Sähkön hinta

Kreikan lämpimät säät muuttuivat tuuliseen ja viileään Belgiaan. Tuntuu, että kesä ei ala olenkaan. Päivisin on ollut noin 15 astetta lämmintä, mutta kylmä tuuli saa sään tuntumaan todella viileältä. Vettäkin on satanut vähän lähes joka päivä. Tämä lienee se tavallinen Belgian sää, josta etukäteen varoiteltiin.

Koska on ollut aika viileää, eikä aurinko ole paistanut sähköpattereitakaan ei ole vieläkään kokonaan voinut ottaa pois käytöstä. Kahdeksalta kuukauden sähkölasku oli muuten hieman yli 900e ja kulutus noin 4700 kWh. 8,25 senttiä/kWh näyttäisi olevan keskihinta kilowattitunnilta ja siirto päälle. Siirtohinta näyttii koostuvan siirrosta ja jakelusta, keskimäärin noin 12,8 senttiä/kWh. Lisäksi oli kuluja sähkömittarista ja muusta. Laskun mukaan hinnoittelu näytti hieman muuttuneen vuodenvaihteessa. Äkkiseltään aika paljon kalliimpaa kuin Suomessa.

Puoluettomalla maaperällä

Maantaiaamulla oli vuorossa käynti Huyn väestörekisterissä verotusasioista vastaavan yrityksen edustajan kanssa, sillä he lupasivat lähteä mukaan tulkiksi. Aivan hukkareissu käynti ei ollut, sillä selitysten jälkeen virkailija suostui hyväksymääm suomenkielisen A1 todistuksen. Asunnon omistajan rekisteröintitodistuksen vaatimuksesta hän ei silti suostunut luopumaan. Edelleen kyllä ihmetyttää, että miksi se on minun ongelmani ja vaikuttaa minun väestörekisteritietoihin, mitä vuokra-asunnon omistaja tekee. Minulla kun ei kuitenkaan ole mitään valtaa pakottaa häntä tekemään rekisteröintiä.

Maanantai-iltapäivällä oli lähtö työmatkalle Ranskaan, Sveitsin kautta. Tähän ratkaisuun päädyttin, sillä samalle reissulle tuli työkaveri Suomesta ja hänelle oli paljon helpompi lentään Geneveen kuin Lyoniin. Tämä Sveitsin mutka tarkoitti minulle noin puolitoista tuntia pidempää matka-aikaa autossa, mutta siinä ajassa pystyimme valmistautua seuraavan päivän kokoukseen.

Tiistaina työpäivän jälkeen ajoimme Geneveen, josta paluulento Belgiaan oli seuraavana aamupäivänä. Muodostui siis pieni mahdollisuus tutustua Geneveen työmatkan ohessa. Hintatasoltaan Geneve oli kallis, kuten Sveitsistä olenkin kuullut, Se ei kuitenkaan mielestäni ollut niin kallis kuin Oslo tai sitten osuimme halvemmalle alueelle. Ruokakauppaan en päässyt, joten kunnon hintavertailua en päässyt tekemään Mukava yllätys oli, että hotelli tarjosi ilmaisen joukkoliikennekortin, joten lyhyessä ajassa ehti nähdä enemmän. Tein myös keskiviikkoaamulla lenkin vanhaan kaupunkiin, mutta koska siihen aikaan oli hyvin hiljaista, alue ei tehnyt sen kummempaa vaikutusta. Alpit ja Geneve-järvi näyttivät hienoilta, joten jälleen luonto meni ihmisrakennelmien edelle. Pankkeja ja kelloliikkeitä tuntui kaupungissa riittävän, joten se ei olllut pelkkä stereotypia.

Kauppojen vertailu

Huysta löytyy kokoisekseen kaupungiksi yllättävän paljon ruokakauppoja tai ainakin siltä minusta tuntuu, sillä niitä on ainakin kahdeksan (tällä puolen jokea yhtä lukuunottamatta kaikki), sekä niiden päälle pienet puodit ja kioskit. Niinpä päätin tehdä pienen hintavertailun. Tuotteiksi valikoitui 9 toistuvasti ostoslistalla olevaa tuotetta. Toki kauppakierroksen puolivälissä tuli mieleen mionta tuotetta lisää, joita olisi ollut hyvä verrata, mutta näillä mennään. Lisäksi osaa tuotteista ei edes löytynyt kaikista kaupoista, joten vertailu typistyi toivotusta. Kananmunien ja kaurahiutaleiden hinnat on joko ilmoitetun kokoisesta pakkauksesta tai laskettu 12 kpl ja 500g pakkauksesta, sillä koot vaihtelivat. Kaikkien muiden paitsi juuston kohdalla on käytetty halvinta tuotetta. Jo aiemmin parjaamani Colryutin jätin kokonaan pois kierroksesta, sillä siitä ei tule päivittäistä kauppaani, vaikka olisi kenties halvin (tämä toki vaatisi todisteita). Lisäksi todettakoon, että joka kaupassa oli oma paistopiste.

LEADER PRICE
Leader Pricessa oli leveät käytävät ja vain vähän hyllyjä, valikoima oli todella suppea. Henkilökunta oli ystävällistä ja kassat lähimpänä suomalaista eli ”normaalit”, Tarkottaen siis sitä, että kassan jälkeen oli kaukalo tavaroille. Yksi puoli toki eli tavarat pitää pakata ennen seuraavaa asiakasta. Auki maanantaista lauantaihin 8:30 – 19:30 ja sunnuntainakin 9:00 – 18:00.

LEADER PRICE
Kananmuna 10 kpl 1,29
Kaurahiutale 800g Ei löytynyt
Juusto 175g 2,99
Raejuusto 200g Ei löytynyt
Maitorahka 500g Ei löytynyt
Kivennäisvesi 1,5l 1,02
Kahvi 500g 2,79
Naudanliha e/kg 13,45
Kanafilee e/kg 8,49

DELHAIZE
Delhaize oli kompakti mutta pieniin neliöihin oli tungettu monipuolinen valikoima. Luinkin lehdestä, että Delhaize haluaisi laajentaa, enkä ihmettele. Delhaizesta löytyi kookosöljyä, jota olen useamman viikon etsinyt kaupoista. Henkilökunta oli ystävällistä ja kassat normaalit. Auki maanantaista lauantaihin 8:30 – 19:30 ja sunnuntaisin 8:30 – 12:00.

DELHAIZE
Kananmuna 10 kpl 1,325
Kaurahiutale 800g 1,73
Juusto 175g 3,45
Raejuusto 200g 0,99
Maitorahka 500g 1,79
Kivennäisvesi 1,5l 0,29
Kahvi 500g 2,99
Naudanliha e/kg 18,21
Kanafilee e/kg 10,39

INTERMARCHÉ
Intermarchén parkkipaikka oli ”pelottava”, sillä siellä oli puomit. Yötä varten toki, mutta eihän sitä koskaan tiedä, että milloin kauppareissun aikana ne on kiinni laitettu. Kauppa oli iso ja valikoima oli monipuolinen. Sieltä löytyi jopa oikeanlaisia biojätepusseja hyllystä. Niiden nimittäin täytyy olla varustettua kaupungin logolla, että kelpaavat. Muissa kaupoissa oikeat pussit ovat ollet kassan takana, enkä sitten ole viitsinyt yrittää viittoa, että mitä tarvitsisin. Jatkossakin siis biopussit varmaan Intermarchésta. Kassat kohtuulliset ja henkilökunta ei kummempia puhellut.  Auki maanantaista lauantaihin 8:30 – 19:30 ja sunnuntaisin 9:00 – 12:00.

INTERMARCHE
Kananmuna 10 kpl 1,29
Kaurahiutale 800g 2,79
Juusto 175g 3,19
Raejuusto 200g 2,09
Maitorahka 500g  Ei löytynyt
Kivennäisvesi 1,5l 0,28
Kahvi 500g 2,99
Naudanliha e/kg 12,99
Kanafilee e/kg 9,92

ALDI
Töistä kotiinpaluumatkalle osuu vielä yllämainittujen lisäksi Aldi. Se on erilainen, sillä kaikki liha, kana yms tuotteet löytyvät samasta talosta löytyvästä erillisestä liikkeestä. Sinne en sitten mennyt ranskankielenataitoani testamaan, ehkä vielä joskus. Aldissa oli suppea valikoima. Kassat olivat tosi lyhyet, eli kassan jälkeen oli vain parinkymmenen sentin alue tavaroille. Henkilökunta oli enenmmän kiinnostunut keskinäisestä jutustelusta kuin asiakaspalvelusta. Auki maanantaista lauantaihin 8:30 – 19:00 ja sunnuntaisin kiinni.

ALDI
Kananmuna 10 kpl 1,29
Kaurahiutale 800g 1,264
Juusto 175g  Ei löytynyt samaa merkkiä
Raejuusto 200g 0,89
Maitorahka 500g 0,65
Kivennäisvesi 1,5l 0,29
Kahvi 500g 2,29
Naudanliha e/kg Ei löytynyt
Kanafilee e/kg Ei löytynyt

LIDL
Lidl ei juuri Suomesta ero muutoin kuin kassan osalta, kassan jälkeen on tosiaan se parikymmentä senttiä tilaa ostoksille, joten pakkaajan täytyy olla asialla, vielä en ole oppinut miten. Ja sivuhuomautuksena lähes yhtä hankalaa on elämä ilman kuivauskaappia, mutta kai molempiin tottuu? Lidl sijaitsee parin kilometrin päässä asunnolta pois päin työpaikasta eli se on ns. väärään suuntaan. Lidlin ehdottaman plussana on 2,99e maksava sushiboksi, joka tosin on vieläpä hyvää. Auki maanantaista perjantaihin 8:30 – 20:00 ja lauantaisin 8:30 – 19:00, sunnuntaisin suljettu.

LIDL
Kananmuna 10 kpl 1,292
Kaurahiutale 800g 1,264
Juusto 175g 3,15
Raejuusto 200g 0,89
Maitorahka 500g 0,65
Kivennäisvesi 1,5l 0,29
Kahvi 500g 1,99
Naudanliha e/kg 9,78
Kanafilee e/kg 6,79

CARREFOUR
Carrefour sijaistee Lidlin vieressä, sen valikoima on monipuolinen, siltä löytyi jopa leseitä, joita olen joka kaupasta etsinyt. Kaupassa on jostain syystä kiireinen tunnelma, ainakin ollut sen muutaman kerran kuin siellä olen käynyt, olettaisin sen johtuvan kassakuulutukista, joiden sanomaa en ymmärrä, mutta voi olla muutakin. Kassat lopuvat kuin seinään täälläkin. Kanafileet olivat loppu, joten tarkkaa hintaa en saanut, sillä hinnat ovat tuotteissa, ei hyllyssä. kuitenkin filee suikale oli 10,52e/kg, joten luulisin fileen menevän aika lähelle. Aukioloajat maanantaista perjantaihin 8:30 – 19:30. lauantaisin 8:30 – 19:00 ja sunnuntaisin 8:30 – 18:00.

CARREFOUR
Kananmuna 10 kpl 1,325
Kaurahiutale 800g 1,65
Juusto 175g 3,29
Raejuusto 200g 2,19
Maitorahka 500g 0,65
Kivennäisvesi 1,5l 0,67
Kahvi 500g 2,89
Naudanliha e/kg 15,02
Kanafilee e/kg Loppu

MATCH
Viimeisenä lähikauppa Match. Hintavertailu paljasti sen mitä jo muutenkin uuperoin eli se ei ole halvimmasta päästä. Siellä on kuitenkin monipuolinen valikoima ja se on tosiaan kävelymatkan päässä. Toiseksi lähimpiin (Lidl, Carrefour ja Intermarché) matkaa kertyy lähes kaksi kilometriä. Matchissa on itsepalvelukassat, joka on melkoista luksusta. Mikäli Matchissä menee tavalliselle kassalle, se on malli normaali eli siitä löytyy lyhyt kaukalo tavaroille. Auki maanantaista lauantaihin 8:00 – 20:00 ja sunnuntaisin 8:00 – 13:00.

MATCH
Kananmuna 10 kpl 1,49
Kaurahiutale 800g 2,79
Juusto 175g 3,48
Raejuusto 200g 0.99
Maitorahka 500g 1,85
Kivennäisvesi 1,5l 0,35
Kahvi 500g 2,99
Naudanliha e/kg 17,98
Kanafilee e/kg 10,79

Voittajaksi vertailussa näillä tuotteilla selviytyi Lidl, jossa olen kyllä muutoinkin käynyt, sillä se on yksinkertainen ja nopea. Ainoat ongelmat ovat kassa, koska en tosiaan ehdi siellä mitenkään pakata tavaroita ja se että se ei osu päivittäisen ajoreitin varrelle.

Mannheim ja Moselin laakso

Luxemburgissa hotellin aamupala oli todella monipuolinen, tarjolla oli jos jonkinlaista leikkelettä ja juustoa, jugurtia, mehua, kananmunaa monessa muodossa ja yllättäen pekonia, sitä kun ei ole reissussa juurikaan tullut vastaan. Ja leipää ja kahvia tietenkin. Aamupalan voimin oli hyvä lähteä kiertämään kaupunkia.

Tein kierroksen aseman alueella ja vanhassakaupungissa. Luxemburg oli siisti ja ihan hienon näköinen, mutta mieletäni ei mitenkään erityinen. Kaupungin muuri ja runsas vihreys olivat oikeastaan en suurimmat huomiot. Luxemburgista jatkoin matkaa kohti Mullerthalia, sillä siitä löytyi hotellilta esite, jossa paikkaa mainostettiin ”pikku-Sveitsiksi”. Sveitsissä en ole vielä käynyt, joten vaikea sanoa pitikö mainospuhe paikaansa, Mullerthal oli vehreää retkeilymaastoa, jonka yksi nähtävyyksistä oli vesiputous. Kävelymatkaa parkkipaikalta tuli kilometrin verran, mutta reitti oli todella helppokulkuinen, olisi mennyt varvassandaaleissakin. Vesiputous oli tosi pieni, joten ei siitä en suurempia vau-elämyksiä tullut, mutta pieni luontoretki ei ole koskaan haitaksi.

Mullerthalista matka jatkui kohti Mannheimiä, mutta koska aikaa vielä oli päätin pysähtyä matkalle osuneeseen Trierin kaupunkiin, jota sanottiin yhdeksi Saksan vanhimmista, ellei jopa vanhimmaksa kaupungiksi. Trier oli mukava yllätys, sieltä löytyi useampia roomanaikaisia rauniota, kuten amfiteatteri.

Aika Trierissä loppui lopulta oikeastaan kesken, sillä neljän maissa oli pakko jatkaa matkaa, että ehtisin Mannheimiin sovitusti. Perille löysinkin ja vietettiin mukava ilta syöden, juoden ja kättävääntäen.

Aamulla tein kierroksen Mannheimissä. Kaupungin vesitorni ja sitä ympäröivä puisto oli todella hieno. Kävin myös kääntymässä linnan pihalla, mutta sisään en mennyt. Kaupungin korttelit oli numeroitu insinööriä miellyttävällä tavalla. Ne menivät numero ja aakkosjärjestyksessä linnasta katsottuna, A1, A2, B1… Ja koska keskusta oli tehty täysin ruutukaavalla, sinne ei olisi voinut eksyä. Mainittakoon vielä Saksan parkkimaksuista (Trierin ja Mannheimin kokemuksella), että kortti ei käy, vaan pitää olla käteistä. Onneksi sitä nykyään on ollut aina muutama euro mukana, kun on vähän jo oppinut, että korttimaksuun ei voi luottaa täällä päin.

Mannheimista lähdin kotimatkalla Moselin laakson kautta, sillä se osui sopivasti matkan varralle. Ajatuksissa oli, että matkalta olisin voinut paikallisen viinipullon ostaa, mutta Saksassa mikään paikka ei vaikuttanut olevan sunnuntaina auki, joten homma jäi ajatuksen asteella. Maisemat olivat hienot ja viiniköynnöksiä riitti, vaikka ajoin vain pienen pätkän viinialuetta. Moselista tein pienen koukkauksen halvan polttoaineen perässä vielä Luxemburgin puolelle, sillä hinta ero on melkoinen. Luxemburgissa dieseliä sai hintaan 1,109e/l, kun Belgiassa se on melkein 1,5 e/l paikasta riippuen.

 

 

Bank Holiday

Maanantaiaamulla käytiin pidentämässä Mazdan parkkiaikaa parilla tunnilla, että ehdittäisiin rauhassa nauttia aamupala ennen pitkää ajomatkaa. Tällä kertaa parkkimaksu onnistui, sillä kieleksi onnistui vaihtaa englanti. Samalla myös selvisi, että edellisiltainen maksu ei ollut mennyt läpi. Maanantaihan tosiaan oli töistä vapaa, lauantaina vietetyn Belgian kansallispäivän vuoksi.

Le Havresta ajoimme rannan kautta kohti Étretatia ja sen liitukivikallioita. Koska kohde oli suosittu nähtävyys, päätimme pysäköidä auton suosiolla jo hieman ennen kylää. Auton parkkiin saanti oli helppoa, parkkimaksun maksaminen ei. Automaatille oli muodostunut jo pitkähkö jono ennen meitä, kun ihmiset yrittivät saada parkkinsa maksettua. Useampi ennen meitä ei onnistunut, Kun vuoro tuli, ensimmäinen ongelma oli jälleen yrittää vaihtaa automaatin kieltä. Koska kielenvaihto ei onnistunut, emme ymmärtäneet, että automaattiin piti syöttää auton rekisterinumero. Onneksi eräs avulias mies takanamme osasi englantia ja tiesi, mitä pitäisi tehdä. Kun maksun aika koitti, syötin pankkikortin laitteeseen, vaan se oli virhe. Ei kelvannut korttimaksu ja sen jälkeen ei kelvannut kolikkomaksukaan. Niinpä poistuimme automaatilta tyhjin käsin. Olimme jo aikeissa jättää auton ikkunaan lapun automaatin toimimattomuudesta ja lähteä kohti kallioita, kun maksuautomaatin suunnalta alkoi kuulua riemunkiljahduksia. Siellä oli eräs pariskunta onnistunut maksaa parkkinsa. Ei siis auttanut, kun suunnata uudelleen jonoon. Tällä kertaa maksu sitten onnistuikin, kun maksoimme suoraan kolikoilla. Pieni väärinymmärrys tuntihinnassa kuitenkin tuli, sillä vahingossa tuli maksettua parkki viideksi tunniksi eteenpäin. Parempi toki liian pitkään, kuin liian vähän.

Vaikka parkkimaksun kanssa oli ongelmia, paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Aivan mahtavat maisemat.

Étretatista matka jatkui Ranskan läpi kohti kotia. Matkalla pysähdytiin Ranskan puolelta ostamaan vielä juustoja ja viiniä tuliaisiksi, sillä hintataso Ranskassa oli halvempi kuin Belgiassa. Lisäksi ranskalaiset todella osaavat tehdä juustoja, vaikka muun ruuan osalta en ole aivan vakuuttunut, kun mukaan lasketaan aiempiakin Ranskan matkoja. Makuasia tietenkin. Belgian puolella sitten pysähdyttiin tankkamaan, sillä Ranskassa bensa oli ihan järkyttävän kallista, 95E yli 1,7e/ltira, Belgiassa sentään saa alle 1,4e/litra.

Kun päästiin kotiin Mazdan mittariin oli kertynyt oli 1400 kilometriä, että olihan siinä taas reissua kerrakseen, mutta kyllä kannatti käydä. Jos toki matkasta jäi kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistäkin mieleen, niin myös sellaiset ”turhat” huomiot, kuin että ranskalaiset ajavat aina ikkuna auki, vaikka itsestä se tuntuu tyhmältä ilmastoidussa autossa, kun ulkona on pahimmillaan +33 astetta. Lisäksi he käyttävät vilkkua liikenteessä miten sattuu ja se jää kovin helposti päälle.

Kotiin päästyä, ovikello soi ennen kuin ehdin hampaani iskeä Ranskan tuliaisjuustoihin. Naapurin ukko se siellä. Hiukan hölmistyneenä ovelle ja ensimmäisenä kysymään sujuvalla ranskalla 😉 , että puhuuko hän englantia. Naapurin miehen rouva onneksi muutaman sanan osasi ja selvisi, että tilaamani kissanruokapaketti oli heillä. Kuski oli ilmeisesti käynyt ja koska en ollut kotona, hän oli antanut paketin naapurin hoteisiin. Hyvä sinänsä, että sain paketin ja toimitus sujui nopeasti, mutta se herättää myös pieniä epäilyksiä Belgian postia kohtaan, jos kenen tahansa paketti annetaan kenelle tahansa.