Avainsana-arkisto: viikonloppu

Belgian korkein kohta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Aamulla nukuin kerrankin niin pitkään, kun unta riitti. Tällä kertaa se tarkoitti kello kahdeksaa. Hitaan aamun jälkeen, joka sisälsi aamupalan parvekkeella ja suhkun kaikessa rauhassa, lähdin matkaan vähän ennen kello yhtätoista. Ensimmäisenä suunta oli pitkästä aikaa IKEA:an. Kyseinen kauppa piti olla jo pannassa, mutta huomasin, että olohuone vaatii vielä taulun, siellä oli myynnissä tarkoitukseen sopivia maailmankarttoja.

IKEA:n jälkeen suuntasin kohti Ansia, sillä Googlen mukaan siellä olisi Eldi, eli kodinkoneliike, josta saattaisin saada mini-pakastimen, joka on vielä ostoslistalla. Mitään Eldiä ei löytynyt, joten Carrefourin kautta suuntasin Liègeen. Kaupunki on tähän asti tuntunut todella vastenmieliseltä, sillä liikennesuunnittelu siellä on aivan hirveää. Ajaessa joutuu tekemään, jos jonkinlaisia manoovereita mitä ihmellisimmissä paikoissa. Liègessä pysäköin Decathlonin kulmille, sillä toiveena oli, että sieltä löytyisi magnesiumia. Lisäravinteet eivät tunnu olevan rantautuneen Belgiaan ollenkaan, sillä magnesiumin ja MSM:n saanti täältä tuntuu olevan todella vaikeaa. Eikä niitä löytynyt Decathlonistakaan tai magnesiumia löytyi todella pieniä määriä isoon hintaan, joten täytynee pyytää tuomaan Suomesta.

Decathlonin jälkeen tein kierroksen Liègessä. Sieltä löytyi iso katukirpputori, mutta koska millekkään ei ollut tarvetta, hintataso jäi arvoitukseksi, sillä tuotteiden hintoja ei ollut esillä ja hinnoittelu vaikutti olevan asiakaskohtaista. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen pysähdyin Liègessä vielä syömään. Valitettavasti Liège ei vieläkään tehnyt vaikutusta. Liègestä matka jatkui Belgian korkeinpaan kohtaan, Signal de Botrangeen (694m).

Matkalla Signal de Botrangeen ajoin Belgian saksankielisen alueen läpi. Jos tuntuu, että Suomessa on raja suomen- ja ruotsinkielisten välillä, niin samoin se tuntuu Belgiassa olevan. Sillä kieli muttuu täysin, kun ylittää kielialueen rajan. Ei ole kaksikielisiä kylttejä tai muuta.

Belgian korkein kohta itsessään ei ollut kummoinen, sillä sinne pääsi suoraan autolla ja maisemia ei ollut. Nyt voi kuitenkin sanoa käyneeneensä Belgian korkeimmassa paikassa. Alkuperäinen sunnitelma oli jatkaa matkaa Baugnez 44 museoon, mutta koska se olisi ollut auki enää puolisen tuntia, katsoin parhaimmaksi jättää sen toiseen kertaan.

Koska museo käynti jäi välistä, minulla oli ylimääräistä aikaa ajaa Gilleppen padon ja tekojärven kautta. Padon rakentaminen on aloitettu 1868 ja otettu  käyttöön 1878.

 

 

Kädenvääntöä ja maanalainen maailman

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Perjantai-iltana syötiin viimeiset Ranskan tuliaisjuustot. Tai minä ne yksin lähinnä söin, sillä Lassen piti hieman pudottaa painoa lauantain kädenvääntökilpailuihin. Juustojen jälkeen teimme kierroksen linnakukkulalle, toiveena nähdä vilaus kuunpimennyksestä. Valitettavasti kuuta ei näkynyt. Maisemat linnalta kaupunkiin olivat kuitenkin hienot.

Lauantaiaamulla oli aikainen herätys ja aamutoimien jälkeen suunnattiin Rochefortin kylää kohti. Kylä oli minulle ennestään tuttu aiemmista kädenvääntökilpailuista, tällä kertaa tosin kisapaikka oli eri kuin aiemmin. Punnituksesta selvittiin ja suunnattiin ruokakaupan kautta hotellille selvittämään miten saataisiin huone sisäänkirjautumisajan ulkopuolella. Hotellin vastaanotossa ei englannilla selvitty, vaan täytyi turvautua google kääntäjään. Koska hotelli oli pieni, alle kymmenen huonetta ja vastaantotossa todennäköisesti töissä oli omistaja, saimme lopulta huoneen jo puoli 10 aamulla. Palvelussa ei siis moittimista.

Pääsimme takaisin kisapaikalle juuri ennen klo kymmentä, kun kisojen piti alkaa. Silloin ilmoittautuminen oli vielä täydessä käynnissä. Viimeiset ilmoittautujat tulivat noin klo 11 aikoihin eli lähes tuntin myöhässä. Siitä ja järjestelyongelmista johtuen kisat alkoivat vasta klo 12 jälkeen. Naisten sarjassa oli ainoastaan kolme osallistujaa. Onneksi matka kisoihin tällä kertaa oli kuitenkin lyhyt, sillä mikäli niihin olisi tullut Suomesta asti, niin olisi kyllä harmittanut. Väännöt kulkivat ja kummallakin kädellä tuli kultaa.

Sunnuntaiaamulla koitettiin päästä katsomaan Rochefortin linnan raunioita. Valitettavasti päivän ainut kierros sinne olisi ollut vasta klo 14 ja ominpäin sinne ei saanut mennä, joten jäi väliin. Kävimme myös kääntymässä Rochefortin luolan sisäänkäynnillä, mutta päätimme ajaa kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Han-sur-Lesseen, jonka luola oli paljon isompi ja kehutumpi,

Han-sur-Lessessä päätös meinasi aluksi kaduttaa, sillä parkkipaikaa ei meinannut aluksi löytyä millään. Sen lisäksi turisteja oli satoja, ellei tuhansia ja jonoja oli niin luolakierroksella kuin luonnonpuistoon. Saimme liput kuitenkin nopeasti käteiskassalta ja pääsimme jonossa hyville paikoille, sillä edellinen luolaryhmä oli juuri lähtenyt. Alle puolen tunnin odottelulla siis selvittiin. Luolakierros alkoi historiallisella raitiovaunukyydillä luolan sisäänkäynnille, jonne oli matkaa nelisen kilometriä, Matkalla näkyi puiston biisoneita ja peuroja.

Luolan suulla piti valita rankankielinen tai hollaninkielinen ryhmä. Valinta tehtiin täysin jonon pituuden perusteella eli ranskalla mentiin. Luolalla oli mittaa netin mukaan parisen kilometriä. Ja syvimmillään taidettiin maanalla olla yli 100m. Valitetettavasti mitään emme oppaan selityksistä ymmärtäneet, mutta luola oli hieno. Todella mahtava luonnon taideteos. Voi kyllä suositella Belgian suunnalla vieraileville.

Maihinnousu Normandiaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Dieppessä aamulla käytiin pieni rantakierros tekemässä ennen kuin matka jatkui yhdentoista maissa kohti etelää. Matka ensimmäiselle maihinnousurannalle, Sword beachille, kesti neljä tuntia , sillä tehtiin matkalla yksi suunnistusmoka ja päädyttiin hetkeksi maksullisille teille, niitä kun Ranskassa riittää. Ajettiin sitten samalla vaivalla Pont de Normandien kautta, joka on viimeinen silta Seine-joen yli ennen merta. Korkeutta sillalla 214 metriä, joten meinasihan se taas jo hirvittää.  Sillan ylityksestä veloitettiin 5,40e. Hirveä hinta! Matkalla nähtiin myös flareja. Flarella siis tarkoitan liekkiä, joka polttaa jalostuslaitoksen tms. kaasun hiilidioksidiksi. Niitä ei ole tähän mennessä tullu vastaa muuta kuin valokuvissa. Hirveää tuhlausta sekin, sillä luulisi nykyään sen kaasun saavan talteen ja käyttöön.

Sword Beachilta ei löytynyt ollenkaan parkkipaikkoja, joka paikka oli aivan täynnä autoja. Lopulta päädyimme Juno beachin puolelle, joka on toinen maihinnousurannoista. Siitä teimme sitten kävelykierroksen. Parkkipaikan etsintään ja kävelykierrokseen tuhlaantui tolkuttomisti aikaa, joten Gold beach otettiin hyvin pikaisena pysähdyksenä. Omaha beachilla yritettiin pysähtyä jenkkien hautausmaalle, mutta siitä ei ollut tehty liian helppoa, joten kävimme vain muistomerkillä ja punkkerissa, johon pääskyt olivat tehneet pesiä. Omaha beatchilla kävimme myös uimassa.

Koska kello oli Omaha beachin lopussa jo puoli seitsemän ja Le Havreen piti yöksi ehtiä, päätimme jättää väliin viimeisen rannan, Utah beachin. Mielenkiintoisempi ajoreitti Le Havreen  eli valtateitä ja tulleja välttäen olisi kestänyt 3 tuntia 15 min, päätimme turvautua tylsään ja maksulliseen, 1 tunti 45 min matkaan. Tällä puolentoista tunnin aika säästölle hintaa tietullien muodossa tuli 10,10e.

Le Havressa päätimme ajaa hotelliin sataman kautta, olihan koko kaupunki saanut nimensä sataman mukaan. Reitti ei tuottanut pettymystä, sillä satamassa nousi seinä vastaan, nostosillan muodossa. Onneksi löytyi vaihtoehtoinen reitti ja hotellille päästiin.

Hotelliksi oli valittu iBis, hintaltaan huokea ja laadultaan ei yllätyksiä tuottava. Auton sai jättää kadulle parkkiin ilmaiseksi aamulla yhdeksään asti. Yritin maksaa parkin aamulla kaksi tuntia pidemmäksi, mutta lopputulos oli, että rahat todennäköisesti tililtä meni, mutta mitään parkkilappua en saanut. Aamulla uusi yritys.

Le Havresta ei löytynyt elämää, se oli hyvin betoninen kaupunki. Onneksi sentää pitsa oli hyvää ja sen muodossa sain korvikkeen haaveillulle juustolautaselle, kolmen juuston pitsan. Huomenna matka jatkuu kotia kohti.

Matkalla Normandiaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viikonlopun suunnitelmissa oli matka Normandiaan Ranskaan. Matkan varrelle oli myös suunnitelmissa pysähdys Bruggeen, jota joillain matkasivuistoilla kehuttiin pohjoisen Venetsiaksi. Lauantaiaamulla päästiin matkaa vähän kymmenen jälkeen. 21.7 on Belgian kansallispäivä, mutta se ei liikenteessä juurikaan näkynyt. Ainoastaan kauppojen aukioloajat olivat entistä huonommat, normipäivänäkin kaupat tosiaan menee kiiinni ihan viimeistään klo 20.

Brugge ei ollut maineensa veroinen, vaikkakaan ei se huono ollut, Omasta mielestä esimerkiksi Gent oli paljon kivempi tunnelmaltaan. Bruggessa oli liikaa turisteja omaan makuun, vaikka itsekin sellaisena siellä. Kaupungissa ei vaikuttanut olevan ollenkaan paikallisia,vaan nimenomaan vain turisteja. Siitä jäi sen vuoksi hyvin mitään sanomaton vaikutelma, koska ihmiset luovat tunnelman. Bruggessa tuli kokeiltua nyt myös belgialaisia vohveleita. Ei siitä uutta herkkua tullut, se maistui…vohvelita. Jatkossakin voi pitäytyä jäätelössä, jos haluaa herkkuja.

Bruggesta matka jatkui kohti Ranskaa. Ruokatauko pidettiin Grand Fort Philippessä, jonka jälkeen alkoi näkyä tien varressa toisen maailmansodan aikaisia punkkereita.  Niitä pysähdyttiin ihmettelemään. Lisäksi ajettiin Calaisin läpi, joka toisessa maailmansodassa oli pommitettu täysin raunioiksi. Calaisissa merkille pantavaa oli, että lähes kaikki oli aidoitettu, tuntui hyvin kummalliselta. Calaisin jälkeen maisema muutui kumpuilevaksi ja ajoimme katsomaan Cote D´Opalea sekä meren toisella puolella näkyvää Englantia.

Loppumatka ajettiin välttäen tietulleja eli maaseututeitä, mutta ilman pysähdyksiä, kuskinvaihtoa lukuunottamatta, Dieppeen asti, josta oli varattu hotelli ensimmäiseksi yöksi. Matka olikin ihan hyvin mitoitettu, sillä kello oli vähän yli yhdeksän illalla, kun saavuimme hotellille. Hotelliksi valitsimme Windsor-hotellin, ihan rannasta. Valinnanvaraa varaus hetkellä ei tosin enään juurikaan ollut, mutta hotelli vaikuttaa aivan hyvältä. Kaikki toimii ainakin vielä ja henkilökunta on ollut asiansa osaavaa.

Dieppessä olikin illalla jo melko kylmä, kun illalla syömään lähdettiin, alle 20 astetta. Täytyi kaivaa sukkahousut ja huivi lämmikkeeksi. Dieppen satamassa oli katu täynnä ravintoloita, joten oli vaikeuksia valita mihin menisi. Kävelimme koko kadun läpi ja päätimme, että menemme siihen jossa annokset olivat näyttäneet parhailta. Strategia ei kuitenkaan toiminut, sillä tässä paikassa keittiö oli mennyt jo kiinni. Niinpä menimme sitten seuraavaan, jossa keittiö oli vielä auki. Se oli virhe. Ruoka oli aivan paskaa. Minun annos oli vetistä (eli oletettavasti pakastettua) kalaa, joka ei maistunut miltään. Se oli kuitenkin luksusta verrattuna Lassen pihviin. Se oli jännemöykky, jolla ei ollut lihan kanssa mitään tekemistä, saati sitten fileen, jona se myytiin. Vaikka juustolautanen jälkiruuaksi olisi houkutellut, päätimme, että kyseiseen ravintolaan, emme enää penniäkään tuhlaisi. Valitetttavasti kaikki ravintolat olivat jo sulkemassa tai sulkeutuneet, joten juustolautanen jäi huomiselle. Note to self, ensi kerralla kannattaa tarkistaa ravintolan arvostelut ennen sisään astumista.

Flanderia tutkimassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lauantain oli hyvin rauhaisa päivä ja sen suurimmaksi tapahtumaksi jäi kohtaaminen naapurin rouvan kanssa. Noin kymmenen yli kymmenen illalla soi ovipuhelin ja siellä näytti olevan joku vanhempi rouva. Luuri käteen ja kuuntelemaan, mitä asiaa hänellä olisi. Rouva selitti pitkän pätkän ranskaksi, mutta enhän minä siitä mitään ymmärtänyt,  lisäksi ovipuhelimen kuuluvuus on äärimmäisen huono. Lopputulos oli, että rouva lopetti puhelun ja lähti kohti rappua. Muutamaa minuttia myöhemmin soi ovikello, sama rouvashenkilö siellä seisoi. Tilanne oli sama kuin hetkeä aiemmin, hän puhui ranskaa, minä englantia ja kumpikaan ei ymmärtänyt toistaan. Lopulta elekielellä päästiin siihen ymmärrykseen, että häntä häiritsi huonekalujen kasaamisesta kuuluva ääni, sillä kello oli jo yli kymmenen. Pahoittelin häiriötä ja yritin selittää, että ne neljä naulaa olivat viimeiset sille illalle ja itseasiassa koko huonekalujen kokoonpano urakka olisi nyt ohi. Rouvan huomautus iltamyöhäisestä metelistä oli toki aiheellinen, mutta ihmetystä herätti, että naapuriasunnon pronssimitali bileet, eivät häntä ilmeisesti häirinneet. Vaikka keskustelu naapurin kanssa ei alkanut kovin hyvin ja yhteistä kieltäkään ei juuri ollut, hymyillen hän kuitenkin ovelta lähti hyvää illanjatkoa toivottaen, että ilmeisesti meni kuitenkin ihan hyvin.

Sunnuntaiille suunnitelmissa oli tutustua Belgian pohjoisempaan osaan, hollaninkieliseen Flanderiin. Aluksi pähkäiltiin Antwerpenin ja Gentin välillä, että kummassa mentäisiin käymään. Äkkiseltään netistä sai sen käsityksen, että Antwerpen olisi näistä kahdesta se parempi, joten päätettiin että, sinne mennään ja jos aikaa jää, niin voimme jatkaa myös Gentiin. Aamulla päästiin ajoissa matkaan ja Antwerpen oli aika äkkiä nähty. Se oli yllättävän mitään sanomaton. Keskusta oli hyvin samankaltainen kuin monessa muussa vanhassa kaupungissa ja joen ranta oli jätetty hyödyntämättä, se oli jokseenkin keskeneräinen tai jopa unohdettu.

Gent oli toisenlainen, vaikka vanha keskiaikainen kaupunki sekin. Siellä oli eloisa meiniki ja kavavien rantoja pääsi kävelemään ja nauttimaan tunnelmasta. Vähän myöhemmin sitten selvisikin, että Gentissä oli käynnissä kaupunki festivaalit, joita oli järjestetty jo vuodesta 1843, joten se varmasti osaltaan selitti väen paljoutta. Gentissä päätin myös kokeilla yhtä belgialaisten herkkua simpukoita ranskalaisilla. Simpukat oli ihan hyviä, mutta ollakseni rehellinen, en tiedä mitä niillä ranskalaisilla siinä oikein tehtiin, mutta kyllä nekin tuli syötyä.

Täysillä vatsoilla lähdettiin kanavaristeilylle. Hintaa 40 min risteilyllä oli 7,5e, joka ei mielestäni ollut paha hinta. Sää oli iiankin hyvä, sillä lämpötila nousi yli 30 asteen ja ajoittain varjoa ei kanavissa ollut tarjolla. Kiinnostava kierros kuitenkin. Risteilyn jälkeen tarvittiin vettä ja vilvoittavaa jäätelöä. Niiden hinta ei sitten niin inhimillinen ollutkaan, sillä kaksi kahden pallon jäätelöä ja vesi maksoi lähes 13 euroa. Ne tuli kuitenkin tarpeeseen, joten olisi sen rahan huonomminkin voinut käyttää.

Risteilyn jälkeen jatkettiin kaupunkiin tutustumista. Kävimme Sint Bavon katedraalissa ja sen kellotornissa. Tornin sisäänpääsyn myyjä kertoi, että aikaa käydä tornissa oli hyvin vähän, joten ylös kiipeämiseen saisi kestää korkeintaan kymmenen minuuttia. Ihmettelin mielessäni kommenttia, sillä tottai kiipeäisimme ylös alle kymmenessä minuutissa. Totuus alkoi valjeta, kun portaita oli takana jo useampi sata, että kiipeäminen ei mikään pikku homma ollutkaan. Aikaa ei kellotettu, mutta ripästi oltiin kuitenkin ylhäällä, 89 metrin korkeudessa. Ja hirviittäväähän niin korkealla oli olla, mutta kyllä se kokemus kahden euron arvoinen oli. Ja maisemat oli hienot, sen mitä niitä uskalsi katsella.

Napoléonin jalanjäljillä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Lauantaina tehtiin jo perinteeksi muodostunut reissu IKEA:aan. Ostoslista oli laadittu sen perusteella, että mitä autoon varmuudella mahtuisi. Suunnitelmissa oli hankkia keittiönpöytä tuoleineen ja valaisimia. Mukaan tarttui sitten myös yöpöydät ja muuta pientä, mutta tällä kertaa kaikki mahtui auton sisään. Haaveissa olisi tehdä enää yksi reissu, mutta katsotaan onnistuuko. Ennen huonekalujen kokoamista, käytiin vielä vähäsen kiertelemässä uuden kotikaupungin katuja, sillä tähän asti aika on menny enimmääkseen muualla.

Sunnuntaille suunniteltiin reissu Brysseliin ja ennen sitä käynti kaupungilla ”Big Jump” tapahtumassa. Tapahtuman ideana oli hypätä jokeen ja uida erilaisia matkoja. Jokeen ei kuitenkaan päädytty hyppäämään ja kierrellessämme jokirantaa yhtään kilpailua ei ollut käynnissä. Mikäli joku olisi vähäänkään yllyttänyt, niin olisihan sitä saattanut itsensä löytää Maas-joesta. Vielä ennen Brysseliin lähtö käytiin ihastelemassa kaupungin maisemia Huyn linnakkeelta.

Brysselin matkalla ensimmäisenä suunnattiin Atomiumiin, joka on Belgian maailmannäyttelyn ’58 monumentti. Rakennelma oli ulkoapäin hieno, mutta sisällä liukuportaat olivat vähintäänkin pelottavia. Hengissä kuitenkin selvittiin. Atomiumin jälkeen ajettiin Brysselin ytimeen ja tehtiin kävelykierros siellä. Pakollisina nähtävyyksinä oli pienen pieni pronssipatsas ja keskusaukio. Pakollista oli myös jäätelöannos.

Paluumatkalle keksittiin pysähtyminen Waterloossa, Napoléonin kohtalon paikassa. Taistelutantereen muistopaikalla oli yllättäen kymmeniä turisteja, vaikka olisin kuvitelllut, että siellä ei ole ketään. Paikasta oli myös päätetty ottaa kaikki hyöty irti, niinpä pääsystä kiipeämään 226 askelta veloitettiin 7e. Koska siellä oltiin, niin pakko oli nöyrtyä maksamaan. Maisema oli kyllä melkoinen, vaikka eihän sieltä nähnyt muutakun peltoja.

Napoléon tulee pysymään mukana myös jatkossa, sillä nykyinen osoitehan on Napoléonin katu.

 

Jos viikonloppu oli oikeinkin mukava, niin maantai toi mukanaan arkielämän haasteet. Vesi pitäisi ilmeisesti siirtää omalla nimellä, joten kävin selvittämässä kiinteistönvälittäjältä mikä vesimittareista kuuluu minulle, sillä mittarit oli nimetty 1A, 1B, 1C, 2A.., kun asunnot puolestaan menevät 11, 12, 13, 21.. Belgialaisella logiikalla sitten esimerkiksi 1A = 13  Oikea mittari onneksi selvisi ja vesiasia voinee edetä huomenna.

Veteen liitttyen, melkein suurempi huolenaihe on ollut tiskikone. Ensimmäisellä käyttökerralla vedet jäivät koneen sisään ja huoltomies piti tilata paikalle. Tämä tapahtui jo torstaina ja silloin työkaverin avustuksella soitettiin asunnonomistajalle. Korjaajan piti saapua paikalle maanantaina, siis tänä aamuna, vaan eipä tyyppiä kuulunut puoleen päivään mennessä, Jälleen ei auttanut kuin pyytää työkaveria puhelimen varteen ja asiaa selvittämään. Huoltofirman selityksen mukaan heillä ei ollut tietokoneet toimineet aamulla, joten huoltomiestä ei voitu lähettää. Ja koska maantain ja tiistain korjauskeikat olivait jo kuulemma täynnä huoltomies voisi tulla vasta keskiviikkona. Siihen joutui jo toteamaan että mitä #¤&%?, vaan eipä se auttanut., kun hyväksyä tosiasia, että korjaaja tulee keskiviikkona (jos tulee).

Ja jos nyt vielä joku asia on tänään ahdistanut, niin jätehuolto. Ihan oikeasti ilmeisesti kerrostalossakin, jokainen asunto järjestää itse itselleen jäteastian ja sille tyhjennyksen. Eli huomenna sen asian pariin, sillä jätesäkkejä on jo jokunen kertynyt. Viikonlopun aikana selviteltiin myös kierrätystä. Lasille, kirkkaalle ja värilliselle, löytyy omat kierräytysastiat muutaman kymmenen metrin päästä, Pahviroskat kerätään joka toinen viikko tiettynä päivänä. Vielä kun saisi selville, että mikä viikko ja viikonpäivä. Metallijätteen kierrätys on vielä epäselvää, mutta ehkäpä sekin selviää, kunhan saa kotitalousjätehuollon kuntoon.

Mutta ei kaikki asiat onneksi niin huonosti ole, tänään nimittäin tuli hankittua salikortti ja pääsi tekemään ensimmäisen treenin viikkoihin. Perjantaina tehtiin tutustumiskierros kahteen lupaavimman oloiseen saliin. Ensimmäisen hinta oli 49e/kk sisältäen kaiken ja kaikkina aikoina. Lisäksi oikopolkua pitkin matkaa ainoastaan muutama sata metriä. Oikopolku oli tosin rautatietunneli, jota pitkin en ikinä yksin menisi. Toinen sali vaihtoehto oli hinnaltaan 29e/kk, sisältäen ainoastaan salin käytön ja käyttöajat etenkin viikonloppuna hyvin rajoitetut. Matkaa salille vähän yli kilometrin. Kuten jo arvata saattaa, heti tutustumiskäynnin jälkeen valinta oli selvä ja osui jälkimmäiseen. Lisäksi heidän henkilökunnastaan yksi osasi todella sujuvaa englantia.

Tänään sitten oli ensikosketus, treenimielessä, uuteen saliin. Alakerran vapaiden painojen puoli vaikutti olevan kuin tehty minulle ja ainakin maanantaina viiden aikaan oli suhteellisen rauhallista. Lisäksi vaikutti siltä, että ihmiset olivat tulleet sinne treenaamaan, eivät viettämään aikaa jutustellen. Ehkäpä palaamme myöhemmin sitten tarkempaan analyysiin salista, kun useampia käyntejä on takana.

Melkoista menoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Perjantain jälkeen onkin ollut melkoista haipakkaa, Lauantaina päätettiin lähteä tutustumaan kolmeen eri kaupunkiin, kolmessa eri maassa. Ahneen loppu tuppaa olemaan huononpuoleinen, mutta tällä kertaa kierros oli kyllä oikein mukava. Kävimme Maastrcihtissa Hollannissa, Aachenissa Saksassa ja tulevia formulakisoja ajatellen Belgian Spassa. Kaupungeista Maastricht oli ehdottomasti tunnelmaltaan mukavin. Siellä jopa uskaltauduin kiipeämään kirkon torniin maisemia katselemaan (kts. punainen torni kuvassa).

Koska kolmeen maan kierroksessa ei selvästikään ollut jaloille tarpeeksi, kävelimme vielä illalla 5 kilometrin päässä sijaitsevaan pihviravintolaan. Paikka oli ennestään tuttu työmatkalta, sillä olin käynyt siellä kerran aiemmin, eikä se tuottanut pettymystä toisellakaan kerralla. Parasta pihviä mitä olen syönyt, etenkin kun kokkia ei voi moittia, sillä pihvin sai tai joutui itse paistamaan.

Sunnuntaina hotellin vaihdon jälkeen suunnattiin tutustumaan Namuriin, joka on lähialueen toinen iso kaupunki. Namurin tunnelma tuntui myös tosi mukavalta ja sieltä sai australialaista jäätelöä. Ranskankielen taitokin on jo parissa päivässä päässyt kehittymään tai ainakin varmuus yrittää käyttää sitä, sillä ravintolassa tilaus hoitui ontuvalla ranskalla. Sitä saatiin mitä tilattiin ,joten ei se nyt kovin pahasti metsään mennyt.

Maanantaiaamuna sain sovittua uuden asunnon avaimien noudon iltapäivälle, Samoihin aikoihin sain myös listan asioista, joita minun tulisi hoitaa uuteen asuntoon, kuten sähkö, vesi, vakuutus, IKEA:n huonekalut firman nimiin ja niin edelleen. Jotenkin sitä oli kuvitellut, että asiat hoituvat ilman tuntien omaa panostusta, mutta näin se ei näemmä ole. Maanantaina kävi myös ilmi, että erään työkavereista oli täytynyt tehdä jonkinlainen ilmoitus maassaolosta Belgian viranomaisille, Kukaan ei minua tästä ole mitenkään informoinut, mutta toivottavasti käytäntö sen asian suhteen selviää pikimmiten. Avainten nouto meni helposti, kunhan saatiin oikea asunnonvälittäjä paikalle. Hän esitteli asunnon, joka oli kerrankin kuten kuvissa, joen rannalla, isolla olohuoneella ja kolmella makuuhuoneella. Tosin yllätyksenä tuli, että jätehuolto tulisi järjestää itse ja että isojen huonekalujen muutto pitäisi suorittaa parvekkeen kautta, Näihin molempiin tosin sisältyi  pieni riski väärinkäsityksestä kielitaidon takia. Katsotaan miten noiden kanssa käy.

Uusi asunto oli tosi likaisessa kunnossa, joko edellisen asukkaan tai sitten Belgian loppusiivous käsitys on eri kuin Suomessa. Ei siis auttanut muu kuin ensimmäisenä suunnata ostamaan siivoustarvikkeita ja imuri. Pelkkiin siivoustarvikkeisiin onnistuikin hupenemaan yli 100e. Siivousostosten jälkeen suunnattiin ostoksille IKEA:an ja ostettiin lähinnä keittiötarvikkeita. Kaupat, niin IKEA kuin ruokakaupatkin, menevät Belgiassa aiemmin kiinni kuin Suomessa, joten viimeisten joukossa ulos ja sanomattakin selvää, että eihän ne ostot firman nimiin menneet siinä kiireessä. IKEA:n jälkeen suuntasimme vielä hakemaan kissoja hotellilta, sillä uusi hotelli oli edellistä huonompi ja lisäyö siellä ei houkutellut.

Tiistain ohjelmistossa oli yrittää saada vakuutus asuntoon, vaan eihän se mennyt niinkuin Strömsössä. Kyse ei edes ollut siitä, että lomake oli ranskaksi, sillä Google kääntäjän ja työkavereiden avustuksella löytyi vastaukset kysymyksiin, onko talossa nolla, yksi vai kaksi seinää kiinni toisessa talossa, montako osaa kellarista on tulvasuojattu, olenko töissä yksityisellä vai julkisella sektorilla, onko joku huoneista yli 30m2, löytyy uima-allasta jne, Missään kohtaa ei kysytty Suomessa totuttuja kysymyksiä, kuten pinta-alaa tai irtaimiston arvoa.  Vakuutuksen hankinta stoppasi siihen, että minun pitäisi saapua vakuutusyhtiön toimistoon, jostain syystä asuntooni vakuutusta ei saanut netistä. Laitoin vakuutusyhtiöön lopuilta sähköpostia asiasta, sillä soittaminen kielitaidomana tuntui liian hurjalta.

Tiistaina päivällä sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Kieliongelmien jälkeen sain selville, että minulle olisi tulossa pyykinpesukone ja tietenki juuri sillä sekunnilla, Ja Sitetoimistossa ei sillä hetkellä tietenkää ollut ketään ranskankielentaitoista. Lukuisista yrityksistä huolimatta kuljettaja ei ymmärtänyt, että tunnin kuluttua tai milloin tahansa myöhemmin samana päivänä toimitus sopisi, mutta ei sillä hetkellä. Puhelu päättyi siihen, että hän löi luurin korvaan. Työkaverini soitti noin puoli tuntia myöhemmin yritykseen. mutta silloin kuljetus samalle päivälle ei kuulemma enää ollut mahdollista. Uusi yritys sitten torstaina.

Tiistai-ilta päättyi samaan paikkaan kuin maanantaikin, IKEA:an.Tällä kertaa tarkoituksena oli ostaa muutamia huonekaluja ja peittoja tyynyjä ja sen sellaista.  Ennen ostoksille menoa suuntaisin infotiskille päämääränä saada jatkossa kuitit firman nimiin ja se jopa onnistui. Homma onnistui jopa edellispäivän kuitille. Pieniä onnistumisen elämyksiä. IKEA.n reissu päättyi jälleen siihen, että sulkemisaikaan olimme jonottamassa kassalla.

Keskiviikkoaamulla päätin, että vakuutus on saatava kuntoon, vaikka vastausta eiliseen sähköpostiin ei kuulunut. Netissä vakuutuksen osto päättyi samaan viestiin kuin aiemmin, tulla toimistolla käymään. Onneksi työkaveri suostui soittamaan ja yllättäen asia oli kahdessa minuutissa hoidettu.

Päivän ohjelmassa oli myös vääntötreenit, sillä olin yhteydessä lähialueen vääntöporukkaan ja saimme luvan osallistua heidän treeneihin. Kädenvääntö on aina mukavaa ja oli todella kiva palata treenien pariin, muutaman viikon muuttokuvioiden jälkeen.Toivottavasti tällä viikolla pääsee myös takaisin salitreeneihin.

Vääntötreenien jälkeen suunnattiin taas yllätys, yllätys IKEA:an. Jo neljäs kerta! Tänään ostoslistalla oli sänky. Uusi sänky ei tietenkään autoon mahtunut, mutta takakontti auki päästiin perille ja kaikki tavarat myös. Loppuilta meneekin huonekaluja kasaillessa.