Alppimatka jatkuu

Aamupalaa Liechtensteinissä sai nauttia alppimaiseman kera. Samalla tutkittiin tietoja tästä minivaltiosta, jossa on vain n. 38 000 asukasta ja pinta-alaa ainoastaan 160km2. Triesenistä lähdimme ajamaan Malbuniin, jossa oli vielä melko talvista ja laskettelijoitakin. Malbunista palattiin samaa reittiä, sillä se sijaitsee umpikujassa. Matkalla käytiin vähän kävelemässä, mutta reitin maisemat rajoittuivat sen alkuun, joten hetken kuluttua palattiin takaisin autolle.

Vaduz on Liectensteinin pääkaupunki, jossa on vain vähän yli 5000 asukasta. Kiinalaisturistit vaikuttivat vallanneen kaupungin, vaikka siellä ei mitään nähtävää tuntunut olevan. Lyhyen kaupunkiklerroksen jälkeen palattiin autolle ja lähdetiin ajamaan Itävällan kautta Saksaan.

Itävallassa pysähdyttiin Bregenzin kaupungissa, joka sijatsee Bonden-järven rannalla. Jätettyämme Mazdan parkkiin joku mies tuli ihmettelään rekisterikilpeä, että mistä maasta sellasia tulee. Ei siis tainnut auto Suomen rekisterikilvillä olla jokapäiväinen näky kaupungissa.

Vielä ennen Stuttgardia, pysähdyimme ihastelemaan Hohenzollernin linnaa. Tosin näköalapaikalle emme löytäneet ensiyrittämällä, kiitos googlen. Toista reittiä kuitenkin onnisti ja pääsimme vielä kerran nauttimaan hienoista maisemista, vaikka enään ei Alppeja ollutkaan.

Pääsiäsloma viimeinen yö vietettiin Stuttgartissa, josta Idalla oli maanantaiaamulla paluulento Suomeen. Saavuimme Stuttgartiin pimeän tultua, joten mielikuvakaupungista jäi varsin hämäräksi, vaikka pienen iltakävelyn keskustassa teimme. Siitä ei kuitenkaan jäänyt selllaista tunnetta, että tarvisi mennä välttämättä toista kertaa.

Kölnin Tuomiokirkko

Vieraiden lento Suomeen lähti maanantaina aamupäivällä, joten ajeltiin aikaisin Düsseldorfiin. Aiemmilla kerroilla matka sinne on kestänyt puolisen toista tuntia, mutta aamuruuhkassa aikaa kului melkein kaksi ja puoli tuntia.

Maantai oli Belgiassa vapaapäivä tai ainakin osassa työpaikoista, sillä sunnuntaina oli Ensimmäisen maailmansodan loppumisen vuosipäivä ja koska se osui sunnuntaille, vapaapäivä oli siirretty maanantaihin. Tämä oli nyt toinen siirretty vapaapäivä, sillä ensimmäinen oli kesällä Belgian kansallispäivä. Ainakin belgialaiset pitävät huolen vapaapäivistään. Suomessahan moista pyhäpäivän aiheuttaman vapaan siirtoa ei tunneta.

Koska maanantaina oli siis aikaa ajelin paluumatkalla Kölnin kautta, sillä etenkin sen tuomiokirkko on kuulemma tunnettu nähtävyys. Täytyy kyllä tunnustaa, että kuulin siitä ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten, mutta kumminkin. Kirkontorniin pääsi kiipeämään maksamalla 4e pääsymaksu ja reippaillemalla 533 porrasta. Kyllä siinä lämmin tuli, mutta askelmäärää pahempi oli askelten korkeus, ei ollut tehty lyhytjalkaisille. Tornista avautui näkymä Kölnin ylle. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.

 

 

Mannheim ja Moselin laakso

Luxemburgissa hotellin aamupala oli todella monipuolinen, tarjolla oli jos jonkinlaista leikkelettä ja juustoa, jugurtia, mehua, kananmunaa monessa muodossa ja yllättäen pekonia, sitä kun ei ole reissussa juurikaan tullut vastaan. Ja leipää ja kahvia tietenkin. Aamupalan voimin oli hyvä lähteä kiertämään kaupunkia.

Tein kierroksen aseman alueella ja vanhassakaupungissa. Luxemburg oli siisti ja ihan hienon näköinen, mutta mieletäni ei mitenkään erityinen. Kaupungin muuri ja runsas vihreys olivat oikeastaan en suurimmat huomiot. Luxemburgista jatkoin matkaa kohti Mullerthalia, sillä siitä löytyi hotellilta esite, jossa paikkaa mainostettiin ”pikku-Sveitsiksi”. Sveitsissä en ole vielä käynyt, joten vaikea sanoa pitikö mainospuhe paikaansa, Mullerthal oli vehreää retkeilymaastoa, jonka yksi nähtävyyksistä oli vesiputous. Kävelymatkaa parkkipaikalta tuli kilometrin verran, mutta reitti oli todella helppokulkuinen, olisi mennyt varvassandaaleissakin. Vesiputous oli tosi pieni, joten ei siitä en suurempia vau-elämyksiä tullut, mutta pieni luontoretki ei ole koskaan haitaksi.

Mullerthalista matka jatkui kohti Mannheimiä, mutta koska aikaa vielä oli päätin pysähtyä matkalle osuneeseen Trierin kaupunkiin, jota sanottiin yhdeksi Saksan vanhimmista, ellei jopa vanhimmaksa kaupungiksi. Trier oli mukava yllätys, sieltä löytyi useampia roomanaikaisia rauniota, kuten amfiteatteri.

Aika Trierissä loppui lopulta oikeastaan kesken, sillä neljän maissa oli pakko jatkaa matkaa, että ehtisin Mannheimiin sovitusti. Perille löysinkin ja vietettiin mukava ilta syöden, juoden ja kättävääntäen.

Aamulla tein kierroksen Mannheimissä. Kaupungin vesitorni ja sitä ympäröivä puisto oli todella hieno. Kävin myös kääntymässä linnan pihalla, mutta sisään en mennyt. Kaupungin korttelit oli numeroitu insinööriä miellyttävällä tavalla. Ne menivät numero ja aakkosjärjestyksessä linnasta katsottuna, A1, A2, B1… Ja koska keskusta oli tehty täysin ruutukaavalla, sinne ei olisi voinut eksyä. Mainittakoon vielä Saksan parkkimaksuista (Trierin ja Mannheimin kokemuksella), että kortti ei käy, vaan pitää olla käteistä. Onneksi sitä nykyään on ollut aina muutama euro mukana, kun on vähän jo oppinut, että korttimaksuun ei voi luottaa täällä päin.

Mannheimista lähdin kotimatkalla Moselin laakson kautta, sillä se osui sopivasti matkan varralle. Ajatuksissa oli, että matkalta olisin voinut paikallisen viinipullon ostaa, mutta Saksassa mikään paikka ei vaikuttanut olevan sunnuntaina auki, joten homma jäi ajatuksen asteella. Maisemat olivat hienot ja viiniköynnöksiä riitti, vaikka ajoin vain pienen pätkän viinialuetta. Moselista tein pienen koukkauksen halvan polttoaineen perässä vielä Luxemburgin puolelle, sillä hinta ero on melkoinen. Luxemburgissa dieseliä sai hintaan 1,109e/l, kun Belgiassa se on melkein 1,5 e/l paikasta riippuen.

 

 

Luxemburgiin

Näemmä kannatti kitistä lämpötiloista, sillä nyt on päästy perinteiseen Suomen kesäsäähän, ajoittain sataa vettä, tuulee ja lämpötilat parhaimmillaan just ja just hätyytteelee 25 asteen rajaa. Oikeastaan oikein mukavaa, ainakin jos töitä täytyy tehdä. Ainut ongelma sitella on sade, sillä ei sillä mitään sadevesiviemäreitä ole. Kun tulee vettä, niin hetken päästä koko paikka on jättikokoinen kuralätäkkö. Kumisaappaat tuli kyllä Suomesta mukaan kuin myös sateenvarjo, jolle on tosiaan ollut nyt käyttöä.

Viime viikon perjantaina syntyi ajatus tehdä pieni Luxemburg-Saksa kierros, sillä Saksasta löytyy kädenvääntötuttuja ja Luxemburg osuu suurinpiirtein puoleenväliin matkaa. Lisäksi Luxemburgissa on tullut vietettyä ainoastaan muutama tunti, joten se ollut vähän kintaalla, että voiko sanoa käyneensä, joten asia piti korjata. Ainut mitä tarvittiin reissun toteuttamiseen oli siis unohtaa ujous ja rohkeasti kysyä Saksasta, että josko voisi tulla käymään, kuten on joitain vuosia sitten vääntökisoissa ollut puhetta. Ja onnistuihan se. Niinpä viikonlopun suunnitelmaksi muodostui ajaa ensin Luxemburgiin ja jatkaa matkaa sieltä sitten lauantaina kohti Saksaa. Tosin kädet ovat sitä mieltä, että lauantaina vääntäminen on maailman huonoin idea, sillä ne eivät vielä ole toipuneet keskiviikon vääntötreeneistä, mutta eiköhän siitä mukavaa tule kuitenkin.

Tällä hetkellä sitä siis ollaan Luxemburgin pääkaupungissa Luxemburgissa. jonka asukasluku on vaatimattomasti vähän yli 100 000. Onhan siinäkin porukkaa, mutta pääkaupungiksi todella vähän. Hotellia valitessa kävi selväksi, että autoparkki tulee maksamaan erikseen, sillä juuri miltään hotellilta ei omaa parkkialuetta tai -hallia löytynyt. Niinpä päädyin suhteellisen edulliseen Hotel Emipireen aseman vieressä, sillä se sisälsi aamupalan ja on kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta.

Hotellille pääsin jo noin kahdeksan maissa illlalla. Jo siitä syystä, että alunperin pelkäsin työpäivän venyvän ja olevani Luxamburgissa vasta lähempänä iltakymmentä. Koska aikataulu meni paremmin kuin suunnittelin, jäi minulle vähän aikaa tehdä pieni katsaus lähiympäristöön illalla. Aseman ympärillä illalla oli liikkeellä jos jonkinlaista kulkijaa, niinpä katsoin parhaaksi tehdä vain lyhyen kävelykierroksen ja tulla hotellin luo syömään auringon laskiessa. Alleviivattakoon, että asemanalue oli aivan vielä turvallinen siihen aikaan, mutta katsoin parhaaksi olla kokeilematta onko se sitä myös pari tuntia myöhemmin. Huomenna minulla on koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, sillä suuntaan Saksaa kohti vasta iltapäivällä, joten senkään vuoksi ei ollut tarvetta yömyöhään kadulla kulkeksia.

Pikareissu Saksaan

Maanantaiaamulla aikaisin lähdettiin ajamaan kohti Düsseldorfia, sillä Lassen oli aika palata Suomeen. Lennot varattiin Düsseldorfista, sillä sieltä ne olivat huomattavasti halvemmat kuin Bryssellistä, eikä ajomatka ollut suuntaansa kuin puolisen tuntia enemmän. Matka kohti lentokenttää ei alkanut lupaavasti, sillä noin vartin ajon jälkeen Lasse sai viestin, että lento Düssedorfista Tukhomaan oli peruttu. Ei siinä auttanut kuin tarkistaa asia ja jatkaa silti matkaa lentokentälle järjestämään uutta lentoa.

Lentokentällä ei olllut ollenkaan SAS:n palvelutiskiä, joten meitä ohjeistettiin menemään joka tapauksessa check-in tiskille, siinä toivossa, että heillä olisi uusi lento tarjolla. Jonot olivat jo ehtineet muodostua ja samoilla tiskeillä oli myös käynnissä muiden SAS:n lentojen lähtöselvitys. Puolen tunnin jonotuksesta ei ollut vastaavaa hyötyä, sillä virkailija ohjeisti tulemaan parinkymmenen minuutin päästä uudelleen, sillä kenties heillä silloin olisi uusi lento tarjolla. Onneksi sen lisäksi hän antoi puhelinnumeron SAS:lle. Numerosta oli se hyöty, että siitä syntyi ajatus soittaa Suomen SAS:n puhelinpalveluun, sillä sieltä asia hoituisi Suomeksi ja kenties paljon nopeammin. Näin onneksi kävikin, sillä muutama minuuttia myöhemmin Lassella oli uudet lentoliput sähköpostissa.

Paluumatkalla navigaattori neuvoi ajamaan Hollanin kautta, sillä se oli sen hetkisellä liikenteellä nopeampi reitti, kuin aikaisin aamusta käytetty reitti, joka meni etelämpää. Hollannissa pysähdyin huoltoasemalle ja samalla silmiin osui, että siellä oli myynnissä salmiakkia, Pakkohan sitä oli sitten myös ostaa, sillä Belgian puolella ei ole vielä ainakaan tullut vastaan. Karkista tulikin mieleen, että Belgia on Pohjoismaiden lisäksi ainoita maita (ellei jopa ainoa), jossa olen nähnyt irtokarkkeja kaupassa myynnissä.

Maanantaina oli myös tulliut kirje kaupungin väestörekisteristä. Sen mukaan kaikki olisi kunnossa kunhan tulisin käymään toimistolla mukanani kirjeessä luetellut dokumentit. Yksi niistä oli A1 lomake käännettynä, joten dokumentista alkaa muodostua ongelma. Tänään laitoin sitten työpaikan lakimiehelle viestiä, että josko vaikka sieltä joku voisi olla yhteyksissä kirjeen lähettäjään ja selvittää lomakkeen käännös asiaa. Eniten kummastuttaa, että työkavereilta, jotka ovat myös käyneet rekisteröitymässä, ei ole koko A1 lomaketta edes kysytty. Toivottavasti tuo selviää lähiaikoina, sillä henkilökorttia en saa ennen kuin asia on selvä.

 

Melkoista menoa

Perjantain jälkeen onkin ollut melkoista haipakkaa, Lauantaina päätettiin lähteä tutustumaan kolmeen eri kaupunkiin, kolmessa eri maassa. Ahneen loppu tuppaa olemaan huononpuoleinen, mutta tällä kertaa kierros oli kyllä oikein mukava. Kävimme Maastrcihtissa Hollannissa, Aachenissa Saksassa ja tulevia formulakisoja ajatellen Belgian Spassa. Kaupungeista Maastricht oli ehdottomasti tunnelmaltaan mukavin. Siellä jopa uskaltauduin kiipeämään kirkon torniin maisemia katselemaan (kts. punainen torni kuvassa).

Koska kolmeen maan kierroksessa ei selvästikään ollut jaloille tarpeeksi, kävelimme vielä illalla 5 kilometrin päässä sijaitsevaan pihviravintolaan. Paikka oli ennestään tuttu työmatkalta, sillä olin käynyt siellä kerran aiemmin, eikä se tuottanut pettymystä toisellakaan kerralla. Parasta pihviä mitä olen syönyt, etenkin kun kokkia ei voi moittia, sillä pihvin sai tai joutui itse paistamaan.

Sunnuntaina hotellin vaihdon jälkeen suunnattiin tutustumaan Namuriin, joka on lähialueen toinen iso kaupunki. Namurin tunnelma tuntui myös tosi mukavalta ja sieltä sai australialaista jäätelöä. Ranskankielen taitokin on jo parissa päivässä päässyt kehittymään tai ainakin varmuus yrittää käyttää sitä, sillä ravintolassa tilaus hoitui ontuvalla ranskalla. Sitä saatiin mitä tilattiin ,joten ei se nyt kovin pahasti metsään mennyt.

Maanantaiaamuna sain sovittua uuden asunnon avaimien noudon iltapäivälle, Samoihin aikoihin sain myös listan asioista, joita minun tulisi hoitaa uuteen asuntoon, kuten sähkö, vesi, vakuutus, IKEA:n huonekalut firman nimiin ja niin edelleen. Jotenkin sitä oli kuvitellut, että asiat hoituvat ilman tuntien omaa panostusta, mutta näin se ei näemmä ole. Maanantaina kävi myös ilmi, että erään työkavereista oli täytynyt tehdä jonkinlainen ilmoitus maassaolosta Belgian viranomaisille, Kukaan ei minua tästä ole mitenkään informoinut, mutta toivottavasti käytäntö sen asian suhteen selviää pikimmiten. Avainten nouto meni helposti, kunhan saatiin oikea asunnonvälittäjä paikalle. Hän esitteli asunnon, joka oli kerrankin kuten kuvissa, joen rannalla, isolla olohuoneella ja kolmella makuuhuoneella. Tosin yllätyksenä tuli, että jätehuolto tulisi järjestää itse ja että isojen huonekalujen muutto pitäisi suorittaa parvekkeen kautta, Näihin molempiin tosin sisältyi  pieni riski väärinkäsityksestä kielitaidon takia. Katsotaan miten noiden kanssa käy.

Uusi asunto oli tosi likaisessa kunnossa, joko edellisen asukkaan tai sitten Belgian loppusiivous käsitys on eri kuin Suomessa. Ei siis auttanut muu kuin ensimmäisenä suunnata ostamaan siivoustarvikkeita ja imuri. Pelkkiin siivoustarvikkeisiin onnistuikin hupenemaan yli 100e. Siivousostosten jälkeen suunnattiin ostoksille IKEA:an ja ostettiin lähinnä keittiötarvikkeita. Kaupat, niin IKEA kuin ruokakaupatkin, menevät Belgiassa aiemmin kiinni kuin Suomessa, joten viimeisten joukossa ulos ja sanomattakin selvää, että eihän ne ostot firman nimiin menneet siinä kiireessä. IKEA:n jälkeen suuntasimme vielä hakemaan kissoja hotellilta, sillä uusi hotelli oli edellistä huonompi ja lisäyö siellä ei houkutellut.

Tiistain ohjelmistossa oli yrittää saada vakuutus asuntoon, vaan eihän se mennyt niinkuin Strömsössä. Kyse ei edes ollut siitä, että lomake oli ranskaksi, sillä Google kääntäjän ja työkavereiden avustuksella löytyi vastaukset kysymyksiin, onko talossa nolla, yksi vai kaksi seinää kiinni toisessa talossa, montako osaa kellarista on tulvasuojattu, olenko töissä yksityisellä vai julkisella sektorilla, onko joku huoneista yli 30m2, löytyy uima-allasta jne, Missään kohtaa ei kysytty Suomessa totuttuja kysymyksiä, kuten pinta-alaa tai irtaimiston arvoa.  Vakuutuksen hankinta stoppasi siihen, että minun pitäisi saapua vakuutusyhtiön toimistoon, jostain syystä asuntooni vakuutusta ei saanut netistä. Laitoin vakuutusyhtiöön lopuilta sähköpostia asiasta, sillä soittaminen kielitaidomana tuntui liian hurjalta.

Tiistaina päivällä sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Kieliongelmien jälkeen sain selville, että minulle olisi tulossa pyykinpesukone ja tietenki juuri sillä sekunnilla, Ja Sitetoimistossa ei sillä hetkellä tietenkää ollut ketään ranskankielentaitoista. Lukuisista yrityksistä huolimatta kuljettaja ei ymmärtänyt, että tunnin kuluttua tai milloin tahansa myöhemmin samana päivänä toimitus sopisi, mutta ei sillä hetkellä. Puhelu päättyi siihen, että hän löi luurin korvaan. Työkaverini soitti noin puoli tuntia myöhemmin yritykseen. mutta silloin kuljetus samalle päivälle ei kuulemma enää ollut mahdollista. Uusi yritys sitten torstaina.

Tiistai-ilta päättyi samaan paikkaan kuin maanantaikin, IKEA:an.Tällä kertaa tarkoituksena oli ostaa muutamia huonekaluja ja peittoja tyynyjä ja sen sellaista.  Ennen ostoksille menoa suuntaisin infotiskille päämääränä saada jatkossa kuitit firman nimiin ja se jopa onnistui. Homma onnistui jopa edellispäivän kuitille. Pieniä onnistumisen elämyksiä. IKEA.n reissu päättyi jälleen siihen, että sulkemisaikaan olimme jonottamassa kassalla.

Keskiviikkoaamulla päätin, että vakuutus on saatava kuntoon, vaikka vastausta eiliseen sähköpostiin ei kuulunut. Netissä vakuutuksen osto päättyi samaan viestiin kuin aiemmin, tulla toimistolla käymään. Onneksi työkaveri suostui soittamaan ja yllättäen asia oli kahdessa minuutissa hoidettu.

Päivän ohjelmassa oli myös vääntötreenit, sillä olin yhteydessä lähialueen vääntöporukkaan ja saimme luvan osallistua heidän treeneihin. Kädenvääntö on aina mukavaa ja oli todella kiva palata treenien pariin, muutaman viikon muuttokuvioiden jälkeen.Toivottavasti tällä viikolla pääsee myös takaisin salitreeneihin.

Vääntötreenien jälkeen suunnattiin taas yllätys, yllätys IKEA:an. Jo neljäs kerta! Tänään ostoslistalla oli sänky. Uusi sänky ei tietenkään autoon mahtunut, mutta takakontti auki päästiin perille ja kaikki tavarat myös. Loppuilta meneekin huonekaluja kasaillessa.

Uuden äärellä

Ensimmäinen viikko uudessa hommassa takana, Vielä on vaikeaa tehdä sen suurempaa yhteenvetoa, sillä enin aika meni matkustamiseen, kokonaista 60 tuntia. Täytyy myöntää, että alkoi kyllä jo laivassa viimeiset tunnit ahdistaa, samoin kuin sitten Lyypekistä Liègeen ajaessa, mutta perile päästiin.

Saksan lautalla oli panostettu syömiseen, syömiseen ja syömiseen, mutta kyllähän se passasi. Ostettin kolmen ruokailun paketti, jolla sai syödä neljä kertaa! Huippu diili siis syömisestä tykkäävälle. Mutta neljä kertaa buffetissa ei kropassa enää hyvälle tuntunut, eikä tunnu vieläkään, sillä paino saattoi siitä myös hieman nousta. Pieni kevennys jatkossa saattaa olla paikallaan. Ruokaa lukuunottamatta laivalla ei sitten paljon muuta ollutkaan kuin aikaa. Viihdetarjonta oli se, että sitä ei ollut, Myymälä löytyi, mutta se oli pieni ja yllättävän suuren osan matkasta suljettu, Tarttui sieltä mukaan kuitenkin Napue GIN, mahdollista koti-ikävää lievittämään.

Keskiviikkoaamulla käytiin tekemässä nopea kävelykierros Lyypekin keskustassa, ennen kuin lähdettiin ajamaan Saksan halki Belgiaan. Matkareitti ei ollut suorin mahdollinen, sillä Bremenin lähellä oli Google mukaan isot tietyöt ja niiden aiheuttama viivytys matkaan olisi puolitoista tuntia. Vaihtoehtoisia reittejä onneksi löytyi, Keskiviikkoillalla saavuttiin Liègen lentokenttähotelliin, joka sijaitsee keskellä ei mitään, mutta kuitenkin kohtuullisen ajomatkan päässä sitesta. Lentokenttähotelli tarjoaa majapaikan sunnuntaihin asti, sen jälkeen joudutaan muuttamaan vielä toiseen hotelliin yhdeksi yöksi, sillä tulevan kodin avain pitäisi olla saatavailla maanantaina. Tuleva asunto pitäisi olla melkoinen lukaali, 3 makuuhuonetta joki näkymällä. Kyllä, kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, joten uskon kun näensitten ensi viikolla. IKEAsa kuitenkin uskallettiin torstaina käydä jo tutustamssa huonekalutarjontaan ja tehtiin ostoslista, sillä asunto on kalustamaton.

Torstaina oli ensimmäinen oikea työpäivä sitella. Koska siellä tullut käytyä jo muutaman kerran työmatkoilla, paikka oli ennestään tuttu, joten turvatarkastukset, töihin leimaamiset ja muut eivät tuntuneet mitenkään erikoisilta. Itseasiassa jännittävintä ekassa työpäivässä oli, että sitelle oli tullut lounasbaari, josta sai pasta- ja salaattiannoksia. Tähän asti siellä on joutunut elämään patongilla tai omilla eväillä.

Perjantaina töiden jälkeen käytiin Liégessä syömässä, Melkoisia kieliongelmia ilmeni, kun tarjoilija ymmärsi kivennäisveden Spritenä ja suolan laskuna. Oma ranskan taito oli lähellä nollaa tänne tullessa, koska syksyn kielikurssi meni puihin, mutta on tässä kahdessa päivässä sanavarasto varmaan jo tuplaantunut.