Talvipäivänseisaus

Tänään on vuoden lyhin päivä, niin auringon ylhäällä olon kuin varmaan myös työpäivän pituuden perusteella. Töissä nimittäin enemmistö lähti jo puolita päivin. Itse sinnittelin vähän yli kahteen, mutta yksin ei ollut kiva olla, joten jääpä töitä tehtäväski myös välipäiviksi.

Vuoden lyhyin päivä Belgiassa on näemmä 7 tuntia 59 minuuttia. Se kuulostaa ja on varsin luksusta Suomen talvipäinseisauksen päivän pituuteen. Vertailuksi Vaasassa päivä tänään 4 tuntia 40 minuuttia ja Oulussa 3 tuntia 35 minuuttia, lapista puhumattakaan. Eroa tulee siis jopa Vaasaan yli kolme ja puoli tuntia. Se on paljon ja sen huomaa. Kahdeksan tuntia valoisaa vastaa Suomessa marraskuun alkua. Vastavuoroisesti toki Suomessa kesällä nautitaan paljon pidemmästä päivästä kuin täällä. 

Työpäivällä on mittaa  sitella yleensä yhdeksän – yhdeksän ja puoli tuntia, mutta aamulla jo silti jo nähdä, että päivä on alkamassa sarastaa ja töistä lähtiessä viimeiset auringon säteet (mikäli ei sada). Vaikka päivä on huomattavasti pidempi täällä talvella kuin Suomessa, olen silti huomannut että vähäisempi valon määrä vaikuttaa vireystilaan ja heräämiseen. Nyt kun päivä alkaa pitenemään niin kai saa jo alkaa odottaa kevättä.