Belgialainen vappu (ja pääsiäinen)

Belgialainen pääsiäinen meni minulta lähes kokonaan ohi Alppimatkan vuoksi. Kauppojen valikoimasta päätellen kanit ja lampaat olivat eniten teeman mukaan, suklaamunia unohtamatta. Myynnissä oli jos jonkinlaisia kanikoristeita ja lampaan muotoon tehtyjä voinappeja ja muuta. Löytyipä pakastealtaasta lampaanmuotoisia jäätelökakkujakin. Perjantaina Belgian läpi ajaessa näimme koululaisseurueita, jotka kulkivat jänisräikät käsissään, joten se saattoi olla jonkinlainen pääsiäsisperinne, kuten Suomessa trullit.

Vappu ei ennen tiistaita tuntunut näkynyt kaupossa ollenkaan, mutta tiistaina myyntiin ilmestyi kieloja. Ne toimivat vappukukkana ainakin Belgiassa ja Ranskassa. Vappuaattona ei vaikuttanut olevan minkäänlaista juhlintaa, ei ainakaan Huyssa. Sen verran vappuaattoa päätin juhlistaa, että belgiolueen laitoin rusinoita, mutta ei se sillä simaksi muuttunut.

Vappupäivänä ilmeisesti suuremmissa kaupungeissa ihmiset kokoontuvat toreille tai marsseille. Huyssa vappu ei tuntunut vaikuttavan. Keskivikkon markkinat järjestettiin, kuten joka keskiviikko, tosin tällä kertaa pääsin siellä käymään niiden ollessa vielä käynnissä. Kaikki muu markkinoilla myynnissä oleva roina oli kuten missä tahansa, mutta sitten oli kaksi kojua, jotka myivät sänkyjä ja patjoja. Eipä nyt heti ekana tulisi mieleen lähetä markkinoita uutta sänkyä ostamaa. Markkinoilla ja kaupungilla yleensäkin oli paljon ihmisiä liikkeellä, varmaankin, koska oli vapaapäivä. Hieno sää houkutteli ihmisiä myös terasseille, sillä sääennusteen mukaan seuraavat kaksi viikkoa tästä eteenpäin kärsitään epävakaisesta alle 15 asteen säästä.

Alppimatka jatkuu

Aamupalaa Liechtensteinissä sai nauttia alppimaiseman kera. Samalla tutkittiin tietoja tästä minivaltiosta, jossa on vain n. 38 000 asukasta ja pinta-alaa ainoastaan 160km2. Triesenistä lähdimme ajamaan Malbuniin, jossa oli vielä melko talvista ja laskettelijoitakin. Malbunista palattiin samaa reittiä, sillä se sijaitsee umpikujassa. Matkalla käytiin vähän kävelemässä, mutta reitin maisemat rajoittuivat sen alkuun, joten hetken kuluttua palattiin takaisin autolle.

Vaduz on Liectensteinin pääkaupunki, jossa on vain vähän yli 5000 asukasta. Kiinalaisturistit vaikuttivat vallanneen kaupungin, vaikka siellä ei mitään nähtävää tuntunut olevan. Lyhyen kaupunkiklerroksen jälkeen palattiin autolle ja lähdetiin ajamaan Itävällan kautta Saksaan.

Itävallassa pysähdyttiin Bregenzin kaupungissa, joka sijatsee Bonden-järven rannalla. Jätettyämme Mazdan parkkiin joku mies tuli ihmettelään rekisterikilpeä, että mistä maasta sellasia tulee. Ei siis tainnut auto Suomen rekisterikilvillä olla jokapäiväinen näky kaupungissa.

Vielä ennen Stuttgardia, pysähdyimme ihastelemaan Hohenzollernin linnaa. Tosin näköalapaikalle emme löytäneet ensiyrittämällä, kiitos googlen. Toista reittiä kuitenkin onnisti ja pääsimme vielä kerran nauttimaan hienoista maisemista, vaikka enään ei Alppeja ollutkaan.

Pääsiäsloma viimeinen yö vietettiin Stuttgartissa, josta Idalla oli maanantaiaamulla paluulento Suomeen. Saavuimme Stuttgartiin pimeän tultua, joten mielikuvakaupungista jäi varsin hämäräksi, vaikka pienen iltakävelyn keskustassa teimme. Siitä ei kuitenkaan jäänyt selllaista tunnetta, että tarvisi mennä välttämättä toista kertaa.

Pääsiäisloma

Torstaina hain Lassen ja Idan Brysselistä, sillä suunnitelmissa oli viettää pääsiäinen Alpeilla. Perjantai olisi Belgiassa ollut työpäivä, toisin kuin Suomessa, mutta otin siihen yhden lomapäivän. Belgiassa tuntuu muuten olevan enemmän pyhäpäiviä kuin Suomessa, mutta pääsiäinen oli näemmä poikkeus. Tosin koululaisilla oli kahden viikon pääsiäsloma.

Ennen matkaan lähtöä tehtiin pieni kierron Huyssa ja kiivettiin linnakkeen huipuille katsomaan maisemia. Reitti oli suunniteltu kulkemaan Belgiasta Luxemburgiin ja sieltä Ranskan kautta Sveitsiin. Luxemburgissa tankattiin halpaa bensaa, kun kerran osui matkan varrelle. Ranskassa pysähdyttiin Colmarissa, jota mainostetaan hienolla vanhallakaupungilla, jossa on paljon säilyneitä ristikkotaloja. Omasta mielestä kaupunki oli hieman pettymys ja näytti kuvissa kauniimmalta kuin luonnossa. Lisäksi siellä oli paljon turisteja. Onneksi sieltä sai sentään jäätelöä ja kaupunki osui nyt sopivasti matkan varralle, eikä sinne tullut erikseen lähdettyä.

Colmarista matka jatkui kohti Sveitsin Luzernia, niin että osa matkasta ajettiin Saksan puolta. Päivän aikana reitille osui viisi maata ja kilometrejä kertyi hieman yli 600. Luzernissa hotellina toimi entinen vankila Barabas. Huoneet oli tehty vanhoihin selleihin. Vaikka huoneet olivat karut, niin yöunet olivat varmasti paremmat kuin niillä, jotka siellä aikanaan ovat öitään viettäneet. Erilaisuudessaan oikein mainio, eikä majoitukessa mitään moitittavaat. Hinta kolmelta oli 140e, joka on Sveitsissä halpa hinta.

Illalla käytiin syömässä perinteistä sveitsiläistä juustofondueta ja Rachlet-juustoa. Sekä vanhalla sillalla, Spreuer Bridgella.