Kuten aiemminkin on tullut mainittua, belgialaiset, etenkin ranskaa puhuvat belgialaiset, rakastavat poskisuudelmia. Työmaalla ensimmäiset kuukaudet työntekijät tyytyivät tervehtimään etäältä, sen jälkeen hitaasti he siirtyivät kättelyasteelle. Kevään alkaessa, karkeasti arvioiden huhtikuun alussa, he jokseenkin luulivat, että nyt olisi aika siirtyä poskipusuasteelle. Sillä sen jälkeen lähes päivittäin joku on tullut tervehdittäessä ehdottamaan poskisuudelmaa. Olen systemaattisesti, mutta kohtuullisen kohteliaasti kieltäytynyt. En tunne tyyppejä, eikä minulle ole millään tavalla luontevaa, edes kätellä kaikkia tapaamiani ihmisiä aamuisin, saati poskipussailla. Mahdoton ajatus, etenkin ennen aamukahvia. Lisäksi se, että näen jonkun joka aamu, mutta en edes tiedä hänen nimeään, ei tee minusta riittävän läheistä hänen kanssaan. Ymmärrän, että heidät on kasvatettu siihen kulttuuriin, eikä siinä ole mitään väärin, mutta ei ole kyllä minun juttu. Homma on eri vääntäjien kanssa, sillä heidät minä tunnen. Luontevaahan se ei siltikään ole.