Luxemburgiin

Näemmä kannatti kitistä lämpötiloista, sillä nyt on päästy perinteiseen Suomen kesäsäähän, ajoittain sataa vettä, tuulee ja lämpötilat parhaimmillaan just ja just hätyytteelee 25 asteen rajaa. Oikeastaan oikein mukavaa, ainakin jos töitä täytyy tehdä. Ainut ongelma sitella on sade, sillä ei sillä mitään sadevesiviemäreitä ole. Kun tulee vettä, niin hetken päästä koko paikka on jättikokoinen kuralätäkkö. Kumisaappaat tuli kyllä Suomesta mukaan kuin myös sateenvarjo, jolle on tosiaan ollut nyt käyttöä.

Viime viikon perjantaina syntyi ajatus tehdä pieni Luxemburg-Saksa kierros, sillä Saksasta löytyy kädenvääntötuttuja ja Luxemburg osuu suurinpiirtein puoleenväliin matkaa. Lisäksi Luxemburgissa on tullut vietettyä ainoastaan muutama tunti, joten se ollut vähän kintaalla, että voiko sanoa käyneensä, joten asia piti korjata. Ainut mitä tarvittiin reissun toteuttamiseen oli siis unohtaa ujous ja rohkeasti kysyä Saksasta, että josko voisi tulla käymään, kuten on joitain vuosia sitten vääntökisoissa ollut puhetta. Ja onnistuihan se. Niinpä viikonlopun suunnitelmaksi muodostui ajaa ensin Luxemburgiin ja jatkaa matkaa sieltä sitten lauantaina kohti Saksaa. Tosin kädet ovat sitä mieltä, että lauantaina vääntäminen on maailman huonoin idea, sillä ne eivät vielä ole toipuneet keskiviikon vääntötreeneistä, mutta eiköhän siitä mukavaa tule kuitenkin.

Tällä hetkellä sitä siis ollaan Luxemburgin pääkaupungissa Luxemburgissa. jonka asukasluku on vaatimattomasti vähän yli 100 000. Onhan siinäkin porukkaa, mutta pääkaupungiksi todella vähän. Hotellia valitessa kävi selväksi, että autoparkki tulee maksamaan erikseen, sillä juuri miltään hotellilta ei omaa parkkialuetta tai -hallia löytynyt. Niinpä päädyin suhteellisen edulliseen Hotel Emipireen aseman vieressä, sillä se sisälsi aamupalan ja on kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta.

Hotellille pääsin jo noin kahdeksan maissa illlalla. Jo siitä syystä, että alunperin pelkäsin työpäivän venyvän ja olevani Luxamburgissa vasta lähempänä iltakymmentä. Koska aikataulu meni paremmin kuin suunnittelin, jäi minulle vähän aikaa tehdä pieni katsaus lähiympäristöön illalla. Aseman ympärillä illalla oli liikkeellä jos jonkinlaista kulkijaa, niinpä katsoin parhaaksi tehdä vain lyhyen kävelykierroksen ja tulla hotellin luo syömään auringon laskiessa. Alleviivattakoon, että asemanalue oli aivan vielä turvallinen siihen aikaan, mutta katsoin parhaaksi olla kokeilematta onko se sitä myös pari tuntia myöhemmin. Huomenna minulla on koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, sillä suuntaan Saksaa kohti vasta iltapäivällä, joten senkään vuoksi ei ollut tarvetta yömyöhään kadulla kulkeksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *