Luxemburg ja Maastricht

Lauantaina aamupäivällä lähdettiin Jaanan ja Matin kanssa ajelemaan kohti Luxemburgia, jonne on noin parin tunnin ajomatka. Perille päästyä auton parkkiin saamisen kanssa meni hetken, sillä pysäköinti oli maksutonta viikonloppuisin, ainakin sillä parkkialueella. Matkalla myös tankkasimme halpaa dieseliä. Hinnat tuntuivat olevan täysin samat, joka huoltoasemalla. Dieseliä sai hintaan 1,086e/l, 95E 1,219e/l ja 98E 1,311e/litra.

Luxemburgissa kiertelimme hieman keskustaa, sekä söimme eräällä aukiolla sijaitsevassa ravintossa. Ruoka oli hyvää, hinnat tosin kalliimmat kuin Belgiassa. Lisäksi ravintola vaikutti siltä, että se oli sisustettu 1980, eikä sitä oltu sen jälkeen juurikaan muuteltu. Toisaalta, miksi muuttaa toimivaa asiaa. Luxemburgissa merkille pantavaa oli runsas koirien määrä. Niitä oli paljon. Ihmiset olivat ottaneet ne mukaansa nauttimaan kevätpäivästä kaupungilla.

Koska emme saaneet lauantaina tarpeeksi ajelusta, sunnuntaina lähdimme Maastrichtiin. Osa syynä valinnalle oli se, että se oli ainut lähialueen kaunpungeista, joka järjestää jokiristeilyitä ympäri vuoden. Monessa muussa kaupungissa jokiristeilyitä järjestetään ainoastaan huhtikuusta alkaen ja pienissä paikoissa vain kesäkaudella. Ensimmäisenä Maastrichtissa suuntasimme siis noin tunnin pituiselle risteilylle Maas-joella, joka on sama tuttu joki, joka kulkee Huyn läpi. Risteily kävi kääntymässä lähellä Belgian rajaa ja palasi sitten kaupunkiin. Lisäksi laiva pysähtyi luolille, jonne olisi lisämaksusta päässyt kiertelemään. Risteilyn jälkeen kierreltiin hetken kaupungilla ja kaupoissa. Kaupat kun Hollanissa ovat sunnuntaisin auki, toisin kuin Belgiassa.

Takatalvi

Jos tuossa oli muutama oikeinkin keväinen viikonloppu, niin nyt ei ollut. Ihana keväinen +20 muuttui, tuulen kera +10 asteeseen ja vesisateeseen. Toisin sanoen sää taisi normalisoitua ajankohtaan nähden, mutta aurinkoiset päivät nostivat jo kevätmielen, joka joutui nyt sitten uudelleen vielä painumaan harmauteen. Sään on ennustettu jatkuvan tuulisena ja epävaikaisena ainakin seuraavan viikon. Koska vettä tuli viikonlopun lähes vaakaan, ei huvittanut lähteä minnekään. Lähes ainut ulkoaktiviitetti olikin jäteastian vienti kadulle illlalla.

Jätehuoltoa taisi alkuun muuttaessa tulla vähän ihmeteltyä, mutta homma tosiaan menee niin, että myös kerrostalossa, jokaisella asunnolla on oma jäteastia.
Tämä jäteastia piti ihan itse noutaa kaupungin varastolta ja varmaan se täytyy sinne myöskin palauttaa, sitten kun Belgiasta lähtee Suomeen. Näille jateastioille ei ole mitään yhteistä roskakatosta tai edes aluetta taloyhtiössä, vaan jokainen asunto säilyttää astiansa missä parhaaksi näkee. Onneksi minulla on autopaikka kellarissa, joten jäteasia mahtuu auton viereen kätevästi. Moni muu ei kuitenkaan ole yhtä hyvässä tilanteessa ja he säilyttävätkin jäteastioitaan asunnoissa. Se tuntuu todella kummalliselta.

Jätteiden lajittelussa saattaa olla provinssi- ja kenties jopa kyläkohtaisia eroja, mutta ainakin Huyssa lajitellaan metalli, pahvi- ja paperi muovi, sekä biojäte. Käyttökelpoisille vaatteille omat lahjoitusasiansa ja pattereille löytyy keräyspisteitä kaupoista. Lasinkeräyspisteitä on ympäri kaupungia ja niissä on omat astiansa kirkkalle ja värilliselle lasille. Loput jätteet sitten menevät sekajätteeseen ja siihen omaan jäteastiaan. Sekajäteastia tyhjennetään viikottain, mikäli sen kadulle ennen maanantaiaamu kello 6 tuo. Maanatai on tämän kadun jätepäivä, mutta mikäli maanantai on pyhäpäivä, niin nouto päivä siirtyy saman viikon perjantaille.

Jätteitä lajitellessa metalli- ja muovijätteet kerätään samaan isoon siniseen säkkiin. Nämä säkit noudetaan joka toinen viikko kadulta. Samaan aikaan kerätään paperi- ja pahvijätteet. Nämä tulee sijoittaa pahvilaatikkoon tai paperipussiin, ja toki kaikki laatikot avata, että vielät mahdollisimman vähän tilaa. Biojätteet tulee kerätä biohajoavaan jätepussiin, jossa on kaupungin logo. Ei siis riitä, että ne kerää biopussiin. Siinä on kyllä rahastuksen makua, sillä tottakai nämä logolla varustetut pussit ovat kalliimpia kuin tavalliset biopussit. Biojätteet kerätään viikottain jäteastian vierestä. Lasijätteet ovat siis käytännössä ainoa päivittäinen jäte minkä itse joutuu viemään kauemmaksi kotoa. Lasipulloista täällä saa muuten todella harvoin pantin (ja tölkeistä ja muovipulloista ei olenkaan), joten lähes kaikki lasi menee jätekeräykseen.

Keväinen viikonloppu

Viikonloppuna oli aivan mahtava keli. Lauantaina tein ainoastaan kävelyn Huyssa, sillä minulla kesti liian kauan saada päätetyä minne haluaisin lähteä. Ja onhan se kiva välillä omaa kaupunkiakin katsella. Ensimmäiset, oletettavasti, kirsikkapuut olivat jo alkaneet kukkia ja pienia silmuja puihin alkanut ilmestyä. Ensimmäisiä pajunkissoja myös näkyi.

Sunnuntaina aioin lähteä Ninglinspoon retkeilemään, silläsyksyn kissojenhoitajat sitä kehuivat. Matkalla auton lämpömittari kävi jopa kahdessakymmenessä asteessa. Noin kilometri ennen Ninglispon vaellusreitin aloituspistettä alkoi tienpientareet molemmin puolin olla autoja täynnä. Moni muukin olis siis saanut saman ajatuksen. Se ihmismäärä tai tarkemmin sanottuna automäärä sai minut muuttamaan mieltäni. Jatkoin matkaa sitten eteenpäin, ilman selvää päämäärää. Noin vartin ajelun jälkeen päädyin paikkaan nimeltä Coo. Sielläkin oli ihmisiä liikkeellä, mutta auton sai sentään parkkiin, tosin maksulliseen sellaiseen. Coon nähtävyys oli vesiputoukset, joita hetken sitten ihmettelin. Eivät ne nyt mitkään erikoiset olleet, mutta antoivat ainakin syyn pysähtyä ja nauttia auringosta.

Belgialaiset tuntuivat nauttivat kevätpäivästä lähes kuten suomalaiset. Osa oli ottanut jo t-paidat käyttöön, puolet tosin sitten kulkivat vielä toppatakissa. Terassit olivat täynnä auringosta nauttijoista ja jäätelökioskille oli kymmenien metrien jono.

Baarle-Hertog ja Rotterdam

Viime viikolla minulla oli kauhea hinku päästä lähtemään jonnekin. Myönnettäköön, että katsoin jo halopja lentojakin. Maltalle olisi päässyt alle 100e meno-paluu, mutta jänistin kuitenkin ennen varausta. Sen jälkeen työkaveri vielä tarjosi lentoja Venetsiaan ja olin jo valmis tarttumaan tilaisuuteen, mutta nimenvaihto lippuun olisi ollut yli 100e, joten ei mitään järkeä. Niinpä muutamien välivaiheiden jälkeen viikonlopun kohteeksi valikoitui Rotterdam, Alankomaiden toiseksi suurin kaupunki. Rotterdamiin päättyy myös tämän hetkinen kotijokeni Meuse. Itseasiassa Rotterdam alkuperäinen nimi oli ”Meusen kaunpunki” (Maasstad).

Matkalle Huy Rotterdam osuu myös pienen mutkan kautta Baarle-Hertog tai Baarle-Nassau, riippuen puhuuko Hollannin vai Belgian puoleista kylästä. Alankoimaiden rajojen sisällä siis on yksi alue tai tarkemmin sanottuna useampiaki pieniä aluite, jotka kuuluvat Belgialle. Tämän kylän nimi on Baarle Hertog. Tällä alueella yksi kortteli saattaa kuulua Alankomaihin, toinen Belgiaan. Kummallakin kylällä on omat kaupungintalot, palo -ja poliisiasemat. Syy rajojen sekamelskaan juontaa juurensa keskiaikaisiin omistusoikeuksiin ja maakauppoihin, eikä niitä ole nähty tarpeelliseksi muuttaa.

Baarlessa pysäköin auton Alankomaiden puolelle ja tein sieltä kävelykierroksen Belgiaan. Lounaalla kävin Alankomaiden puolella pannukakkutalossa ja sehän ei ihan kerrasta putkeen mennyt. Sisään astuessa tsekkasin, että paikassa oli korttimaksupääte, sillä oli liikenteessä ilman suurempia käteisvaroja. Kun maksun aika koitti, kävi ilmi, että maksupäätteeseen kelpasi ainoastaan Master ja sellaista ei kukkarosta löydy. Kysyin kassaneidiltä mistä löytyy lähin automaatti ja lupasin palata maksamaan heti käteistä saatuani. En tiedä miten suuri luotto hänellä oli paluuseeni, mutta eipä muukaan auttanut. Ja totta kai palasin takaisin, kesti tosin varmaan kolme kertaa oletettua kauemmin, sillä en löytäny automaattia ensimmäisellä yrittämällä. Loppu hyin, kaikki hyvin. Lienee paras jatkossa olla huolellisempi käteisvarojen suhteen. Näistä kahdesta kylästä todettakoon, että asetelma on ainutlaatuinen ja kokemisenarvoinen, mutta näyttää kartalta melkein erikoisammalta kuin luonnossa, vaikka keskellä katua meneekin nysät merkkinä rajasta. Tunnin visiitti oli oikein sopiva, onneksi en varta vasten lähtenyt ajelemaan vaan yhdistettynä toiseen reissuun.

Jätettyäni tavarat hotellille Rotterdamissa lähdin kohti kuutiotaloja, joiden kerrottiin olevan yksi kaupungin nähtävyyksistä. Ja olihan ne erilaiset. Monen vinkin mukaan sisään kannatti maksaa 3e pääsymaksu, mutta itselle paikasta jäi rahastus fiili. Noin 50 neilön kiertämiseen, vaikkakin kolmessa kerroksessa, ei kulunut kuin korkeintaan kymmenen minuuttia. Kuutiotalojen vieressä oli kauppahalli. Se ei ollut sellainen perinteinen. vaan viimeisen päälle modernirakennelma. Hintataso tuntui olevan korkeampi kuin Belgiassa.

Kauppahallilta jatkoin matkaa kohti hotellia. Kaupunki tuntui olevan täynnä vaate- ja kenkäkauppoja, joten shoppailijalle kohdetta voinee suositella. Ja ruuanystäville aiemmin mainittua kauppahallia. Pysähdyin syömään italialaiseen ravintolaan, jossa enemmistö asiakkaista vaikutti olevan paikallisia, kaduilla näin ei nimittäin ollut. Tuntui, että Rotterdamin kaduilla oli koko maailma edustettuna. Pohjoismaiset vaaleat tosin varsin aliedustettuna, joten ”kuka ei kuulu joukkoon”-fiilikseltä ei voinut välttyä. Ennen hotelillie päästyä pysähdyin vielä matkan varrelle osuneilla kiinaisen uuden vuoden juhlinta festareilla ja poseerasin Alankomaiden toiseksi pisimmän miehen kanssa (
Rigardus Rijnhout). Pituutta miehellä oli vaivaiset 237 cm ja kengän numero 62.

Lähes tylsä viikonloppu

Perjantaina käytiin lähes koko työporukalla myöhäisellä lounaalla. Muutaman kanssa jatkettiin iltaa viettämään vielä Liégeen. Kävimme afrikkalaisbaarissa, jossa meno oli kyllä suomalaiseen silmään erikoista. Ensimmäisenä paikan omistajaksi esittäytynyt nainen tuli kättelemään, ilmeisesti, koska olin vaaleana naisena paikalla. Mieleenpainuvin tapaus kuitenkin oli, kun illan aikana joku tyyppi tuli sisään bensakanisterin kanssa. Sitä tuli ensimmäisenä mieleen, että aikooko polttaa paikan vai mikä mielessä. Mutta hän vain jätti kanisterin, no lähes keskelle kaikkea, ja liittyi tuttaviensa seuraan. Omituista.

Muilta osin viikonloppu olikin sitten hyvin rauhallinen. Viikonloppuna myös lämmin sää hemmotteli, perjantai iltapäivällä oli jopa +8 astetta, eikä tänäänkään kauas siitä jääty. Keskiviikon lumesta ei siis enään ole tietoakaan. Säävaihtelut ovat kyllä melkoisia, sillä samalla viikolla voidaan mennä täydestä talvesta kevääseen. Tämän päivän sää herätti jo kevään odotuksen, mutta täytyy kyllä malttaa vielä, sillä talvea on jäljellä.

Back to the 80’s

Naapuritalossa avautui tällä viikolla uusi ravintola Un Autre Monde. Kesällä Belgiaan muuttaessani talossa oli toinen ravintola, mutta jossa oli lappu ovessa ”palaan 08/07”. No ravintoloitsija ei koskaan palannut ja paikka oli myynnissä pari kuukautta sitten. Nyt sitten uusi yrittäjä on saanut paikan auki. Koska vanhassa en ehtinyt käymään, en tiedä miten paljon remonttia tai muutoksia sisätiloissa on tehty, mutta ulospäin ei ainakaan näy mitään. Lauantai-illalla ajattelin testata uuden paikan, vaikka yksin ei juurikaan ole ulkona tullut käytyä syömässä, etenkään Huyssa.

Yksin ravintolaan meno tuntuu aina varsin hankalta ja epämukavalta, mutta ei muuta kun sisään vaan. Ovella tarjoilija toivotti tervetulleeksi ja otti takkini naulakkoon. Koska olin päättänyt tämän käynnin räpistellä ainoastaan ranskaksi oli toki pieniä vaikeuksia ensin ymmärtää, että hän halusi takkini, mutta siitä selvittiin. Pöytään tuotiin ruokalistan lisäksi alkumalja. Veikkaisin, että uuden paikan keino tehdä hyvä vaikutelma tai sitten avajaisista oli jäänyt kuohuvaa juomatta. Hintatasoltaan paikka oli kalliin puoleinen, pääruoka ja jälkiruoka vähän alle 40e, toki halvimmillaan olisi voinut päästä noin kolmella kympillä. Ruoka oli ok, mutta ei mitään erityistä, joten ei ole pakko mennä uudestaan. Lisäksi moitittakoon, että jälkiruoka juustolautanen oli todella pieni, mutta sentään maistuva.

Tänään aamusalin jälkeen lähdin junalla Liégeen, sillä siellä on käynnissä 80-luvun näyttely ”Generation 80 experience”. Päädyin junaan, koska sillä meno-paluu maksoi 6,20e ja autolla hinta parkkipaikasta olisi varmasti ollut saman verran. Lisäksi junalla pääsi suoraan näyttelyyn, joten se oli hyvin vaivaton vaihtoehto. Näyttely on ollut käynnissä jo syyskuulta asti ja se kestää touko-kesäkuulle asti, joten minulle oli suuri yllätys, kun jono oli ulos asti. En ostanut lippua etukäteen, sillä ei tullut pieneen mieleenkään, että näyttelyyn olisi pitkä jono. Jonossa kului puolisen tuntia ja vielä lipun saannin jälkeenkin pakotettiin odottamaan viitisen minuuttia, ennen kuin päästettiin näyttelyyn.

Vaikka itse ei 80-luvusta kovin paljon muistakaan näyttely oli mielenkintoinen. Sinne oli kerätty pääuutiset, poliittiset jännitteet, lääketieteen saavutukset, television ja elokuvien ohjelmistoa, musiikkia unohtamatta. Näyttelylipun hintaan, joka oli viikonloppuna 16e (arkisin 14e), kuului ääniopastus englanniksi (tai ranskaksi, hollanniksi tai saksaksi), mutta itse näyttelyssä tekstit olivat vain ranskaksi ja hollanniksi. Se oli harmi. Olisi luullut, että samalla vaivalla olisi laittanut vielä englanniksikin. Tällöin olisi saanut näyttelystä vielä enemmän irti. Käymisen arvoinen oli silti, mutta suosittelisin käymään viikolla, josko silloin olisi vähemmän porukkaa.

Rentoutumista Oulussa

Jo edellisellä Suomen visiitillä tuli todettua, että Suomessa käynti laskee stressiä merkittävästi. Se alkaa välittömästi laskea, kun alkaa täysin ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, ymmärtää puhutun kielen ja luetun tekstin. Tietää, että ei oikeastaan voi tulla sellaista tilannetta siinä ympäristössä mistä ei voisi selvitä. Joten vaikka ei Belgiassa oleminen mitenkään kamalaa ole, päin vastoin, on aivan ihanaa käydä Suomessa.

Sen lisäksi, että Suomi itsessään jo näemmä poistaa stressiä huomattavasti, sitä teki myös kiireetön viikonloppu, palapeliä kasaten, kävellen ja saunoen. Edellä mainittujen lisäksi sain myös nauttia kunnollisesta hieronnasta, joka auttaa MM:iin valmistautumisessa. Paluumatkalla sitten oli laukku täynnä talvivaatetta ja taisi mukaan tulla muutama tyrnimehukin. Seuraava Suomen reissu suuntautuukin sitten Vaasan suunnalle marraskuussa ja kenties sillon ei voi puhua kiireettömästä viikonlopusta, sillä minuuttiaikataululla täytyy varmaan mennä, että ehtii näkemään mahdollisimman montaa samalla reissulla, mutta eipä vielä parane murehtia siitä liiaksi.

Mazdan ulkoilutuspäivä Bastognessa

Sunnuntai oli suunniteltu Mazdan ulkoilutuspäiväksi. Auto parka on ollut suurimman osan ajasta autotallissa, sillä olen ajellut vuokra-autolla. Koska autot on tarkoitettu ajamiseen, ajopäivä Mazdalle oli suotavaa. Kulku autotalliin ja sieltä pois on hyvin kapea, jyrkkä ja siinä on vielä kaarre. Siinä muutamia osa syistä miksi ajelua on tullut lykättyä. Mazdan kanssa otettiin suunnaksi Bastognen sotamuseo.

Bastognen museossa käynti on ollut mielessä jo pidempään ja sateinen sunnuntai oli siihen oikein oivallinen. Sisäänpääsymaksu oli 14e sisältäen kuulokkeet, jotka toimivat automaatisesti eli kun saapui tiettyyn kohtaan näyttelyä audio alkoi toimia. Sen verran parannettavaa tässä automatiikassa olisi, että nyt välillä sama kertomus tuli pariin kolmeen kertaan, kun laite otti saman singaalin uudelleen. Nettisivujen mukaan viimeinen sisäänkäynti on kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa eli periaatteessa kaksi tuntia pitäisi riittää kierrokseen, no itsellä meni nelisen tuntia ja siltikin osa asiosta jäi lueskelematta ja katsomatta, sillä tietoa tuli lyhyessä ajassa liikaakin.

Museo oli kiinnostava. Siinä oli otettu neljän eri sodassa oleen näkökulmat huomioon, kahden siviilin (lapsen ja aikuisen), sekä kahden sotilaan (amerikkalainen ja saksalainen), muilta osin näyttely oli rakennettu Bastognen tapahtumien ja Belgiaan vaikuttaneiden asioiden näkökulmasta. Näyttelyyn kuului myös kolme esitystä, joista kaksi ensimmäistä olivat mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja. Kolmas jäi itseltä väliin, sillä sen seuraavaan esitysaikaan olisi ollut vielä 15 minuuttia ja se alkoi neljännen tunnin paikkeilla tuntua liian pitkältä odottelulta, etenkin kun nälkä alkoi jo vaivata. Ensi kerralla täytyy vastaaviin museoihin varautua eväillä tai syödä juuri ennen kierrokselle lähtöä.

Autoton päivä Brysselissä

Sunnuntaina tarkoitus oli ottaa hotelli Brysselin keskustasta ja kierrellä päivä siellä. Lauantaina kuitenkin huomattiin, että sunnuntaina Brysselissä kuin myös Gentissä, vietetään autotonta päivää. Tämän vuoksi päätimme vaihtaa hotellin lentokentälle, jonne sai ajaa autolla ja jatkaa sieltä sitten junalla keskustaan. Hotelli sijaitsikin kätevästi juna-aseman vieressä.

Minulla oli suuria epäilyksiä, että miten hyvin käytännössä autoton päivä olisi toteutettu, mutta yllätykseksi Brysseliin johtava moottoritie oli kiinni kehätieltä eteenpäin. Se siis todella toimi. Onneksi ei tarvinnut mennä kokeilemaan olisiko auton saanut ilmoitettuille parkkialueille, sillä epäilemättä niissä on autoja riittänyt, vaikka jokainen järkevä on varmaan suosiolla sunnuntaina jäänyt kokonaan kotiin tai keskinyt vaihtoehtoista ohjelmaa.

Edelliskerralla Brysselissä tuli ihmeteltyä poikapatsasta, täälä kertaa oli tyttöpatsaan vuoro. Kaupungilla oli ihan liikaa ihmisiä, joten lähdimme hieman sivummalla kiertelemään. Bryssel on kooltaan omaan makuun liian suuri ja keskusta on turistien kansoittama, ainakin vielä tähän aikaan vuotta.

Salainen suklaatehdas Gentissä

Torstaina hain Katin töiden jälkeen lentokentältä. Torstai- ja perjantai-illalla kävimme kaupungilla syömässä, Koska yksin ei tule ravintoloissa käytyä ellei ole reissussa, ei itseltä suosituksia Huysta juuri löytynyt, ainoastaan muutama paikka mihin ei mentäisi. Meille jäi siis lähes koko kaupungin ravintolavalikoima käytettväksi. Torstaina päädyttiin Grand Placella sijaitsevaan ravintolaan.  Paikka oli ihan ok ja tarjoilija puhui muutaman sanan englantia, ruoka ei kuitenkaan ollut hintansa arvoista, sillä viikonlopun aikana söimme useamman kerran paljon halvemmalla ja paremmin. Perjantaina syötiin joen toisella puolella Rive Gauchessa. Paikka oli mukavanoloinen ja viihtyisä. Henkilökunnan kanssa pystyimmen kommunikoimaan, vaikka täysin yhteistä kieltä ei ollutkaan. Sinne voisi mennä tarvittaessa toistekin.

Perjantaina tehtiin suunnitelma lauantaille, se oli pakohuonepeli, sillä tykkäämme molemmat niistä kovin. Kävimme läpi Belgian pakohuonetarjontaa hakuehtoina ”vapaana lauantaina” ja ”kaksi henkeä riittää”. Gentistä löytyi sopiva. Koska Gent on tähän asti käymistäni kaupungeista suosikkini, kaupunki sopi enemmän kuin hyvin. Matkalla Gentiin meinasi hieman jopa jännittää, sillä mitään takeita siitä, että millä kielellä pakohuonetta päädyttäisiin ratkaisemaan. Englanti oli toki oletuksena, mutta Belgiassa siitä ei koskaan ole varmuutta.

Pakohuoneen löytäminen oli ensimmäinen tehtävä, sillä osoite toi toki oikeaan kohtaan kadulla, mutta siitä jatkui varastomainen sokkelo ja sen vuoksi kadulla oli kartta mihin tulisi suunnistaa. Itse suunnistus kyllä oli ihan helppo, mutta ritilälattiat eivät ihan suosikki kulkualustoihin lukeudu, Siitäkin kuitenkin selvittiin. Pakohuoneen työntekijät puhuivat loistavaa englantia, joten totesimme, että kieli ei ainakaan tule olemaan esteenä. Ennen huoneeseen pääsyä saimme ratkaista pienen pulman, jolla sai aivot oikeaan moodiin. Itse pakohuone oli asianmukaisesti tehty ja tehtävät ja niiden ratkaisut seuravasivat toisiaan. Oli siellä tosin yllättäviäkin tehtäviä, joita ei aiemmissa pakohuoneissa oli tullut vastaan. Ulos pääsiin alle 52 min, joten aikaa jäi kelloon reipas 8 minuuttia. Oli kyllä hauska kokemus. Gent oli muutenki jälleen todella mukava kokemus. Tälläkin kertaa siellä oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta kuitenkin puolet vähemmän, kun edellisellä kerralla. Teimme kävellen ja raitiovaunulla erilaisia kierroksia kaupungilla.Gentistä löytyi myös aivan ihana meikkilaukku ja silmälasikotelo.