Home sweet home

Perjantaina Vaasassa odotti tyhjä, mutta siivottu vanha tuttu asunto. Oli se vuoden aikana muutaman kolhun saanut, mutta ajaa edelleen asiansa vallan mainiosti. Kissat vaikuttivat jopa tunnistavan paikan, sillä suhtautuivat asuntoon hyvin tuttavallisesti, vaikka huonekalut puuttuivat. Ja illaksi saatiin jo uusi sänkykin taloon.

Viikonloppu meni täysin muuttaessa, joten vielä ei ole ehtinyt rauhoittua tiivistämään reilun vuoden kokemuksia Belgiasta, mutta eiköhän sillekin aikaa löydy lähipäivinä. Ensitunnelmat ovat kuitenkin hieman ristiriitaisia, sillä ihanaa olla Suomessa, saada tavallinen arki ja tietää miten kaikki toimivat. Toisaalta kuitenkin hieman harmittaa, että projekti jäi vielä vähän kesken ja se tulee aiheuttamaan useita lentoja ja hotelliöitä Belgiassa.

Suomen kautta kielikurssille

Viikonloppu Suomessa oli oikein mukava, tosin varsin hektinen, sillä noin 40 tunnin visiitin aikana oli kuusi vierailupaikkaa. Koko viikonloppu mentiin siis lähes minuuttiaikataululla. Seuraava Suomen reissu on suunnitteilla jo parin viikon päästä. Saapuminen Suomeen ei mennyt ihan putkeen, sillä joku otti nimelläni olevan taksin kentältä ja sainkin sitten odotella kyytiä lähes tunnin verran. Yöllä yhden jälkeen se ei ole oikein mukavaa. En tiedä miksi näin käy usein nimenomaan Vaasan kentällä, sillä väittäisin, että tämä on ainakin kolmes, ehkä jo neljäs ”viety taksi”.

Ensimmäisen yön Suomessa vietin Vaasassa, hotelli Astorissa. Se ajoi asiansa oikein hyvin ja aamiainen oli aivan mahtava. Aamiasella oli puuroa ja ruisleipää, sekä suomalaisia herkkuja, kuten leipäjuustoa, lakkahilloa ja karjalanpiirakoita. Hotellihuone oli todella pieni ja useassa tasossa, mutta minulle se ajoi asiansa, liikuntarajoitteiselle en suosittelisi. Lisäksi hotellissa oli kiinnitetty huomiota yksityskohtiin.

Tänään oli myöhäinen paluu Belgiaan ja huomenaamulla alkaa ranskankielen kurssi. Olen odottanut sitä, sillä oletan siitä olevan minulle paljon hyötyä. Viikon kurssi tosin tarkoittaa, että ensi viikon työt kasautuvat. Kurssi on intensiivikurssi, joten viikon aikana olisi tarkoitus oppia ranskan perusteet. Lisäksi kurssi on ainoastaan minulle, joten siellä ei muita kuin opettaja hämmentämässä.