Lähes tylsä viikonloppu

Perjantaina käytiin lähes koko työporukalla myöhäisellä lounaalla. Muutaman kanssa jatkettiin iltaa viettämään vielä Liégeen. Kävimme afrikkalaisbaarissa, jossa meno oli kyllä suomalaiseen silmään erikoista. Ensimmäisenä paikan omistajaksi esittäytynyt nainen tuli kättelemään, ilmeisesti, koska olin vaaleana naisena paikalla. Mieleenpainuvin tapaus kuitenkin oli, kun illan aikana joku tyyppi tuli sisään bensakanisterin kanssa. Sitä tuli ensimmäisenä mieleen, että aikooko polttaa paikan vai mikä mielessä. Mutta hän vain jätti kanisterin, no lähes keskelle kaikkea, ja liittyi tuttaviensa seuraan. Omituista.

Muilta osin viikonloppu olikin sitten hyvin rauhallinen. Viikonloppuna myös lämmin sää hemmotteli, perjantai iltapäivällä oli jopa +8 astetta, eikä tänäänkään kauas siitä jääty. Keskiviikon lumesta ei siis enään ole tietoakaan. Säävaihtelut ovat kyllä melkoisia, sillä samalla viikolla voidaan mennä täydestä talvesta kevääseen. Tämän päivän sää herätti jo kevään odotuksen, mutta täytyy kyllä malttaa vielä, sillä talvea on jäljellä.

Lumisade, mikä ihana tekosyy

Viime aikoina on tuntunut, että ainoat Belgian kuulumiset ovat olleet säähän liittyviä, mutta eipä täällä juuri muuta ole tapahtunut, joten jatketaan samalla linjalla. Alkuun vielä lisättäköön viime viikonlopun Suomen reissuun huomioita, että kyllä se Suomen talvisää on melko raju ihmiselle. Heti Suomeen palattua nimittäin huulet rohtuivat ja kynsien pielistä alkoi nahka lähteä, sen lisäksi hiuksista tuli aivan liian sähköiset. Nämä kaikki ”ongelmat” poistuivat heti Belgiaan palattua.

Keskiviiikona tuli lumipyry. Lunta satoi Huyn sellaiset viitisen senttiä, mutta kaikki ei jäänyt maahan, sillä lämpötila pystytteli asteen verran plussalla koko päivän. Aamulla puolet autoilijoista oli lumisateen vuoksi jäänyt kotiin. Osalla lienee selityksenä ollut kesärenkaat ja osalle sää vain antoi tekosyyn jäädä kotiin. Niistä työntekijöistä, jotka töihin asti olivat päässeet, suurin osa lähti puolilta päivin kotiin, koska lumisade jatkui. Selityksenä oli, että muutoin heidän ei ole turvallista palata töistä kotiin. Jälleen suomalaisen mielestä hyvin heiveröinen selitys. Mitään ulkotöitä työmaalla ei myös tietenkään lumisateessa voinut päivän aikana suorittaa.

Jopa keskiviikon markkinoiden myyjät olivat lumisateen vuoksi jääneet kotiin. Töihin mennessä myyjiä ei ollut yhtään ja paikallislehdessä oli kuva keskipäivältä, jolloin myyjiä oli muutama. Normaalisti kun myyjiä on kymmeniä talvellakin.

Kuva Huyn kaupungin facebook sivuilta ( Ville de Huy (Officiel))

Belgialaisilla olisi auroja, mutta niitä ei tunnuta juurikaan käytettävän. Ainoastaan suolaa tungetaan joka paikkaan. Se saattaa toimia pienellä pakkasella ja jäällä, mutta itsestä tuntuu, että se ei ole paras mahdollinen keino lumenpoistoon, kun kaikki menee vain sohjoksi ja siinä ajaminen se vasta herkkua onkin. Saas nähdä montako päivää lumesta saadaan nauttia, sillä tänään lämpötilat menivät jo plussalle mutta vielä on maa valkoinen.


Kuva Huyn kaupungin facebook sivuilta ( Ville de Huy (Officiel))

Miten Belgia selviää talvesta

Niin vain käytiin, että sitella kontin putkille maantaiaamun -7 astetta oli liikaa ja veden saanti loppui siihen. Siitä onkin vuosia, kun viimeksi olen jäätyneiden putkien kanssa joutunut olemaan tekemisissä. Ongelman kanssa saatiin painiskella keskiiviikkoon. Epäselväksi jäi, että sulatettiinko putket, suliko ne itsestään vai asennettiinko peräti saattolämmityskaapeli. Mikäli kylmäkausi jatkuu kuten on ennustettu, saataneen vastaus tähän kysymykseen.

Kotona kyllä tarkenee, mutta aika vaihtelevat ovat lämpötilat. Keittiössä lämpötila on noin 18 astetta, koska siellä ei ole mitään lämmönlähteitä uunia lukuunottamatta ja puolestaan olohuoneessa on jopa 23 astetta. Makuuhuone on myöskin jopa liian kuuma, mutta sieltä ei ole lämpötilatietoja kuin ei myöskään vessasta, mutta sen voi sanoa olevan kylmä. Mitään lämmitystä ei ole, mutta suora putki kyllä ulos. Eipä tarvi jäädä asuilemaan ainakaan.

Lunta tuli Huyn asti tiistaina ja tulihan sitä melkein sentin verran. Sade alkoi puolilta päivin ja suurin osa oli kauhuissaan, vaikka tuntuu, että ihmeen hyvin ainakin teidenhoito on varautunut, sillä aura-auton näin valmiudessa ja suolaa on laitettu liiankin kanssa. Paikalliset eivät kuitenkaan tunnu tajuavan, että mikäli lunta tulee ja etenkin jos ajelee kesärenkailla, saattaisi olla syytä pudottaa moottoritiellä nopeutta siitä 120km/h:sta. Tänään moottoritiellä jäin muiden jalkoihin, kun yritin ajella kelin mukaan.

Lumisade

Kun pakkaset muutama päivä sitten alkoivat, en jaksanut uskoa, että lunta silti nähtäisiin. Tänä aamuna oli kuitenkin valkoinen maa, joten pakko oli lähteä aamulenkille ihastelemaan vaalennutta maisemaa. Lumiukko tai pikemminkin lumiolio oli myös pakko tehdä.

Sen verran täytyy antaa belgialaisille tai ainakin huylaisille tunnustusta, että aamulla autotiet oli aurattu. Muutama päivä sitten kaupunki ilmoittikin, että neljä miestä ja kaksi aura-autoa on valmiudessa maaliskuun loppuun asti. Jalkakäytäville ei mitään oltu tehty, mutta mikäli oikein ymmärsin niin kaupunki ei niille mitään teekään, vaikka lunta tulisi.

Perjantainen lakko ei aiheuttanut sen suurempaa häslinkiä. Ohjeistus oli mennä töihin vasta klo 9, sillä siihen mennessä mahdollinen pääsisäänkäynnin blokkaus olisi ohi. Ja silloin ei tosiaan ollut mitään ongelmia. Parkkipaikka oli lähes tyhjä, joten suuri osa oli lakossa tai jäänyt suosista kotiin. Työkavereiden mukaan moottoritiellä, joitain ramppeja oli ollut blokattuna, sekä yhdessä liikenneympyrässä oli ollut tiesulun rakennus käynnissä. En kyllä vieläkään voi ymmärtää moista touhua, mutta tapansa kullakin. Lisäksi perjantaina oli poliisi lakossa, mutta onneksi homma pysyi rauhallisena.

Pakkasaamut

Eilen aamulla lämpötila oli asteen pakkasella, mutta jääkerros auton ikkunoissa oli ohut ja suli nopeasti. Eilen jouduin myös ajelemaan heti aamulla noin 30 kilometria, joten olin hyvin tyytyväinen, että lopultin on auto, jossa on talvirenkaat. Sain sen peräti viime viikon maanantaina. Eihän sekään tosin kerrasta nappiin mennyt, sillä ilmoitin jo muutama kuukausi sitten, että haluan vaihtaa vuokra-autona olevan Fiatin, sillä se nyt ei vaan istu omaan käteen ollenkaan. Vuokrafirma kieltäytyi useaan otteeseen vaihtamisesta, joten nyt talvirenkaiden vaihtoa odotellassa, pyysin, että vaihtuu sekä renkaat, että auto. 

Näin kävikin, mutta uusi vuokra-auto oli myös samanlainen Fiat, face-lift tosin. Ei voinut olla todellista ja ettei olisi ahdistanut riittävästi, niin sitten vielä moottorinvikavalo syttyi muutaman minuutin ajon jälkeen. Lienee turha sanoa, että autovuokraamo oli toki jo kiinni, joten asiaa piti hoitaa puhelimitse. Ajamista kehotettiin jatkamaan ja palaamaan liikeeseen myöhemmin. Se myöhemmin oli eilen. Kun vuokra-autofirman työntekiijä istui autoon ja starttasi sen, kas kummaa, vikavalo ei enään palanut. Melkoinen ihme korjaantuminen, kun ensin vikavalo on palanut puolitoista viikkoa.

Tänä aamuna pakkasta olikin jo enemmän, kolme astetta, joten ihan joutui auton ikkunoita skrapaamaan. Ajomatka tänään oli lyhyempi, mutta ei ollut läheskään niin liukasta kuin eilen asteen pakkasessa ja sumussa. Tänään huomio kiinnittyikin autojen ikkunoihin. Lähes joka auton ikkunat olivat puhtipuhtaat jäästä. Syyksi en usko, että belgialaiset olisivat suomalaisia tunnollisempia ikkunoiden skrapajia. Syyksi ei käy myöskään se, että suurimmalla osalla auto olisi ollut tallissa, sillä autojen katot olivat jäässä. Selitys ei myöskään voi olla se tuulilasin lämmitin, sillä kaikki ikkunat olivat sulat. Ainut käypä selitys mitä keksin asiaa pohtiessa oli urakoitsijan pari viikkoa sitten mainitsema jäänpoistospray. En ole aiemmin moiseen törmännyt, mutta nyt kun asiaa googletin, niin näyttää löytyvän jopa Suomen kaupoista. Täytyypä pitää silmät auki ja ostaa kokeiluun purkillinen, jos tulee vastaan.

Talvikeli

Talvi tulee myös Belgiaan, haluan tai en. Yllätyksekseni suurin haaste sen kanssa näyttää olevan asianmukaiset renkaat, sillä Belgiassa ei ole minkäänlaista talvirengaspakkoa. Ja koska ei ole pakkoa, talvirenkaiden (kitkojen) saaminen vaikuttaa lähes mahdottomalta.

Olen nyt yli kolme viikkoa yrittänyt saada autoon talvirenkaita, mutta vuokra-autofirma kieltäytyi vedoten siihen, että se ei ole pakollista. Koska tämä keino ei toiminu, pyysin työnantajaa järjestämään renkaat. Sekin otti aikansa, sillä niin kauan kun lämpötilat ovat noin +10, kukaan ei tunnu muistavan, että talvi tulee. Nyt renkaat ovat tulossa, mutta se jostain  kestää joitain viikkoja. En voi ymmärtää, miten talvirengassarjan saaminen voi kestää viikoja? Belgiassa ei tosiaankaa ole käynnissä mikään talvirengaiden vaihto rumba, koska kenenkään ei ole niitä pakko vaihtaa. Täytyy toivoa, että sää jatkuu kuivana.

Se minkä luulin olevan talven suurin haaste on asunnon lämmitys, sillä makuuhuoneissa on ikkunoiden alla sähköpatterit ja muu asunto lämpiää kahdella isolla sähköpatterilla, jotka ovat olohuoneessa. Makuuhuoneiden tilanne on ok, silla patteri kyllä riitää tilaansa. Olohuoneen patterimöhkäleet ovatkin sitten oma lukunsa, sillä niiden säätäminen on hyvin hidasta. Varaava elementti lämpenee hitaasti, mutta yhtälailla jäähtyy hitaasti. Lisäksi kaikki muu asuintila, paitsi makuuhuoneet, on lattialaattaa ja jo nyt voin sanoa, että se ei ainakaan tunnu lämpimältä. Onneksi on villasukkia.