Kaksi ja pihalle

MM-kilpailut omalta osalta päättyi niin huonosti kuin vain mahdollista. Vasemmalla sijoitus oli 15. ja oikealla 16. tarkoittaen, että kummallakin kädellä väännöt olivat kaksi tappiota ja kotiin. Tottakai tulos on pettymys, mutta myöskään kunto ja kisoihin valmistautuminen ei ollut sillä tasolla kuin se MM-kisoissa olisi pitänyt olla. Treenaaminen on EM-kisojen jälkeen ollut rikkonaista ja lisähaasteensa siihen on tuonut Belgiaan muutto. Toki voi myös miettiä, että koska omasta mielestä valmistautuminen ei ollut riittävä, niin näkyikö se tuloksessa, mahdollisesti. Se hyvä puoli tuloksessa sentään on, että siitä ei voi suunta olla kuin ylöspäin.

Kuva: WAF – World Armwrestling Federation

Punnitus ohi!

Keskiviikkoillalla nukkumaan mentäessä painoa ei ollut liikaa enää kuin puoli kiloa. Suomen joukkueen punnitusvuoro oli heti torstaiaamulla joten vaa’alle päästiin jo ennen kello kymmentä. Hotellin aamupala oli tarjolla yhteentoista asti, joten heti punnituksesta suoraan pääsi myös syömään. Aamupalan jälkeen päästiin kannustamaan Suomen masterereita. Valitetettavasti mitalleille Suomen masterit eivät päässet, mutta parhaasta sijoituksesta vastasi Satu ollen neljäs. Aivan mahtava suoritus ensikertalaiselta.

Huomenna alkaa sitten yleiset sarjat vasemmalla. Oma kisafiilis on vielä vähän hukassa, mutta eiköhän se sieltä tule, kun huomenna suuntaa kisapaikalle.

Antalyan vanha kaupunki

Maanantai meni rentoutuessa uima-altaalla ennen MM-kilpailujen avajaisia. MM-kilpailuiden avajaisissa oli paikalla lähes 50 maata. Hotellin allasalue on iso ja löytyy useampia altaita, liukumäki, sekä rauhallinen relaxing alue, jossa ei onneksi soiteta musiikkia. Pieni taustamusiikki altaalla olisi ihan ok, mutta se että siellä on dj soittamassa musiikkia täysillä, ei mielestäni sovi, eikä ole mukavaa. Makuasiahan tuokin taas, mutta itse nauttisin hiljaisuudesta.

Tiistaiaamulla otettiin ylihintainen taksi hotellin edestä ja lähdettin porukalla Antalyan vanhaan kaupunkiin, Kaleiçiin. Vanha kaupunki antoi Turkista erilaisen kuvan, sillä siellä oli yllättävän rentoa menoa. Rauhassa sai kierrellä, eikä kukaan kiinnittänyt erityistä huomiota, toisin kuin pari päivää aiemmin ostoskeskukseen kävellessä. Hotellinalueelta poislähtö oli muutenkin tervetullutta vaihtelua, sillä hotellialue oli hyvin nopesti nähty, eikä siellä ollut enään mitään uutta nähtävää. Merkille pantavaa kaupungilla oli, että suurin osa naisista kulki ilman huiveja, saati kaapuja, joten onneksi tämä stereotypia tuli kumottua. Vaikka Vanha kaupunki antoi Turkista ja etenkin Antalyasta paremman kuvan, ei se silti ollut mitään yli hienoa tai sellaista, johon haluaisi uudelleen.

Huomenna alkavat Mastereiden, eli yli 40 vuotiaiden kisat, jolloin suomesta on viisi kilpailijaa mukana. Oma painonpudotus myös alkaa olla loppusuoralla, alle kaksi kiloa jäljellä.

Ensimmäiset kisapäivät

Hotelli ei tosiaan ollut omaan mieleen, etenkään palvelun suhteen, mutta ei myöskään hinta-laatusuhteelta. Voihan se olla, että mieli muuttuu sen jälkeen, kun pääsee oikeasti syömään ja nauttimaan herkuista, mutta epäilen. Juustopöydät näyttävät kyllä hyviltä. Ruokaa on tarjolla lähes ympäri vuorokauden, mutta koska kisapunnitus on itsellä vasta torstaina tarjolla olevia ruokia on tullut maisteltua hyvin rajoitetusti. Hotellin buffetin viehätystä kyllä alentaa se, että yöruualla näin lattiaa moppaavan siivoojan ottavan tarjolla olevaa ruokaa käsin tarjoiluastioista kesken siivouksen (tätä varmaan tapahtuu monestikin ja monessa paikassa, mutta tieto lisää tuskaa), tämän lisäksi osa astioista on likaisia, etenkin kahvikupit vaikka tulevat juuri pesusta. Kolmas itseä häiritsevä asia on, että buffetissa on selkeästi alimiehitys työntekijöissä. Ruuanlaittajia on tarpeeksi, mutta ei pöytien siivoajia. Pöydät ovat todella pitkään tyhjentämättä ruokailijoiden lähdettyä, eikä niihiin ehditä tuoda uusia haarukoita, veitsiä ja vesipulloja. Mikäli haarukoita, veitsiä ja vettä olisi saatavilla jostain linjastosta, ylläoleva ei olisi ongelma, mutta nyt ruokailuvälineet ja veden joutuu etsimään ruokasalilta, jos jossain olisi vielä iskemätön pöytä.

On alueella sentään muutakin kuin ruoka, sillä allasalue on iso ja hienon näköinen. Eli mikäli altaalla tykkää makoilla, löytyy hotellista siihen oikein hyvät puitteet. Ensimmäisten kisapäivien ohjelmaan kuuluu joukkueen rekisteröinti ja liuta kokouksia. Ei siis ole mitään lomailua, etenkään kun samalla vielä pudottaa painoa. Koska suomen joukkueessa ei ole tällä kertaa yhtäkään junioria, maanantaina ohjelmassa on vain avajaiset ja tiistai on oikeasti vapaa. Silloin on tarkoitus lähteä Antalyan vanhaan kaupunkiin.

 

Melkein viiden tähden hotelli

Eilen illalla saavuttiin Antalyaan, matkalaukun nouto oli ensimmäinen mielenkiintoinen homma, sillä koska olin laittanut laukun ruumaan Turkin ulkopuolella minun piti noutaa se kansainväliseltä puolelta, vaikka saavuin maahan sisämaan lennolla. Oli siis tehty mahdollisimman hankalaksi. Onneksi huomasin tämän tiedon lentokoneessa olevasta lentoyhtiön lehdestä, enkä jäänyt turhaan odottamaan ensimmäiseen matkatavara-aulaan. Laukun noutamiseen oli sentään kentällä sitten selkeä reitti, kunhan tosiaan hoksasi lähteä pois kotimaan matkustavara-aulasta.

Laukun lisäksi piti löytää Lasse, jonka lento laskeutui Antalyaan muutama minuutti aiemmin. Sovimme tapaavamme Burger King luona, sillä se oli helppo maamerkki. Vaan kun molemmat olivat sovitussa paikassa ja toista ei näkynyt missään alkoi valjeta, että Antalyan kaksi lentokenttäterminaalia sijaitsevat parin kilometrin päässä toisistaan. Eipä käynyt mielessä, mutta onneksi  välimatka hoitui taksilla ja siitä matka jatkui kohti kisahotellia.

Ulkoisesti hotelli Swandor Topkapi Palace vaikutti ihan hienolta. Vastaanottoon päästyä illuusio viiden tähden hotellista kuitenkin haihtui nopeasti. Virkailija ei puhunut mitään ainoastaan antoi A4 täytettäväksi hyvin ylimielisellä tyylillä. Kun paperi oli täytetty hän totesi, että ”ai olette kädenvääntäjiä”, ”miksi olette täällä”, ”kuka teidät tänne toi”, ”miksi ette hankeneet avaimia toiselta hotellilta”. Melkoisen syyttävä sävy siis, mutta järjesti sentään yhden työntekijän opastamaan meidän sinne toiselle hotellille, jonne olisi pitänyt ensin mennä. Ja oltaishan me menty sinne heti suoraan, jos joku olisi neuvonut.

Kun avain asia oli kunnossa piti palata oman hotellin respaan pyytämään toinen avain. Se sentään järjestyikin, mutta ohjeet huoneen löytämiselle olivat vain ”ovesta ulos ja vasemmalle, 4. kerros”. Aivan niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ollut sillä hotelli alue on iso ja huonekompekseja useita. Mitään selkeitä opaskylttejä ei tietenkään ole voitu laittaa. Muutaman ylimääräisen kierroksen jälkeen löytyi kuitenkin oikea huonekompleksi ja hissi, jolla pääsi 4.kerrokseen. Samalla avaimen haku kerralla kysyin myös hotellin palveluista, sillä niistä ei oma-aloitteisesti kerrottu. Tähän vastaanottovirkailija pyöritteli silmiään ja kysyi miten monta yötä olisimme hotellissa. Mitäköhän tekemistä sillä tiedolla on palveluiden, ruuan ja muiden sijaintien kanssa? Koska kerroin, että olisimme yli viikon hän tuhahti, kaivoi laatikosta saksankielisen infolehtisen ja heitti sen tiskille. Lähes viiden tähden palvelua!

Huoneeseen päästyä toiveissa oli, että edes huoneesta löytyisi tietoa hotellista ja mitä on missäkin, vaan löytyi ainoastaan huonepalvelnu menu, sekä kaksi tyhjää kirjekuorta. Wi-fiin kirjautuminen ei onnistunut, koska respa ei kirjannut järjestelmään syntymäaikaa ja sitä tarvittiin kirjautumiseen. Ei auttanut kuin suunnata takasiin vastaanottoon. Tällä kertaa siellä oli toinen työntekijä, joka oli myös tyly, mutta lisäsi syntymäajat wi-fiä varten. Lassen syntymäaika meni kuitenkin ilmeisesti väärin ja jouduimme vielä kerran palaamaan respaan. Tällä kertaa tiskin takana oli jälkeen tämä ensimmäinen virkailija, joka välittömästi tiuskaisi, että miksi emme käytä ryhmä wi-fiä. No oltais taas varmaan käytetty, jos sen salasana olisi kerrottu. Salasana kysyttäessä virkalija huusi vastauksen ja koska sen vuoksi salasana jäi epäselväksi, sitä jouduttiin kysymään vielä uudelleen. Hän jatkoi huutamista ja poistui lopulta paikalta. Aivan käsittämätöntä toimintaa!

Ei voi siis ainakaan ensi vaikutelman perusteella suositella kenellekään. Yllämainitun huonon palvelun lisäksi nimittäin huoneessa oli yksi, jos toinen asia sinnepäin. Ensimmäisenä tippu avainkortin suojakotelo, seuraavana vessapaperirullatelineensuojus ja viimeisenä kassakaapin lukko jäi käteen. Mikäli viiden tähden hotellissa on tälläistä, en halua tietää millaisia vähemmillä tähdillä varustetut hotellit ovat.

 

Suunta MM-kisoihin

Suomessa pidempien reissujen ajaksi kissat ovat pääseet tai joutuneet Jurvaan hoitoon. Sama ei kuitenkaan Belgiasta käsin onnistu. Onneksi apua asiaan löytyi Suomesta, sillä muutamat ihanat ihmiset olivat valmiita lähtemään reissulle Belgiaan ja hoitamaan samalla kissoja. Ilman heitä MM:iin lähtöä olisi täytynyt toden teolla miettiä, sillä sitten ainut vaihtoehto olisi ollut kissahoitola. Kyllähän kissat sellaisessakin selviävät, mutta ei sitä voi mitenkään verrata siihen, että saavat olla tutussa ympäristössä.

Matka MM:iin alkaa Charleroin lentoasemalta, jota myös kutsutaan Brysselin eteläiseksi kentäksi, vaikka matkaa Brysseliin on noin tunnin ajomatka. Kenttä on pieni ja ainakin terminaalista 1 operoi vain halpalentoyhtiöt, jollainen myös Pegasus Airlines on. Terminaali 2 taitaa olla sitten lomalennoille. Lähtöselvityksessä käsimatkatavaratk punnittiin, eikä lennolla ole odotettavissa mitään tarjoilua ilman lisämaksua. Toisaalta se on parempikin niin , sillä painonpudotus on vielä kesken, Kisapunnitus on vasta ensi viikon torstaina, joten se tietää pitkiä hetkiä ’all inclusive’-hotellissa, jollainen MM-kisahotelli Topkapi Palace on. Tuleepa sellainenkin konsepti  ainakin kerran kokeiltua, sillä MM-kisoissa ei tosiaan saa itse valita hotellia. vaan valinta tulee kisajärjestäjän toimesta. Kisahotellissa majoittuminen on myös tietenkin pakollista kisojen ajan.