Rantaloma Oostendessa

Ennen Belgiaan muuttoa en osannut ajatella Belgialla olevan rantaviivaa, enkä ennen reissua Oostendeen, että ranta olisi lähes kauttaaltaan hiekkarantaa. Totta se kuitenkin on, että Belgialla on rantaviivaa Pohjanmereen noin 66 kilometriä ja se on lähes kokomatkalta hiekkarantaa. Yllätys oli myös, että lähes koko rannan matkalla kulkee raitiovaunu, niin sanottu rantaratikka.

Matkalla Oostendeen ajoin Westvleteren trappist-luostarin kautta. Itse luostariin tosin oli pääsy kielletty ,mutta luostarin vieressä oli ravintola, joka myi luostarin tuotteita. Westvleteren kiehtovuus, ainakin omalta osalta perustui sen vaikeaa saatavuuteen ja siksi halusin tarttua tilaisuuteen, kun kerran osui matkan varrelle. Monella muullakin oli vastaavia suunnitelmia, sillä porukkaa ravintolassa oli jonoksi asti. Blond olut oli jo loppunut, mikäli sitä oli sille päivää ollutkaan myynnissä ja kolme asiasta ennen minua loppui Westvleteren 8. Onneksi Westvleteren 12 oli vielä jäljellä, joten reissu ei mennyt ihan hukkaan. En tosin vielä ole päässyt maistamaan, että mitä tuli ostettua.

Oostendessa hotelliksi olin varannut Avenue Beach hotellin, joka sijaitsi lähellä rantaa. Valitettavasti säät eivät suosineet, joten rannasta ei juurikaan iloa ollut. Hotelli antoi minulle jonkinlaisen upgradin, sillä kahden hengen huone yhdelle oli kolmessa kerroksessa oleva huoneisto, jossa olisi ollut sängyt neljälle ja vielä levitettävä sohva päälle. Kaunpunki itsessään oli epäbelgialainen, jos niin voi sanoa, johtuen pitkältikin rannasta. Kaupungissa ei ollut samanlaisia tiilitaloja kuin yleensä, vaan rantaa reunisti korkeat kerrostalot hotellit. Näkymä olisi voinut olla melkein mistä päin tahansa Etelä-Eurooppaa. Oostendessa oli paljon porukkaa, sillä se taitaa olla Belgian rannikkokaupungien ykkönen. Ja auringoisella säällä vetää varmasti vertoja Etelä-Euroopan kohteille.

Ootendessa sijaitsee myös osa Atlantin vallia (Atlantikwall), joka toimii nykyään museona. Se oli osa Hitlerin rakennuttamaan puolustuslinjaa Pohjois-Norjasta Etelä-Ranskaan, joka ei tosin kokonaan tullut valmiiksi sodan aikana. Oostenden alueella on kymmeniä bunkkereita, tarkkailuasemia ja tykkistöasemia. Samalla alueella sijaistee myös ensimmäisen maailman sodan aikainen Aachenin patteri (Aachen battery). Museo oli todella mielenkiintoinen ja ehdottomasti 8e arvoinen. Tosin mikäli haluaa kiertää kokonaisuudessaan sekä ensimmäisen, että toisen maailman sodan bunkkerit ja nähtävyydet, niin kannattaa lähteä ajan kanssa, sillä siihen menee noin kolme tuntia.

Tavallinen belgialainen kesäsää

Viime kesänä oli ihan käsittämättömän kuuma ja kuivat. Tämän kesän sää on suurimmaksi osaksi ollut käsittääksi hyvin perinteinen, belgialaisittain. Päivän aikana pitää varautua kylmään ja kuumaan. Aamuisin on noin +12 astetta ja päivällä lämpötila nousee lähellä ja joskus jopa ylikin hellerajan. Välilä sää saattaa kesken päivänkin muuttua hyvin voimakkaasti ja pientä sadetta silloin tällöin. Onneksi mitään pidempiä sateita ei ole ollut. Kuvaus belgialaisesta kesäsäästä on yhtä epämääräinen kuin säätila itsessäänin, tuulta unohtamatta..

Turistina Helsingissä

SM-kisojen jälkeen tarjoutui tilaisuus viettää päivä Helsingissä turistina. Niinpä otimme Lassen kanssa ilon irti ja kiertelimme Helsingin nähtävyyksiä. Parhaan vaikutuksen teki Suomenlinna. Toisaalta myös lähtemättömän vaikutuksen tekivät Kauppatorin lokit, jotka veivät Lassen makkaran. Eniten toki harmittaa, että en itse nähnyt tapahtumaa, mutta huhut lokeista ja niiden ahneudesta pitävät siis paikkansa.

Huonon vaikutuksen teki Kaivopuisto ja tarkemmin sanottuna sen ranta, sillä se oli aivan täynnä hanhien jätöksiä. En epäile etteikö kaupunki jotain niille olisi yrittänyt tehdä mutta ei selvästikään tarpeeksi. Eipä houkuttaisi toista kertaa tehdä samaa kävellykierrosta alueella paskakasoja väistellen.

Kokonaisuudessaan Helsingistä jäi kuitenkin ihan hyvä kuva, joten voisi sinne joskus toistekin mennä turisteilemaan.

SM-kisat

Eilen oli lennot Düsseldorfista Helsinkiin, sillä Vantaalla järjestettiin kädenväännön SM-kilpailut. Valvmistauminen kisoihin ei omalta osalta mennyt niinkuin elokuvissa, sillä pöytätreeni on jäänyt todella vähälle, eikä salillakaan ole tarpeeksi tullut käytyä, koska ei vaan ole jaksanut töiden jälkeen. Selittelyt kumminkin sikseen. SM-kisat järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä SM-viikon kanssa, joten paikalle saapui myös Yle kuvaamaan. Ylen kuvaamat oikean käden finaalit vielä jonkun aikaa nähtävillä Yle Areenasta https://areena.yle.fi/1-50211921 ,sekä kooste https://areena.yle.fi/1-50115331 .

Treenivajeesta huolimatta vasen käsi toimi edelleen kuten pitääkin. Ainoastaan paras räjähtävyys uupui. Oikealla finaalissa oli vastassa usean vuoden kestovastustaja ”Muori”, jonka luona myös Nisävääntöjä on jo vuosia järjestetty. Koskaan hän ei ole ollut helppo vastus, sillä voimaa löytyy. Finaali päättyi samaan kuin alkusarjan vääntömme, tuomari tuomitsi minulle virheen tappioasemasta. Mieluummin olisin hävinnyt vääntämällä kuin virheellä, mutta sellaista se välillä on.

Kunnia kuvista kuuluu Aleksi Olkinuoralle www.skvl.net

Höttiäinen

Belgiassa ei tunnu voivan todeta ”kesä ja kärpäset”, sillä ainakin kaupungissa kärpäset ovat todella harvinainen näky. Muita ötököitä kuitenkin riittää, mutta harva niistä onneksi lentää. Pari iltaa sitten kuitenkin saatiin makuuhuoneeseen säpinää, silä tulikärpänen lensi ikkunasta sisään. Tulikärpästähän kutsutaan myös kiiltomadoksi. Kumpikin nimi on kaikenlisäksi harhaan johtava, koska kyseessä on kovakuoriainen. Niin tai näin, niin sellainen pimeässä hohtava, lentävä höttiäinen oli vähän liian pelottava minulle ja kiinnostava kissoille. Tosin tuon episodin jälkeen on jo tehty tuttavuutta punkin ja parin rotan kanssa, joten taisi tuo ensimmäinen olla mukavimmasta päästä.

Dinantin kautta järvelle ja jokiristeily

Belgia ei järvistään ole tunnettu, sillä niitä maasta ei juurikaan löydy. Koska hellettä vielä viikonloppiuna riitti, niin järvelle piti päästä uimaan (merelle oli muka liian pitkä matka). Googlettamalla järvettömästä maasta löytyi kuitenkin toista kymmentä järveä. Ainakin enemmistö niistä oli tekojärviä, mutta ei se sentään uimiseen vaikuta.

Halusin esitellä Lasselle launtain uintireissulla myös kauniin Dinantin. Siellä vietimme muutaman tunnin kierrellen jokivartta ja syöden lounasta. Kaupunki hurmasi edelleen kauneudellaan, mutta rantaravintola ei palvelullaan.

Dinantista jatkoimme Lac de l’Eau d’Heuren tekojärvelle, josta löytyi uimaranta. Tai tarkemmin sanottuna paikka mistä pääsi veteen, sillä hiekkarannan alueella oli liikaa ihmisiä suomalaiseen makuun.

Vesi oli ihanan lämmintä. Järvellä oli paljon ihmisiä viettämässä päivää. Monet vaikuttivat olleen siellä koko päivän, sillä heillä oli ruokaa ja juomaa, sekä grillit ja teltat mukana. Suuri osa rannalla olijoista ei vaikuttanut olevan belgialaisia ja parkkipaikallakin tuntui melkein olevan enemmän ranskalaisia rekisterikilpiä kuin belgialaisia. Järveltä Ranskan rajalle ei ollut kuin parikymmentä kilometriä.

Sunnuntaina kävimme Huyn jokiristeilylle, vaikka kertaalleen sillä jo vuosi sitten kävinkin. Risteily oli edelleenkin todella mukava tapa viettää tunti Huyssa maisemia katselle.

Helle ja mansikat

Juhannuksenakin oli lämmintä, mutta yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloihin päästiin sitten heti juhannuksen jälkeen. Ranskan hirmuhelteet eivät sentään Belgiaan asti tulleet, mutta kuuma on silti ollut. Erikoisuutena tosin, että aivan Atlantin rannikolle lämmintä ei riittänyt. Joten rannikolta n.50 kilometriä lämpötilat jäivät alle 20 asteen, kun taas loppu 200 kilometriä oli yli kolmenkymmenen. Olisi ollut aivan jännä käydä tuolla säärajalla.

Vaikka suomalaiset mansikat ovat maailman parhaita, niin belgialaisille voi myös antaa kunniamaininnan. Ovat nimittäin todella hyviä nyt kun niitä on tullut kauppoihin laajemmin myyntiin. Ensimmäiset tulivat jo varmaankin kuukausi sitten, mutta silloin hinta oli pilvissä.

Juhannus Belgiassa

Keskikesän juhla on suomalaisille iso juttu, mutta belgialaisille tuntui olevan viikonloppu muiden joukossa. Esimerkiksi juhannusaatto oli tavallinen työpäivä. Minä tosin käytin siinä yhden kesälomapäivän sitten saadakseni sen vapaaksi ja ehtiäkseni Grasspop-rockfestareille, jotka järjestettiin Desselissä Belgian hollanninkielisellä puolella.

Majoituimme festareilla leirintäalue Boneyardiin, joka oli aivan kiinni festarialueessa. Olimme ottaneet valmiin teltan, sillä se nyt vaan oli käytännöllisempää, kuin alkaa hankkamaan kaikkia telttailutarpeita varta vasten. Ratkaisu osoittautui oikein hyväksi, vaikka silti jouduttiin kärsimään yöllä kylmää ja aamulla liiallista kuumuutta. Sama kyllä on Suomessakin telttaillessa.

Itse festarit erosivat Suomen vastaavista, sillä alueella ei juurikaan ollut järjestyksenvalvojia. Eikä heille ollut tarvetta, vaan yli 150 000 kävijää viikonloppuna pysyi täysin aisoissa ilmankin. Nuorimmat paikallaolijat olivat vasta juuri oppineet kävelemään. kun taas puolestaan vanhimmat festarikävijät olivatkin sitten varmaan lähempänä 100-vuotta. Festivaalilalueella sai anniskella missä haluaa, joten tuntuikin oudolta, että oli mahdollista nauttia olutta samalla, kun nautti keikasta.

Festareilla oli kävijöitä ympäri maailman, mutta enemmistö tuntui olevan Hollannista, ainakin pituuden puolesta. Lähes aina Suomen keikoilla näen hyvin rajotetusti lavalle, kun eteen tulee aina pitkiä ihmisiä, mutta nyt se oli lähes mahdotonta koska edessä oli yli kaksi metrisiä hujoppeja.

Autiokaupunki Doel

Eilen tehtiin reissu Doelin autiokaupunkiin, joka on määrätty tyhjennettäväksi 1900-luvun lupussa Antwerpenin sataman laajentamisen tieltä. Monet lähtivätkin kaupungista saadakseen taloistaan kunnon hinnan. Osa ei kuitenkaan antanut periksi ja edelleen Doelissa arvioidaan asunva noin kaksikymmentä asukasta. Kaupunkia kiertäessämme näimme lähes kymmenen asuttua taloa, joten arvio pitänee paikkaansa.

Vaikka kaupungissa tosiaan muutama asukaskin vielä oli ja erään asukkaan pitämä katukahvila, josta sai vohvelia ja virvokkeita, niin olihan Doel melko mieleen jäävä. Monia taloja oli purettu, jäljellä ovat jääneet ränsistymään ja entisistä yrityksistä oli haaleat logot jäljellä. Luonto oli myös ottanut alueen omakseen, joten moniin pihoihin oli vaikeaa enää edes nähdä.

Mielenkiintoisen Doelin jälkeen jatkoimme matkaa vielä Hollannin puolille, sinne kun ei Doelista montaa kilometriä ollut. Lyhyelle Hollannin visiitille osui nostosiltoja ja merenalainen tunneli. Lisäksi palatessamme Belgian puolelle osuimme sattumalta yhdelle Belgian punaisten lyhtyjen kaduista. Melkoinen päivä.

Monen mutkan kautta Düsseldorfista Huyn

Kävin hakemassa Lassen aamulla Düsseldorfin lentokentältä. Huyn ei kuitenkaan ajettu suorinta, saati lyhyintä tietä, vaan ensin pysähdyttiin Kölnin tuomiokirkolle. Itsellehän paikka oli tuttu marraskuun retkeltä, mutta kyllä siitä toisella kerrallakin uutta nähtävää löytyi. Pääsymaksu torniin kiipeämisellle oli kallistunut viime kerran 4 eurosta 5 euroon.

Kölnistä matka jatkui Val-Dieun luostariin, joka osui lähes matkan varrelle. Luostarin yhteydessä on myös olutpanimo. Valitettavasti ainoastaan kirkkoon ja ravintolaan pääsi, kun emme olleet opastetulla kierroksella. Niitä tehtii ainoastaan kerran viikossa ja ranskaksi ja missasimme sen tunnilla. Isommalle ryhmälle toki kierros olisi järjestynyt muuhunkin aikaan ja myös englanniksi. Luostarin pihapiiri oli hieno ja vaikka tosiaan suurin osa jäi näkemättä jäi paikasta hyvä tunnelma.

Luostain jälkeen tarkoitus oli jatkaa suoraa Huyn, mutta matkan varralle osui kaupunkijuna, jonka määränpäänä oli Blegny Mine. Eihän siinä auttanut muuta kun suunnata vielä sinne. Vähän epävarmoina asteltiin lippuluukulle, kun ei kunnolla edes tiedetty, että mihin ollaan menossa. Pyysin kahta lippua, johon virkailija kysyi, että minne. Pienen hämmenyksen jälkeen hän kysyi, että kaivokseenko? Siihen sitten myöntävää vastausta, jonka jälkeen selvisi, että sille päivällä oli enään hollanninkielinen kierros tarjolla. Lähdettiin mukaan ja saimme englanninkieliset äänioppaat mukaan, oikean oppaan puhuessa vieressä hollantia. Kaivos oli entinen hiilikaivos, jossa käytiin 60 metrin syvyydessä, Jännä paikka.