Avainsana-arkisto: nähtävyyksiä

Kiovan viemärit ja ydinbunkkeri

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kiovaan saavuttiin eilen  ilta kuuden maissa. Heti aluksi saatiin hieman esimakua Kiovan ruuhkista ja taksikuski ehdottikin muutaman kilometrin pidempää, mutta vähemmän ruuhkaista reittiä. Ehdotukseen tartuttiin ja päädytiin melkoisille töyssyteille, mutta hotellille päästiin. Lybid hotelli oli positiivinen yllätys ja hieno siihen nähden, että yö kahdelta hengeltä maksoi 36e. Huone toki oli pieni, mutta ei siellä juurikaan ole aikaa tullut vietettyä.

Päivällä kävimme kultaisia kupoleita katsomassa. Pyhän Mikhaelin katedraalissa, sekä kääntymässä Pyhän Sofian katedraalin lippujonossa, sillä sinne olisi pitänyt maksaa sisälle. Hinta nyt ei mikään älytön ollut, olisiko ollut 7e pääsy kaikkialle, mutta jätimme väliin. Kylmyys taisi myös vaikuttaa tähän päätökseen. Päätimme lämmitellä läheisessä ravintolassa ennen hotellille paluuta, mutta tehdessä tilausta tarjoilija ilmoitti, että ainostaan kylmiä lounaita eli leipää ja salaattia on tarjolla, sillä sähköt ovat poikki. Muutamaa minuutti myöhemmin sähköt sentään palasivat ja keittolounas oli jälleen saatavilla.

Kolmen jälkeen lähdettiin metrolla kohti viemärikierroksen aloituspaikkaa Se oli metroasema joenrannalla, jonka ympärillä ei ollut mitään muuta kuin yksi kahvila. Sinne sentään pääsi lämmittelemään, sillä olimme liiankin hyvissä ajoin liikkeellä, mutta emme halunneet missata kierrosta. Olimme siis varanneet kierroksen, jossa mentiin käymään Kiovan sadevesiviemäreissä, sekä sen jälkeen kylmän sodan aikaisessa bunkkerissa, joka oli suunniteltu suojaamaan ydinsodalta. Olimme varanneet kierroksen neljälle, mutta koska kyseessä ei ollut yksityiskierros mukaan liittyi myös eräs nainen, joka ei vaikuttanut olevan valmistautunut hyppäämään viemäriin villakangastakissaan ja karvapipossaan. Hän kuitenkin vakuutti oppaallemme tietävänsä mihin on menossa ja niin varmaan olikin. Kenties hänellä oli päällä ne hänen ”huonot vaatteet”. Viemäriin menoa varten jalkaan puettiin kahluusaappaat ja kouraan lyötiin taskulamppu ja sitten vaan viemärin kantta auki.

Sadevesiviemärit olivat jännä kokemus, eikä edes pimeys pelottanut, vaikka sitä vähän pelkäsin etukäteen. Ahdasta oli paikka paikoin ja varmaan kilometrin verran käveltiin kyyryssä, yhdessä kohdassa täytyi jopa ryömiä. Kerrankin lyhyydestä oli jotain hyötyä. Kierroksen loppuvaiheella nähtiin muutamia lepakoita, jotka onneksi lähtivät nopeasti toiseen suuntaan. Lisäksi näkyi muutamia tuhatjalkaisia.

Viemäreissä vietimme reilun tunnin, jonka jälkeen nousimme pintaan aika lähellä aloituspaikkaa. Kiovan ruuhkat olivat pahimmillaan, joten matka ydinbunkkeriin tehtiin metrolla autokyydin sijaan. Opas varoitteli metron taskuvarkaista, eikä varmaan aiheetta, sillä metrot olivat tupaten täynnä. Metromatkan hinta oli alle 30 senttiä! Ei siis maksanut yhtään mitään.

Bunkkeri sijaitsi erään kerrostalon kellarissa, jonne pääsyyn opas kävi noutamassa vartijalta avaimen. Bunkkerissa oli ollut tilaa useammalle sadalle hengelle ja vettä neljäksi päiväksi. Sen aikaa oli laskettu ihmisten pärjäävän ruuatta helposti. Bunkkeri sisälsi opetusmateriaalia säteilyvammoista, USA:n ohjuksista, ydinräjähdyksen kulusta, sekä kaasunaamareita, suojavaatteita, ensiapulaukkuja, säteilymittareita ja paljon muuta. Kaikesta päätellen ydinsodan uhka kylmän sodan aikana ollut todellinen ja siihen on valmistauduttu.

Päivään mahtui paljon ja huomenna on luvassa lisää, sillä aamulla lähdetään kohti Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuusaluetta. Siellä käyminen on ollut jo vuosia haaveissa, joten odotukset ovat suuret. Olemme varanneet kahden päivän kierroksen, johon kuuluu yöpyminen Tsernobylin kylän parhaassa (ainoassa!) hotellissa.

 

Värikäs Istanbul

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Antalya ei omaan mieleen ollut, mutta MM-kisojen jälkeen sunnuntaina suunnattiin Istanbuliin. Se tarjosinkin Turkista hyvin erilaisen kuvan. Ihmisiä oli paljon, sillä lähteestä riippuen Istanbulin asukasluvuksi ilmoitettiin n.15 miljoonaa. Siihen määrää mahtuu taas jos jonkinlaista kulkijaa, mutta ilokseni sain huomata, että ihan rauhassa sai liikkua. Tosin nyt liikuimme ryhmässä,, yksinliikkuessa olisi voinut olla eri asia.

Istanbulista olimme vuokranneet Airbnb-asunnon merinäköalalla Taksim-aukion läheltä. Asunto ajoi asiansa, vaikkakin osa halkeamista rakenteissa ei ollut oikein luottamusta herättäviä. Lisäksi asunnon ovi oli kuin kassakaapin ovi, kolmella lukolla varustettuna. Puolestaan parvekkeen ovea ei saanut lukkoon ollenkaan. Ilmeisesti sitä ei oltu koettu tarpeelliseksi, olihan kyseessä neljäs kerros.

Aamupäivällä lähdimme ratikalla kohti Istanbulin vanhaa kaupunkia ja sen lähellä sijaitsevia muita nähtävyyksiä. Ratikkaan ostimme Istanbul-kortit, jonka hinta oli n.1e (7 liiraa) ja siihen pystyi lataamaan haluamansa määrän liiroja matkojen maksamista varten. Tällöin myös yksittäisen matkan hinta piti olla halvempi kuin erikseen ostettuna. Samaa korttia pystyi käyttämään useampi, sillä se ei ollut henkilökohtainen. Ratikasta jäimme pois vanhan kaupungin, Sultan Ahmetin, pysäkillä. Sen vierestä löytyivät Hagia Sofia ja Sininen Moskeija. Menimme ensimmäisenä jonottamaan Hagia Sofiaan, jonne onneksi jono ei ollut mikään älyttömän pitkä. Se oli älyttömän hieno.

Hagia Sofian jälkeen aioimme mennä Siniseen Moskeijaan, mutta siellä oli rukousaika juuri alkamassa, joten turisteja ei päästetty sisään. Suuntasimme sitten välissä Suureen Basaariin (Grand Bazaar). Siellä oli kilometrikaupalla käytäviä ja varmasti tuhansia kojuja. Suuresta Bazaarista jäi kyllä paha maku suuhun, sillä hinnat olivat aivan järkyttäviä. Ymmärrän vielä sen jotenkin, että siellä on tarkoitus tinkiä ja se kuuluu asiaan, mutta jos lähtöhinnat eivät ole edes lähelläkään oikeaa, niin ei siinä ole mitään järkeä. Jääkaappimagneetista pyydetään n. 8e ja muualla sen hinta on alle euron. Ida sai minulle sellaisen tingittyä 0,80e hintaan, mutta omat hermot eivät olisi riittäneet. Lisäksi samanlaiset huivit, joita saa mm. Belgiasta 5e hintaa olivat lähtöhinnaltaan lähes 20 euroa eikä niistä juurikaan edes suostuneet tinkimään. Lienee sanomattakin selvää, että huivit saivat sitten jäädä basaariin.

Koska huivit jäi basaariin, onneksi oli yksi huivi omasta takaa mukana, sillä sitä tarvittiin Siniseen Moskeijaan pääsemiseksi. Hagia Sofian rinnalla Sininen Moskeija oli laimea. Ei sitä rumaksi voi haukkua, mutta tosiaan ei läheskään yhtä hieno. Vinkkinä sanoisinkin, että kannattaa ensin käydä Sinisessa Moskeijassa, jos molemmissa on tarkoitus vierailla. Kumpikin ehdottomasti käymisen arvoisia kuitenkin. Sinisen Moskeijan jälkeen pysähdyttiin vielä Mauste Basaariin, jonka värimaailma oli aivan ihana. Mitään sieltä ei kuitenkaan jäänyt käteen.

Antalyan vanha kaupunki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Maanantai meni rentoutuessa uima-altaalla ennen MM-kilpailujen avajaisia. MM-kilpailuiden avajaisissa oli paikalla lähes 50 maata. Hotellin allasalue on iso ja löytyy useampia altaita, liukumäki, sekä rauhallinen relaxing alue, jossa ei onneksi soiteta musiikkia. Pieni taustamusiikki altaalla olisi ihan ok, mutta se että siellä on dj soittamassa musiikkia täysillä, ei mielestäni sovi, eikä ole mukavaa. Makuasiahan tuokin taas, mutta itse nauttisin hiljaisuudesta.

Tiistaiaamulla otettiin ylihintainen taksi hotellin edestä ja lähdettin porukalla Antalyan vanhaan kaupunkiin, Kaleiçiin. Vanha kaupunki antoi Turkista erilaisen kuvan, sillä siellä oli yllättävän rentoa menoa. Rauhassa sai kierrellä, eikä kukaan kiinnittänyt erityistä huomiota, toisin kuin pari päivää aiemmin ostoskeskukseen kävellessä. Hotellinalueelta poislähtö oli muutenkin tervetullutta vaihtelua, sillä hotellialue oli hyvin nopesti nähty, eikä siellä ollut enään mitään uutta nähtävää. Merkille pantavaa kaupungilla oli, että suurin osa naisista kulki ilman huiveja, saati kaapuja, joten onneksi tämä stereotypia tuli kumottua. Vaikka Vanha kaupunki antoi Turkista ja etenkin Antalyasta paremman kuvan, ei se silti ollut mitään yli hienoa tai sellaista, johon haluaisi uudelleen.

Huomenna alkavat Mastereiden, eli yli 40 vuotiaiden kisat, jolloin suomesta on viisi kilpailijaa mukana. Oma painonpudotus myös alkaa olla loppusuoralla, alle kaksi kiloa jäljellä.

Ilmestyskirjan petoja ja voittamaton linnotus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Aamulla lähdin hierojalle, sille samalle jolla kävin Hollanin puolella, mutta tällä kertaa hänen Belgian toimipisteeseen. Muutaman kilometerin päässä hierojan toimipisteestä sijaitsi Eben-Ezerin torni. Se osui silmään Vallonian alueen matkaesitettä selatessa.  Koska torni näytti esitteessä erikoiselta, huipulla olevine omituisine eläimineen ja se osui käytännössä matkan verrelle,  ajoin hieronnan jälkeen sinne. Ilmestyskirjan petoja eläimet mitä ilmeisimmin esittivät ja tornin kulmat oli sijoiteltu ilmansuuntien mukaan. Mitä todennäköisimmin olisin oppinut paikasta paljon lisää käymästä sisällä, mutta se oli valitettavasti kiinni.

Koska tornilla käyminen meni paljon suunniteltua nopeammin ajattelin ajaa vielä lähellä sijaitsevan Eben-Emaelin linnoituksen kautta. Nopealla googletuksella, ennen astumista linnoitukseen, löysin, että se oli valmistuessaa maailman suurin linnoitus ja sen piti käytännössä olla valloittamaton. Pienen kierroksen linnoituksessa olisi pystynyt tekemään jopa ihan ilmaiseksi, sillä lippuluukku sijaitsi sisällä linnoituksessa. Koska kuitenkin olin paikalla ja aikaa oli, astelin pääsylippujonon jatkoksi. Lipputiskillä tiedustelin, että onko mahdollista saada kierrosta englanniksi, mutta minulle kerrottiin, että alkava kierros olisi hollanniksi, mutta opas voisi osan kääntää minulle. Koska kuitenkin paikalla olin, päätin, että se riittää minulle eli ei muuta, kun mukaan vaan.

Hollaninkielinen opas aloitti kierroksen, mutta samantien viereeni tuli toinen opas, joka myöhemmin esittäytyi Markiksi, kertomaan, että hän kääntäisi kierroksen tärkeimmät kohdat minulle englanniksi. Huippu palvelua. Niinpä sain  lähes koko kierroksen englanniksi käännettynä. Varmasti osa vitseistä ja yksitysikohdista meni ohi, mutta oli kyllä vastinetta kahdeksan euron pääsymaksulle. Lisäksi kierros kesti melkein kolme tuntia. Ei ollut rahastamisen meininki toisin kuin esimerkiksi Napoléonin kukkulalla.

Mikäli opasta oikein ymmärsin linnoitus oli edelleen maailman viidenneksi suurin, mutta eihän nykypäivänä moisia enää juuri rakenneta. Tämä kyseinen linnoitus oli rakennettu 1930-luvun alkupuolella. Oli mielenkiintoista kuulla, Euroopan jännitteistä jo 1800-luvun lopulla ja miksi Belgiassa on linnoituksia, siellä missä on. Lisäksi tietenkin se, että miten alle sadan hengen saksalaisjoukko pystyi vallata ison modernin linnoituksen. Ilmeisesti belgialaisille Eben-Emael ja heidän antautumisensa siellä on jokseenkin arka paikka, sillä linnoitus ei ole tullut vastaan nähtävyyksiä etsiessä, eikä sitä esimerkiksi löytynyt matkaesitteestä, josta saman alueen torni löytyi.

Linnoitusta voi kyllä suositella mikäli aluella liikkuu ja historia tai linnoitukset vähänkään kiinnostaa. Aikaa vaan kannattaa varata runsaasti. Vasta kotiin päästyä huomasin, että Eben-Emaelin linnoituksen päällekin olisi päässyt tekemään kävellykierroksen. Mikäli vielä samalla hierojalla tai keksin muuta asiaa samalle suunnalle, niin täytynee tuo kävelykierros vielä käydä tekemässä. Lisäksi täytyy ottaa tavoitteeksi käydä tutustumassa myös Huyn linnoitukseen, sillä on se vähän noloa, että en ole vielä käynyt tutustumassa muuta kuin  maisemiin, vaikka se on ihan vieressä.

Kissatappelu ja pakettiautomaatti

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Maanantaiaamut eivät yleensäkään ole siitä parhaimmasta päästä, mutta tällä viikolla oli vielä tavallista pahempi, sillä se alkoi jo 5:20 kissatappelulla. Omat kissat ottivat yhteen oikein tosissaan. Siihen herääminen ei ollut mitenkään miellyttävää, saati sitten tilanteen rahoittelu ja jälkien siivoaminen. Koska tilanne oli ehtinyt jo pitkälle, kunnes ehdin väliin, suurin osa tapahtumien kulusta jää arvoitukseksi, mutta ihan hyvän teorian ainakin pystyin kehittämään tapahtuneelle. Tuossa ikkunan takana käy pyörimässä yksi kissa, jolle Muusa aina uhittelee ja joka aina joskus pääsee Muusan pelästyttämään ikkunalaudalta. Näin varmasti oli käynyt nytkin ja koska Manna on Muusan uskollinen apuri, se oli varmaan rientänyt auttamaan. Muusa lienee kuitenkin ollut sen verran tilanteesta yllättynyt tai unissaan, että on erehtynyt luulemaan Mannaa täksi vieraaksi kissaksi ja sen seurauksena kusi tämän päälle. Jokainen voi sitten miettiä, että suuttuisiko siitä? Vihanpitoa sitten riittikin tapahtuman johdosta tuntikausia, mutta onneksi vuosien kissakaveruus ei siitä näemmä pilalle mennyt. Nyt pari päivää myöhemmin episodi jo alkaa itseäkin hymyilyttää, mutta silloin ei kyllä.

Tiistaina oli viimeinen virallinen päivä Huyn 15.elokuuta juhlia, mutta osa tivoliliaitteista on kuulemma paikalla sunnuntaihin asti. Ihmisiä tivolissa riitti, vaikka oli arki-ilta. Erilaisia laitteitakin löytyi laidasta laitaan, esitteen mukaan ainakin 110. Itsellä meni pää ja maha sekaisin pelkästä katsomisesta. Tivolin maailmanpyörä antoi iltalenkillä mahdollisuuden ottaa vähän erilaisia kuvia Huysta.

Knoppi tietona, että yllä kuvassa näkyvä silta on Pont Roi Baudouin, joka on oma lähisilta ja joka saamieni ja löytämieni tietojen mukaan (sillan kylttikin tulee tietoa) rakennettiin 1600-luvulta, mutta se valitettavasti räjäytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Itseasiassa juuri 15.elokuuta, joten ehkä tässä löytyy parempi yhtymäkohta ilotulitukselle kuin kirkkopyhä.

Sunnuntai-illalla rohkaistuin tekemään nettitilauksen, sillä huomasin, että lähikioskissa on postin pakettien jakelupiste, joten ehkä ihan kaikkea ei olisikaan pakko tilata kotiinkuljetuksella. Toimitustapaa valitessa sitten selvisi, että lähialueelta, itseasiassa Carrefourin pihasta, löytyy myös pakettiautomaatti. Niinpä tilasin paketin sinne, enkä lähikioskiin. Paketti saapuikin jo tiistaiaamulla, joten todella nopea toimitus. Sähköpostin mukaan paketin pystyi noutaa pakettiautomaatista 24/7, mutta ainoastaan lauantaihin asti eli pakettia säilytetään ainoastaan viisi päivää. Paketin nouto oli jopa helpompaa kuin Suomessa, sillä sähköpostissa oli QR-koodi, joka tuli skannata laitteeseen ja luukku avautui.

 

 

Mannheim ja Moselin laakso

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Luxemburgissa hotellin aamupala oli todella monipuolinen, tarjolla oli jos jonkinlaista leikkelettä ja juustoa, jugurtia, mehua, kananmunaa monessa muodossa ja yllättäen pekonia, sitä kun ei ole reissussa juurikaan tullut vastaan. Ja leipää ja kahvia tietenkin. Aamupalan voimin oli hyvä lähteä kiertämään kaupunkia.

Tein kierroksen aseman alueella ja vanhassakaupungissa. Luxemburg oli siisti ja ihan hienon näköinen, mutta mieletäni ei mitenkään erityinen. Kaupungin muuri ja runsas vihreys olivat oikeastaan en suurimmat huomiot. Luxemburgista jatkoin matkaa kohti Mullerthalia, sillä siitä löytyi hotellilta esite, jossa paikkaa mainostettiin ”pikku-Sveitsiksi”. Sveitsissä en ole vielä käynyt, joten vaikea sanoa pitikö mainospuhe paikaansa, Mullerthal oli vehreää retkeilymaastoa, jonka yksi nähtävyyksistä oli vesiputous. Kävelymatkaa parkkipaikalta tuli kilometrin verran, mutta reitti oli todella helppokulkuinen, olisi mennyt varvassandaaleissakin. Vesiputous oli tosi pieni, joten ei siitä en suurempia vau-elämyksiä tullut, mutta pieni luontoretki ei ole koskaan haitaksi.

Mullerthalista matka jatkui kohti Mannheimiä, mutta koska aikaa vielä oli päätin pysähtyä matkalle osuneeseen Trierin kaupunkiin, jota sanottiin yhdeksi Saksan vanhimmista, ellei jopa vanhimmaksa kaupungiksi. Trier oli mukava yllätys, sieltä löytyi useampia roomanaikaisia rauniota, kuten amfiteatteri.

Aika Trierissä loppui lopulta oikeastaan kesken, sillä neljän maissa oli pakko jatkaa matkaa, että ehtisin Mannheimiin sovitusti. Perille löysinkin ja vietettiin mukava ilta syöden, juoden ja kättävääntäen.

Aamulla tein kierroksen Mannheimissä. Kaupungin vesitorni ja sitä ympäröivä puisto oli todella hieno. Kävin myös kääntymässä linnan pihalla, mutta sisään en mennyt. Kaupungin korttelit oli numeroitu insinööriä miellyttävällä tavalla. Ne menivät numero ja aakkosjärjestyksessä linnasta katsottuna, A1, A2, B1… Ja koska keskusta oli tehty täysin ruutukaavalla, sinne ei olisi voinut eksyä. Mainittakoon vielä Saksan parkkimaksuista (Trierin ja Mannheimin kokemuksella), että kortti ei käy, vaan pitää olla käteistä. Onneksi sitä nykyään on ollut aina muutama euro mukana, kun on vähän jo oppinut, että korttimaksuun ei voi luottaa täällä päin.

Mannheimista lähdin kotimatkalla Moselin laakson kautta, sillä se osui sopivasti matkan varralle. Ajatuksissa oli, että matkalta olisin voinut paikallisen viinipullon ostaa, mutta Saksassa mikään paikka ei vaikuttanut olevan sunnuntaina auki, joten homma jäi ajatuksen asteella. Maisemat olivat hienot ja viiniköynnöksiä riitti, vaikka ajoin vain pienen pätkän viinialuetta. Moselista tein pienen koukkauksen halvan polttoaineen perässä vielä Luxemburgin puolelle, sillä hinta ero on melkoinen. Luxemburgissa dieseliä sai hintaan 1,109e/l, kun Belgiassa se on melkein 1,5 e/l paikasta riippuen.