Puoluettomalla maaperällä

Maantaiaamulla oli vuorossa käynti Huyn väestörekisterissä verotusasioista vastaavan yrityksen edustajan kanssa, sillä he lupasivat lähteä mukaan tulkiksi. Aivan hukkareissu käynti ei ollut, sillä selitysten jälkeen virkailija suostui hyväksymääm suomenkielisen A1 todistuksen. Asunnon omistajan rekisteröintitodistuksen vaatimuksesta hän ei silti suostunut luopumaan. Edelleen kyllä ihmetyttää, että miksi se on minun ongelmani ja vaikuttaa minun väestörekisteritietoihin, mitä vuokra-asunnon omistaja tekee. Minulla kun ei kuitenkaan ole mitään valtaa pakottaa häntä tekemään rekisteröintiä.

Maanantai-iltapäivällä oli lähtö työmatkalle Ranskaan, Sveitsin kautta. Tähän ratkaisuun päädyttin, sillä samalle reissulle tuli työkaveri Suomesta ja hänelle oli paljon helpompi lentään Geneveen kuin Lyoniin. Tämä Sveitsin mutka tarkoitti minulle noin puolitoista tuntia pidempää matka-aikaa autossa, mutta siinä ajassa pystyimme valmistautua seuraavan päivän kokoukseen.

Tiistaina työpäivän jälkeen ajoimme Geneveen, josta paluulento Belgiaan oli seuraavana aamupäivänä. Muodostui siis pieni mahdollisuus tutustua Geneveen työmatkan ohessa. Hintatasoltaan Geneve oli kallis, kuten Sveitsistä olenkin kuullut, Se ei kuitenkaan mielestäni ollut niin kallis kuin Oslo tai sitten osuimme halvemmalle alueelle. Ruokakauppaan en päässyt, joten kunnon hintavertailua en päässyt tekemään Mukava yllätys oli, että hotelli tarjosi ilmaisen joukkoliikennekortin, joten lyhyessä ajassa ehti nähdä enemmän. Tein myös keskiviikkoaamulla lenkin vanhaan kaupunkiin, mutta koska siihen aikaan oli hyvin hiljaista, alue ei tehnyt sen kummempaa vaikutusta. Alpit ja Geneve-järvi näyttivät hienoilta, joten jälleen luonto meni ihmisrakennelmien edelle. Pankkeja ja kelloliikkeitä tuntui kaupungissa riittävän, joten se ei olllut pelkkä stereotypia.

Autoton päivä Brysselissä

Sunnuntaina tarkoitus oli ottaa hotelli Brysselin keskustasta ja kierrellä päivä siellä. Lauantaina kuitenkin huomattiin, että sunnuntaina Brysselissä kuin myös Gentissä, vietetään autotonta päivää. Tämän vuoksi päätimme vaihtaa hotellin lentokentälle, jonne sai ajaa autolla ja jatkaa sieltä sitten junalla keskustaan. Hotelli sijaitsikin kätevästi juna-aseman vieressä.

Minulla oli suuria epäilyksiä, että miten hyvin käytännössä autoton päivä olisi toteutettu, mutta yllätykseksi Brysseliin johtava moottoritie oli kiinni kehätieltä eteenpäin. Se siis todella toimi. Onneksi ei tarvinnut mennä kokeilemaan olisiko auton saanut ilmoitettuille parkkialueille, sillä epäilemättä niissä on autoja riittänyt, vaikka jokainen järkevä on varmaan suosiolla sunnuntaina jäänyt kokonaan kotiin tai keskinyt vaihtoehtoista ohjelmaa.

Edelliskerralla Brysselissä tuli ihmeteltyä poikapatsasta, täälä kertaa oli tyttöpatsaan vuoro. Kaupungilla oli ihan liikaa ihmisiä, joten lähdimme hieman sivummalla kiertelemään. Bryssel on kooltaan omaan makuun liian suuri ja keskusta on turistien kansoittama, ainakin vielä tähän aikaan vuotta.

Salainen suklaatehdas Gentissä

Torstaina hain Katin töiden jälkeen lentokentältä. Torstai- ja perjantai-illalla kävimme kaupungilla syömässä, Koska yksin ei tule ravintoloissa käytyä ellei ole reissussa, ei itseltä suosituksia Huysta juuri löytynyt, ainoastaan muutama paikka mihin ei mentäisi. Meille jäi siis lähes koko kaupungin ravintolavalikoima käytettväksi. Torstaina päädyttiin Grand Placella sijaitsevaan ravintolaan.  Paikka oli ihan ok ja tarjoilija puhui muutaman sanan englantia, ruoka ei kuitenkaan ollut hintansa arvoista, sillä viikonlopun aikana söimme useamman kerran paljon halvemmalla ja paremmin. Perjantaina syötiin joen toisella puolella Rive Gauchessa. Paikka oli mukavanoloinen ja viihtyisä. Henkilökunnan kanssa pystyimmen kommunikoimaan, vaikka täysin yhteistä kieltä ei ollutkaan. Sinne voisi mennä tarvittaessa toistekin.

Perjantaina tehtiin suunnitelma lauantaille, se oli pakohuonepeli, sillä tykkäämme molemmat niistä kovin. Kävimme läpi Belgian pakohuonetarjontaa hakuehtoina ”vapaana lauantaina” ja ”kaksi henkeä riittää”. Gentistä löytyi sopiva. Koska Gent on tähän asti käymistäni kaupungeista suosikkini, kaupunki sopi enemmän kuin hyvin. Matkalla Gentiin meinasi hieman jopa jännittää, sillä mitään takeita siitä, että millä kielellä pakohuonetta päädyttäisiin ratkaisemaan. Englanti oli toki oletuksena, mutta Belgiassa siitä ei koskaan ole varmuutta.

Pakohuoneen löytäminen oli ensimmäinen tehtävä, sillä osoite toi toki oikeaan kohtaan kadulla, mutta siitä jatkui varastomainen sokkelo ja sen vuoksi kadulla oli kartta mihin tulisi suunnistaa. Itse suunnistus kyllä oli ihan helppo, mutta ritilälattiat eivät ihan suosikki kulkualustoihin lukeudu, Siitäkin kuitenkin selvittiin. Pakohuoneen työntekijät puhuivat loistavaa englantia, joten totesimme, että kieli ei ainakaan tule olemaan esteenä. Ennen huoneeseen pääsyä saimme ratkaista pienen pulman, jolla sai aivot oikeaan moodiin. Itse pakohuone oli asianmukaisesti tehty ja tehtävät ja niiden ratkaisut seuravasivat toisiaan. Oli siellä tosin yllättäviäkin tehtäviä, joita ei aiemmissa pakohuoneissa oli tullut vastaan. Ulos pääsiin alle 52 min, joten aikaa jäi kelloon reipas 8 minuuttia. Oli kyllä hauska kokemus. Gent oli muutenki jälleen todella mukava kokemus. Tälläkin kertaa siellä oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta kuitenkin puolet vähemmän, kun edellisellä kerralla. Teimme kävellen ja raitiovaunulla erilaisia kierroksia kaupungilla.Gentistä löytyi myös aivan ihana meikkilaukku ja silmälasikotelo.

Syksyä ilmassa

Belgiaan palattua onkin töissä ollut sitten melkoista pyöritystä. Huomenna kuitenkin on tarjolla muutakin ajateltavaa kuin töitä, sillä saan Katin vieraaksi Suomesta. Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä auki, mutta eiköhän me jotain kivaa keksitä.

Tänään iltalenkillä käydessä kiinnitin huomiota katutaiteeseen, tarkoittaen siis julisteita joita on keskustan kadulla. Kuvat olivat varsin syksyisiä, joko ne on juuri vaihdettu syksyisiin tai sitten kesähelteessä niihin ei ole tullut kiinnitettyä huomiota.

Viikonloppu Jyväskylässä

Matkareitti Huysta Jyväskylään ei mennyt lyhintä mahdollista reittiä, sillä siihen tosiaan kuului yö Düsseldorfissa ja junamatka Helsingistä Jyväskylään. Vaihtoehtoinen reitti olisi ollut Brysselistä, mutta Helsingistä matka olisi jatkunut lentäen Kajaanin kautta Jyväskylään. Kyllä! En tiennytkään, että Suomen sisäisiä lentoja muualle kuin Helsinkiin. Päädyin kuitenkin tuohon Düsseldorf vaihtoehtoon, sillä yöpymällä siellä muodostui tosiaan mahdollisuus tutustua kaupunkiin. Lisäksi ajan kuluttaminen junassa  tuntui miellyttävämmältä kuin lentokentällä, sillä matka-ajat olivat loppupeleissä lähes samat.

Jyväskylään päästyäni juoksin tovin kaupungilla asioilla, kunnes minut haettiin vääntöihin, nisävääntöihin kuten niitä nykyään kutsutaan. Nisäväännöissä oli mukana seitsemän Suomen naisvääntäjää sekä muutama kiintiömies. Kädenvääntöä mukaan mahtui tunteja, mutta myös mukavaa yhdessä oloa, kuulumisten vaihtoa, saunomista, paljua, huonepakopeli (jossa valitettavasti huone osoittautui paremmaksi) sekä isoveljen bändin keikka Lutakossa. Sanomattakin lienee selvää, että tuon kaiken ehti sellaiseen 48 tuntiin, ei aikaa juuri nukkumiselle jäänyt, mutta siitä huolimatta viikonloppu oli oikein rentouttava.

 

Ihanan turvallista

Lähes yksitoista viikkoa ulkomailla ja tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Mitään varsinaista koti-ikävää tai muuta ei ole ollut, sillä tekemistä on riittänyt, niin töissä kun vapaallakin. Mutta tottakai ystäviä Suomessa on ikävä, sillä sitä ei noin vaan hypätäkkään autoon ja ajeta kahville. Tänä viikonloppuna sitä on sitten mahdollisuus nähdä lähes kaikkia ihania Suomen naiskädenvääntäjiä Jyväskylässä.

Ensimmäinen huomio Suomeen päästyä oli, että onpas omituista, kun ymmärtää, mitä ympärillä puhutaan ja mitä kylteissä lukee. Meni myös hetki tajuta, että kassaneidille voi puhua suomea. Muutama tunti Suomeen saapumisen jälkeen huomasin, että stressitaso alkoi selkeästi laskea. Enpä ole oikein tarjunnutkaan miten korkealla se on ollut. Töiden määrä ei tokikaan vapaapäivän johdosta varmasti vähentynyt, mutta selitykseksi itselleni järkeilin, että stressin lasku johtuu siitä, että pystyn ymmärtää mitä ympärillä puhutaan ja tapahtuu. Koska ympäristö on sen vuoksi tutumpi, minun ei tarvise olla korostetun valppaana, vaikka aina vähän kuitenkin. Belgiassa kun ei juurikaan ymmärrä mitä ympärillä puhutaan, niin tilanteisiin joutuu keskittyä aivan eri tavalla. Kaiken lisäksi yksin liikkuessa jotuuu olla muutenkin vielä paljon enemmän hököllä.  Vaikka se uuden tutkiminen on mielenkiintoista, on se näemmä myös kuluttavaa. Toivottavasti stressitaso jatkaa vielä laskuaan, niin sunnuntaina saa sitten palata Belgiaan kevein mielin kädet kipeänä.

Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.

 

 

Belgialainen kiropraktikko

Alaselkä on vihoitellut jo jonkin aikaa ja senkin vuoksi riittävän hyvän hierojan löytäminen olisi tosi tärkeää. Koska tulevalle viikonlopulle on suunnitelmissa reissu Jyväskylään, tuli mieleen, että kenties voisin reissussa hyödyntää myös suomalaista osaamista selän korjaukseen. Vaan koska tämä hyvä idea syntyi vasta maanantaina selän kanssa huonosti nukutun yön jälkeen, lienee turha sanoa, että ajan saaminen oli mahdotonta, etenkin perjantai-illalla. Plän B:ksi tuli google ja hakusanaksi kiropraktikko Belgiasta, vaikka ajatus jo sinänsä tuntui varsin hooceeltä. Sellaisia löytyikin huomattavasti enenemmän kuin urheiluhierojia. Availin lähialueen kiropraktikkojen nettisivuja ja sivun ja intuition perusteella lähetin viestin. Kirjotiin viestin suosista englanniksi, sillä ajattelin, että selän niksauttelun kanssa englannin kielen taito on kynnys kysymys. Kiropraktikko soittikin minulle hyvin pian viestin jälkeen ja puhui sujuvaa englantia. Sain myös ajan vielä samalle illalle, joka toisaalta oli epäilyttävää, sillä jos on hän on hyvä, luulisi olevan jonoa.

Maanantaina töiden jälkeen suuntaisin kiropraktikolle, hieman jännityksessä, että mitäköhän tästäkin seuraisi. Oikea paikka löytyi helposti ja vastaanottotiskin nainen tervehti iloisesti ja heti engalnniksi, selkeästi tietäen kuka olin. Ennen sisäänpääsyä minun piti vielä täyttää esitetietolomake, joka oli tietenkin vain ranskaksi, mutta nainen auttoi minua käännöksessä. Olennaisimpana kohtana tietenkin oli, että onko jotain aiempia vammoja tai sairauksia millä voisi olla vaikutusta hoitoon, sekä lopussa vastuuvapauslauseke. Ei muuta kun nimi alle ja katsomaan millaista käsittelyä saisin. Kiropraktikko vaikutti ammatimaiselta, teki erilaisia tutkimuksia selän ja kropan liikkuvuusta. Itse naksatuttelu meni hyvin samankaltaisesti kuin Suomessa. Menen vielä uudestaan torstaina, mutta tosiaan mitään muuta varsinaista vikaa ei ollut, kuten ei pitänytkään, mutta selkäranka oli päässyt virheasentoon, Miksi-kysymykseen vastausta ei kiropraktikolta saanut, mutta itse epäilen sänkyä, sillä aluksi se oli aivan liian kova. Nyt sen pitäisi olla hyvä, mutta jos selkä oli jo kierossa, niin ei se paranneltu patja enää auttanut. Katsotaan nyt toisen käynnin jälkeen, jos tuo selkä asettuisi kunnolla.

Huyssa kun selvittiin yli kaksi viikoa kestäneestä tivolista, niin tilalle tuli kahden viikon sirkus. Sirkus itsessään ei kadulla näy muuten kuiin kadunvarsimainoksina, mutta ne sitten ovatkin mainitsemisen arvoisia, ovat nimittäin pelottavia. Etenkin tuo missä pelle taluttaa hanhea. En tiedä millainen sirkus itsessään on, mutta noilla julisteilla pysyn kyllä mielellään kaukana.

 

Meusen laakso

Lehdestä luin aamulla, että Belgiassa oli tänä kesänä mitattu mittaushistorian lämpöennätys (mittausta tehty vuodesta 1833). Mittaus koski koko kesän lämpötiloja, ei siis yksittäistä päivää. Ei se sitten ihme ole, että välillä on tuntunut kuumalta. Tänäänkin vielä muuten päästiin hellelukemiin, juuri ja juuri, mutta huomisesta eteenpäin sääennuste lupaakin sitten vain vettä.

Meuse, Maas, Mosa, Maes…rakkaalla joella on monta nimeä, kielestä ja maasta riippuen. Se esintyy myös täälläpäin monessa paikannimessä, muodossa tai toisessa, eikä ihme, sillä se on alueelle hyvin merkittävä joki. Se virtaa Ranskan, Belgian ja Hollanin halki, muodosten jopa osan Belgian ja Hollannin välisestä rajasta.

Suunnitelmani oli ensin ajaa mahdollisimman nopeaa reittiä Ranskaan ja Meusen äärelle. Montherméstä eteenpäin aloin sitten ajaa Meusen vartta pitkin. Siinä kohtaa myös laitoin navigaattorin pois päältä, sillä tavoite oli navigoida joen perusteella. Ajoittain ihan joen vieressä ei voinut ajaa, sillä se oli varattu pyöräilijöille ja muutamassa kohtaa tein väärän valinnan risteyksessä ja päädyin ehkä pahimmillaan kilometrin päähän joesta. Matkaa kertyi suunnilleen 250 kilometriä, aikaa kului hieman alle kuusi tuntia, josta menomatkaan puolitoista. Alla olevan kuvan reitti on siis vain suuntaa antava.

Ranskanpuolella reitti kulki luonnonpuiston halki. Jokivarren puissa oli nähtävissä jo ensimmäisiä syksynmerkkejä. En ole yhtään syksyihminen, joten haikeata. Liekö se syksy alkanut viime yönä, sillä en syksyisyyttä aiemmin huomannut ja viime yö oli kylmin tähän mennessä. Kotona mittarin lukema oli 6,7, mutta saattaa se muualla ollut vielä vähemmänkin. Joen varrelta Fumaysta löytyi Suomen lippu. Syy sille jäi selvittämättä, mutta oli siinä useamman muunkin maan lippu rivissä, joten joku merkitys niillä varmaan oli. Vielä toinen Suomen lippu tuli vastaan Dinantissa. Siellä oli silta täynnä eri maiden lippuja. Kaupunki näytti muutenkin oikein kiinnostavalta, mutta en pysähtynyt sinne tällä reissulla, sillä siellä oli joku tapahtuma käynnissä ja parkkipaikan löytäminen oli mahdotonta. Se täytyy siis lisätä vierailtavien kaupunkien listalle ja käydä joskus tulevaisuudessa.

Mikäli joku joskus samoille kulmille eksyy, niin Namurista etelään tie menee hienosti joen viertä (ensin N92 ja sitten etenkin N96) Belgian ja Ranskan rajalla saakka. Belgian puolelle oikeastaan ainut kaupunki on tuo mainitsemani Dinant, toki muutamia pieniä kyliä matkalla. Mikäli jatkaa Meusen vartta Ranskan puolella, niin siellä puolestaan on kyliä paljon tiheämpää, mutta tekee ajamisesta mielenkiintoisempaa. Reitillä tuli vastaan myös paljon moottoripyöriä, joten reitti taisi olla heidän suosiossa.

 

Ilmestyskirjan petoja ja voittamaton linnotus

Aamulla lähdin hierojalle, sille samalle jolla kävin Hollanin puolella, mutta tällä kertaa hänen Belgian toimipisteeseen. Muutaman kilometerin päässä hierojan toimipisteestä sijaitsi Eben-Ezerin torni. Se osui silmään Vallonian alueen matkaesitettä selatessa.  Koska torni näytti esitteessä erikoiselta, huipulla olevine omituisine eläimineen ja se osui käytännössä matkan verrelle,  ajoin hieronnan jälkeen sinne. Ilmestyskirjan petoja eläimet mitä ilmeisimmin esittivät ja tornin kulmat oli sijoiteltu ilmansuuntien mukaan. Mitä todennäköisimmin olisin oppinut paikasta paljon lisää käymästä sisällä, mutta se oli valitettavasti kiinni.

Koska tornilla käyminen meni paljon suunniteltua nopeammin ajattelin ajaa vielä lähellä sijaitsevan Eben-Emaelin linnoituksen kautta. Nopealla googletuksella, ennen astumista linnoitukseen, löysin, että se oli valmistuessaa maailman suurin linnoitus ja sen piti käytännössä olla valloittamaton. Pienen kierroksen linnoituksessa olisi pystynyt tekemään jopa ihan ilmaiseksi, sillä lippuluukku sijaitsi sisällä linnoituksessa. Koska kuitenkin olin paikalla ja aikaa oli, astelin pääsylippujonon jatkoksi. Lipputiskillä tiedustelin, että onko mahdollista saada kierrosta englanniksi, mutta minulle kerrottiin, että alkava kierros olisi hollanniksi, mutta opas voisi osan kääntää minulle. Koska kuitenkin paikalla olin, päätin, että se riittää minulle eli ei muuta, kun mukaan vaan.

Hollaninkielinen opas aloitti kierroksen, mutta samantien viereeni tuli toinen opas, joka myöhemmin esittäytyi Markiksi, kertomaan, että hän kääntäisi kierroksen tärkeimmät kohdat minulle englanniksi. Huippu palvelua. Niinpä sain  lähes koko kierroksen englanniksi käännettynä. Varmasti osa vitseistä ja yksitysikohdista meni ohi, mutta oli kyllä vastinetta kahdeksan euron pääsymaksulle. Lisäksi kierros kesti melkein kolme tuntia. Ei ollut rahastamisen meininki toisin kuin esimerkiksi Napoléonin kukkulalla.

Mikäli opasta oikein ymmärsin linnoitus oli edelleen maailman viidenneksi suurin, mutta eihän nykypäivänä moisia enää juuri rakenneta. Tämä kyseinen linnoitus oli rakennettu 1930-luvun alkupuolella. Oli mielenkiintoista kuulla, Euroopan jännitteistä jo 1800-luvun lopulla ja miksi Belgiassa on linnoituksia, siellä missä on. Lisäksi tietenkin se, että miten alle sadan hengen saksalaisjoukko pystyi vallata ison modernin linnoituksen. Ilmeisesti belgialaisille Eben-Emael ja heidän antautumisensa siellä on jokseenkin arka paikka, sillä linnoitus ei ole tullut vastaan nähtävyyksiä etsiessä, eikä sitä esimerkiksi löytynyt matkaesitteestä, josta saman alueen torni löytyi.

Linnoitusta voi kyllä suositella mikäli aluella liikkuu ja historia tai linnoitukset vähänkään kiinnostaa. Aikaa vaan kannattaa varata runsaasti. Vasta kotiin päästyä huomasin, että Eben-Emaelin linnoituksen päällekin olisi päässyt tekemään kävellykierroksen. Mikäli vielä samalla hierojalla tai keksin muuta asiaa samalle suunnalle, niin täytynee tuo kävelykierros vielä käydä tekemässä. Lisäksi täytyy ottaa tavoitteeksi käydä tutustumassa myös Huyn linnoitukseen, sillä on se vähän noloa, että en ole vielä käynyt tutustumassa muuta kuin  maisemiin, vaikka se on ihan vieressä.