Yleislakko

Edellisestä belgialaisten lakkoilusta taitaa olla osapuilleen kaksi kuukautta ja huomenna olisi taas lakko edessä. Tällä kertaa käsittääkseni vielä enemmän ammattiliittoja on lakon takana ja sen vuoksi huomenna ei ole mitään asiaa töihin. Site on kokonaan suljettu. Edellisen lakon aikaanhan menimme töihin vain myöhemmin aamulla. Tällä kertaa myös lentokentät ovat lähes tai täysin suljettuina, eikä junistakaan kulje kuin korkeintaan joka toinen. Lakkoiljat ovat uhanneet blokata jopa linja-auto ja ratikkalinjoja.

Ylimääräinen vapaahan on toisaalta ihan mukava, mutta valitettavasti työt eivät etene lakkoillessa. Vapaapäivän ilo myös kärsii siitä, että juuri mikään ei ole auki, lisäksi tiesulkujen vuoksi liikkuminen saattaa olla haasteellista. Ketjukaupoista ainoastaan
Colruyt on auki (ja sinne olen tainnut luvata olla toista kertaa menemättä). Niinpä jääkaappi on täynnä ruokaa, joten vaikka huomenna ei pääsisi minnekään, niin ei syytä huoleen.

Lisäksi poliisit ja palomiehet ovat uutisten mukaan lakossa, joten herää vain kysymys, että jos jotain sattuu, niin miten hommat hoituvat. Etenkin kun sairaaloissakin on ilmoitettu olevan vain minimi miehitys. Lisäksi postinjakajat ovat lakossa mukana kuin myös jätteenkerääjät. Onneksi oma jätteen keräyspäivä on maanantai ja laskujen toimittamisella ei niin kiire.

Läheltä piti liikenteessä

Aiemmin on muutama kehu tullut paikallisesta liikennekulttuurista sanottua, mutta onhan täällä huonojakin puolia. Liikenteessä on todella paljon autoja ja nopeudet ovat korkeita. Poliisi ei tunnu valvovan nopeuksia muuten kuin kameroin. Jonkin sortin puhallusratsian olen nähnyt vain kerran ja kerran oli joku muu valvontatilanne. Lisäksi, kuten jo aiemmin kritisoin moni ajaa kesärenkailla, vaikka aika ajoin talvirenkaat olisivat enemmänkin kuin paikallaan. Sen lisäksi tuntuu, että nopeutta ei pudoteta, vaikka säätila sitä vaatisin. Ainut ratkaisu tuntuu olevan jäädä kotiin tai ajaa täysillä Tietenkin myös poikkeuskia löytyy, mutta..

Kriitiikki siis alustuksena sille, että tänään kotimatkalla oli enemmän kuin lähellä rytistä moottoriteiden välisessä rampissa. Tämän lähempänä ei sitten toivottavasti jatkossa käykkään. Lähestyin Antwerpenin suunnasta Brysselin kehätietä ja liittymisrampilla, jossa on kaksi kaistaa, vasemmalta ohitseni oli tulossa musta vanhahko Renault, joka alkoi yhtäkkiä heittelehtiä puolelta toiselle. Välitön reaktioni oli hidastaa vauhtia, onneksi, sillä muutama sekunti myöhemmin tämä auto pyörähti kaistani kautta osuen lopulta kaistojen oikealla puolella olevaan kaiteeseen.

Koska jättäydyin taaemmas tilanteen alkaessa, auto ei minuun osunut, onneksi. Pysähdyin välittömästi katsomaan miten autossa olleille kävi. Kyydissä oli kolme naista, joista kaikki onneksi vaikuttivat olevan kunnossa. Onneksi kuljettaja puhui englantia, sillä muutoin minusta ei olisi mitään hyötyä ollut. Lupasin soittaa hätäkeskukseen ja aloin selvittää tarkkaa sijaintiamme. Puhelu meni jonkin sortin jonoon ja puhe linjalla oli ainoastaan hollantia, niinpä annoin puhelimeni onnettomuusauton kuljettajalle. Seuraavaksi mieleen tuli, että yleinen neuvohan oli välttää lisävahingot. Sehän itseasiassa pitäisi tehdä jo ennen hätänumeroon soittamista. Nooh, kaikkea ei voi muistaa heti. Niinpä kysyin kuljattajalta, sillä kyydissä olijat eivät englantia puhuneet ja taisivat olla hieman tilanteesta pöllämystyneitä, että onko hänellä varoituskolmiota, sillä sen vieminen kaarteen taakse olisi tärkeää. Hän sanoi hoitavansa asian ja sen jälkeen sanoi, että minua ei enään tarvittaisi. Varmistin vielä uudelleen, että onhan apua tulossa ja kaikki muutoin kunnossa. Vakuuttelujen jälkeen lähdin jatkamaan matkaani. Matkaa jatkaessa jäin kyllä itseäni soimaamaan, että olisi pitänyt tehdä enemmän ja jäädä vielä paikalle. Mutta koska kaikki heistä pääsi autosta ulos, niin uskon, että he olivat kunnossa. Toivottavasti toiste ei tarvitse ensimmäisenä saapua onnettomuuspaikalle, eikä vastaavia läheltä piti tilanteita tule.

Rotterdamin satama ja Kinderdijkin tuulimyllyt

Rotterdam on tunnettu satamastaan, sillä se on Euroopaan suurin ja maailman kolmanneksi suurin. Pituutta satamalla on nettitietojen mukaan 40 kilometriä. Varasin itselleni satamaristeilyn, että pääsin tutustumaan tähän jättiläiseen. Hinta vähän reilun tunnin kierrokselle oli 13,95e. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja silloin rannalla ei ollut ketään muuta kierrokselle lähtijää. Aloinkin jo epäillä, että onkohan kierrosta ollenkaan, jos ei ole tarpeeksi lähtijöitä. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä ranta kuitenkin alkoi täyttyä ihmisistä ja lopulta lähtijöitä oli reilusti yli viisiikymmentä. Alankoimassa noudatettiin täsmällisyyttä ja tasan klo 11 portti laitettiin kiinni ja laivan kapteeni käveli puikkoihin. Niinpä minuutin yli laiva jo erkani laiturista.

Kierroksella käytiin yhdessä sataman useista haaroista tai miksi niitä ikinäkään pitäisi kutsua. Kokoluokkaa oli mahdonta hahmottaa, mutta kyllä siellä oli kontti ja nosturipoikineen. Nähtiinpä myös suomalainen rahtilaiva Lindakin lähtemässä täydellä lastilla, kenties kohti Suomea.

Satamakierroksen jälkeen jäljellä oli yksi ”pakollinen” asia Rotterdamista, nimittäin heidän erikoinen ruoka-annoksensa kapsalon, jota jossain yhteyksissä sanotaan jopa kansallisruuaksi. Kapsalon on varsinainen mättöannos ja omiaan turmelemaan kenen tahansa järkevän tai keveän syömisen. Annos sisältää ranskalaiset,
lihaa (shawarma lihaa, joka jotenkin eroaa kebabista, mutta asiantuntemus loppuu tähän), valkosipulimajoneesia, juustoa, salaattia ja päälle lisää majoneesia. Oikea oppiseen annokseen tulisi vielä tulista kastiketta, mutta sen jätin omastani pois. Aivan oikeasti kapsalon olisi pitänyt ilmeisesti myös nauttia take awayna foliovuuasta, mutta mukavuuden halu sateessa ajoi sisätiloihin.

Täydellä mahalla lähdin Rotterdamista ja pysähdyin Kinderdijkenissä, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä ja on tunnettu vanhoista tuulimyllyistään. Tuulimyllyjä on säilynyt 19 kappaletta ja paikka on nykyään Unescon maailmanperintökohde.
Harmittavasti jätin kukkaron autoon sateen suojaan, sillä mielessä ei käynyt että tuulimyllyillä olisi jotain ostettavaa, vaan niin olisi ollut, nimittäin pääsymaksu yhteen tuulimyllyistä. Käytin tuulimyllyssä jäi väliin. Lisäksi kaatosade pakotti muutenkin tyytymään suhteelliseen lyhyeen kierrokseen alueella, sillä siinä kohtaa kun jalat olivat puoleen sääreen märät oli aika lähteä kotia kohti. Ehdin kuitenkin nähdä suurimman osan tuulimyllyistä. Poutasäässä olisi ollut kiva tehdä pidempikin kierros alueella.

Baarle-Hertog ja Rotterdam

Viime viikolla minulla oli kauhea hinku päästä lähtemään jonnekin. Myönnettäköön, että katsoin jo halopja lentojakin. Maltalle olisi päässyt alle 100e meno-paluu, mutta jänistin kuitenkin ennen varausta. Sen jälkeen työkaveri vielä tarjosi lentoja Venetsiaan ja olin jo valmis tarttumaan tilaisuuteen, mutta nimenvaihto lippuun olisi ollut yli 100e, joten ei mitään järkeä. Niinpä muutamien välivaiheiden jälkeen viikonlopun kohteeksi valikoitui Rotterdam, Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki. Rotterdamiin päättyy myös tämän hetkinen kotijokeni Meuse. Itseasiassa Rotterdam alkuperäinen nimi oli ”Meusen kaunpunki” (Maasstad).

Matkalle Huy Rotterdam osuu myös pienen mutkan kautta Baarle-Hertog tai Baarle-Nassau, riippuen puhuuko Hollannin vai Belgian puoleista kylästä. Alankoimaiden rajojen sisällä siis on yksi alue tai tarkemmin sanottuna useampiaki pieniä aluite, jotka kuuluvat Belgialle. Tämän kylän nimi on Baarle Hertog. Tällä alueella yksi kortteli saattaa kuulua Alankomaihin, toinen Belgiaan. Kummallakin kylällä on omat kaupungintalot, palo -ja poliisiasemat. Syy rajojen sekamelskaan juontaa juurensa keskiaikaisiin omistusoikeuksiin ja maakauppoihin, eikä niitä ole nähty tarpeelliseksi muuttaa.

Baarlessa pysäköin auton Alankomaiden puolelle ja tein sieltä kävelykierroksen Belgiaan. Lounaalla kävin Alankomaiden puolella pannukakkutalossa ja sehän ei ihan kerrasta putkeen mennyt. Sisään astuessa tsekkasin, että paikassa oli korttimaksupääte, sillä oli liikenteessä ilman suurempia käteisvaroja. Kun maksun aika koitti, kävi ilmi, että maksupäätteeseen kelpasi ainoastaan Master ja sellaista ei kukkarosta löydy. Kysyin kassaneidiltä mistä löytyy lähin automaatti ja lupasin palata maksamaan heti käteistä saatuani. En tiedä miten suuri luotto hänellä oli paluuseeni, mutta eipä muukaan auttanut. Ja totta kai palasin takaisin, kesti tosin varmaan kolme kertaa oletettua kauemmin, sillä en löytäny automaattia ensimmäisellä yrittämällä. Loppu hyin, kaikki hyvin. Lienee paras jatkossa olla huolellisempi käteisvarojen suhteen. Näistä kahdesta kylästä todettakoon, että asetelma on ainutlaatuinen ja kokemisenarvoinen, mutta näyttää kartalta melkein erikoisammalta kuin luonnossa, vaikka keskellä katua meneekin nysät merkkinä rajasta. Tunnin visiitti oli oikein sopiva, onneksi en varta vasten lähtenyt ajelemaan vaan yhdistettynä toiseen reissuun.

Jätettyäni tavarat hotellille Rotterdamissa lähdin kohti kuutiotaloja, joiden kerrottiin olevan yksi kaupungin nähtävyyksistä. Ja olihan ne erilaiset. Monen vinkin mukaan sisään kannatti maksaa 3e pääsymaksu, mutta itselle paikasta jäi rahastus fiili. Noin 50 neilön kiertämiseen, vaikkakin kolmessa kerroksessa, ei kulunut kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Kuutiotalojen vieressä oli kauppahalli. Se ei ollut sellainen perinteinen. vaan viimeisen päälle modernirakennelma. Hintataso tuntui olevan korkeampi kuin Belgiassa.

Kauppahallilta jatkoin matkaa kohti hotellia. Kaupunki tuntui olevan täynnä vaate- ja kenkäkauppoja, joten shoppailijalle kohdetta voinee suositella. Ja ruuanystäville aiemmin mainittua kauppahallia. Pysähdyin syömään italialaiseen ravintolaan, jossa enemmistö asiakkaista vaikutti olevan paikallisia, kaduilla näin ei nimittäin ollut. Tuntui, että Rotterdamin kaduilla oli koko maailma edustettuna. Pohjoismaiset vaaleat tosin varsin aliedustettuna, joten ”kuka ei kuulu joukkoon”-fiilikseltä ei voinut välttyä. Ennen hotelillie päästyä pysähdyin vielä matkan varrelle osuneilla kiinaisen uuden vuoden juhlinta festareilla ja poseerasin Alankomaiden toiseksi pisimmän miehen kanssa (
Rigardus Rijnhout). Pituutta miehellä oli vaivaiset 237 cm ja kengän numero 62.

Ulkoruokinnassa

Täällä viikolla pari arki-iltaa poikkesivat perinteisestä, kotiin -> kissoille ruokaa -> itselle ruokaa -> mahdollisesti salille ja/tai lenkille -> nukkumaan kaavasta. Poikkeama oli ulkona syöminen keskiviikkona ja torstaina.

Keskiviikkona oli työporukkaa Suomesta käymässä ja sovimme näkevämme illalla lähellä Brysselin lentokenttää NH hotelillla. Olen kerran aiemmin yöpynyt kyseisessä hotellissa ja majoituksellisesti se oli hyvä, mutta ei ruuallisesti. En nyt äkkiseltään muista saaneeni koskaan saaneeni yhtä huonoa hampurilaista ravintolasta, sillä taso oli eineshamppari pakastimesta, joka oli vielä sulatettu liian nopeasti, joilloin sämpylä muuttuu kuivaksi käppänäksi. Muutama tilasi muuta kuin hampurilaisen, mutta ei niistäkään annoksista ylistyssanoja sadellut.

Torstaina puolestaan päätin lähteä parin työkaverin kanssa syömään Huyssa, Chez Nousissa. Olen kulkenut paikan ohi monesti ja laittanut merkille, että se on aina lähes täynnä. Suosituimmuuden vuoksi täytyy myöntää, että odotuksia oli. Paikassa on a´la carte, mutta myös viikottain vaihtuvat kolme vaihtoehtoa. Päätin ottaa viikon listalta ja ihan summissa. Tilattu ruoka, joka oli kiinankaalia käärittynä kinkkuun, päällystettynä juustokuorrutteisella muusilla. Ruoka oli sellainen mitä en varmasti olisi listalta ottanut valitsemalla, mutta joskus täytyy heittäytyä. Sanotaanko, että ruoka oli ihan syötävää, eikä hinnalla pilattua, sekä palvelu oli todella hyvää, joten voin mennä toistekin, mutta sillä kertaa taidan valita listalta, jotain muuta.

Lähes tylsä viikonloppu

Perjantaina käytiin lähes koko työporukalla myöhäisellä lounaalla. Muutaman kanssa jatkettiin iltaa viettämään vielä Liégeen. Kävimme afrikkalaisbaarissa, jossa meno oli kyllä suomalaiseen silmään erikoista. Ensimmäisenä paikan omistajaksi esittäytynyt nainen tuli kättelemään, ilmeisesti, koska olin vaaleana naisena paikalla. Mieleenpainuvin tapaus kuitenkin oli, kun illan aikana joku tyyppi tuli sisään bensakanisterin kanssa. Sitä tuli ensimmäisenä mieleen, että aikooko polttaa paikan vai mikä mielessä. Mutta hän vain jätti kanisterin, no lähes keskelle kaikkea, ja liittyi tuttaviensa seuraan. Omituista.

Muilta osin viikonloppu olikin sitten hyvin rauhallinen. Viikonloppuna myös lämmin sää hemmotteli, perjantai iltapäivällä oli jopa +8 astetta, eikä tänäänkään kauas siitä jääty. Keskiviikon lumesta ei siis enään ole tietoakaan. Säävaihtelut ovat kyllä melkoisia, sillä samalla viikolla voidaan mennä täydestä talvesta kevääseen. Tämän päivän sää herätti jo kevään odotuksen, mutta täytyy kyllä malttaa vielä, sillä talvea on jäljellä.

Lumisade, mikä ihana tekosyy

Viime aikoina on tuntunut, että ainoat Belgian kuulumiset ovat olleet säähän liittyviä, mutta eipä täällä juuri muuta ole tapahtunut, joten jatketaan samalla linjalla. Alkuun vielä lisättäköön viime viikonlopun Suomen reissuun huomioita, että kyllä se Suomen talvisää on melko raju ihmiselle. Heti Suomeen palattua nimittäin huulet rohtuivat ja kynsien pielistä alkoi nahka lähteä, sen lisäksi hiuksista tuli aivan liian sähköiset. Nämä kaikki ”ongelmat” poistuivat heti Belgiaan palattua.

Keskiviiikona tuli lumipyry. Lunta satoi Huyn sellaiset viitisen senttiä, mutta kaikki ei jäänyt maahan, sillä lämpötila pystytteli asteen verran plussalla koko päivän. Aamulla puolet autoilijoista oli lumisateen vuoksi jäänyt kotiin. Osalla lienee selityksenä ollut kesärenkaat ja osalle sää vain antoi tekosyyn jäädä kotiin. Niistä työntekijöistä, jotka töihin asti olivat päässeet, suurin osa lähti puolilta päivin kotiin, koska lumisade jatkui. Selityksenä oli, että muutoin heidän ei ole turvallista palata töistä kotiin. Jälleen suomalaisen mielestä hyvin heiveröinen selitys. Mitään ulkotöitä työmaalla ei myös tietenkään lumisateessa voinut päivän aikana suorittaa.

Jopa keskiviikon markkinoiden myyjät olivat lumisateen vuoksi jääneet kotiin. Töihin mennessä myyjiä ei ollut yhtään ja paikallislehdessä oli kuva keskipäivältä, jolloin myyjiä oli muutama. Normaalisti kun myyjiä on kymmeniä talvellakin.

Kuva Huyn kaupungin facebook sivuilta ( Ville de Huy (Officiel))

Belgialaisilla olisi auroja, mutta niitä ei tunnuta juurikaan käytettävän. Ainoastaan suolaa tungetaan joka paikkaan. Se saattaa toimia pienellä pakkasella ja jäällä, mutta itsestä tuntuu, että se ei ole paras mahdollinen keino lumenpoistoon, kun kaikki menee vain sohjoksi ja siinä ajaminen se vasta herkkua onkin. Saas nähdä montako päivää lumesta saadaan nauttia, sillä tänään lämpötilat menivät jo plussalle mutta vielä on maa valkoinen.


Kuva Huyn kaupungin facebook sivuilta ( Ville de Huy (Officiel))

Häjy Power

Torstaina lensin illalla Suomeen, sillä launtaina oli edessä kädenvääntökilpailut Jurvassa. Matka alkoi lupaavasti kun Bryssel – Helsinki lento oli myöhässä puolisentoista tuntia. Näytti jo siltä, että en ehdi jatkolennolle, mutta onneksi lento Vaasaan oli myös puoli tuntia myöhässä. Suurin osa kanssa matkustajista joutui jäämään yöksi Helsinkiin, joten tunsin itseni onnekkaaksi kiirehtiessäni jatkolennolle.

Perjantaina riitti erinäisiä pysähdyspaikkoja kaupoista, painotaloon sekä Vaasan työpaikan kautta isällä ja äidillä käymään. Illan päätteeksi oli vielä kisapunnitus ja kyläpaikka Vaasassa. Ei ainakaan tylsää ehtinyt tulla. Kävin tosiaan työpaikallakin kääntymässä. Vaikka visiitti oli nopea, niin ehdin sentään nähdä useampaakin työkaveria ja vaihtaa kuulumia. Eipä toimisto ollut juuri mihinkään muuttunut.

Lauantaiaamulla ennen kisoihin lähtemistä nautitiin maailman parasta hotelliaamupalaa Hotel Astorissa. Lienee turha mainita, että liikaa tuli syötyä, mutta onneksi se auttoi jaksamaan pitkän kisapäivän, Aamulla Jurvassa oltiin puoli 10 maissa ja paluumatkalle Vaasaan lähdettiin osapuille samaan aikaan illalla. Tuloksena kisoista oli kaksi kultamitalia ja yksi hopea. Kisoissa oli lähes sata kilpailijaa.

Sunnuntaina vielä lounastettiin ystävien kanssa vielä ennen paluumatkaa kohti Belgiaa. Brysselin lentokentällä joutuu aina kävellä todella pitkästi ja yleensä aina matkalaukkua jotuuu myös odottaamaan. Tällä kertaa olikin mukava yllätys kun matkalaukku pyöri jo hihnalla kun sinne asti pääsin. Ilo loppui kuitenkin siihen, kun laukun rengas oli revennyt irti. Oli siis sen laukun viimeinen lentomatka.

Mysteeri on ratkaistu

Lupasin selvittää mystisen liikennemerkin ja niinpä olen viime viikot odottanut ,että näkisin työmaalla erästä belgialaista, jolta kehtaisin asiasta kysyä. Kun hän näki mikä liikennemerkki mietäni vaivasi, hän repesi nauramaan.

Naurusta toivuttuaan hän kertoi, että merkki on vanha tapa kertoa, että suojatie on lähellä koulua. Tavallaan se siis on koulun merkki. Kyseessä ei ole millään muoto virallinen liikennemerkki, vaikka niitä siellä täällä näkyy olevan. Viimeksi viikonloppuna näin samoja merkkiejä Malmedyssä. Nykyään yleisemmin käytössä on keltainen kynä herättämässä huomiota koulun läheisyydessä. Se on kyllä paljon selvempi merkki eikä läheskään niin hämmentävä kuin tämä mekossa heiluva parrakas tonttu.

Täytyy myöntää. että ratkaisu oli harmittavan tylsä. Nyt ainoastaan mietityttää, että mikä lääkitys merkin piirtäjällä on ollut, saati sillä raadilla, joka sen on valinnut käyttöön. Tai mistäs minä tiedän millainen vaatetus belgialaisissa kouluissa on opettajilla ollut aiemmin.

Miten Belgia selviää talvesta

Niin vain käytiin, että sitella kontin putkille maantaiaamun -7 astetta oli liikaa ja veden saanti loppui siihen. Siitä onkin vuosia, kun viimeksi olen jäätyneiden putkien kanssa joutunut olemaan tekemisissä. Ongelman kanssa saatiin painiskella keskiiviikkoon. Epäselväksi jäi, että sulatettiinko putket, suliko ne itsestään vai asennettiinko peräti saattolämmityskaapeli. Mikäli kylmäkausi jatkuu kuten on ennustettu, saataneen vastaus tähän kysymykseen.

Kotona kyllä tarkenee, mutta aika vaihtelevat ovat lämpötilat. Keittiössä lämpötila on noin 18 astetta, koska siellä ei ole mitään lämmönlähteitä uunia lukuunottamatta ja puolestaan olohuoneessa on jopa 23 astetta. Makuuhuone on myöskin jopa liian kuuma, mutta sieltä ei ole lämpötilatietoja kuin ei myöskään vessasta, mutta sen voi sanoa olevan kylmä. Mitään lämmitystä ei ole, mutta suora putki kyllä ulos. Eipä tarvi jäädä asuilemaan ainakaan.

Lunta tuli Huyn asti tiistaina ja tulihan sitä melkein sentin verran. Sade alkoi puolilta päivin ja suurin osa oli kauhuissaan, vaikka tuntuu, että ihmeen hyvin ainakin teidenhoito on varautunut, sillä aura-auton näin valmiudessa ja suolaa on laitettu liiankin kanssa. Paikalliset eivät kuitenkaan tunnu tajuavan, että mikäli lunta tulee ja etenkin jos ajelee kesärenkailla, saattaisi olla syytä pudottaa moottoritiellä nopeutta siitä 120km/h:sta. Tänään moottoritiellä jäin muiden jalkoihin, kun yritin ajella kelin mukaan.