Rentoutumista Oulussa

Jo edellisellä Suomen visiitillä tuli todettua, että Suomessa käynti laskee stressiä merkittävästi. Se alkaa välittömästi laskea, kun alkaa täysin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, ymmärtää puhutun kielen ja luetun tekstin. Tietää, että ei oikeastaan voi tulla sellaista tilannetta siinä ympäristössä mistä ei voisi selvitä. Joten vaikka ei Belgiassa oleminen mitenkään kamalaa ole, päin vastoin, on aivan ihanaa käydä Suomessa.

Sen lisäksi, että Suomi itsessään jo näemmä poistaa stressiä huomattavasti, sitä teki myös kiireetön viikonloppu, palapeliä kasaten, kävellen ja saunoen. Edellä mainittujen lisäksi sain myös nauttia kunnollisesta hieronnasta, joka auttaa MM:iin valmistautumisessa. Paluumatkalla sitten oli laukku täynnä talvivaatetta ja taisi mukaan tulla muutama tyrnimehukin. Seuraava Suomen reissu suuntautuukin sitten Vaasan suunnalle marraskuussa ja kenties sillon ei voi puhua kiireettömästä viikonlopusta, sillä minuuttiaikataululla täytyy varmaan mennä, että ehtii näkemään mahdollisimman montaa samalla reissulla, mutta eipä vielä parane murehtia siitä liiaksi.

Mazdan ulkoilutuspäivä Bastognessa

Sunnuntai oli suunniteltu Mazdan ulkoilutuspäiväksi. Auto parka on ollut suurimman osan ajasta autotallissa, sillä olen ajellut vuokra-autolla. Koska autot on tarkoitettu ajamiseen, ajopäivä Mazdalle oli suotavaa. Kulku autotalliin ja sieltä pois on hyvin kapea, jyrkkä ja siinä on vielä kaarre. Siinä muutamia osa syistä miksi ajelua on tullut lykättyä. Mazdan kanssa otettiin suunnaksi Bastognen sotamuseo.

Bastognen museossa käynti on ollut mielessä jo pidempään ja sateinen sunnuntai oli siihen oikein oivallinen. Sisäänpääsymaksu oli 14e sisältäen kuulokkeet, jotka toimivat automaatisesti eli kun saapui tiettyyn kohtaan näyttelyä audio alkoi toimia. Sen verran parannettavaa tässä automatiikassa olisi, että nyt välillä sama kertomus tuli pariin kolmeen kertaan, kun laite otti saman singaalin uudelleen. Nettisivujen mukaan viimeinen sisäänkäynti on kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa eli periaatteessa kaksi tuntia pitäisi riittää kierrokseen, no itsellä meni nelisen tuntia ja siltikin osa asiosta jäi lueskelematta ja katsomatta, sillä tietoa tuli lyhyessä ajassa liikaakin.

Museo oli kiinnostava. Siinä oli otettu neljän eri sodassa oleen näkökulmat huomioon, kahden siviilin (lapsen ja aikuisen), sekä kahden sotilaan (amerikkalainen ja saksalainen), muilta osin näyttely oli rakennettu Bastognen tapahtumien ja Belgiaan vaikuttaneiden asioiden näkökulmasta. Näyttelyyn kuului myös kolme esitystä, joista kaksi ensimmäistä olivat mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja. Kolmas jäi itseltä väliin, sillä sen seuraavaan esitysaikaan olisi ollut vielä 15 minuuttia ja se alkoi neljännen tunnin paikkeilla tuntua liian pitkältä odottelulta, etenkin kun nälkä alkoi jo vaivata. Ensi kerralla täytyy vastaaviin museoihin varautua eväillä tai syödä juuri ennen kierrokselle lähtöä.

Autoton päivä Brysselissä

Sunnuntaina tarkoitus oli ottaa hotelli Brysselin keskustasta ja kierrellä päivä siellä. Lauantaina kuitenkin huomattiin, että sunnuntaina Brysselissä kuin myös Gentissä, vietetään autotonta päivää. Tämän vuoksi päätimme vaihtaa hotellin lentokentälle, jonne sai ajaa autolla ja jatkaa sieltä sitten junalla keskustaan. Hotelli sijaitsikin kätevästi juna-aseman vieressä.

Minulla oli suuria epäilyksiä, että miten hyvin käytännössä autoton päivä olisi toteutettu, mutta yllätykseksi Brysseliin johtava moottoritie oli kiinni kehätieltä eteenpäin. Se siis todella toimi. Onneksi ei tarvinnut mennä kokeilemaan olisiko auton saanut ilmoitettuille parkkialueille, sillä epäilemättä niissä on autoja riittänyt, vaikka jokainen järkevä on varmaan suosiolla sunnuntaina jäänyt kokonaan kotiin tai keskinyt vaihtoehtoista ohjelmaa.

Edelliskerralla Brysselissä tuli ihmeteltyä poikapatsasta, täälä kertaa oli tyttöpatsaan vuoro. Kaupungilla oli ihan liikaa ihmisiä, joten lähdimme hieman sivummalla kiertelemään. Bryssel on kooltaan omaan makuun liian suuri ja keskusta on turistien kansoittama, ainakin vielä tähän aikaan vuotta.

Salainen suklaatehdas Gentissä

Torstaina hain Katin töiden jälkeen lentokentältä. Torstai- ja perjantai-illalla kävimme kaupungilla syömässä, Koska yksin ei tule ravintoloissa käytyä ellei ole reissussa, ei itseltä suosituksia Huysta juuri löytynyt, ainoastaan muutama paikka mihin ei mentäisi. Meille jäi siis lähes koko kaupungin ravintolavalikoima käytettväksi. Torstaina päädyttiin Grand Placella sijaitsevaan ravintolaan.  Paikka oli ihan ok ja tarjoilija puhui muutaman sanan englantia, ruoka ei kuitenkaan ollut hintansa arvoista, sillä viikonlopun aikana söimme useamman kerran paljon halvemmalla ja paremmin. Perjantaina syötiin joen toisella puolella Rive Gauchessa. Paikka oli mukavanoloinen ja viihtyisä. Henkilökunnan kanssa pystyimmen kommunikoimaan, vaikka täysin yhteistä kieltä ei ollutkaan. Sinne voisi mennä tarvittaessa toistekin.

Perjantaina tehtiin suunnitelma lauantaille, se oli pakohuonepeli, sillä tykkäämme molemmat niistä kovin. Kävimme läpi Belgian pakohuonetarjontaa hakuehtoina ”vapaana lauantaina” ja ”kaksi henkeä riittää”. Gentistä löytyi sopiva. Koska Gent on tähän asti käymistäni kaupungeista suosikkini, kaupunki sopi enemmän kuin hyvin. Matkalla Gentiin meinasi hieman jopa jännittää, sillä mitään takeita siitä, että millä kielellä pakohuonetta päädyttäisiin ratkaisemaan. Englanti oli toki oletuksena, mutta Belgiassa siitä ei koskaan ole varmuutta.

Pakohuoneen löytäminen oli ensimmäinen tehtävä, sillä osoite toi toki oikeaan kohtaan kadulla, mutta siitä jatkui varastomainen sokkelo ja sen vuoksi kadulla oli kartta mihin tulisi suunnistaa. Itse suunnistus kyllä oli ihan helppo, mutta ritilälattiat eivät ihan suosikki kulkualustoihin lukeudu, Siitäkin kuitenkin selvittiin. Pakohuoneen työntekijät puhuivat loistavaa englantia, joten totesimme, että kieli ei ainakaan tule olemaan esteenä. Ennen huoneeseen pääsyä saimme ratkaista pienen pulman, jolla sai aivot oikeaan moodiin. Itse pakohuone oli asianmukaisesti tehty ja tehtävät ja niiden ratkaisut seuravasivat toisiaan. Oli siellä tosin yllättäviäkin tehtäviä, joita ei aiemmissa pakohuoneissa oli tullut vastaan. Ulos pääsiin alle 52 min, joten aikaa jäi kelloon reipas 8 minuuttia. Oli kyllä hauska kokemus. Gent oli muutenki jälleen todella mukava kokemus. Tälläkin kertaa siellä oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta kuitenkin puolet vähemmän, kun edellisellä kerralla. Teimme kävellen ja raitiovaunulla erilaisia kierroksia kaupungilla.Gentistä löytyi myös aivan ihana meikkilaukku ja silmälasikotelo.

Viikonloppu Jyväskylässä

Matkareitti Huysta Jyväskylään ei mennyt lyhintä mahdollista reittiä, sillä siihen tosiaan kuului yö Düsseldorfissa ja junamatka Helsingistä Jyväskylään. Vaihtoehtoinen reitti olisi ollut Brysselistä, mutta Helsingistä matka olisi jatkunut lentäen Kajaanin kautta Jyväskylään. Kyllä! En tiennytkään, että Suomen sisäisiä lentoja muualle kuin Helsinkiin. Päädyin kuitenkin tuohon Düsseldorf vaihtoehtoon, sillä yöpymällä siellä muodostui tosiaan mahdollisuus tutustua kaupunkiin. Lisäksi ajan kuluttaminen junassa  tuntui miellyttävämmältä kuin lentokentällä, sillä matka-ajat olivat loppupeleissä lähes samat.

Jyväskylään päästyäni juoksin tovin kaupungilla asioilla, kunnes minut haettiin vääntöihin, nisävääntöihin kuten niitä nykyään kutsutaan. Nisäväännöissä oli mukana seitsemän Suomen naisvääntäjää sekä muutama kiintiömies. Kädenvääntöä mukaan mahtui tunteja, mutta myös mukavaa yhdessä oloa, kuulumisten vaihtoa, saunomista, paljua, huonepakopeli (jossa valitettavasti huone osoittautui paremmaksi) sekä isoveljen bändin keikka Lutakossa. Sanomattakin lienee selvää, että tuon kaiken ehti sellaiseen 48 tuntiin, ei aikaa juuri nukkumiselle jäänyt, mutta siitä huolimatta viikonloppu oli oikein rentouttava.

 

Meusen laakso

Lehdestä luin aamulla, että Belgiassa oli tänä kesänä mitattu mittaushistorian lämpöennätys (mittausta tehty vuodesta 1833). Mittaus koski koko kesän lämpötiloja, ei siis yksittäistä päivää. Ei se sitten ihme ole, että välillä on tuntunut kuumalta. Tänäänkin vielä muuten päästiin hellelukemiin, juuri ja juuri, mutta huomisesta eteenpäin sääennuste lupaakin sitten vain vettä.

Meuse, Maas, Mosa, Maes…rakkaalla joella on monta nimeä, kielestä ja maasta riippuen. Se esintyy myös täälläpäin monessa paikannimessä, muodossa tai toisessa, eikä ihme, sillä se on alueelle hyvin merkittävä joki. Se virtaa Ranskan, Belgian ja Hollanin halki, muodosten jopa osan Belgian ja Hollannin välisestä rajasta.

Suunnitelmani oli ensin ajaa mahdollisimman nopeaa reittiä Ranskaan ja Meusen äärelle. Montherméstä eteenpäin aloin sitten ajaa Meusen vartta pitkin. Siinä kohtaa myös laitoin navigaattorin pois päältä, sillä tavoite oli navigoida joen perusteella. Ajoittain ihan joen vieressä ei voinut ajaa, sillä se oli varattu pyöräilijöille ja muutamassa kohtaa tein väärän valinnan risteyksessä ja päädyin ehkä pahimmillaan kilometrin päähän joesta. Matkaa kertyi suunnilleen 250 kilometriä, aikaa kului hieman alle kuusi tuntia, josta menomatkaan puolitoista. Alla olevan kuvan reitti on siis vain suuntaa antava.

Ranskanpuolella reitti kulki luonnonpuiston halki. Jokivarren puissa oli nähtävissä jo ensimmäisiä syksynmerkkejä. En ole yhtään syksyihminen, joten haikeata. Liekö se syksy alkanut viime yönä, sillä en syksyisyyttä aiemmin huomannut ja viime yö oli kylmin tähän mennessä. Kotona mittarin lukema oli 6,7, mutta saattaa se muualla ollut vielä vähemmänkin. Joen varrelta Fumaysta löytyi Suomen lippu. Syy sille jäi selvittämättä, mutta oli siinä useamman muunkin maan lippu rivissä, joten joku merkitys niillä varmaan oli. Vielä toinen Suomen lippu tuli vastaan Dinantissa. Siellä oli silta täynnä eri maiden lippuja. Kaupunki näytti muutenkin oikein kiinnostavalta, mutta en pysähtynyt sinne tällä reissulla, sillä siellä oli joku tapahtuma käynnissä ja parkkipaikan löytäminen oli mahdotonta. Se täytyy siis lisätä vierailtavien kaupunkien listalle ja käydä joskus tulevaisuudessa.

Mikäli joku joskus samoille kulmille eksyy, niin Namurista etelään tie menee hienosti joen viertä (ensin N92 ja sitten etenkin N96) Belgian ja Ranskan rajalla saakka. Belgian puolelle oikeastaan ainut kaupunki on tuo mainitsemani Dinant, toki muutamia pieniä kyliä matkalla. Mikäli jatkaa Meusen vartta Ranskan puolella, niin siellä puolestaan on kyliä paljon tiheämpää, mutta tekee ajamisesta mielenkiintoisempaa. Reitillä tuli vastaan myös paljon moottoripyöriä, joten reitti taisi olla heidän suosiossa.

 

Ilmestyskirjan petoja ja voittamaton linnotus

Aamulla lähdin hierojalle, sille samalle jolla kävin Hollanin puolella, mutta tällä kertaa hänen Belgian toimipisteeseen. Muutaman kilometerin päässä hierojan toimipisteestä sijaitsi Eben-Ezerin torni. Se osui silmään Vallonian alueen matkaesitettä selatessa.  Koska torni näytti esitteessä erikoiselta, huipulla olevine omituisine eläimineen ja se osui käytännössä matkan verrelle,  ajoin hieronnan jälkeen sinne. Ilmestyskirjan petoja eläimet mitä ilmeisimmin esittivät ja tornin kulmat oli sijoiteltu ilmansuuntien mukaan. Mitä todennäköisimmin olisin oppinut paikasta paljon lisää käymästä sisällä, mutta se oli valitettavasti kiinni.

Koska tornilla käyminen meni paljon suunniteltua nopeammin ajattelin ajaa vielä lähellä sijaitsevan Eben-Emaelin linnoituksen kautta. Nopealla googletuksella, ennen astumista linnoitukseen, löysin, että se oli valmistuessaa maailman suurin linnoitus ja sen piti käytännössä olla valloittamaton. Pienen kierroksen linnoituksessa olisi pystynyt tekemään jopa ihan ilmaiseksi, sillä lippuluukku sijaitsi sisällä linnoituksessa. Koska kuitenkin olin paikalla ja aikaa oli, astelin pääsylippujonon jatkoksi. Lipputiskillä tiedustelin, että onko mahdollista saada kierrosta englanniksi, mutta minulle kerrottiin, että alkava kierros olisi hollanniksi, mutta opas voisi osan kääntää minulle. Koska kuitenkin paikalla olin, päätin, että se riittää minulle eli ei muuta, kun mukaan vaan.

Hollaninkielinen opas aloitti kierroksen, mutta samantien viereeni tuli toinen opas, joka myöhemmin esittäytyi Markiksi, kertomaan, että hän kääntäisi kierroksen tärkeimmät kohdat minulle englanniksi. Huippu palvelua. Niinpä sain  lähes koko kierroksen englanniksi käännettynä. Varmasti osa vitseistä ja yksitysikohdista meni ohi, mutta oli kyllä vastinetta kahdeksan euron pääsymaksulle. Lisäksi kierros kesti melkein kolme tuntia. Ei ollut rahastamisen meininki toisin kuin esimerkiksi Napoléonin kukkulalla.

Mikäli opasta oikein ymmärsin linnoitus oli edelleen maailman viidenneksi suurin, mutta eihän nykypäivänä moisia enää juuri rakenneta. Tämä kyseinen linnoitus oli rakennettu 1930-luvun alkupuolella. Oli mielenkiintoista kuulla, Euroopan jännitteistä jo 1800-luvun lopulla ja miksi Belgiassa on linnoituksia, siellä missä on. Lisäksi tietenkin se, että miten alle sadan hengen saksalaisjoukko pystyi vallata ison modernin linnoituksen. Ilmeisesti belgialaisille Eben-Emael ja heidän antautumisensa siellä on jokseenkin arka paikka, sillä linnoitus ei ole tullut vastaan nähtävyyksiä etsiessä, eikä sitä esimerkiksi löytynyt matkaesitteestä, josta saman alueen torni löytyi.

Linnoitusta voi kyllä suositella mikäli aluella liikkuu ja historia tai linnoitukset vähänkään kiinnostaa. Aikaa vaan kannattaa varata runsaasti. Vasta kotiin päästyä huomasin, että Eben-Emaelin linnoituksen päällekin olisi päässyt tekemään kävellykierroksen. Mikäli vielä samalla hierojalla tai keksin muuta asiaa samalle suunnalle, niin täytynee tuo kävelykierros vielä käydä tekemässä. Lisäksi täytyy ottaa tavoitteeksi käydä tutustumassa myös Huyn linnoitukseen, sillä on se vähän noloa, että en ole vielä käynyt tutustumassa muuta kuin  maisemiin, vaikka se on ihan vieressä.

Formulasirkus

Torstaiaamulla suuntasin Brysselin lentokentälle ystäväporukkaa vastaan. Matka Huysta kentälle kestää yleensä noin tunnin, joskus jopa vähän alle. Tällä kertaa liikenne stoppasi 12 kilometriä ennen kenttää lähes täysin ja matkaan menikin kokonaisuudessaan reilu puolitoista tuntia. Kulkemisia varten vuokrasin seitsemän hengen tila-auton Alamosta. Hinta neljälle vuorokaudelle, täydellä vakuutuksella ja ilman kilometrirajoitusta tuli 300 euroa. Autoarpa osui Reunalt Sceniciin, joka ajoi asiansa, mutta seitsemälle hengelle se oli aika ahdas. Vuokra-auton hankinnan jälkeen itse lähdin töihin, muiden suunnatessa kohti Brysseliä.

Työpäivän jälkeen suunnitelma oli suunnata jokiristeilylle Meusella ja siitä sitten Huyta katsomaan. Kun lähestystyttiin risteilyn lähtöpaikkaa, nähtiin, että jostain syystä risteilyä ei ajettu juuri sinä päivänä. Huonoa tuuria kyllä, mutta emme antaneet sen haitata, vaan jatkoimme matkaa kaupunkiin. Tivolissa huimapäisimmät kokeilivat muutamaa laitettakin, sillä niitä oli vielä jonkun verran jäljellä. Illalla kävimme vielä keskusaukion reunalla sijaitsevassa O´Malleyssä. Kinkkurulla (jambonneau) oli kyllä hyvää, mutta paikan palvelu oli ala-arvoista.

Perjantaina suunnitelma oli käydä läheisessä Belgian Owl viskitislaamossa tutustumiskierroksella, sekä Han-Sur-Lessen luolissa, joissa käytiin Lassen kanssa jo aiemmin. Tislaamokierros alkoi puoli kahdelta ja se piti kestää tunnin verran. Koska Belgiassa ei voi koskaan olla varma saako palvelua englanniksi, saati saataisiinko esitelykierros englanniksi, oli todella miellyttävä yllätys, kun tislaamon esittelijä puhui todella hyvää englantia. Kierros kesti hieman yli tunnin, sillä meidän lisäksi kierroksella oli kaksi ranskankielistä asiakasta. Koska turistit eivät olleet tislaamoa löytäneet tai sitten perjantai-iltapäivä ei ollut sesonkia, päivän kahdelle muulle kierrokselle ei ollut ketään tulijoita, joten kierroksen pitäjä jäi viettämään aikaa kanssamme kertoen lisää tislaamosta, sekä kyselleen asioita Suomesta. Hän jopa antoi sähköpostiosoitteensa yhteydenottoa varten, jos joskus haluaisin nähdä ja tutustua belgialaiseen ruokaan. Siihen tarjoukseen täytynee joskus tarttua. Lisäksi jätimme vieraskirjaan terveiset Suomeksi, sillä olimme kuulemme ensimmäiset suomalaiset paikassa, ainakin kyseisen esittelijän aikana.

Ainoa vika tislaamossa oli, että aika kului siellä liian nopeasti, joten meille tuli kiire ehtiä luolille ja syödäkin piti ennen sitä. Hätäratkaisuna ruuan suhteen pysähdyttiin moottoritien huoltoasemalle. Se oli virhe, sillä siellä ei ollut mitään nopeaa ruokaa tarjolla. Lisäksi tilatut annokset olivat aivan hirveitä. Aikaa kului sen verran liikaa, että meillä ei ollut mitään mahdolisuuksia ehtiä päivän viimeisellä luolakierokselle. Harmi, sillä olisin ihan hyvin voinut tehdä saman kierroksen uudelleen. Koska huoltoaseman ruoka oli suuri pettymys päätettiin iltaruuan kanssa pelata varman päälle ja tehtiin pitsaa. Sitä tehtiin muutama ylimääräinen evääksi seuraavan päivän formuloihin.

Olen seurannut formuloita pienestä pitäen. Sääntömuutokset ja etenkin television maksulliset lähetykset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nykyään kisoja ei tule enää aktiivisesti seurattua televisioista. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus mennä ihan paikan päälle katsomaan, niin tottakai. Span rata sijaitsee Francorchampissa, noin sadan kilometrin päässä Huysta. Majoituksen saaminen järkevään hintaan radan läheisyydestä on lähes mahdotonta, joten oli helppo päätös ajella yöksi kotiin. Koko viikonlopun lippu pronssialueelle maksoi 145e.

Lauantaina saavuimme paikalle noin puolitoista tuntia ennen aika-ajojen alkua. Formulakisat livenä oli kaikille uutta, joten ensimmäinen tunti meni alueen hahmottamiseen. Tai eihän siinä ajassa ehtinyt kävellä muuta kuin pienen alueen, sillä radalla on mittaa seitsemisen kilometriä. Mitään huippupaikkoja ei aika-ajon katseluun löydetty, mutta saimme luotua suunnitelman sunnuntaita varten. Lisäksi saimme huomata, että ainakin omat vessaparerit kannattaa ottaa mukaan. Aika-ajojen loppupuolelle osui sadekuuro, joten muistilistalle päätyi myös sadesuoja.

Lauantai-illalla Huyssa oli 1920-luvun tapahtuma, jonne oli ilmainen sisäänpääsy, joten kävimme siellä pyörähtämässä. Sieltä jatkoimme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa nakkikiskaa eli Friterieta, että päästäisiin kokeilemaan oikeita belgialaisia (eli ranskalaisia). Osuimme sillalle juuri kello kymmenen illalla huomataksemme, että jokiranta oli täynnä ihmisiä odottamassa jotain. Ja niinhän siinä kävi, että jälleen oli ilotulistus. Seuraavan päivän lehdestä sain sen käsityksen, että ilotulituksella ei mitään sen suurempaa syytä ollut, mutta ilmeisesti se oli joku perinne, joka oli jatkunut jo vuosia. Saimme siis vastineen Suomen huvilakauden päättäjäisille.

Sunnuntaina lähdettiin samoihin aikoihin kohti formularataa kuin lauantaina. Paikan päällä saimme huomata olevamme suurinpiirtein viimeisiä, jotka paikalle saapuivat. Lienee siis turha sanoa, että tunkua oli. Päämäärätietoisesti suuntasimme kohti aluetta, jonne lauantain perusteella halusimme päästä. Rinteen alareunalla oli paikkoja, mutta niistä kisan tai screenin näkemisen tiellä oli verkkoaita. Sinnikkäimät onnistuivat vallata pienen alueen ylempää, josta näkymä oli paljon parempi. Ensimäiset kierrokset tunnelma katsomossa oli tiivis, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat liikkua, osa varmaan paremman paikan toivossa ja osa vessahädän tai janon pakottamana.

Kemmel-suora oli ihan hyvä paikkavalinta, sillä sen lopussa olevassa mutkasta nähtiin varmasti eniten ohituksia kisassa. Tosin ilman screeniä kisasta ei olisi juurikaan mitään tiennyt, sillä yli 300km/h ohi meneviä autoja on hankala tunnistaa. Eli kuten moni onkin varoitellut televisiosta näkee enemmän, mutta kokemuksena todellakin käymisen arvoinen.

Kaikkein suurin yllätys tulikin sitten pois lähtiessä, sillä vaikka tiedettiin, että paikalla on todella paljon porukkaa, mielessä ei käynyt, että parkkipaikalta pois pääsemiseen menee kaksi ja puoli tuntia. Puhutaan siis muutaman sadan metrin matkasta. Ihan käsittämätöntä. Minkäänlaista liikenteenohjausta ei ollut parkkipaikoilta pois, ellei ryhmämme omatoimista liikenteenohjaajaa lasketa, vaikka se olisi todellakin ollut tarpeen. Kun lopulta päästiin parkkipaikalta pois ja kylätielle, liikenne sentään liikkui ja risteyksissä oli poliiseja ohjaamassa liikennettä. Paluumatkalla pysähdytiin vielä jo aiemmin hyväksi havaittuun pihvipaikkaan, La Charbonnadeen, Lięgrn lentokentän lähellä. Tiukille senkin kanssa tosin meni, sillä koska matka kesti paljon odotettua kauemmin, ravintola oli jo sulkemassa kun saavuimme. Onneksi ruokaa kuitenkin järjestyi.

Hierontaan Hollantiin

Miltä kuulostaisi lähteä naapurimaahan hierontaan? Noin äkkiseltään aika omituiselta, mutta kun tarkemmin miettii, niin mahdollinen ajatushan se olisi, koska välimatkat ovat lyhyet. Ajatus tarkistaa Hollanin urheiluhierontatarjonta syntyi eilen, kun jälleen mietin, että uusi hieronta-aika pitäisi varata ja teenjuonti hetki kielitoidottamassa hiljaisuudessa paikallisen hierojan kanssa ei tuntunut houkuttevalta. Hollanin suunnalta goolehaku tuottikin heti useamman lupaavan hakutuloksen.

Valinta osui Maastrichtissa, ja itseasiassa myös Belgian puolella,l hierontaa suorittavaan yritykseen, jonka nettisivut olivat valmiiksi flaamiksi, ranskaksi ja englanniksi. Kummallista, että googlen haku ei yritystä poiminut, kun tein googletuksia Belgiasta. Yrityksen nettisivujen mukaan hierontavalikoimassa oli ainoastaan urheiluhierontaa ja kinesioteippausta, vaikutti siis lupaavalta. Lisäksi hieronta-ajan pystyi varaamaan netistä. Ainut mikä vaikutti omituiselta oli, että vapaita aikoja löytyi heti seuraavalle päivälle eli sunnuntaille, mutta päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen.

Matka Maastrichtiin kestää noin 45-50 minuuttia, mutta piti kuitenkin varata eksymiseen aikaa, joten olin siellä jo hyvissä ajoin ja jouduin kuluttamaan aikaa läheisessä ostoskeskuksesta. Ajan kulutus ei ollut turhaa, sieltä löytyi salmiakkia. Hollantilaisilla on hyvä maku.

Hierontapaikka sijaitsi fysioterapiakeskuksessa. Hieroja puhui sujuvaa englantia ja kertoi asuvansa Belgian puolella, mutta työskentelevänsä Hollannissa. Hän hieroi enimmäkseen urheilijoita, mutta pääasiassa jalkapalloilijoita, pyöräilijöitä ja triatlonisteja, se olikin sitten se ainut miinus, sillä käsien hieronnasta hänellä ei ollut hajuakaan. Selän hän kuitenkin sai tosin hyvin auki, joten kehityskelpoinen ja laitetaan jatkoon. Kielitaito oli todella hyvä lisä, sillä tuntuu aika avuttomalta, kun ei pysty kertoa mitä haluaa. Hierojan ajat olivat joustavat ja aikoja sai myöhäänkin illalla, joten töiden jälkeen käynti ei ole ongelma, vaikka matkaa onkin. Myös matkaan kuluvat polttoaineet pystyy kuitata sillä, että hinnaltaan hieroja on 25e halvempi, kuin aiemmat kokeillut. Ja tältä sai myös kuitin, toisin kuin aiemmista.

Junamatka Charleroihin

Tänään tein junalla retken Charleroihin, sillä halusin tutustua paikalliseen VR:ään ja nähdä miten homma toimii. Ja toimihan se, junat olivat ajallaan, siistejä ja lippuluukulla puhuttiin jopa englantia (se tosin taisi olla poikkeus). Viikonloppuisin Belgian junayhtiöllä on tällä hetkellä joku alekamppanja, jossa viikonlopun meno-paluulipun saa 50% alennuksella. Hintaa Huy-Namur-Charleroi ja takaisin matkalle tuli hintaa 13,60e, matkaaa kertyi noin 70 kilometriä suuntaansa.

Määränpääksi valikoitui Charleroihin, sillä sen jälkeen olisin käynyt läpi Belgian viisi suurinta kaupunkia: Brysselin, Antwerpenin, Gentin, Charleroin, Liègen. Charleroi ei hurmannut kauneudellaan. Rautatieaseman jälkeen kaupunki oli tyhjä, kaduilla ei liikkunut juuri ketään, vaikka oli lauantai. Se ei tuntunut normaalilta 200 000 asukkaan kaupungissa. Kaikki ihmiset löytyivätkin sitten läheisestä ostoskeskuksesta. Jatkoin tutkimusmatkaa kaupungilla, mutta torit olivat lähes autioita. Parin tunnin kiertelyn jälkeen katsoin parhaaksi lähteä paluumatkalle ja pysähtyä Namuriin. Lisäksi Charleroissa näin enemmän rahankerjääjiä ja kodittomia kuin mitä tähän mennessä olen Belgiassa nähnyt, vaikka tosiaan kaduilla ei juuri liikkunut ketään.

Junamatkalla Charleroista Namuriin minua vasta päätä istui tyttö, jolla oli suomalaisyhtye Steve ’n’ Seagullsin laukku, En kuitenkaan alkanut kysellä laukun alkuperää, sillä yhteistä kieltä tuskin olisi löytynyt. Namur oli jälleen todella mukava. Tällä kertaa siellä oli osa autoteistä suljettu ja sallittu ainoastaan kävelijöille, joten saattoi olla joku tapahtuma tulossa illalla. Lyhyen kiertelyn jälkeen jatkoin junalla takaisin Huyin.