Kissatappelu ja pakettiautomaatti

Maanantaiaamut eivät yleensäkään ole siitä parhaimmasta päästä, mutta tällä viikolla oli vielä tavallista pahempi, sillä se alkoi jo 5:20 kissatappelulla. Omat kissat ottivat yhteen oikein tosissaan. Siihen herääminen ei ollut mitenkään miellyttävää, saati sitten tilanteen rahoittelu ja jälkien siivoaminen. Koska tilanne oli ehtinyt jo pitkälle, kunnes ehdin väliin, suurin osa tapahtumien kulusta jää arvoitukseksi, mutta ihan hyvän teorian ainakin pystyin kehittämään tapahtuneelle. Tuossa ikkunan takana käy pyörimässä yksi kissa, jolle Muusa aina uhittelee ja joka aina joskus pääsee Muusan pelästyttämään ikkunalaudalta. Näin varmasti oli käynyt nytkin ja koska Manna on Muusan uskollinen apuri, se oli varmaan rientänyt auttamaan. Muusa lienee kuitenkin ollut sen verran tilanteesta yllättynyt tai unissaan, että on erehtynyt luulemaan Mannaa täksi vieraaksi kissaksi ja sen seurauksena kusi tämän päälle. Jokainen voi sitten miettiä, että suuttuisiko siitä? Vihanpitoa sitten riittikin tapahtuman johdosta tuntikausia, mutta onneksi vuosien kissakaveruus ei siitä näemmä pilalle mennyt. Nyt pari päivää myöhemmin episodi jo alkaa itseäkin hymyilyttää, mutta silloin ei kyllä.

Tiistaina oli viimeinen virallinen päivä Huyn 15.elokuuta juhlia, mutta osa tivoliliaitteista on kuulemma paikalla sunnuntaihin asti. Ihmisiä tivolissa riitti, vaikka oli arki-ilta. Erilaisia laitteitakin löytyi laidasta laitaan, esitteen mukaan ainakin 110. Itsellä meni pää ja maha sekaisin pelkästä katsomisesta. Tivolin maailmanpyörä antoi iltalenkillä mahdollisuuden ottaa vähän erilaisia kuvia Huysta.

Knoppi tietona, että yllä kuvassa näkyvä silta on Pont Roi Baudouin, joka on oma lähisilta ja joka saamieni ja löytämieni tietojen mukaan (sillan kylttikin tulee tietoa) rakennettiin 1600-luvulta, mutta se valitettavasti räjäytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Itseasiassa juuri 15.elokuuta, joten ehkä tässä löytyy parempi yhtymäkohta ilotulitukselle kuin kirkkopyhä.

Sunnuntai-illalla rohkaistuin tekemään nettitilauksen, sillä huomasin, että lähikioskissa on postin pakettien jakelupiste, joten ehkä ihan kaikkea ei olisikaan pakko tilata kotiinkuljetuksella. Toimitustapaa valitessa sitten selvisi, että lähialueelta, itseasiassa Carrefourin pihasta, löytyy myös pakettiautomaatti. Niinpä tilasin paketin sinne, enkä lähikioskiin. Paketti saapuikin jo tiistaiaamulla, joten todella nopea toimitus. Sähköpostin mukaan paketin pystyi noutaa pakettiautomaatista 24/7, mutta ainoastaan lauantaihin asti eli pakettia säilytetään ainoastaan viisi päivää. Paketin nouto oli jopa helpompaa kuin Suomessa, sillä sähköpostissa oli QR-koodi, joka tuli skannata laitteeseen ja luukku avautui.

 

 

Joen toisella puolen

Kaikki aika Huyssä, Match-kauppaa lukuunottamatta tulee vietettyä joen tällä puolen, sillä tällä puolen on kämpän lisäksi ruokakaupat, autopesula. site, kuntosali, jäätelökioski, kaikki muu mitä elämiseen tarvii. Joen toinen puoli on siis jäänyt täysin pimentoon, niinpä suuntasin torstaina sitten iltakävelylle. Puolen tunnin kävelyn jälkeen täytyi todeta, että ei siellä kyllä rautatieasemaa lukuunottamatta mitään ollut. Tuntuu, että siellä oli likaisempaa, sillä paljon oli roska-astioita kadulla ja PMC (muovi-metalli) keräyspusseja, jotka kerätään vasta viikon päästä jne. Lenkin lopputulema oli, että parasta joen toisella puolella oli näkymä tälle puolen :).

Perjantain työpäivä oli siten sijaan urakoitsijan luona. Työpäivän jälkeen päätin lähteä sieltä suoraan hankkimaan viimeisiä puuttuvia tavaroita, sillä sieltä oli paljon lyhyempi matka JYSK:n, josta aion mennä etsimää sopivaa laatikkoa käsitöille, mielellään samanlaista kuin minulla Suomessa oli.

JYSK löytyi viljapeltojen ympäröimästä kaupungista nimeltään Tongeren. Sieltä löytyi myös puuttuvia mattoja ja henkareita, mutta ei oikeanlaista laatikkoa käsitöiile. Lisäksi sieltä löytyi myös tosi iso kirkko, joka eroittui hyvin peltojen keskeltä. Jalkauduin Tongerenissä, koska minun piti saada eräs työkirje postiin. Se on odottanu jo muutaman viikon lähettämsistä, sillä posti on ollut jo kiinni töistä päästessä. Kirje oli jonkin verran tavallista painavampi, noin 100g, jolle hintaa Suomeen lähettämisellä tuli 8,10e. Huh, alkaa Suomen posti tuntua halvalta ja luotettavalta.

Kotiinpalattua pääsi sisustamaan aulaa ja kuntosalia. Aulan matolle tuli ainakin kissojen hyväksyntä, sillä se mytättiin moneen kertaan, siitä tehtiin tunneli, nukkumapaikka ja muuta mukavaa. Kuntosalikin alkaa näyttää nyt oikein mukavalta.