkaa vielä laskuaan, niin sunnuntaina saa sitten palata Belgiaan kevein mielin kädet kipeänä.