Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.

 

 

Belgialainen kiropraktikko

Alaselkä on vihoitellut jo jonkin aikaa ja senkin vuoksi riittävän hyvän hierojan löytäminen olisi tosi tärkeää. Koska tulevalle viikonlopulle on suunnitelmissa reissu Jyväskylään, tuli mieleen, että kenties voisin reissussa hyödyntää myös suomalaista osaamista selän korjaukseen. Vaan koska tämä hyvä idea syntyi vasta maanantaina selän kanssa huonosti nukutun yön jälkeen, lienee turha sanoa, että ajan saaminen oli mahdotonta, etenkin perjantai-illalla. Plän B:ksi tuli google ja hakusanaksi kiropraktikko Belgiasta, vaikka ajatus jo sinänsä tuntui varsin hooceeltä. Sellaisia löytyikin huomattavasti enenemmän kuin urheiluhierojia. Availin lähialueen kiropraktikkojen nettisivuja ja sivun ja intuition perusteella lähetin viestin. Kirjotiin viestin suosista englanniksi, sillä ajattelin, että selän niksauttelun kanssa englannin kielen taito on kynnys kysymys. Kiropraktikko soittikin minulle hyvin pian viestin jälkeen ja puhui sujuvaa englantia. Sain myös ajan vielä samalle illalle, joka toisaalta oli epäilyttävää, sillä jos on hän on hyvä, luulisi olevan jonoa.

Maanantaina töiden jälkeen suuntaisin kiropraktikolle, hieman jännityksessä, että mitäköhän tästäkin seuraisi. Oikea paikka löytyi helposti ja vastaanottotiskin nainen tervehti iloisesti ja heti engalnniksi, selkeästi tietäen kuka olin. Ennen sisäänpääsyä minun piti vielä täyttää esitetietolomake, joka oli tietenkin vain ranskaksi, mutta nainen auttoi minua käännöksessä. Olennaisimpana kohtana tietenkin oli, että onko jotain aiempia vammoja tai sairauksia millä voisi olla vaikutusta hoitoon, sekä lopussa vastuuvapauslauseke. Ei muuta kun nimi alle ja katsomaan millaista käsittelyä saisin. Kiropraktikko vaikutti ammatimaiselta, teki erilaisia tutkimuksia selän ja kropan liikkuvuusta. Itse naksatuttelu meni hyvin samankaltaisesti kuin Suomessa. Menen vielä uudestaan torstaina, mutta tosiaan mitään muuta varsinaista vikaa ei ollut, kuten ei pitänytkään, mutta selkäranka oli päässyt virheasentoon, Miksi-kysymykseen vastausta ei kiropraktikolta saanut, mutta itse epäilen sänkyä, sillä aluksi se oli aivan liian kova. Nyt sen pitäisi olla hyvä, mutta jos selkä oli jo kierossa, niin ei se paranneltu patja enää auttanut. Katsotaan nyt toisen käynnin jälkeen, jos tuo selkä asettuisi kunnolla.

Huyssa kun selvittiin yli kaksi viikoa kestäneestä tivolista, niin tilalle tuli kahden viikon sirkus. Sirkus itsessään ei kadulla näy muuten kuiin kadunvarsimainoksina, mutta ne sitten ovatkin mainitsemisen arvoisia, ovat nimittäin pelottavia. Etenkin tuo missä pelle taluttaa hanhea. En tiedä millainen sirkus itsessään on, mutta noilla julisteilla pysyn kyllä mielellään kaukana.