Huyn linnoitus – Fort de Huy

Eilinen meni kokonaan lakkopäiväksi, sillä pääsy sitelle pysyi suljettuna. Ettei päivä menisi kokonaan harakoille lähdin käymään viereissä Huyn linnoituksessa, jossa en yhdentoista kuukauden aikana ole ehtinyt käymään. Taitaa olla liian lähellä ja toki talven se oli suljettuna, marraskuun alusta huhtikuun alkuun..

Sisäänpääsy linnoitukseen maksoi 4e. Lipunmyyjä tosin oli tarjoamassa minulle opiskelijalippua, mutta maksoin täyden hinnan. Linnoituksessa ei päässyt tekemään kierrosta, vaan näyttelyn eri osioista piti palata samoja jälkiä takaisin, että pääsi taas seuraavaan. Suurin osa näyttelyistä ei liittynyt suoranaisesti itse linnotukseen, vaan siellä oli toisen maailmansodan tapahtumista Belgiassa ja ympäri Euroopan, kuin myös Huyn historiaa toisen maailmansodan aikana.

Omasta mielestä kiinnostavin oli vanhat kuvat ja videot Huysta, sillä niistä tunnisti paikkoja. Mikäli olisin linnoituksella käynyt jo heti Huyn muuton jälkeen, en varmaan olisi saanut kuvista yhtä paljon irti. Kaikki teksti olivat tietenkin vain ranskaksi, joten vaikka minulla aikaa linnoituksella meni puolitoista tuntia, se kului katseluun, ei tietojen lueskeluun. Linnoitusta voin suositella ranskankieltä osaamattomille, sillä onhan linnotus aina linnoitus ja nähtävyys itsessään, vaikka knoppitietoa meneekin ohi,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *