Rentoutumista Oulussa

Jo edellisellä Suomen visiitillä tuli todettua, että Suomessa käynti laskee stressiä merkittävästi. Se alkaa välittömästi laskea, kun alkaa täysin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, ymmärtää puhutun kielen ja luetun tekstin. Tietää, että ei oikeastaan voi tulla sellaista tilannetta siinä ympäristössä mistä ei voisi selvitä. Joten vaikka ei Belgiassa oleminen mitenkään kamalaa ole, päin vastoin, on aivan ihanaa käydä Suomessa.

Sen lisäksi, että Suomi itsessään jo näemmä poistaa stressiä huomattavasti, sitä teki myös kiireetön viikonloppu, palapeliä kasaten, kävellen ja saunoen. Edellä mainittujen lisäksi sain myös nauttia kunnollisesta hieronnasta, joka auttaa MM:iin valmistautumisessa. Paluumatkalla sitten oli laukku täynnä talvivaatetta ja taisi mukaan tulla muutama tyrnimehukin. Seuraava Suomen reissu suuntautuukin sitten Vaasan suunnalle marraskuussa ja kenties sillon ei voi puhua kiireettömästä viikonlopusta, sillä minuuttiaikataululla täytyy varmaan mennä, että ehtii näkemään mahdollisimman montaa samalla reissulla, mutta eipä vielä parane murehtia siitä liiaksi.

Meusen laakso

Lehdestä luin aamulla, että Belgiassa oli tänä kesänä mitattu mittaushistorian lämpöennätys (mittausta tehty vuodesta 1833). Mittaus koski koko kesän lämpötiloja, ei siis yksittäistä päivää. Ei se sitten ihme ole, että välillä on tuntunut kuumalta. Tänäänkin vielä muuten päästiin hellelukemiin, juuri ja juuri, mutta huomisesta eteenpäin sääennuste lupaakin sitten vain vettä.

Meuse, Maas, Mosa, Maes…rakkaalla joella on monta nimeä, kielestä ja maasta riippuen. Se esintyy myös täälläpäin monessa paikannimessä, muodossa tai toisessa, eikä ihme, sillä se on alueelle hyvin merkittävä joki. Se virtaa Ranskan, Belgian ja Hollanin halki, muodosten jopa osan Belgian ja Hollannin välisestä rajasta.

Suunnitelmani oli ensin ajaa mahdollisimman nopeaa reittiä Ranskaan ja Meusen äärelle. Montherméstä eteenpäin aloin sitten ajaa Meusen vartta pitkin. Siinä kohtaa myös laitoin navigaattorin pois päältä, sillä tavoite oli navigoida joen perusteella. Ajoittain ihan joen vieressä ei voinut ajaa, sillä se oli varattu pyöräilijöille ja muutamassa kohtaa tein väärän valinnan risteyksessä ja päädyin ehkä pahimmillaan kilometrin päähän joesta. Matkaa kertyi suunnilleen 250 kilometriä, aikaa kului hieman alle kuusi tuntia, josta menomatkaan puolitoista. Alla olevan kuvan reitti on siis vain suuntaa antava.

Ranskanpuolella reitti kulki luonnonpuiston halki. Jokivarren puissa oli nähtävissä jo ensimmäisiä syksynmerkkejä. En ole yhtään syksyihminen, joten haikeata. Liekö se syksy alkanut viime yönä, sillä en syksyisyyttä aiemmin huomannut ja viime yö oli kylmin tähän mennessä. Kotona mittarin lukema oli 6,7, mutta saattaa se muualla ollut vielä vähemmänkin. Joen varrelta Fumaysta löytyi Suomen lippu. Syy sille jäi selvittämättä, mutta oli siinä useamman muunkin maan lippu rivissä, joten joku merkitys niillä varmaan oli. Vielä toinen Suomen lippu tuli vastaan Dinantissa. Siellä oli silta täynnä eri maiden lippuja. Kaupunki näytti muutenkin oikein kiinnostavalta, mutta en pysähtynyt sinne tällä reissulla, sillä siellä oli joku tapahtuma käynnissä ja parkkipaikan löytäminen oli mahdotonta. Se täytyy siis lisätä vierailtavien kaupunkien listalle ja käydä joskus tulevaisuudessa.

Mikäli joku joskus samoille kulmille eksyy, niin Namurista etelään tie menee hienosti joen viertä (ensin N92 ja sitten etenkin N96) Belgian ja Ranskan rajalla saakka. Belgian puolelle oikeastaan ainut kaupunki on tuo mainitsemani Dinant, toki muutamia pieniä kyliä matkalla. Mikäli jatkaa Meusen vartta Ranskan puolella, niin siellä puolestaan on kyliä paljon tiheämpää, mutta tekee ajamisesta mielenkiintoisempaa. Reitillä tuli vastaan myös paljon moottoripyöriä, joten reitti taisi olla heidän suosiossa.

 

Kädenvääntöä ja maanalainen maailman

Perjantai-iltana syötiin viimeiset Ranskan tuliaisjuustot. Tai minä ne yksin lähinnä söin, sillä Lassen piti hieman pudottaa painoa lauantain kädenvääntökilpailuihin. Juustojen jälkeen teimme kierroksen linnakukkulalle, toiveena nähdä vilaus kuunpimennyksestä. Valitettavasti kuuta ei näkynyt. Maisemat linnalta kaupunkiin olivat kuitenkin hienot.

Lauantaiaamulla oli aikainen herätys ja aamutoimien jälkeen suunnattiin Rochefortin kylää kohti. Kylä oli minulle ennestään tuttu aiemmista kädenvääntökilpailuista, tällä kertaa tosin kisapaikka oli eri kuin aiemmin. Punnituksesta selvittiin ja suunnattiin ruokakaupan kautta hotellille selvittämään miten saataisiin huone sisäänkirjautumisajan ulkopuolella. Hotellin vastaanotossa ei englannilla selvitty, vaan täytyi turvautua google kääntäjään. Koska hotelli oli pieni, alle kymmenen huonetta ja vastaantotossa todennäköisesti töissä oli omistaja, saimme lopulta huoneen jo puoli 10 aamulla. Palvelussa ei siis moittimista.

Pääsimme takaisin kisapaikalle juuri ennen klo kymmentä, kun kisojen piti alkaa. Silloin ilmoittautuminen oli vielä täydessä käynnissä. Viimeiset ilmoittautujat tulivat noin klo 11 aikoihin eli lähes tuntin myöhässä. Siitä ja järjestelyongelmista johtuen kisat alkoivat vasta klo 12 jälkeen. Naisten sarjassa oli ainoastaan kolme osallistujaa. Onneksi matka kisoihin tällä kertaa oli kuitenkin lyhyt, sillä mikäli niihin olisi tullut Suomesta asti, niin olisi kyllä harmittanut. Väännöt kulkivat ja kummallakin kädellä tuli kultaa.

Sunnuntaiaamulla koitettiin päästä katsomaan Rochefortin linnan raunioita. Valitettavasti päivän ainut kierros sinne olisi ollut vasta klo 14 ja ominpäin sinne ei saanut mennä, joten jäi väliin. Kävimme myös kääntymässä Rochefortin luolan sisäänkäynnillä, mutta päätimme ajaa kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Han-sur-Lesseen, jonka luola oli paljon isompi ja kehutumpi,

Han-sur-Lessessä päätös meinasi aluksi kaduttaa, sillä parkkipaikaa ei meinannut aluksi löytyä millään. Sen lisäksi turisteja oli satoja, ellei tuhansia ja jonoja oli niin luolakierroksella kuin luonnonpuistoon. Saimme liput kuitenkin nopeasti käteiskassalta ja pääsimme jonossa hyville paikoille, sillä edellinen luolaryhmä oli juuri lähtenyt. Alle puolen tunnin odottelulla siis selvittiin. Luolakierros alkoi historiallisella raitiovaunukyydillä luolan sisäänkäynnille, jonne oli matkaa nelisen kilometriä, Matkalla näkyi puiston biisoneita ja peuroja.

Luolan suulla piti valita rankankielinen tai hollaninkielinen ryhmä. Valinta tehtiin täysin jonon pituuden perusteella eli ranskalla mentiin. Luolalla oli mittaa netin mukaan parisen kilometriä. Ja syvimmillään taidettiin maanalla olla yli 100m. Valitetettavasti mitään emme oppaan selityksistä ymmärtäneet, mutta luola oli hieno. Todella mahtava luonnon taideteos. Voi kyllä suositella Belgian suunnalla vieraileville.

Bank Holiday

Maanantaiaamulla käytiin pidentämässä Mazdan parkkiaikaa parilla tunnilla, että ehdittäisiin rauhassa nauttia aamupala ennen pitkää ajomatkaa. Tällä kertaa parkkimaksu onnistui, sillä kieleksi onnistui vaihtaa englanti. Samalla myös selvisi, että edellisiltainen maksu ei ollut mennyt läpi. Maanantaihan tosiaan oli töistä vapaa, lauantaina vietetyn Belgian kansallispäivän vuoksi.

Le Havresta ajoimme rannan kautta kohti Étretatia ja sen liitukivikallioita. Koska kohde oli suosittu nähtävyys, päätimme pysäköidä auton suosiolla jo hieman ennen kylää. Auton parkkiin saanti oli helppoa, parkkimaksun maksaminen ei. Automaatille oli muodostunut jo pitkähkö jono ennen meitä, kun ihmiset yrittivät saada parkkinsa maksettua. Useampi ennen meitä ei onnistunut, Kun vuoro tuli, ensimmäinen ongelma oli jälleen yrittää vaihtaa automaatin kieltä. Koska kielenvaihto ei onnistunut, emme ymmärtäneet, että automaattiin piti syöttää auton rekisterinumero. Onneksi eräs avulias mies takanamme osasi englantia ja tiesi, mitä pitäisi tehdä. Kun maksun aika koitti, syötin pankkikortin laitteeseen, vaan se oli virhe. Ei kelvannut korttimaksu ja sen jälkeen ei kelvannut kolikkomaksukaan. Niinpä poistuimme automaatilta tyhjin käsin. Olimme jo aikeissa jättää auton ikkunaan lapun automaatin toimimattomuudesta ja lähteä kohti kallioita, kun maksuautomaatin suunnalta alkoi kuulua riemunkiljahduksia. Siellä oli eräs pariskunta onnistunut maksaa parkkinsa. Ei siis auttanut, kun suunnata uudelleen jonoon. Tällä kertaa maksu sitten onnistuikin, kun maksoimme suoraan kolikoilla. Pieni väärinymmärrys tuntihinnassa kuitenkin tuli, sillä vahingossa tuli maksettua parkki viideksi tunniksi eteenpäin. Parempi toki liian pitkään, kuin liian vähän.

Vaikka parkkimaksun kanssa oli ongelmia, paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Aivan mahtavat maisemat.

Étretatista matka jatkui Ranskan läpi kohti kotia. Matkalla pysähdytiin Ranskan puolelta ostamaan vielä juustoja ja viiniä tuliaisiksi, sillä hintataso Ranskassa oli halvempi kuin Belgiassa. Lisäksi ranskalaiset todella osaavat tehdä juustoja, vaikka muun ruuan osalta en ole aivan vakuuttunut, kun mukaan lasketaan aiempiakin Ranskan matkoja. Makuasia tietenkin. Belgian puolella sitten pysähdyttiin tankkamaan, sillä Ranskassa bensa oli ihan järkyttävän kallista, 95E yli 1,7e/ltira, Belgiassa sentään saa alle 1,4e/litra.

Kun päästiin kotiin Mazdan mittariin oli kertynyt oli 1400 kilometriä, että olihan siinä taas reissua kerrakseen, mutta kyllä kannatti käydä. Jos toki matkasta jäi kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistäkin mieleen, niin myös sellaiset ”turhat” huomiot, kuin että ranskalaiset ajavat aina ikkuna auki, vaikka itsestä se tuntuu tyhmältä ilmastoidussa autossa, kun ulkona on pahimmillaan +33 astetta. Lisäksi he käyttävät vilkkua liikenteessä miten sattuu ja se jää kovin helposti päälle.

Kotiin päästyä, ovikello soi ennen kuin ehdin hampaani iskeä Ranskan tuliaisjuustoihin. Naapurin ukko se siellä. Hiukan hölmistyneenä ovelle ja ensimmäisenä kysymään sujuvalla ranskalla 😉 , että puhuuko hän englantia. Naapurin miehen rouva onneksi muutaman sanan osasi ja selvisi, että tilaamani kissanruokapaketti oli heillä. Kuski oli ilmeisesti käynyt ja koska en ollut kotona, hän oli antanut paketin naapurin hoteisiin. Hyvä sinänsä, että sain paketin ja toimitus sujui nopeasti, mutta se herättää myös pieniä epäilyksiä Belgian postia kohtaan, jos kenen tahansa paketti annetaan kenelle tahansa.