Lakkovaroitus

Mitä ilmeisemmin Belgia tulee menemään (taas) sekaisin perjantaina, sillä eilen olivat antaneet jonkin sortin lakkovaroituksen tai täällä se taitaa olla jopa lakkolupaus. Syy ei ole itselle täysin selvinnyt, mutta hallituksen toimia ja heidän politiikkaansa vastaan kai pääpirteissään.

Belgialaiset ovat jo nyt useamman viikon, luultavimmin Ranskan esimerkistä intoutuneina, järjestäneet,  pääasiassa Brysselissä, tiesulkuja ja blokanneet pääsyjä huoltoasemille. Myös kiviä on heitelty ja muuta pientä tuhoa tehty keltaisten liivien suojissa. Tämä alkoi samoihin aikoihin, kun Ranskasta alkoi tulla uutisia, että ihmiset ovat lähteneet sotajalalle. Usempia satoja on myös uutisten mukaan pidätetty, mutta Huyssa tuo ei sentään näy mitenkään. 

Yleislakko saattaa puolestaan näkyä. Sillä tänään tuli jo varoitus, että perjantaina on odotettavissa lakkoilijoiden kokoontumisia eripuolilla maata, sekä tiesulkuja maanteillä. Tuntuu suomalaisesta täysin käsitämättömältä, sillä useimmiten nupistaan asoista vaan itsekseen ja jos oikein lakkoon mennään, niin silloin pysytään visusti kotona. Uutisten perusteella lakko kestää 24h, mutta taidampa varalta käydä kaupassa ostamassa ruokatarpeet koko viikonlopuksi, kun ei näistä koskaan tiedä..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *