Durbuy – Belgian pienin kaupunki

Durbuy mainostaa itseään Belgian ja jopa maailman pienimpänä kaupunkina. Totta tarina ei enään taida olla, ainakaan maailman osalta, mutta markkinoinnissa osa totuuskin taitaa riittää. Auton navigaattori osaa valita maisemareittejä (taitaa olla lyhyin reitti kilometreissä, ei,ajassa), joten saavuin Durbuyn jokseenkin takaovesta, mutta sainpa heti ihailla hienoa kaupungin linnaa korkeuksista. Kaupunki oli täynnä turisteja. Tulikin mieleen, että se oli kuin Brugge pienoiskoossa, todella hieno, mutta sieluton, sillä siellä ei tuntunut olevan normaalia elämää ollenkaan.

Ajoitus ei osunut ihan nappiin, sillä heti auton parkkeeraamisen jälkeen alkoi sataa. Pääsin kuitenkin pahimman sateen ajaksi sadetta pitämään yhteen alueen ravintoloista. Sateen loputtua pääsin kiertelemään kaupunkia. Joen varressa, linnaa vastapäätä olisi ollut Topiary park, jossa on erilaisiin muotoihin leikattuja puita ja pensaita. En kuitenkaan käynyt siellä.

Durbuy on osa Famenne-Ardennen geopuistoa (geopark), joka on Unescon maailmanperintökohde. Samaan geopuistoon kuuluu muun muassa Han-Sur-Lessen luolat, joissa olen käynyt. Alueella olisi siis riittänyt myös luonnon nähtävyyksiä, mutta tällä kertaa tyydyin ihmisten aikaan saannoksiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *