Atomium ja tivoli

Aamulla ajeltiin Atomiumiin, jossa oli kesään verrattuna vähän turisteja. Ihastelimme ja kauhistelimme maisemia ylimmän kupolin näköalaravintosta ja sen jälkeen kiersimme näyttelyt läpi. Selvisin liukuportaista myös tällä kertaa. Väliaikaiset näyttelyt olivat muuttuneet viime käynnistä. Tällä kertaa myös tarjoutui tilaisuus nähdä Atomium pimeässä, sillä teimme metrolla visiitin Brysselin keskustaan ja palasimme auringonlaskettua. Brysselin keskustassa satoi kaatamalla mennessä, mutta onneksi sade hieman hellitti ruuan jälkeen, joten vieraat näkivät keskusaukion, Grand Placen.

Huyssa, tarkemmin Stattessa, oli tivoli viimeistä päivää. Ajoittainen sade ja marraskuinen sunnuntai-ilta taisivat olla monen mielestä huono yhdistelmä, sillä paikalla ei ollut juuri ketään. Osa kojujen pitäjistä jo pakkasivat tavaroitaan ja nopeimmat olivat jo pakanneet. Kannatuksen vuoksi ja palkintojen kiilto silmissä kokeilimme ilmapallojen ammuntaa. Yllätykseksi jokainen meistä jopa asui. Yhdellä ja kahdella osumalla ei kuitenkaan parhaille palkinnoilla päässyt, vaan jouduimmen tyytymään lohdutuspalkintoihin. Hauskaa kuitenkin oli.

Varikkosuoralla ja sen takana

Torstai toi vaihtelua arkeen, sillä Suomesta saapui ystäviä kylään. Perjantaina töiden jälkeen tehtin pieni junamatka Namuriin. Kaupunki ei marraskuulla näyttänyt yhtä kivalta kuin kesällä.. Namurin linnoitus sentään näytti hienolta iltavalaistuksessa, mutta katselimme sitä vain joen rannalta.

Lauantaina puolilta päivin lähdettiin ajelemaan Span moottoriradalle, jossa elokuussa oli formula kisat. Olimme varanneet sieltä noin puolentoista tunnin opastetun kierroksen. Samalla radalle elokuulla oltiin katsomassa formuiloita. Heti kierroksen aluksi opas kertoi, että rataa kutsutaan harhaanjohtavasti Span radaksi, vaikka rata kuuluu Stavelotille ja Malmedylle kunnille, ei Spalle. Yllätys oli, että mikäli radalla ei ole mikään maksullinen tapahtuma käynnissä, sinne saisi vapaasti mennä tutkiskelemaan ja kiertelemään. Opastetulla kierroksella päästiin näkemään kuitenkin enemmän, kuten palkintopallin, tiedotehuoneen ja lehdistönkoppeja. Niinhin ei ilmeisesti ainakaan ominpäin ollut asiaa.

Kierros oli kiinnostava ja paremmalla säällä olisi voinut käydä istuskelemassa Grandstandilla, maksamatta siitä yli viittäsataa euroa tai kiertelemässä rataa, mutta vesisateessa tyydyttiin opastettuun kierrokseen. Eau rougen korkeus ero luonnossa teki suuren vaikutuksen, sillä se ei television, eikä kuvien kautta välity.

Paluumatkalla pysähdytiin Verviersiin, joka ohi ajaessa on näyttänyt kiinnostavalta. Jalkautumisen lopputulos oli,  että kannattaa jatkossakin ihastella kaupunkia vain ohi ajaessa. Verviersistä jatkettiin kohti Huyta suunnitelmana pysähtyä pihviravintolassa, jossa olen aiemminkin käynyt, sillä se on hyväksi havaittu ja osui sopivasti matkan varrelle. Ravintola oli kuitenkin lauantai-illalla täyteen buukattu, joten ilmeisesti muutkin ovat todenneet ravintolan hyväksi.

Formulasirkus

Torstaiaamulla suuntasin Brysselin lentokentälle ystäväporukkaa vastaan. Matka Huysta kentälle kestää yleensä noin tunnin, joskus jopa vähän alle. Tällä kertaa liikenne stoppasi 12 kilometriä ennen kenttää lähes täysin ja matkaan menikin kokonaisuudessaan reilu puolitoista tuntia. Kulkemisia varten vuokrasin seitsemän hengen tila-auton Alamosta. Hinta neljälle vuorokaudelle, täydellä vakuutuksella ja ilman kilometrirajoitusta tuli 300 euroa. Autoarpa osui Reunalt Sceniciin, joka ajoi asiansa, mutta seitsemälle hengelle se oli aika ahdas. Vuokra-auton hankinnan jälkeen itse lähdin töihin, muiden suunnatessa kohti Brysseliä.

Työpäivän jälkeen suunnitelma oli suunnata jokiristeilylle Meusella ja siitä sitten Huyta katsomaan. Kun lähestystyttiin risteilyn lähtöpaikkaa, nähtiin, että jostain syystä risteilyä ei ajettu juuri sinä päivänä. Huonoa tuuria kyllä, mutta emme antaneet sen haitata, vaan jatkoimme matkaa kaupunkiin. Tivolissa huimapäisimmät kokeilivat muutamaa laitettakin, sillä niitä oli vielä jonkun verran jäljellä. Illalla kävimme vielä keskusaukion reunalla sijaitsevassa O´Malleyssä. Kinkkurulla (jambonneau) oli kyllä hyvää, mutta paikan palvelu oli ala-arvoista.

Perjantaina suunnitelma oli käydä läheisessä Belgian Owl viskitislaamossa tutustumiskierroksella, sekä Han-Sur-Lessen luolissa, joissa käytiin Lassen kanssa jo aiemmin. Tislaamokierros alkoi puoli kahdelta ja se piti kestää tunnin verran. Koska Belgiassa ei voi koskaan olla varma saako palvelua englanniksi, saati saataisiinko esitelykierros englanniksi, oli todella miellyttävä yllätys, kun tislaamon esittelijä puhui todella hyvää englantia. Kierros kesti hieman yli tunnin, sillä meidän lisäksi kierroksella oli kaksi ranskankielistä asiakasta. Koska turistit eivät olleet tislaamoa löytäneet tai sitten perjantai-iltapäivä ei ollut sesonkia, päivän kahdelle muulle kierrokselle ei ollut ketään tulijoita, joten kierroksen pitäjä jäi viettämään aikaa kanssamme kertoen lisää tislaamosta, sekä kyselleen asioita Suomesta. Hän jopa antoi sähköpostiosoitteensa yhteydenottoa varten, jos joskus haluaisin nähdä ja tutustua belgialaiseen ruokaan. Siihen tarjoukseen täytynee joskus tarttua. Lisäksi jätimme vieraskirjaan terveiset Suomeksi, sillä olimme kuulemme ensimmäiset suomalaiset paikassa, ainakin kyseisen esittelijän aikana.

Ainoa vika tislaamossa oli, että aika kului siellä liian nopeasti, joten meille tuli kiire ehtiä luolille ja syödäkin piti ennen sitä. Hätäratkaisuna ruuan suhteen pysähdyttiin moottoritien huoltoasemalle. Se oli virhe, sillä siellä ei ollut mitään nopeaa ruokaa tarjolla. Lisäksi tilatut annokset olivat aivan hirveitä. Aikaa kului sen verran liikaa, että meillä ei ollut mitään mahdolisuuksia ehtiä päivän viimeisellä luolakierokselle. Harmi, sillä olisin ihan hyvin voinut tehdä saman kierroksen uudelleen. Koska huoltoaseman ruoka oli suuri pettymys päätettiin iltaruuan kanssa pelata varman päälle ja tehtiin pitsaa. Sitä tehtiin muutama ylimääräinen evääksi seuraavan päivän formuloihin.

Olen seurannut formuloita pienestä pitäen. Sääntömuutokset ja etenkin television maksulliset lähetykset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nykyään kisoja ei tule enää aktiivisesti seurattua televisioista. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus mennä ihan paikan päälle katsomaan, niin tottakai. Span rata sijaitsee Francorchampissa, noin sadan kilometrin päässä Huysta. Majoituksen saaminen järkevään hintaan radan läheisyydestä on lähes mahdotonta, joten oli helppo päätös ajella yöksi kotiin. Koko viikonlopun lippu pronssialueelle maksoi 145e.

Lauantaina saavuimme paikalle noin puolitoista tuntia ennen aika-ajojen alkua. Formulakisat livenä oli kaikille uutta, joten ensimmäinen tunti meni alueen hahmottamiseen. Tai eihän siinä ajassa ehtinyt kävellä muuta kuin pienen alueen, sillä radalla on mittaa seitsemisen kilometriä. Mitään huippupaikkoja ei aika-ajon katseluun löydetty, mutta saimme luotua suunnitelman sunnuntaita varten. Lisäksi saimme huomata, että ainakin omat vessaparerit kannattaa ottaa mukaan. Aika-ajojen loppupuolelle osui sadekuuro, joten muistilistalle päätyi myös sadesuoja.

Lauantai-illalla Huyssa oli 1920-luvun tapahtuma, jonne oli ilmainen sisäänpääsy, joten kävimme siellä pyörähtämässä. Sieltä jatkoimme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa nakkikiskaa eli Friterieta, että päästäisiin kokeilemaan oikeita belgialaisia (eli ranskalaisia). Osuimme sillalle juuri kello kymmenen illalla huomataksemme, että jokiranta oli täynnä ihmisiä odottamassa jotain. Ja niinhän siinä kävi, että jälleen oli ilotulistus. Seuraavan päivän lehdestä sain sen käsityksen, että ilotulituksella ei mitään sen suurempaa syytä ollut, mutta ilmeisesti se oli joku perinne, joka oli jatkunut jo vuosia. Saimme siis vastineen Suomen huvilakauden päättäjäisille.

Sunnuntaina lähdettiin samoihin aikoihin kohti formularataa kuin lauantaina. Paikan päällä saimme huomata olevamme suurinpiirtein viimeisiä, jotka paikalle saapuivat. Lienee siis turha sanoa, että tunkua oli. Päämäärätietoisesti suuntasimme kohti aluetta, jonne lauantain perusteella halusimme päästä. Rinteen alareunalla oli paikkoja, mutta niistä kisan tai screenin näkemisen tiellä oli verkkoaita. Sinnikkäimät onnistuivat vallata pienen alueen ylempää, josta näkymä oli paljon parempi. Ensimäiset kierrokset tunnelma katsomossa oli tiivis, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat liikkua, osa varmaan paremman paikan toivossa ja osa vessahädän tai janon pakottamana.

Kemmel-suora oli ihan hyvä paikkavalinta, sillä sen lopussa olevassa mutkasta nähtiin varmasti eniten ohituksia kisassa. Tosin ilman screeniä kisasta ei olisi juurikaan mitään tiennyt, sillä yli 300km/h ohi meneviä autoja on hankala tunnistaa. Eli kuten moni onkin varoitellut televisiosta näkee enemmän, mutta kokemuksena todellakin käymisen arvoinen.

Kaikkein suurin yllätys tulikin sitten pois lähtiessä, sillä vaikka tiedettiin, että paikalla on todella paljon porukkaa, mielessä ei käynyt, että parkkipaikalta pois pääsemiseen menee kaksi ja puoli tuntia. Puhutaan siis muutaman sadan metrin matkasta. Ihan käsittämätöntä. Minkäänlaista liikenteenohjausta ei ollut parkkipaikoilta pois, ellei ryhmämme omatoimista liikenteenohjaajaa lasketa, vaikka se olisi todellakin ollut tarpeen. Kun lopulta päästiin parkkipaikalta pois ja kylätielle, liikenne sentään liikkui ja risteyksissä oli poliiseja ohjaamassa liikennettä. Paluumatkalla pysähdytiin vielä jo aiemmin hyväksi havaittuun pihvipaikkaan, La Charbonnadeen, Lięgrn lentokentän lähellä. Tiukille senkin kanssa tosin meni, sillä koska matka kesti paljon odotettua kauemmin, ravintola oli jo sulkemassa kun saavuimme. Onneksi ruokaa kuitenkin järjestyi.

Kissatappelu ja pakettiautomaatti

Maanantaiaamut eivät yleensäkään ole siitä parhaimmasta päästä, mutta tällä viikolla oli vielä tavallista pahempi, sillä se alkoi jo 5:20 kissatappelulla. Omat kissat ottivat yhteen oikein tosissaan. Siihen herääminen ei ollut mitenkään miellyttävää, saati sitten tilanteen rahoittelu ja jälkien siivoaminen. Koska tilanne oli ehtinyt jo pitkälle, kunnes ehdin väliin, suurin osa tapahtumien kulusta jää arvoitukseksi, mutta ihan hyvän teorian ainakin pystyin kehittämään tapahtuneelle. Tuossa ikkunan takana käy pyörimässä yksi kissa, jolle Muusa aina uhittelee ja joka aina joskus pääsee Muusan pelästyttämään ikkunalaudalta. Näin varmasti oli käynyt nytkin ja koska Manna on Muusan uskollinen apuri, se oli varmaan rientänyt auttamaan. Muusa lienee kuitenkin ollut sen verran tilanteesta yllättynyt tai unissaan, että on erehtynyt luulemaan Mannaa täksi vieraaksi kissaksi ja sen seurauksena kusi tämän päälle. Jokainen voi sitten miettiä, että suuttuisiko siitä? Vihanpitoa sitten riittikin tapahtuman johdosta tuntikausia, mutta onneksi vuosien kissakaveruus ei siitä näemmä pilalle mennyt. Nyt pari päivää myöhemmin episodi jo alkaa itseäkin hymyilyttää, mutta silloin ei kyllä.

Tiistaina oli viimeinen virallinen päivä Huyn 15.elokuuta juhlia, mutta osa tivoliliaitteista on kuulemma paikalla sunnuntaihin asti. Ihmisiä tivolissa riitti, vaikka oli arki-ilta. Erilaisia laitteitakin löytyi laidasta laitaan, esitteen mukaan ainakin 110. Itsellä meni pää ja maha sekaisin pelkästä katsomisesta. Tivolin maailmanpyörä antoi iltalenkillä mahdollisuuden ottaa vähän erilaisia kuvia Huysta.

Knoppi tietona, että yllä kuvassa näkyvä silta on Pont Roi Baudouin, joka on oma lähisilta ja joka saamieni ja löytämieni tietojen mukaan (sillan kylttikin tulee tietoa) rakennettiin 1600-luvulta, mutta se valitettavasti räjäytettiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Itseasiassa juuri 15.elokuuta, joten ehkä tässä löytyy parempi yhtymäkohta ilotulitukselle kuin kirkkopyhä.

Sunnuntai-illalla rohkaistuin tekemään nettitilauksen, sillä huomasin, että lähikioskissa on postin pakettien jakelupiste, joten ehkä ihan kaikkea ei olisikaan pakko tilata kotiinkuljetuksella. Toimitustapaa valitessa sitten selvisi, että lähialueelta, itseasiassa Carrefourin pihasta, löytyy myös pakettiautomaatti. Niinpä tilasin paketin sinne, enkä lähikioskiin. Paketti saapuikin jo tiistaiaamulla, joten todella nopea toimitus. Sähköpostin mukaan paketin pystyi noutaa pakettiautomaatista 24/7, mutta ainoastaan lauantaihin asti eli pakettia säilytetään ainoastaan viisi päivää. Paketin nouto oli jopa helpompaa kuin Suomessa, sillä sähköpostissa oli QR-koodi, joka tuli skannata laitteeseen ja luukku avautui.

 

 

Huyn hulinat

Kyllä tosiaan 15.8 oli suuri juttu Huyssa. Illalla kaupunki oli aivan täynnä. Perjantaiaamun lehdessä puhuttiin jopa 30 000 kävijästä, siihen en ihan usko, mutta paljon oli porukkaa. Koska suuri ihmismäärä saattaa houkutella myös terroristeja ja muita, oli rannan kävelyalue suojattu erilaisilla ajoesteillä.

Suuresta ihmismäärästä huolimatta kaikki sujui hyvin. Ilotulituksen piti alkaa klo 22, mutta koska muutamat autoilijat eivät olleet noudattaneet sillan pysäköintikieltoa, väärin pysäköidyt autot piti ensin siirtää pois. Ilotulitus pääsi sitten alkaamaan vasta 22:45. Onneksi sitä kannatti odottaa, sillä se kesti lähes puoli tuntia. Olisihan se vähän lyhyempikin riittänyt, mutta mikäli tosiaan vuoden suurimpia tapahtumia kaupungissa, niin mikäpäs siinä.

Koska ilotulitus oli suhteellisen myöhään ja torstaina kuitenkin työpäivä ihan tavallisesti, suomalainen tapa juhlia asioita jo aattona tuntuu itseasiassa ihan järkevältä. Melko moni paikallaolijoista, lapsiperheitä lukuunottamatta, kyllä näytti siltä, että he eivät torstaina töihin olleet menossa.

Jokiristeily

Sunnuntaiaamun piti olla vähintään yhtä rauhallinen kuin lauantain. Tavallaan se onnistuikin, sillä heräsin jo ennen seitsemää. Niinpä tein itselleni vaahtokylvyn ja otin kirjan luettavaksi. Tälläistä tuskin tulee kovin usein tapahtumaan, joten parasta nauttia hetkestä.

Näin Facebookista, että viikonlopun aikana Huyssä on jenkkiauto tapahtuma. Suuntasin sitä kohti todeten jälleen matkalla tosiasian, että belgialainen ei kävele, vaan menee autolla. Se kyllä ihmetettyttää, että belgiailaiset ovat kuitenkin kohtuullisessa kunnossa vaikka menevät joka paikkaan autolla ja syövät ranskalaisia tai siis belgialaisia ja kaupat tuntuvat notkuvan herkuista, ei niinkään oikeasta ruuasta. Näemmä sellainenkin elämäntapa kuitenkin toimii.

Jenkkiauto tapahtumassa oli oli paikalla kourallinen autoja ja ihmisiä, joten ei houkutellut maksaa 10e sisäänpääsyä. Katukuvassa jenkkejä ei juuri ole näkynyt, mutta olisi luullut että jo useamman vuoden järjestetty tapahtuma vetäisi autoja puoleensa, Ilmeisesti olen Suomessa tottunut liian hyvälle.

Jenkkiauto tapahtahtumasta suuntasin takaisin kotiin odottamaan klo 15 lähtevää jokiristeiilyä. Hintaa risteilyllä oli 6e. Ja se meni päivittäin klo 15, sekä 16.40, lauantain ollessa ainut poikkeus klo 13 lähdöllä. Kun kello ehti lähemmäs kolmea suuntaisin risteilylle. Laivalla oli minun lisäkseni reilu parikymmentä matkustajaa, joista suurin osa oli PourHuy- ryhmä. He kuvasivat jotain videota siellä, saas nähdä päädyinkö mukaan videoon. Risteily itsessään oli hyvä, tosin koska Huy oli jo ennestään tuttu, niin mitään uusia paikkoja risteily ei tarjonnut, mutta voi risteilyä silti suositella. Risteilyllä kokeilin myös maistaa huylaista olutta, Saint Mengold, ihan hyvää oli.

Risteilyn jälkeen tein pikavisiitin Huyn kirkossa. Ihan oli hienon näköinen.

Kirkossa käynnin jälkeen pysähdyin vielä turistitoimissa hakemassa turistikartan ja muuta infoa, että voisin tarkastella etukäteen, mitä suomalaisille formulaturisteille kannattaa Huysta esitellä parin viikon päästä.

 

Joen toisella puolen

Kaikki aika Huyssä, Match-kauppaa lukuunottamatta tulee vietettyä joen tällä puolen, sillä tällä puolen on kämpän lisäksi ruokakaupat, autopesula. site, kuntosali, jäätelökioski, kaikki muu mitä elämiseen tarvii. Joen toinen puoli on siis jäänyt täysin pimentoon, niinpä suuntasin torstaina sitten iltakävelylle. Puolen tunnin kävelyn jälkeen täytyi todeta, että ei siellä kyllä rautatieasemaa lukuunottamatta mitään ollut. Tuntuu, että siellä oli likaisempaa, sillä paljon oli roska-astioita kadulla ja PMC (muovi-metalli) keräyspusseja, jotka kerätään vasta viikon päästä jne. Lenkin lopputulema oli, että parasta joen toisella puolella oli näkymä tälle puolen :).

Perjantain työpäivä oli siten sijaan urakoitsijan luona. Työpäivän jälkeen päätin lähteä sieltä suoraan hankkimaan viimeisiä puuttuvia tavaroita, sillä sieltä oli paljon lyhyempi matka JYSK:n, josta aion mennä etsimää sopivaa laatikkoa käsitöille, mielellään samanlaista kuin minulla Suomessa oli.

JYSK löytyi viljapeltojen ympäröimästä kaupungista nimeltään Tongeren. Sieltä löytyi myös puuttuvia mattoja ja henkareita, mutta ei oikeanlaista laatikkoa käsitöiile. Lisäksi sieltä löytyi myös tosi iso kirkko, joka eroittui hyvin peltojen keskeltä. Jalkauduin Tongerenissä, koska minun piti saada eräs työkirje postiin. Se on odottanu jo muutaman viikon lähettämsistä, sillä posti on ollut jo kiinni töistä päästessä. Kirje oli jonkin verran tavallista painavampi, noin 100g, jolle hintaa Suomeen lähettämisellä tuli 8,10e. Huh, alkaa Suomen posti tuntua halvalta ja luotettavalta.

Kotiinpalattua pääsi sisustamaan aulaa ja kuntosalia. Aulan matolle tuli ainakin kissojen hyväksyntä, sillä se mytättiin moneen kertaan, siitä tehtiin tunneli, nukkumapaikka ja muuta mukavaa. Kuntosalikin alkaa näyttää nyt oikein mukavalta.

Napoléonin jalanjäljillä

Lauantaina tehtiin jo perinteeksi muodostunut reissu IKEA:aan. Ostoslista oli laadittu sen perusteella, että mitä autoon varmuudella mahtuisi. Suunnitelmissa oli hankkia keittiönpöytä tuoleineen ja valaisimia. Mukaan tarttui sitten myös yöpöydät ja muuta pientä, mutta tällä kertaa kaikki mahtui auton sisään. Haaveissa olisi tehdä enää yksi reissu, mutta katsotaan onnistuuko. Ennen huonekalujen kokoamista, käytiin vielä vähäsen kiertelemässä uuden kotikaupungin katuja, sillä tähän asti aika on menny enimmääkseen muualla.

Sunnuntaille suunniteltiin reissu Brysseliin ja ennen sitä käynti kaupungilla ”Big Jump” tapahtumassa. Tapahtuman ideana oli hypätä jokeen ja uida erilaisia matkoja. Jokeen ei kuitenkaan päädytty hyppäämään ja kierrellessämme jokirantaa yhtään kilpailua ei ollut käynnissä. Mikäli joku olisi vähäänkään yllyttänyt, niin olisihan sitä saattanut itsensä löytää Maas-joesta. Vielä ennen Brysseliin lähtö käytiin ihastelemassa kaupungin maisemia Huyn linnakkeelta.

Brysselin matkalla ensimmäisenä suunnattiin Atomiumiin, joka on Belgian maailmannäyttelyn ’58 monumentti. Rakennelma oli ulkoapäin hieno, mutta sisällä liukuportaat olivat vähintäänkin pelottavia. Hengissä kuitenkin selvittiin. Atomiumin jälkeen ajettiin Brysselin ytimeen ja tehtiin kävelykierros siellä. Pakollisina nähtävyyksinä oli pienen pieni pronssipatsas ja keskusaukio. Pakollista oli myös jäätelöannos.

Paluumatkalle keksittiin pysähtyminen Waterloossa, Napoléonin kohtalon paikassa. Taistelutantereen muistopaikalla oli yllättäen kymmeniä turisteja, vaikka olisin kuvitelllut, että siellä ei ole ketään. Paikasta oli myös päätetty ottaa kaikki hyöty irti, niinpä pääsystä kiipeämään 226 askelta veloitettiin 7e. Koska siellä oltiin, niin pakko oli nöyrtyä maksamaan. Maisema oli kyllä melkoinen, vaikka eihän sieltä nähnyt muutakun peltoja.

Napoléon tulee pysymään mukana myös jatkossa, sillä nykyinen osoitehan on Napoléonin katu.

 

Jos viikonloppu oli oikeinkin mukava, niin maantai toi mukanaan arkielämän haasteet. Vesi pitäisi ilmeisesti siirtää omalla nimellä, joten kävin selvittämässä kiinteistönvälittäjältä mikä vesimittareista kuuluu minulle, sillä mittarit oli nimetty 1A, 1B, 1C, 2A.., kun asunnot puolestaan menevät 11, 12, 13, 21.. Belgialaisella logiikalla sitten esimerkiksi 1A = 13  Oikea mittari onneksi selvisi ja vesiasia voinee edetä huomenna.

Veteen liitttyen, melkein suurempi huolenaihe on ollut tiskikone. Ensimmäisellä käyttökerralla vedet jäivät koneen sisään ja huoltomies piti tilata paikalle. Tämä tapahtui jo torstaina ja silloin työkaverin avustuksella soitettiin asunnonomistajalle. Korjaajan piti saapua paikalle maanantaina, siis tänä aamuna, vaan eipä tyyppiä kuulunut puoleen päivään mennessä, Jälleen ei auttanut kuin pyytää työkaveria puhelimen varteen ja asiaa selvittämään. Huoltofirman selityksen mukaan heillä ei ollut tietokoneet toimineet aamulla, joten huoltomiestä ei voitu lähettää. Ja koska maantain ja tiistain korjauskeikat olivait jo kuulemma täynnä huoltomies voisi tulla vasta keskiviikkona. Siihen joutui jo toteamaan että mitä #¤&%?, vaan eipä se auttanut., kun hyväksyä tosiasia, että korjaaja tulee keskiviikkona (jos tulee).

Ja jos nyt vielä joku asia on tänään ahdistanut, niin jätehuolto. Ihan oikeasti ilmeisesti kerrostalossakin, jokainen asunto järjestää itse itselleen jäteastian ja sille tyhjennyksen. Eli huomenna sen asian pariin, sillä jätesäkkejä on jo jokunen kertynyt. Viikonlopun aikana selviteltiin myös kierrätystä. Lasille, kirkkaalle ja värilliselle, löytyy omat kierräytysastiat muutaman kymmenen metrin päästä, Pahviroskat kerätään joka toinen viikko tiettynä päivänä. Vielä kun saisi selville, että mikä viikko ja viikonpäivä. Metallijätteen kierrätys on vielä epäselvää, mutta ehkäpä sekin selviää, kunhan saa kotitalousjätehuollon kuntoon.

Mutta ei kaikki asiat onneksi niin huonosti ole, tänään nimittäin tuli hankittua salikortti ja pääsi tekemään ensimmäisen treenin viikkoihin. Perjantaina tehtiin tutustumiskierros kahteen lupaavimman oloiseen saliin. Ensimmäisen hinta oli 49e/kk sisältäen kaiken ja kaikkina aikoina. Lisäksi oikopolkua pitkin matkaa ainoastaan muutama sata metriä. Oikopolku oli tosin rautatietunneli, jota pitkin en ikinä yksin menisi. Toinen sali vaihtoehto oli hinnaltaan 29e/kk, sisältäen ainoastaan salin käytön ja käyttöajat etenkin viikonloppuna hyvin rajoitetut. Matkaa salille vähän yli kilometrin. Kuten jo arvata saattaa, heti tutustumiskäynnin jälkeen valinta oli selvä ja osui jälkimmäiseen. Lisäksi heidän henkilökunnastaan yksi osasi todella sujuvaa englantia.

Tänään sitten oli ensikosketus, treenimielessä, uuteen saliin. Alakerran vapaiden painojen puoli vaikutti olevan kuin tehty minulle ja ainakin maanantaina viiden aikaan oli suhteellisen rauhallista. Lisäksi vaikutti siltä, että ihmiset olivat tulleet sinne treenaamaan, eivät viettämään aikaa jutustellen. Ehkäpä palaamme myöhemmin sitten tarkempaan analyysiin salista, kun useampia käyntejä on takana.