Belgian kansallispäivä

Viime vuonna olimme Belgian kansallispäivänä Ranskan rannikolla, Normandiassa. Tänä vuonna vietin päivän Huyssa. Juhlapäivä ei tosin näkynyt katukuvassa muutoin kuin, että osaan parvekkeista ilmestyi Belgian lippuja. Kansallispäivän osuessa viikonlopulle siitä seuraa sitella maanantaivapaa. Ylimääräinen vapaa meni tavaroiden pakkailuun, sillä lähtö Suomen lähestyy vauhdilla.

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivän kunniaksi kävimme illalla työmaan Suomi-porukalla syömässä hienosti, Cadre Culinairessa. Ruoka oli hyvää ja annokset oli hienosti tehtyjä, mutta hienosta paikasta todella oli kyse, sillä kolmen ruokalajin kanssa meni kolme tuntia. Hinnaltaan paikka oli belgialaisittain jopa kallis, 34e, mutta todellisuudessahan se oli todella halpa.

Itsenäisyyspäivänä oli myös hyvä miettiä mitä minulla on ikävä Suomesta. Tosin siihen pohdintaan voisi käyttää loputtomasti aikaa, mutta mennään nyt muutamalla mitä tulee päällimmäisenä mieleen ja oman kokemuksen mukaan.

Ongelman ratkaisu
Jos on joku ongelma, niin suomalainen ratkaisee ongelman. Belgialainen ensin haluaa puhua siitä miltä se ongelma tuntuu, sen sijaan että keskittyisi ratkaisuun.

Palvelu ja asioiden hoitaminen
Toivotellaan hyvät  huomenet ja kysellään mitä kuuluu, mutta kun pitäisi jossain auttaa, niin ketään ei kiinnosta. Tuntuu, että kaikki pitäisi tehdä itse, vaikka maksat palvelusta.

Ajoissa oleminen
Suomalainen on ajoissa paikalla. Belgiassa vartin myöhästymistä ei lasketa ja alle puolen tunnin myöhästymistä ei edes pahoitella.

Aukiolevat kaupat
Olisi kiva ehtiä ruokakauppaan töiden jälkeen ilman hirveää kiirettä. Erikoisliikkeisiin ehtimisestä ei tarvitse arkena edes haaveilla. Onhan Suomessakin aukioloaika kulttuuri muuttunut viime vuosina, mutta kyllä Suomessa on jo ennen aukioloaika muutosta ollut kauppoja auki arkena ilta yhdeksään. Belgiassa kaupat menevät kiinni seitsemältä, viimeistään kahdeksalta ja viikonloppuna vielä aiemmin. Sunnuntaina saattavat olla jopa kinni.

Helposti aukeavat pakkaukset
Suomessa lähes kaikki pakkaukset aukeavat helposti, kunhan yrittää oikeasta kulmasta. Belgiassa suurin osa pakkauksista täytyy totaalisesti tuhota, ennen kuin sisältöön pääsee käsiksi.

Ovet ja lukot
Kaikki ovethan pääsääntöisesti aukeavat suomalaisittain väärin päin, enkä ole siihen vieläkään tottunut. Niitäkin enemmän kaipaan kunnon lukkoja. Lukot menevät lukkoon vain avaimella (siihen se kyllä auttaa, että kotiavain ei voi unohtua), mutta ne aukeavat pääasiassa myös vain avaimella. Kotona sentään sisällä on klipu mistä oven saa auki, mutta monessa muussa paikassa joku muu voi lukita oven ulkopuolelta, etkä saa sitä ilman avainta sisäpuolelta auki.

Salmiakki
Salmiakkia saa Hollannin ja Saksan puolelta, joten sitä kyllä saa, mutta onhan se suomalaisten juttu ja mikäli sitä ei saisi niin karkin syönti loppuisi varmaan kokonaan.

Vuotamattomat hanat 
Tämähän on melkoista yleistystä myös suomessa hyvin harva hana vuotaa ja on kleha. Belgiassa tuntuu, että jokaista hanaa täytyy käsitellä silkkihansikkain, koska ne ovat monesti rimpuloita ja vuotavat valitettavan usein.

Täytynee joskus listata asioita toiseen suuntaankin, sillä nyt tuli paljon negatiivista Belgiasta, vaikka eihän tämä nyt niin hirveä paikka ole. Erilainen kyllä,Suomeen verrattuna, eikä ole Suomen voittanutta <3