Vuokrasopimus

Viikonloppuna kävin Vaasassa. Kyseessä oli viimeinen työnajantajan maksama matka, sillä sopimukseeni kuuluu Suomi käynti noin kolme kuukauden välein. Olenhan minä niitä muutaman enemmänkin tehnyt, mutta ovat menneet sitten omaa piikkiin. Koska maksan (tai työnantaja maksaa) veroni Belgiaan, on niin sanottujen Suomi-päivien laskeminen tärkeää. Niiden yhteenlaskettu määrä ei saa ylittää 6 päivää kuukautta kohden. Koska Suomi visiittini ovat olleet vain viikonlopun mittaisia, ei pelkoa päivien ylittymisestä onneksi ole.

Vaasasssa käynnin tavoitteena oli nähdä tuttuja, mutta myös allekirjoittaa vuokrasopimus Suomeen paluuta varten. Asunnon kanssa meni nimittäin niin hyvin, että jo jokin aika sitten entinen vuokranantajani laittoi minulle viestiä, että vanha asuntoni Vaasassa on vapautumassa. Koska tykkäsin asunnnosta ja sen sijainnista ilmoitin olevani kiinnostunut. Nyt sitten tehtiin vuokrasopimus. Ensimmäinen askel Suomen paluun suhteen on siis tehty. Seuraava askel olisikin sitten päättää miten kissojen kanssa matkustamme Suomeen, kun Mazda on Suomessa ja autokuumetta ei ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *