Kalkinpoisto

Kalkin kanssa en aiemmin ole juurikaan joutunut tekemisiin, sillä vesi on Suomessa pääasiassa pehmeää. Näin ei Belgiassa kuitenkaan ole, vaan hanasta tuleva vesi on varsin kovaa. Juomakelpoisuuteen kovuus ei vaikuta, mutta aiheuttaa ongelmia pidemmällä aikavälillä.

Ensimmäisenä kalkkiongelman huomasin vedenkeittimessä ja sitä varten ostin jo muutama kuukausi sitten kalkinpoistoainetta. Samaa ainetta olen käyttänyt kahvinkeittimeen, vaikka siinä ei ole ongelmia ilmennyt. Ilman aineen käyttöä varmaan olisi saattanuta ilmetä, mutta sitä en aluksi tajunnut .

Suurin ongelma on ollut astianpesukone. Sen kanssa olen tapellut jo kuukausia, sillä se on monesti jättänyt astiat likaisiksi. Aluksi silloin tällöin ja lopuksi jo kaksi kertaa kolmesta, aivan kuin se ei olisi saanut kunnolla vettä. Aioinkin tilata korjaajan, kunnes mieleen juolahti, että ongelma voisi johtua kalkista. Vaikka vedenkeittimessä oli ongelmia, en osannut miettiä, että samoin kalkki saattiaisi saostua astianpesukoneeseen. Lopulta kuukausien ongelma ratkesikin helposti kalkinpoistoaineella ja nyt on taas puhtaita astioita.

Vedenkeittimen ja astianpesukoneen lisäski pyykinpesukoneen kanssa on ongelmia likaisimpien pyykkien eli työvaatteet kanssa. Eivät ole meinanneet puhdistua 60 asteesta ja esipesusta huolimatta. Tähänkin ongelmaan näytti auttaneen kalkinpoistoaine, jota nyt laitoin koneen. Tiedämpä jatkossa paremmin miten kovan veden kanssa kannattaa toimia.

Lisäksi veden kovuudesta saattanee johtua sininen väri hiuksissa aina värjäyksen jälkeen. Kova vesi, kun sisältää paljon enemmän suoloja ja ne varmaanki jäävät hiuksiin, aiheuttaen sinertävän lopputuloksen. Tämä tosin on täysin harmitonta, kunhan ensi säikähdyksestä selviää ja väri katoaa parissa päivässä. Lisäksi olen löytänyt puhdistavan shampoon, joka poistaa hiuksista mineraalijäämiä ja takaa toivotunlaisen värjäystuloksen. Voihan toki olla että sininen väri johtuu jostain muustakin, mutta olisi ainakin järkevä selitys asialle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *