Huh hellettä!

Belgiasta käsin on päässyt seuraamaan Suomen ennätyshelteitä netin uutisoinnin kautta, mutta on sitä lämpöä täälläkin riittänyt. Tosin edelliset pari viikkoa Suomen lämpötilat ovat olleet todennäköisesti korkeammat, sillä tällä on päästy ainoastaan lähelle 30 asteen lukemia, mutta ei yli sen. Tällä viikolla kuitenkin lämpeni ja lämpötilat ovat olleet maanantaista lähtien lähellä 35 astetta ja huomiselle ennuste on 38 astetta. Ei passais valittaa, mutta mä kyllä sulan ulos. Alkaa olla jo niin kuumea että tuuli ei tunnu viileältä iholla, vaan epämiellyttävältä, melkein jo polttavalta.

Että siitä lämmöstä pääsisi oikein tosissaa nauttimaan, niin sitella kontin ilmastointilaite sanoi työsopimuksensa irti viime viikon keskiviikkoa. Korjaajaa onkin sitten odotettu siitä asti ja nyt alkavat työolosuhteet muuttua sietämättömiksi. Aamupäivällä on vielä ihan ok, mutta iltapäivällä päästään sauna tunnelmiin. Täytynee huomenna ottaa vasta ja löylykauha mukaan.

Lämmön vuoksi yöt ovat olleet myös yhtä helvettiä. Nukuttua ei saa, koska sisälläkin lämpötila 27 -28 astetta. Kaksi tuuletinta on valjastettu luomaan viileämpää tunnelmaa makuuhuoneeseen, mutta ei ole paljon auttanut. Koska yöllä kannattaa pitää viilennyksen vuoksi ikkunoita auki, on sitä joutunut sitten heräämään, myös esimerkiksi yölliseen ilotulitukseen, silloin kun nukkuminen olisi muutoin onnistunut.

Tiistaina selvisi, että postipaketin jättäminen naapurin hoteisiin on ihan tavallinen käytäntö, sillä postilaatikosta löytyi pakettikortti, jossa oli painettuna suurinpiirtein, että ”Teille on saapunut paketti, koska ette ollut kotona pakettinne on …” ja sitten oli usempia vaihtoehtoja, joista ensimmäinen oli ”toimittettu naapuriin xxxx”. Olihan siinä sitten muitakin toimitus vaihtoehtoja, mutta täällä ei tunnuta juuri tuntevan toimitusta postinkonttoriin, saati sitten, että mitään pakettiautomaatteja olisi. Täytyy tilailla tavaraa harkiten, sillä on lähes mahdotonta olla arkena kotona odottamassa pakettia.

Tiistaina kiinteistönvälittäjä oli myös jättänyt postilaatikkoon raportin asunnon kunnosta. Ihmetyttää, että miten sen saamiseen meni kuukausi muutosta, kun kyseinen raportti pitäisi olla heti saatavilla ja siihen mahdolliset lisäykset tai muutokset pitäisi toimittaa noin viikon sisällä muutosta. Kaiken lisäksi raporttiin oli melkoisesti korjattavaa ja lisättävää. Osa raportin kuvista ei edes ollut asunnosta tai mikäli oli, niin sitten ne olivat useiden vuosien takaa. Kaikkien eniten huomiota herättävää oli, että raportissa oli maininta kylpyhuoneen vuotavasta hanasta Kukaan ei vaan näemmä ollut viitsinyt tehdä asialle mitään. Nyt hana on sentään kunnossa, kun putkimies sen lopulta tiistaina kävi vaihtamassa, eikä tällä kertaa tullut mitään uusia vuotoja.

Koska pahvilaatikko vuoresta on tullut kitistyä kerran jos toisenkin, sovin työkaverin kanssa, jolla on samanlainen vuori, että menemme torstaina viemään pahveja kierrätyskeskukseen. Keskiviikkoillalla lastattiin vuokra-Peugeot täyteen pahvia ja torstaina töiden jälkeen suunta kohti kierrätyskeskusta. Navigaattori teki pienen tepposen ja ensin päädyttiin väärään paikkaan, oikealla osoitteella. Onneksi oikea paikka löytyi parin kilometrin päästä. Kierrätyskeskuksessa pienen alku säätämisen jälkeen, kerrottiin mihin lavaan pahvit saisi laittaa. Ainut ongelma oli, että pahvilava oli jo valmiiksi aivan täynnä ja nyt sen edessä oli kaksi henkilöautollista pahvia lisää. Onneksi kierrätyskeskuksen henkilökunta oli avuliasta ja yksi mies meni pahvikasan päälle tiivistämään sitä, joten saatin pahvit mahtumaan lavalle.

 

Bank Holiday

Maanantaiaamulla käytiin pidentämässä Mazdan parkkiaikaa parilla tunnilla, että ehdittäisiin rauhassa nauttia aamupala ennen pitkää ajomatkaa. Tällä kertaa parkkimaksu onnistui, sillä kieleksi onnistui vaihtaa englanti. Samalla myös selvisi, että edellisiltainen maksu ei ollut mennyt läpi. Maanantaihan tosiaan oli töistä vapaa, lauantaina vietetyn Belgian kansallispäivän vuoksi.

Le Havresta ajoimme rannan kautta kohti Étretatia ja sen liitukivikallioita. Koska kohde oli suosittu nähtävyys, päätimme pysäköidä auton suosiolla jo hieman ennen kylää. Auton parkkiin saanti oli helppoa, parkkimaksun maksaminen ei. Automaatille oli muodostunut jo pitkähkö jono ennen meitä, kun ihmiset yrittivät saada parkkinsa maksettua. Useampi ennen meitä ei onnistunut, Kun vuoro tuli, ensimmäinen ongelma oli jälleen yrittää vaihtaa automaatin kieltä. Koska kielenvaihto ei onnistunut, emme ymmärtäneet, että automaattiin piti syöttää auton rekisterinumero. Onneksi eräs avulias mies takanamme osasi englantia ja tiesi, mitä pitäisi tehdä. Kun maksun aika koitti, syötin pankkikortin laitteeseen, vaan se oli virhe. Ei kelvannut korttimaksu ja sen jälkeen ei kelvannut kolikkomaksukaan. Niinpä poistuimme automaatilta tyhjin käsin. Olimme jo aikeissa jättää auton ikkunaan lapun automaatin toimimattomuudesta ja lähteä kohti kallioita, kun maksuautomaatin suunnalta alkoi kuulua riemunkiljahduksia. Siellä oli eräs pariskunta onnistunut maksaa parkkinsa. Ei siis auttanut, kun suunnata uudelleen jonoon. Tällä kertaa maksu sitten onnistuikin, kun maksoimme suoraan kolikoilla. Pieni väärinymmärrys tuntihinnassa kuitenkin tuli, sillä vahingossa tuli maksettua parkki viideksi tunniksi eteenpäin. Parempi toki liian pitkään, kuin liian vähän.

Vaikka parkkimaksun kanssa oli ongelmia, paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Aivan mahtavat maisemat.

Étretatista matka jatkui Ranskan läpi kohti kotia. Matkalla pysähdytiin Ranskan puolelta ostamaan vielä juustoja ja viiniä tuliaisiksi, sillä hintataso Ranskassa oli halvempi kuin Belgiassa. Lisäksi ranskalaiset todella osaavat tehdä juustoja, vaikka muun ruuan osalta en ole aivan vakuuttunut, kun mukaan lasketaan aiempiakin Ranskan matkoja. Makuasia tietenkin. Belgian puolella sitten pysähdyttiin tankkamaan, sillä Ranskassa bensa oli ihan järkyttävän kallista, 95E yli 1,7e/ltira, Belgiassa sentään saa alle 1,4e/litra.

Kun päästiin kotiin Mazdan mittariin oli kertynyt oli 1400 kilometriä, että olihan siinä taas reissua kerrakseen, mutta kyllä kannatti käydä. Jos toki matkasta jäi kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistäkin mieleen, niin myös sellaiset ”turhat” huomiot, kuin että ranskalaiset ajavat aina ikkuna auki, vaikka itsestä se tuntuu tyhmältä ilmastoidussa autossa, kun ulkona on pahimmillaan +33 astetta. Lisäksi he käyttävät vilkkua liikenteessä miten sattuu ja se jää kovin helposti päälle.

Kotiin päästyä, ovikello soi ennen kuin ehdin hampaani iskeä Ranskan tuliaisjuustoihin. Naapurin ukko se siellä. Hiukan hölmistyneenä ovelle ja ensimmäisenä kysymään sujuvalla ranskalla 😉 , että puhuuko hän englantia. Naapurin miehen rouva onneksi muutaman sanan osasi ja selvisi, että tilaamani kissanruokapaketti oli heillä. Kuski oli ilmeisesti käynyt ja koska en ollut kotona, hän oli antanut paketin naapurin hoteisiin. Hyvä sinänsä, että sain paketin ja toimitus sujui nopeasti, mutta se herättää myös pieniä epäilyksiä Belgian postia kohtaan, jos kenen tahansa paketti annetaan kenelle tahansa.

 

 

Flanderia tutkimassa

Lauantain oli hyvin rauhaisa päivä ja sen suurimmaksi tapahtumaksi jäi kohtaaminen naapurin rouvan kanssa. Noin kymmenen yli kymmenen illalla soi ovipuhelin ja siellä näytti olevan joku vanhempi rouva. Luuri käteen ja kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä olisi. Rouva selitti pitkän pätkän ranskaksi, mutta enhän minä siitä mitään ymmärtänyt,  lisäksi ovipuhelimen kuuluvuus on äärimmäisen huono. Lopputulos oli, että rouva lopetti puhelun ja lähti kohti rappua. Muutamaa minuttia myöhemmin soi ovikello, sama rouvashenkilö siellä seisoi. Tilanne oli sama kuin hetkeä aiemmin, hän puhui ranskaa, minä englantia ja kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan. Lopulta elekielellä päästiin siihen ymmärrykseen, että häntä häiritsi huonekalujen kasaamisesta kuuluva ääni, sillä kello oli jo yli kymmenen. Pahoittelin häiriötä ja yritin selittää, että ne neljä naulaa olivat viimeiset sille illalle ja itseasiassa koko huonekalujen kokoonpano urakka olisi nyt ohi. Rouvan huomautus iltamyöhäisestä metelistä oli toki aiheellinen, mutta ihmetystä herätti, että naapuriasunnon pronssimitali bileet, eivät häntä ilmeisesti häirinneet. Vaikka keskustelu naapurin kanssa ei alkanut kovin hyvin ja yhteistä kieltäkään ei juuri ollut, hymyillen hän kuitenkin ovelta lähti hyvää illanjatkoa toivottaen, että ilmeisesti meni kuitenkin ihan hyvin.

Sunnuntaiille suunnitelmissa oli tutustua Belgian pohjoisempaan osaan, hollaninkieliseen Flanderiin. Aluksi pähkäiltiin Antwerpenin ja Gentin välillä, että kummassa mentäisiin käymään. Äkkiseltään netistä sai sen käsityksen, että Antwerpen olisi näistä kahdesta se parempi, joten päätettiin että, sinne mennään ja jos aikaa jää, niin voimme jatkaa myös Gentiin. Aamulla päästiin ajoissa matkaan ja Antwerpen oli aika äkkiä nähty. Se oli yllättävän mitään sanomaton. Keskusta oli hyvin samankaltainen kuin monessa muussa vanhassa kaupungissa ja joen ranta oli jätetty hyödyntämättä, se oli jokseenkin keskeneräinen tai jopa unohdettu.

Gent oli toisenlainen, vaikka vanha keskiaikainen kaupunki sekin. Siellä oli eloisa meiniki ja kavavien rantoja pääsi kävelemään ja nauttimaan tunnelmasta. Vähän myöhemmin sitten selvisikin, että Gentissä oli käynnissä kaupunki festivaalit, joita oli järjestetty jo vuodesta 1843, joten se varmasti osaltaan selitti väen paljoutta. Gentissä päätin myös kokeilla yhtä belgialaisten herkkua simpukoita ranskalaisilla. Simpukat oli ihan hyviä, mutta ollakseni rehellinen, en tiedä mitä niillä ranskalaisilla siinä oikein tehtiin, mutta kyllä nekin tuli syötyä.

Täysillä vatsoilla lähdettiin kanavaristeilylle. Hintaa 40 min risteilyllä oli 7,5e, joka ei mielestäni ollut paha hinta. Sää oli iiankin hyvä, sillä lämpötila nousi yli 30 asteen ja ajoittain varjoa ei kanavissa ollut tarjolla. Kiinnostava kierros kuitenkin. Risteilyn jälkeen tarvittiin vettä ja vilvoittavaa jäätelöä. Niiden hinta ei sitten niin inhimillinen ollutkaan, sillä kaksi kahden pallon jäätelöä ja vesi maksoi lähes 13 euroa. Ne tuli kuitenkin tarpeeseen, joten olisi sen rahan huonomminkin voinut käyttää.

Risteilyn jälkeen jatkettiin kaupunkiin tutustumista. Kävimme Sint Bavon katedraalissa ja sen kellotornissa. Tornin sisäänpääsyn myyjä kertoi, että aikaa käydä tornissa oli hyvin vähän, joten ylös kiipeämiseen saisi kestää korkeintaan kymmenen minuuttia. Ihmettelin mielessäni kommenttia, sillä tottai kiipeäisimme ylös alle kymmenessä minuutissa. Totuus alkoi valjeta, kun portaita oli takana jo useampi sata, että kiipeäminen ei mikään pikku homma ollutkaan. Aikaa ei kellotettu, mutta ripästi oltiin kuitenkin ylhäällä, 89 metrin korkeudessa. Ja hirviittäväähän niin korkealla oli olla, mutta kyllä se kokemus kahden euron arvoinen oli. Ja maisemat oli hienot, sen mitä niitä uskalsi katsella.