Mukava viikonloppu Tukholmassa

Koska saavuimme Tukholmaan tai tarkemmin sanottuna Arlandaan vasta yhdeksän maissa perjantai-illalla olimme päättäneet jäädä lentokentän lähelle ensimmäiseksi yöksi. Yöpaikaksi valikoitui erilaisuuden perusteella Jumbo Stay, jossa on vanhaan jumbojettiin (Boeing 747) tehty huoneita. Päädyimme jopa hieman panostamaan huoneeseen, sillä varasimme niin kutsutun Mustan laatikko sviitin (Blackbox suite), koska tavalliset huoneet olivat ilman omaa vessaa ja suihkua. Vielä mieluummin olisimme varanneet Ohjaamo sviitin, sillä harva pääsee lentokoneen ohjaamoon nukkumaan, mutta se oli jo varattu.

Jumbo oli parhaat päivänsä nähnyt ja näyttikin pimeässä paljon paremmalta kuin päivän valossa. Huoneissa äänieristyksen puute oli suurimpia miinuksia. Huonetta ei voinut myöskään liian siistiksi moittia, mutta erilainen kokemus se todella oli. Ja sen vuoksi myös ehdottomasti käymisen arvoinen yhden yön majapaikkana, etenkään jos lentokoneet yhtään kiinnostavat.

Lauantaina aamulla jatkettiin matkaa kohti Tukholman keskustaa ja Teknologia museota (Tekniska Museet), sillä kumpikaan ei ollut siellä käynyt aiemmin. Kiertelimme noin kaksi ja puolil tuntia, mutta sitten alkoi tulla tietoähky, vaikka nähtävää olisi vieläkin riittänyt. Museo oli siis todella suuri, sillä se oli neljässä eri kerroksessa. Tulipa siellä myös mitattua pituus ja totuus on näemmä edelleen, että kertoessani olevani 160 cm pitkä tulen valehdelleeksi puolisen senttiä.

Teknologia museon jälkeen kiertelimme vanhaa kaupunkia ja keskustan aluetta kävellen. Lopulta päädyttiin Caliente Tapas ravintolaan, joka osoittautui ruualtaan vallan mainioksi. Kaikki valitsemamme annokset olivat todella hyviä. Tuoreita raaka-aineita ja hyviä makuja. Pääsi kyllä mieleenjääneimpien ruokailujen joukkoon. Suosittelen.

Reissun toisen yön hotellilmme oli Drottningatanila sijaitseva Best Western Bentleys. Hotellissa oli hieno sisäpiha ja muutenkin puitteet kunnossa. Suurimman miinuksen hotellille aiheutti aamupala. Vika ei ollut aamiaisen sisällössä, vaan henkilökunnassa. Olessani hakemassa santsi kierrosta, tarjoilija vei pöydän alta antaen sen toisille asiakkaille. Hän siis kasasi tavarani sivuun ja otti pöydän. Normaalisti sitä kysyttäisiin, että voisinko siirtyä tai ohjattaisiin muut asiakkaat toiseen pöytään, mutta ei tässä tapauksessa. Ihan käsittämätöntä! Koska tapaus ärsytti minua suunnattomasti siirryimme toiseen pöytään.

Vaikkakaan Tukholmassa ei niin keväistä ollut kuin Belgiassa, niin kyllä sielläkin aurinko lämmitti ja muutamasta plussa asteista saatiin nauttia. Otimme aamulla ratikan keskustasta Djurgårdeniin ja kiertelimme siellä. Puolen päivän maissa suuntasimme vielä Vasa-museoon.

Vasa-laiva oli vaikuttava näky ja mieleenpainuva. Museossa oli paljon kävijöitä, vaikka helmikuun puoliväli tuskin lienee suurinta sesonkia. Museossa oli mahdollisuus käyttää omaa puhelinta ääniopastajana ja tarjolla oli lähes parikymmentä kielivaihtoehtoa. Museossa puolisentoista tuntia kului helposti, sitten olikin aika lähteä paluumatkalle.