Suljetulla alueella Tsernobylissä

Kahden päivän kierros Tsernobylissä oli aivan mahtava. Aavekaupunki ja -kyliä, tutka-asema ja paljon uutta tietoa. Aihe itsessäänhän on hyinkin karu ja onnettomuus itsessään suuri katastrofi, mutta se ei estä aihetta olemasta hyvinkin kiinnostava.

Opas oli ammattitaitoinen ja otti huomioon jokaisen pysähdys toiveet. Päästiin näkemään lastentarhan rauniot, kuin myös liikuntasalin ja elokuvateatterin. Ensimmäinen päivä huipentui tutka-asema Dugaan, joka oli todella massiivinen. Sen suuruutta oli mahdotonta hahmottaa. Tutka-asemalta ajettiin Tsernobylin kaupungissa sijatsevaan hotelliin, joka oli myös suoja-aluetta, mutta jolla asuminen on nykyään sallittua, sillä se sijaitsee yli 10 kilometrin päässä laitoksesta.

Hotelli oli positiivinen yllätys, sillä se oli siisti. Lisäksi opas kehui hotellia siitä, että siellä tulee lämmintä vettä, eikä elä mitään ylimääräistä, toisin kuin ilmeisesti saattoi olla lähellä sijaitsevassa hostellissa. Ruoka hotellissa oli perusruokaa, ei mitään erikoista, mutta syötävää. Ruuan kanssa tarjolla oli vain mehua, ei vettä ollenkaan, mutta kyllä sekin meni pahimpaan janoon. Erikoista hotellilla oli, että siellä oli alkoholin anniskelu sallittua ainoastaan kello 19 – 21. Tällä varmaan haluttiin välttää kaikki mahdolliset alkoholista aiheutuvat ongelmat ja varmistua, että matkalaiset ovat seuraavana aamuna ajoissa lähtövalmiina.

Aamupalalla kahvin saanti oli hankalaa ja hidasta, mutta lopulta kahden kupillisen jälkeen lähdettiin kohti Pripyatin aavekaupunkia, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä räjähtäneestä voimalaitoksesta. Onnettomuusalue selvästi kiinnosti montaa muutakin, sillä etenkin Pripyatissa oli useita kymmeniä ryhmiä kierroksella.

Pripyatissa päästiin käymään muun muassa muutamassa kerrostalossa, uimahallissa, koulussa, sekä lasten sairaalassa. Lisäksi nähtiin paljon raunioituneita rakennuksia, joiden ympärille oli paikkapaikoin kasvanut täysi metsä. Kaupungin pääkatukin oli kasvillisuuden valloittama. Yksi mieleen painuvimmista paikoista oli huvipuisto, hylättyine laitteineen jai tyhjänä tuulessa pyörivine karuselleineen.

Pripyatin jälkeen ajattiin voimalaitokselle, jossa pääsimme katsomaan uutta sarkofagia. Säteily laitoksen lähellä oli vähäisempää kuin muualla, sillä siellä on toteutettu massiiviset puhdistustoimenpiteet. Kierrokseen olisi myös kuulunut voimalaitoksen jäähdytyskanavassa olevien jättiläismonnien ruokinta tai ainakin näkeminen, mutta oppaan mukaan monnit olivat kuolleet viime talvena, koska kanavan vesi oli liian matalalla. Monnien sijaan kävimme sitten katsomassa kesken jäänyttä jäähdytystornia, joka oli rakennettu viidettä ydinvoimalaa varten, mutta onnettomuuden vuoksi sitä ei koskaan otettu käyttöön. Myös kuudes reaktori oli ollut työn alla ennen onnettomuutta.

Kierrosta voin kyllä suositella mikäli aihe yhtään kiinnostaa. Oikeastaan jälkeen päin itseä vaan harmittaa, että olisiko pitänyt vielä maksaa pari sataa enemmän ja mennä käymään laitoksen sisällä, sillä suljettuihin reaktoireihin tehdään myös kierroksia. Tässä oli kyllä kuitenkin tarpeeksi yhdelle kerralla, sillä vasta vuorokautta myöhemmin alkaa vähitellen tajuamaan mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua. Takana toki on muutenkin reilu kaksi viikkoa reissussa ja kokemuksia enemmän kuin repullinen, joten kyllä näistäkin riittää keinutuoliin muisteltavaa.

Kiovan viemärit ja ydinbunkkeri

Kiovaan saavuttiin eilen  ilta kuuden maissa. Heti aluksi saatiin hieman esimakua Kiovan ruuhkista ja taksikuski ehdottikin muutaman kilometrin pidempää, mutta vähemmän ruuhkaista reittiä. Ehdotukseen tartuttiin ja päädytiin melkoisille töyssyteille, mutta hotellille päästiin. Lybid hotelli oli positiivinen yllätys ja hieno siihen nähden, että yö kahdelta hengeltä maksoi 36e. Huone toki oli pieni, mutta ei siellä juurikaan ole aikaa tullut vietettyä.

Päivällä kävimme kultaisia kupoleita katsomassa. Pyhän Mikhaelin katedraalissa, sekä kääntymässä Pyhän Sofian katedraalin lippujonossa, sillä sinne olisi pitänyt maksaa sisälle. Hinta nyt ei mikään älytön ollut, olisiko ollut 7e pääsy kaikkialle, mutta jätimme väliin. Kylmyys taisi myös vaikuttaa tähän päätökseen. Päätimme lämmitellä läheisessä ravintolassa ennen hotellille paluuta, mutta tehdessä tilausta tarjoilija ilmoitti, että ainostaan kylmiä lounaita eli leipää ja salaattia on tarjolla, sillä sähköt ovat poikki. Muutamaa minuutti myöhemmin sähköt sentään palasivat ja keittolounas oli jälleen saatavilla.

Kolmen jälkeen lähdettiin metrolla kohti viemärikierroksen aloituspaikkaa Se oli metroasema joenrannalla, jonka ympärillä ei ollut mitään muuta kuin yksi kahvila. Sinne sentään pääsi lämmittelemään, sillä olimme liiankin hyvissä ajoin liikkeellä, mutta emme halunneet missata kierrosta. Olimme siis varanneet kierroksen, jossa mentiin käymään Kiovan sadevesiviemäreissä, sekä sen jälkeen kylmän sodan aikaisessa bunkkerissa, joka oli suunniteltu suojaamaan ydinsodalta. Olimme varanneet kierroksen neljälle, mutta koska kyseessä ei ollut yksityiskierros mukaan liittyi myös eräs nainen, joka ei vaikuttanut olevan valmistautunut hyppäämään viemäriin villakangastakissaan ja karvapipossaan. Hän kuitenkin vakuutti oppaallemme tietävänsä mihin on menossa ja niin varmaan olikin. Kenties hänellä oli päällä ne hänen ”huonot vaatteet”. Viemäriin menoa varten jalkaan puettiin kahluusaappaat ja kouraan lyötiin taskulamppu ja sitten vaan viemärin kantta auki.

Sadevesiviemärit olivat jännä kokemus, eikä edes pimeys pelottanut, vaikka sitä vähän pelkäsin etukäteen. Ahdasta oli paikka paikoin ja varmaan kilometrin verran käveltiin kyyryssä, yhdessä kohdassa täytyi jopa ryömiä. Kerrankin lyhyydestä oli jotain hyötyä. Kierroksen loppuvaiheella nähtiin muutamia lepakoita, jotka onneksi lähtivät nopeasti toiseen suuntaan. Lisäksi näkyi muutamia tuhatjalkaisia.

Viemäreissä vietimme reilun tunnin, jonka jälkeen nousimme pintaan aika lähellä aloituspaikkaa. Kiovan ruuhkat olivat pahimmillaan, joten matka ydinbunkkeriin tehtiin metrolla autokyydin sijaan. Opas varoitteli metron taskuvarkaista, eikä varmaan aiheetta, sillä metrot olivat tupaten täynnä. Metromatkan hinta oli alle 30 senttiä! Ei siis maksanut yhtään mitään.

Bunkkeri sijaitsi erään kerrostalon kellarissa, jonne pääsyyn opas kävi noutamassa vartijalta avaimen. Bunkkerissa oli ollut tilaa useammalle sadalle hengelle ja vettä neljäksi päiväksi. Sen aikaa oli laskettu ihmisten pärjäävän ruuatta helposti. Bunkkeri sisälsi opetusmateriaalia säteilyvammoista, USA:n ohjuksista, ydinräjähdyksen kulusta, sekä kaasunaamareita, suojavaatteita, ensiapulaukkuja, säteilymittareita ja paljon muuta. Kaikesta päätellen ydinsodan uhka kylmän sodan aikana ollut todellinen ja siihen on valmistauduttu.

Päivään mahtui paljon ja huomenna on luvassa lisää, sillä aamulla lähdetään kohti Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuusaluetta. Siellä käyminen on ollut jo vuosia haaveissa, joten odotukset ovat suuret. Olemme varanneet kahden päivän kierroksen, johon kuuluu yöpyminen Tsernobylin kylän parhaassa (ainoassa!) hotellissa.