Zloty Tur

Zloty Turia mainostetaan maailman kovatasoisimpana kädenvääntöturnauksena, eikä suotta. Itsellä oli tänä vuonna ensimmäisen kerran mahdollisuus osallistua ja tulen jatkossakin osallistumaan, jos vain mahdollista. Toki mahdollisuus on suhteellinen käsite, sillä minä vuonna tahansa olisin liput kisoihin voinut varata, mutta aiemmin se ei ajallisesti, eikä rahallisesti ole sopinut kuvioihin. Itseasiassa, kun päätin, että tämä vuosi olisi Zloty vuosi, luulin, että lennot Belgiasta olisivat halvemmat kuin Suomesta, mutta toisin kävi. Lennot Belgiasta olivat jopa sen verran kalliit, että päätin lentää Düsseldorfista, Brysselin sijaan.

Sarjassani (-57kg) oli MM-mitalisteja kolmesta painosarjasta, alle 50kg, alle 55kg ja alle 60kg, riippuen siitä kuka oli päättänyt pudottaa painoa ja kuka ei. Itsellä painonpudotus meni täpärälle, sillä aloitin sen vasta maantaina. Muutaman tunnin peiton alla makoilun jälkeen paino oli kohdillaan. Ja onneksi seuraaviin kisoihin missä tarvitsee painon kanssa puljata on kuukausia.

Sijoitus vasemmalla oli viimeinen eli 7. ja oikealla 4. Vasemmalla tuli toki pahat vastustajatkin, mutta se ei ollut siinä iskussa kuin sen pitäisi olla. Oikea puolestaan yllätti positiivisesta ja mainittakoon, että startit toimivat kummallakin kädellä. Koko turnausta varjosti kädenvääntölegendan Andrey Pushkarin kuolema, sekä toisen vääntäjän vakava loukkaantuminen auto-onnettomuudessa matkalla kisoihin. Laittoi se ajattelemaan miten asiat voivat muuttua sekunnissa ja miten tulisi nauttia tästä hetkestä, sillä koskaan et tiedä seuraavasta.

Puola oli maana uusi tuttavuus ja positiivinen yllätys. Kaikki toimi ja oli todella siistiä. Hotellimme Falko oli viimeisen päälle. Sen piti olla ”vain” kolmen tähden hotelli, mutta peittosi esimerkiksi Turkin viiden tähden hotellin mennen tullen. Ensi vuoden MM-kisat järjestetään Puolassa ja tämä reissu lupaa hyvää sitä ajatellen.