Varikkosuoralla ja sen takana

Torstai toi vaihtelua arkeen, sillä Suomesta saapui ystäviä kylään. Perjantaina töiden jälkeen tehtin pieni junamatka Namuriin. Kaupunki ei marraskuulla näyttänyt yhtä kivalta kuin kesällä.. Namurin linnoitus sentään näytti hienolta iltavalaistuksessa, mutta katselimme sitä vain joen rannalta.

Lauantaina puolilta päivin lähdettiin ajelemaan Span moottoriradalle, jossa elokuussa oli formula kisat. Olimme varanneet sieltä noin puolentoista tunnin opastetun kierroksen. Samalla radalle elokuulla oltiin katsomassa formuiloita. Heti kierroksen aluksi opas kertoi, että rataa kutsutaan harhaanjohtavasti Span radaksi, vaikka rata kuuluu Stavelotille ja Malmedylle kunnille, ei Spalle. Yllätys oli, että mikäli radalla ei ole mikään maksullinen tapahtuma käynnissä, sinne saisi vapaasti mennä tutkiskelemaan ja kiertelemään. Opastetulla kierroksella päästiin näkemään kuitenkin enemmän, kuten palkintopallin, tiedotehuoneen ja lehdistönkoppeja. Niinhin ei ilmeisesti ainakaan ominpäin ollut asiaa.

Kierros oli kiinnostava ja paremmalla säällä olisi voinut käydä istuskelemassa Grandstandilla, maksamatta siitä yli viittäsataa euroa tai kiertelemässä rataa, mutta vesisateessa tyydyttiin opastettuun kierrokseen. Eau rougen korkeus ero luonnossa teki suuren vaikutuksen, sillä se ei television, eikä kuvien kautta välity.

Paluumatkalla pysähdytiin Verviersiin, joka ohi ajaessa on näyttänyt kiinnostavalta. Jalkautumisen lopputulos oli,  että kannattaa jatkossakin ihastella kaupunkia vain ohi ajaessa. Verviersistä jatkettiin kohti Huyta suunnitelmana pysähtyä pihviravintolassa, jossa olen aiemminkin käynyt, sillä se on hyväksi havaittu ja osui sopivasti matkan varrelle. Ravintola oli kuitenkin lauantai-illalla täyteen buukattu, joten ilmeisesti muutkin ovat todenneet ravintolan hyväksi.

Formulasirkus

Torstaiaamulla suuntasin Brysselin lentokentälle ystäväporukkaa vastaan. Matka Huysta kentälle kestää yleensä noin tunnin, joskus jopa vähän alle. Tällä kertaa liikenne stoppasi 12 kilometriä ennen kenttää lähes täysin ja matkaan menikin kokonaisuudessaan reilu puolitoista tuntia. Kulkemisia varten vuokrasin seitsemän hengen tila-auton Alamosta. Hinta neljälle vuorokaudelle, täydellä vakuutuksella ja ilman kilometrirajoitusta tuli 300 euroa. Autoarpa osui Reunalt Sceniciin, joka ajoi asiansa, mutta seitsemälle hengelle se oli aika ahdas. Vuokra-auton hankinnan jälkeen itse lähdin töihin, muiden suunnatessa kohti Brysseliä.

Työpäivän jälkeen suunnitelma oli suunnata jokiristeilylle Meusella ja siitä sitten Huyta katsomaan. Kun lähestystyttiin risteilyn lähtöpaikkaa, nähtiin, että jostain syystä risteilyä ei ajettu juuri sinä päivänä. Huonoa tuuria kyllä, mutta emme antaneet sen haitata, vaan jatkoimme matkaa kaupunkiin. Tivolissa huimapäisimmät kokeilivat muutamaa laitettakin, sillä niitä oli vielä jonkun verran jäljellä. Illalla kävimme vielä keskusaukion reunalla sijaitsevassa O´Malleyssä. Kinkkurulla (jambonneau) oli kyllä hyvää, mutta paikan palvelu oli ala-arvoista.

Perjantaina suunnitelma oli käydä läheisessä Belgian Owl viskitislaamossa tutustumiskierroksella, sekä Han-Sur-Lessen luolissa, joissa käytiin Lassen kanssa jo aiemmin. Tislaamokierros alkoi puoli kahdelta ja se piti kestää tunnin verran. Koska Belgiassa ei voi koskaan olla varma saako palvelua englanniksi, saati saataisiinko esitelykierros englanniksi, oli todella miellyttävä yllätys, kun tislaamon esittelijä puhui todella hyvää englantia. Kierros kesti hieman yli tunnin, sillä meidän lisäksi kierroksella oli kaksi ranskankielistä asiakasta. Koska turistit eivät olleet tislaamoa löytäneet tai sitten perjantai-iltapäivä ei ollut sesonkia, päivän kahdelle muulle kierrokselle ei ollut ketään tulijoita, joten kierroksen pitäjä jäi viettämään aikaa kanssamme kertoen lisää tislaamosta, sekä kyselleen asioita Suomesta. Hän jopa antoi sähköpostiosoitteensa yhteydenottoa varten, jos joskus haluaisin nähdä ja tutustua belgialaiseen ruokaan. Siihen tarjoukseen täytynee joskus tarttua. Lisäksi jätimme vieraskirjaan terveiset Suomeksi, sillä olimme kuulemme ensimmäiset suomalaiset paikassa, ainakin kyseisen esittelijän aikana.

Ainoa vika tislaamossa oli, että aika kului siellä liian nopeasti, joten meille tuli kiire ehtiä luolille ja syödäkin piti ennen sitä. Hätäratkaisuna ruuan suhteen pysähdyttiin moottoritien huoltoasemalle. Se oli virhe, sillä siellä ei ollut mitään nopeaa ruokaa tarjolla. Lisäksi tilatut annokset olivat aivan hirveitä. Aikaa kului sen verran liikaa, että meillä ei ollut mitään mahdolisuuksia ehtiä päivän viimeisellä luolakierokselle. Harmi, sillä olisin ihan hyvin voinut tehdä saman kierroksen uudelleen. Koska huoltoaseman ruoka oli suuri pettymys päätettiin iltaruuan kanssa pelata varman päälle ja tehtiin pitsaa. Sitä tehtiin muutama ylimääräinen evääksi seuraavan päivän formuloihin.

Olen seurannut formuloita pienestä pitäen. Sääntömuutokset ja etenkin television maksulliset lähetykset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nykyään kisoja ei tule enää aktiivisesti seurattua televisioista. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus mennä ihan paikan päälle katsomaan, niin tottakai. Span rata sijaitsee Francorchampissa, noin sadan kilometrin päässä Huysta. Majoituksen saaminen järkevään hintaan radan läheisyydestä on lähes mahdotonta, joten oli helppo päätös ajella yöksi kotiin. Koko viikonlopun lippu pronssialueelle maksoi 145e.

Lauantaina saavuimme paikalle noin puolitoista tuntia ennen aika-ajojen alkua. Formulakisat livenä oli kaikille uutta, joten ensimmäinen tunti meni alueen hahmottamiseen. Tai eihän siinä ajassa ehtinyt kävellä muuta kuin pienen alueen, sillä radalla on mittaa seitsemisen kilometriä. Mitään huippupaikkoja ei aika-ajon katseluun löydetty, mutta saimme luotua suunnitelman sunnuntaita varten. Lisäksi saimme huomata, että ainakin omat vessaparerit kannattaa ottaa mukaan. Aika-ajojen loppupuolelle osui sadekuuro, joten muistilistalle päätyi myös sadesuoja.

Lauantai-illalla Huyssa oli 1920-luvun tapahtuma, jonne oli ilmainen sisäänpääsy, joten kävimme siellä pyörähtämässä. Sieltä jatkoimme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa nakkikiskaa eli Friterieta, että päästäisiin kokeilemaan oikeita belgialaisia (eli ranskalaisia). Osuimme sillalle juuri kello kymmenen illalla huomataksemme, että jokiranta oli täynnä ihmisiä odottamassa jotain. Ja niinhän siinä kävi, että jälleen oli ilotulistus. Seuraavan päivän lehdestä sain sen käsityksen, että ilotulituksella ei mitään sen suurempaa syytä ollut, mutta ilmeisesti se oli joku perinne, joka oli jatkunut jo vuosia. Saimme siis vastineen Suomen huvilakauden päättäjäisille.

Sunnuntaina lähdettiin samoihin aikoihin kohti formularataa kuin lauantaina. Paikan päällä saimme huomata olevamme suurinpiirtein viimeisiä, jotka paikalle saapuivat. Lienee siis turha sanoa, että tunkua oli. Päämäärätietoisesti suuntasimme kohti aluetta, jonne lauantain perusteella halusimme päästä. Rinteen alareunalla oli paikkoja, mutta niistä kisan tai screenin näkemisen tiellä oli verkkoaita. Sinnikkäimät onnistuivat vallata pienen alueen ylempää, josta näkymä oli paljon parempi. Ensimäiset kierrokset tunnelma katsomossa oli tiivis, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat liikkua, osa varmaan paremman paikan toivossa ja osa vessahädän tai janon pakottamana.

Kemmel-suora oli ihan hyvä paikkavalinta, sillä sen lopussa olevassa mutkasta nähtiin varmasti eniten ohituksia kisassa. Tosin ilman screeniä kisasta ei olisi juurikaan mitään tiennyt, sillä yli 300km/h ohi meneviä autoja on hankala tunnistaa. Eli kuten moni onkin varoitellut televisiosta näkee enemmän, mutta kokemuksena todellakin käymisen arvoinen.

Kaikkein suurin yllätys tulikin sitten pois lähtiessä, sillä vaikka tiedettiin, että paikalla on todella paljon porukkaa, mielessä ei käynyt, että parkkipaikalta pois pääsemiseen menee kaksi ja puoli tuntia. Puhutaan siis muutaman sadan metrin matkasta. Ihan käsittämätöntä. Minkäänlaista liikenteenohjausta ei ollut parkkipaikoilta pois, ellei ryhmämme omatoimista liikenteenohjaajaa lasketa, vaikka se olisi todellakin ollut tarpeen. Kun lopulta päästiin parkkipaikalta pois ja kylätielle, liikenne sentään liikkui ja risteyksissä oli poliiseja ohjaamassa liikennettä. Paluumatkalla pysähdytiin vielä jo aiemmin hyväksi havaittuun pihvipaikkaan, La Charbonnadeen, Lięgrn lentokentän lähellä. Tiukille senkin kanssa tosin meni, sillä koska matka kesti paljon odotettua kauemmin, ravintola oli jo sulkemassa kun saavuimme. Onneksi ruokaa kuitenkin järjestyi.

Melkoista menoa

Perjantain jälkeen onkin ollut melkoista haipakkaa, Lauantaina päätettiin lähteä tutustumaan kolmeen eri kaupunkiin, kolmessa eri maassa. Ahneen loppu tuppaa olemaan huononpuoleinen, mutta tällä kertaa kierros oli kyllä oikein mukava. Kävimme Maastrcihtissa Hollannissa, Aachenissa Saksassa ja tulevia formulakisoja ajatellen Belgian Spassa. Kaupungeista Maastricht oli ehdottomasti tunnelmaltaan mukavin. Siellä jopa uskaltauduin kiipeämään kirkon torniin maisemia katselemaan (kts. punainen torni kuvassa).

Koska kolmeen maan kierroksessa ei selvästikään ollut jaloille tarpeeksi, kävelimme vielä illalla 5 kilometrin päässä sijaitsevaan pihviravintolaan. Paikka oli ennestään tuttu työmatkalta, sillä olin käynyt siellä kerran aiemmin, eikä se tuottanut pettymystä toisellakaan kerralla. Parasta pihviä mitä olen syönyt, etenkin kun kokkia ei voi moittia, sillä pihvin sai tai joutui itse paistamaan.

Sunnuntaina hotellin vaihdon jälkeen suunnattiin tutustumaan Namuriin, joka on lähialueen toinen iso kaupunki. Namurin tunnelma tuntui myös tosi mukavalta ja sieltä sai australialaista jäätelöä. Ranskankielen taitokin on jo parissa päivässä päässyt kehittymään tai ainakin varmuus yrittää käyttää sitä, sillä ravintolassa tilaus hoitui ontuvalla ranskalla. Sitä saatiin mitä tilattiin ,joten ei se nyt kovin pahasti metsään mennyt.

Maanantaiaamuna sain sovittua uuden asunnon avaimien noudon iltapäivälle, Samoihin aikoihin sain myös listan asioista, joita minun tulisi hoitaa uuteen asuntoon, kuten sähkö, vesi, vakuutus, IKEA:n huonekalut firman nimiin ja niin edelleen. Jotenkin sitä oli kuvitellut, että asiat hoituvat ilman tuntien omaa panostusta, mutta näin se ei näemmä ole. Maanantaina kävi myös ilmi, että erään työkavereista oli täytynyt tehdä jonkinlainen ilmoitus maassaolosta Belgian viranomaisille, Kukaan ei minua tästä ole mitenkään informoinut, mutta toivottavasti käytäntö sen asian suhteen selviää pikimmiten. Avainten nouto meni helposti, kunhan saatiin oikea asunnonvälittäjä paikalle. Hän esitteli asunnon, joka oli kerrankin kuten kuvissa, joen rannalla, isolla olohuoneella ja kolmella makuuhuoneella. Tosin yllätyksenä tuli, että jätehuolto tulisi järjestää itse ja että isojen huonekalujen muutto pitäisi suorittaa parvekkeen kautta, Näihin molempiin tosin sisältyi  pieni riski väärinkäsityksestä kielitaidon takia. Katsotaan miten noiden kanssa käy.

Uusi asunto oli tosi likaisessa kunnossa, joko edellisen asukkaan tai sitten Belgian loppusiivous käsitys on eri kuin Suomessa. Ei siis auttanut muu kuin ensimmäisenä suunnata ostamaan siivoustarvikkeita ja imuri. Pelkkiin siivoustarvikkeisiin onnistuikin hupenemaan yli 100e. Siivousostosten jälkeen suunnattiin ostoksille IKEA:an ja ostettiin lähinnä keittiötarvikkeita. Kaupat, niin IKEA kuin ruokakaupatkin, menevät Belgiassa aiemmin kiinni kuin Suomessa, joten viimeisten joukossa ulos ja sanomattakin selvää, että eihän ne ostot firman nimiin menneet siinä kiireessä. IKEA:n jälkeen suuntasimme vielä hakemaan kissoja hotellilta, sillä uusi hotelli oli edellistä huonompi ja lisäyö siellä ei houkutellut.

Tiistain ohjelmistossa oli yrittää saada vakuutus asuntoon, vaan eihän se mennyt niinkuin Strömsössä. Kyse ei edes ollut siitä, että lomake oli ranskaksi, sillä Google kääntäjän ja työkavereiden avustuksella löytyi vastaukset kysymyksiin, onko talossa nolla, yksi vai kaksi seinää kiinni toisessa talossa, montako osaa kellarista on tulvasuojattu, olenko töissä yksityisellä vai julkisella sektorilla, onko joku huoneista yli 30m2, löytyy uima-allasta jne, Missään kohtaa ei kysytty Suomessa totuttuja kysymyksiä, kuten pinta-alaa tai irtaimiston arvoa.  Vakuutuksen hankinta stoppasi siihen, että minun pitäisi saapua vakuutusyhtiön toimistoon, jostain syystä asuntooni vakuutusta ei saanut netistä. Laitoin vakuutusyhtiöön lopuilta sähköpostia asiasta, sillä soittaminen kielitaidomana tuntui liian hurjalta.

Tiistaina päivällä sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Kieliongelmien jälkeen sain selville, että minulle olisi tulossa pyykinpesukone ja tietenki juuri sillä sekunnilla, Ja Sitetoimistossa ei sillä hetkellä tietenkää ollut ketään ranskankielentaitoista. Lukuisista yrityksistä huolimatta kuljettaja ei ymmärtänyt, että tunnin kuluttua tai milloin tahansa myöhemmin samana päivänä toimitus sopisi, mutta ei sillä hetkellä. Puhelu päättyi siihen, että hän löi luurin korvaan. Työkaverini soitti noin puoli tuntia myöhemmin yritykseen. mutta silloin kuljetus samalle päivälle ei kuulemma enää ollut mahdollista. Uusi yritys sitten torstaina.

Tiistai-ilta päättyi samaan paikkaan kuin maanantaikin, IKEA:an.Tällä kertaa tarkoituksena oli ostaa muutamia huonekaluja ja peittoja tyynyjä ja sen sellaista.  Ennen ostoksille menoa suuntaisin infotiskille päämääränä saada jatkossa kuitit firman nimiin ja se jopa onnistui. Homma onnistui jopa edellispäivän kuitille. Pieniä onnistumisen elämyksiä. IKEA.n reissu päättyi jälleen siihen, että sulkemisaikaan olimme jonottamassa kassalla.

Keskiviikkoaamulla päätin, että vakuutus on saatava kuntoon, vaikka vastausta eiliseen sähköpostiin ei kuulunut. Netissä vakuutuksen osto päättyi samaan viestiin kuin aiemmin, tulla toimistolla käymään. Onneksi työkaveri suostui soittamaan ja yllättäen asia oli kahdessa minuutissa hoidettu.

Päivän ohjelmassa oli myös vääntötreenit, sillä olin yhteydessä lähialueen vääntöporukkaan ja saimme luvan osallistua heidän treeneihin. Kädenvääntö on aina mukavaa ja oli todella kiva palata treenien pariin, muutaman viikon muuttokuvioiden jälkeen.Toivottavasti tällä viikolla pääsee myös takaisin salitreeneihin.

Vääntötreenien jälkeen suunnattiin taas yllätys, yllätys IKEA:an. Jo neljäs kerta! Tänään ostoslistalla oli sänky. Uusi sänky ei tietenkään autoon mahtunut, mutta takakontti auki päästiin perille ja kaikki tavarat myös. Loppuilta meneekin huonekaluja kasaillessa.