Vuodenvaihde Pariisisissa – Louvre ja Champs Élysée

Ensimmäinen päivä Pariisissa sisälsi paljon, mutta ei se toinenkaan huonommaksi jäänyt. Uudenvuodenaatolle olimme varanneet liput Louvreen. Ennakkolipulla pääsiin jälleen sisään todella nopeasti, jopa ennen varattua aikaa. Koska käynti Louvressa oli ensimmäinen (ja mahdollisesti myös viimeinen), on vaikea sanoa oliko porukkaa enemmän kuin normaalisti, mutta paljon sitä oli. Sovimme kuitenkin jo kierroksen aluksi, että tungoksessa pidettäisiin hymy huulilla, eikä annettaisi ihmispaljouden ärsyttää.

Aikaa Louvressa kului melkein viisi tuntia, emmekä ehtineet käydä läpi kuin pienen osan. Suunnitelma oli nähdä Mona Lisa, sekä kierrellä antiikin ajan näyttelyitä keskittyen etenin Egyptiin ja Roomaan. Niihin se aika sitten kuluikin, sillä Louvre on todella iso. Välillä oli jopa pakko pitää pieni välipalatauko. Valitetettavasti kahvilat oli sijoiteltu todella typerästi ja näyttellyn sisäpuolelta emme löytäneet kuin yhden kahvion, muut vaikuttivat olevan uloskäynnin takana ja sinne emme halunneet sillä kierros oli vielä kesken. Louvre on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta aikaa tosiaan kannattaa varata vähintäänkin muutamia tunteja ja silloin kannattaa olla suunnitelma, että mitä ainakin haluaa nähdä.

Louvren jälkeen mentiin hotellille valmistautumaan vuodenvaihtumiseen. Ennen Champs Elyseelle lähtemistä kävimme hotellin lähellä olevassa sushipaikassa syömässä, sillä päättelimme sen olevan helpompaa ja nopeampaa kuin keskustan tungokseen tunkemisen. Ravintola olikin oikein mukava ja palvelu toimi.

Koska Pariisissa on viime aikoina ollut paljon protesesteja ja mellakoita järjestystä ylläpitämässä oli 12 000 poliisia. Lisäksi useat liikeet peittivät ikkunoitaan puulevyin välttääksen mahdolisia tuhoja. Noin tuntia ennen puolta yötä olimme Champs Élyséellä. Sinne päästäkseen täytyi mennä turvatarkastuksen kautta. Koska jono tarkastukseen ei ollut kovin pitkä, päätimme jonottaa. Jono liikkui kuitenkin auttamattoman hitaasti ja väkeä pakkautui taakse kokoajan enemmmän ja enemmän. Pian huomasimmekin, että paluuta ei enään ole, vaan on mentävä Champs Élyséelle halusi tai ei. Juuri kun olimme turvatarkastusta olevien poliisien kohdalla vuosi vaihtui. Se aiheutti takana jonottavien taholta vielä suurempaa painetta ja sitä oltiinkin sitten poliisien kanssa ihan poski poskea vasten, sillä takaa tulevaa painetta ei ollut mitenkään mahdollista vastustaa. Minut poliisit päästivät nopeasti, mutta Lasse jäi poliisien blokkiin vielä varmaan minuutiksi. Tämän vuoksi ilotulituksesta joka kokonaisuudessaan kesti 4 minuuttia, ehdimme nähdä puolitoista. En tiedä miten kuvat ja videot Pariisin ilotulituksesta on otettu, sillä ei se livenä nyt kovin kummoinen ollut, ehkä parempi jos olisi ollut Riemukaaren juurella. Seuraavan aamun uutisten mukaan paikalla oli 250 000 – 300 000 ihmistä.

Vuoden vaihtumisen jälkeen metrot olivat tupaten täynnä. Ensimmäiseen emme edes mahtuneet ja toisessakin oli ihmisiä hyvinkin tiivisti. Viimeisä metroon tulijoita kiskottiin sisään. Aivan uskomaton väenpaljous. Lisäksi metrot olivat ilmaset yöllä, sekä uudenvuodenpäivänä puoleen päivään. Muutamilla asemilla portit tosin olivat auki veilä senkin jälkeen.

Uudenvuodenpäivänäkään emme jättäneet Pariisia hyödyntämättä, vaan ensin suuntasimme Père-Lachaise hautausmaalle, jossa on noin 70 000 hautaa. Kuuluisimpia niistä (ainakin itselle) ovat Jim Morrison ja Oscar Wilde. Morrisonin haudalle kävimme kääntymässä. Hautausmaa oli iso ja itseasiassa mieleenpainuvinta siellä oli eräässä osassa tuntuva vahva kalman haju. Hautausmaalta jatkoimme Napoléonin haudalle, invaliidikirkolle. Valitettavasti se oli kiinni 1. tammikuuta, joten tyydyimme tirkistelemään avaimenreiästä.

Paluujuna lähti vasta puoli viideltä, joten ehdimme vielä katsastamaan Moulin Rougen sekä baskeri kaupoille. Mitään lämpöarvoa baskerilla ei näemmä ole, mutta voinee sitä vielä joskus toistekin käyttää.

Paluumatkalla luotijuna myöhästyi vartin verran, koska ihmiset olivat kasanneet matkalaukkujaan hätäpoistumisteille. Sen vuoksi emme ehtineet Brysselistä Huyn lähtevään junaan. Koska paluulipussa oli ainoastaan merkitty Bryssel-Huy matkaksi, ilman kellonaikaja otimme seuraavan junan. Ilmeisesti lippu oli kuitenkin jotenkin merkitty sillä konduktööri kysyi, että myöhästyimmekö alkuperäisestä junasta. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut käyttää lippua myöhemmälle vuorolle.

Vuodenvaihde Pariisissa – Katakombit ja Eiffel-torni

Sunnuntaiaamulla varhain suunnattiin Huyn juna-asemalle määränpäänä Pariisi. Junaliput varattiin tosiaan jo aikoja sitten, joten hieman on hirvittänyt uutisointi Pariisista, sillä siellä on nyt jatkuvasti ollut mielenosoituksia ja mellakoita. Thalys eli luotijuna oli todella nopea ja helppo tapa matkustaa Brysselistä Pariisiin, matka kesti alle puolitoista tuntia. Huy-Bryssel väli ottikin enemmän aikaa.

Pariissa ensimmäiselle päivälle olimme varanneet liput katakombeihin ja Eiffel-tornille. Kummassakin etukäteisliput olivat loisto sijoitus, sillä katakombeilla liputtomien jono oli kymmeniä metrejä pitkä ja sen se ei edennyt mihinkään. Liputtoimien jonossa ollut espanjalaisperhe valitti lipuntarkastajalle heidän odottaneen jo viisi tuntia. Se vaikutti vahvasti liioitellulle, mutta kyllä he siltä näyttivät, että odotettu oli. Ilmeisesti viikonloppuna ihan normaali jonotusaika saattaa katakombeille olla puolisen toista – kaksi tuntia.

Katakombeissa pääsi tekemään noin puolentoista kilometrin kierroksen maanalla. Alkuosa kierroksesta oli hyväkuntoista käytävää, mutta reitin edetessä se alkoi muuttua rosoisemmaksi ja sitten alkoikin hautakäytävät. Katakombeihin on siis käytetty hautoina 1700-luvulta lähtien. Sinne on myös siirretty paljon luita hautausmailta.
Katakombit olivat vaikuttavat, vaikka hyvin pieneen osaan pääsi kiertämään. Luiden ja haudattujen ihmisten määrää oli vaikea hahmottaa. Käymisen arvoinen, mutta en silti jonottaisi sinne tunteja.

Katakombeissa meni puolisen toista tuntia, jonka jälkeen palasimme kahvilaan, Café Le Quartier Général, jossa kävimme ennen kierrokselle lähtöä. Syynä ei ollut se, että paikka olisi ollut niin käsittämättömän hyvä, vaikkakin palvelu oli aivan loistavaa, vaan se että unohdin sinne reppuni. Repun unohtumisen huomasimme jo matkalla katakombeille, mutta koska repun sisältö ei ollut arvokas, päätimme ottaa riskin ja käydä ensin kierroksella. Henkilökunta oli onneksi bongannut repun heti lähtömme jälkeen ja ottanut sen talteen. Heti kun astuimme sisään kahvilaan he tiesivät mitä etsimme. Loopu hyvin siis ja sen päälle söimme vielä paikassa oikein maistuvat pasta-annokset.

Ruokailun jälkeen matka jatkui Eiffel-tornille, jonne olilmme myös ostaneet liput ennakkoon. Se kyllä kannatti, sillä pääsimme nopeasti turvatarkastuksiin ja hissille. Ennakkolippu kyllä kannatti, sillä porukkaa riitti. Eiffel-tornille ennakkolippu ei edes maksanut extraa toisin kuin katakombeille, jossa ennakko taisi olla 6e kalliimpi. Hississä hieman pelotti, sillä edelleenkään korkeat paikat eivät suosikkeihin kuulu. Huippu oli sumun peitossa, joten siellä ei päätä sentään huimannut. Harmi kuitenkin sinänsä, että huipulla käynti oli sen puolesta turhaa. Torni itsessään oli kyllä mielenkiintoinen ja välitasanteelta sentään nähtiin maisemiakin. Sieltä jatkoimmekin portaita pitkin alas, joka oli vähemmän pelottava kokemus kuin kuvittelin. Portaita alas oli suunnileen 673, plus-miinus parikymmentä, sillä taisi laskut mennä sekaisin pari kertaa.

Eiffel-tornilta vielä jatkoimme Riemukaarelle, jossa ei jostain syystä ollut enään lipun myyntiä, vaikka netin mukaan olisi pitänyt vielä olla auki. Riemukaarelle pääsi kuitenkin ulkopuolela käveleskelemään ja katsomaan tuntemattoman sotilaan hautaa.

Kaunis Dinant

Perjantaina lähdimme tutustumaan Dinantiin, jonka laittoin merkille noin kuukausi sitten ajellessani Meusen vartta. Kaupunki olikin oikein nätti, maisemaa hallitsi, hieman samoin kuin Huyssa, linnoitus ja kirkko. Erona olis se, että Dinantissa joen varrella olevat talot olivat värikkäämpiä ja se teki kaupungista vielä kauniimman. Menimme köysirataa pitkin linnakkeella. Täytyy sanoa, että se oli jonkun verran pelottavaa, mutta hengissä selvittiin. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä 408 porrasta. Maisemat linnoitukselta olivat hienot.

Koska Dinantista on matkaa Ranskaan vain parikymmentä kilometriä päätimme käydä myös siellä. Givet on pieni kaupunki lähellä rajaa, Meusen rannalla sekin. Sieltäkin olisi linnoitus löytynyt, mutta yksi linnoitus päivässä sai riittää. Kaupungin keskusta oli hiljainen, sillä kaikki ihmiset löytyivät kaupungin laidalla sijaitsevilta automarketeilta. Niitäpä ei olekaan juuri näkynyt. Illalla sitten herkuteltiin ranskalaisilla juustoilla.

Meusen laakso

Lehdestä luin aamulla, että Belgiassa oli tänä kesänä mitattu mittaushistorian lämpöennätys (mittausta tehty vuodesta 1833). Mittaus koski koko kesän lämpötiloja, ei siis yksittäistä päivää. Ei se sitten ihme ole, että välillä on tuntunut kuumalta. Tänäänkin vielä muuten päästiin hellelukemiin, juuri ja juuri, mutta huomisesta eteenpäin sääennuste lupaakin sitten vain vettä.

Meuse, Maas, Mosa, Maes…rakkaalla joella on monta nimeä, kielestä ja maasta riippuen. Se esintyy myös täälläpäin monessa paikannimessä, muodossa tai toisessa, eikä ihme, sillä se on alueelle hyvin merkittävä joki. Se virtaa Ranskan, Belgian ja Hollanin halki, muodosten jopa osan Belgian ja Hollannin välisestä rajasta.

Suunnitelmani oli ensin ajaa mahdollisimman nopeaa reittiä Ranskaan ja Meusen äärelle. Montherméstä eteenpäin aloin sitten ajaa Meusen vartta pitkin. Siinä kohtaa myös laitoin navigaattorin pois päältä, sillä tavoite oli navigoida joen perusteella. Ajoittain ihan joen vieressä ei voinut ajaa, sillä se oli varattu pyöräilijöille ja muutamassa kohtaa tein väärän valinnan risteyksessä ja päädyin ehkä pahimmillaan kilometrin päähän joesta. Matkaa kertyi suunnilleen 250 kilometriä, aikaa kului hieman alle kuusi tuntia, josta menomatkaan puolitoista. Alla olevan kuvan reitti on siis vain suuntaa antava.

Ranskanpuolella reitti kulki luonnonpuiston halki. Jokivarren puissa oli nähtävissä jo ensimmäisiä syksynmerkkejä. En ole yhtään syksyihminen, joten haikeata. Liekö se syksy alkanut viime yönä, sillä en syksyisyyttä aiemmin huomannut ja viime yö oli kylmin tähän mennessä. Kotona mittarin lukema oli 6,7, mutta saattaa se muualla ollut vielä vähemmänkin. Joen varrelta Fumaysta löytyi Suomen lippu. Syy sille jäi selvittämättä, mutta oli siinä useamman muunkin maan lippu rivissä, joten joku merkitys niillä varmaan oli. Vielä toinen Suomen lippu tuli vastaan Dinantissa. Siellä oli silta täynnä eri maiden lippuja. Kaupunki näytti muutenkin oikein kiinnostavalta, mutta en pysähtynyt sinne tällä reissulla, sillä siellä oli joku tapahtuma käynnissä ja parkkipaikan löytäminen oli mahdotonta. Se täytyy siis lisätä vierailtavien kaupunkien listalle ja käydä joskus tulevaisuudessa.

Mikäli joku joskus samoille kulmille eksyy, niin Namurista etelään tie menee hienosti joen viertä (ensin N92 ja sitten etenkin N96) Belgian ja Ranskan rajalla saakka. Belgian puolelle oikeastaan ainut kaupunki on tuo mainitsemani Dinant, toki muutamia pieniä kyliä matkalla. Mikäli jatkaa Meusen vartta Ranskan puolella, niin siellä puolestaan on kyliä paljon tiheämpää, mutta tekee ajamisesta mielenkiintoisempaa. Reitillä tuli vastaan myös paljon moottoripyöriä, joten reitti taisi olla heidän suosiossa.

 

Bank Holiday

Maanantaiaamulla käytiin pidentämässä Mazdan parkkiaikaa parilla tunnilla, että ehdittäisiin rauhassa nauttia aamupala ennen pitkää ajomatkaa. Tällä kertaa parkkimaksu onnistui, sillä kieleksi onnistui vaihtaa englanti. Samalla myös selvisi, että edellisiltainen maksu ei ollut mennyt läpi. Maanantaihan tosiaan oli töistä vapaa, lauantaina vietetyn Belgian kansallispäivän vuoksi.

Le Havresta ajoimme rannan kautta kohti Étretatia ja sen liitukivikallioita. Koska kohde oli suosittu nähtävyys, päätimme pysäköidä auton suosiolla jo hieman ennen kylää. Auton parkkiin saanti oli helppoa, parkkimaksun maksaminen ei. Automaatille oli muodostunut jo pitkähkö jono ennen meitä, kun ihmiset yrittivät saada parkkinsa maksettua. Useampi ennen meitä ei onnistunut, Kun vuoro tuli, ensimmäinen ongelma oli jälleen yrittää vaihtaa automaatin kieltä. Koska kielenvaihto ei onnistunut, emme ymmärtäneet, että automaattiin piti syöttää auton rekisterinumero. Onneksi eräs avulias mies takanamme osasi englantia ja tiesi, mitä pitäisi tehdä. Kun maksun aika koitti, syötin pankkikortin laitteeseen, vaan se oli virhe. Ei kelvannut korttimaksu ja sen jälkeen ei kelvannut kolikkomaksukaan. Niinpä poistuimme automaatilta tyhjin käsin. Olimme jo aikeissa jättää auton ikkunaan lapun automaatin toimimattomuudesta ja lähteä kohti kallioita, kun maksuautomaatin suunnalta alkoi kuulua riemunkiljahduksia. Siellä oli eräs pariskunta onnistunut maksaa parkkinsa. Ei siis auttanut, kun suunnata uudelleen jonoon. Tällä kertaa maksu sitten onnistuikin, kun maksoimme suoraan kolikoilla. Pieni väärinymmärrys tuntihinnassa kuitenkin tuli, sillä vahingossa tuli maksettua parkki viideksi tunniksi eteenpäin. Parempi toki liian pitkään, kuin liian vähän.

Vaikka parkkimaksun kanssa oli ongelmia, paikka oli todellakin käymisen arvoinen. Aivan mahtavat maisemat.

Étretatista matka jatkui Ranskan läpi kohti kotia. Matkalla pysähdytiin Ranskan puolelta ostamaan vielä juustoja ja viiniä tuliaisiksi, sillä hintataso Ranskassa oli halvempi kuin Belgiassa. Lisäksi ranskalaiset todella osaavat tehdä juustoja, vaikka muun ruuan osalta en ole aivan vakuuttunut, kun mukaan lasketaan aiempiakin Ranskan matkoja. Makuasia tietenkin. Belgian puolella sitten pysähdyttiin tankkamaan, sillä Ranskassa bensa oli ihan järkyttävän kallista, 95E yli 1,7e/ltira, Belgiassa sentään saa alle 1,4e/litra.

Kun päästiin kotiin Mazdan mittariin oli kertynyt oli 1400 kilometriä, että olihan siinä taas reissua kerrakseen, mutta kyllä kannatti käydä. Jos toki matkasta jäi kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistäkin mieleen, niin myös sellaiset ”turhat” huomiot, kuin että ranskalaiset ajavat aina ikkuna auki, vaikka itsestä se tuntuu tyhmältä ilmastoidussa autossa, kun ulkona on pahimmillaan +33 astetta. Lisäksi he käyttävät vilkkua liikenteessä miten sattuu ja se jää kovin helposti päälle.

Kotiin päästyä, ovikello soi ennen kuin ehdin hampaani iskeä Ranskan tuliaisjuustoihin. Naapurin ukko se siellä. Hiukan hölmistyneenä ovelle ja ensimmäisenä kysymään sujuvalla ranskalla 😉 , että puhuuko hän englantia. Naapurin miehen rouva onneksi muutaman sanan osasi ja selvisi, että tilaamani kissanruokapaketti oli heillä. Kuski oli ilmeisesti käynyt ja koska en ollut kotona, hän oli antanut paketin naapurin hoteisiin. Hyvä sinänsä, että sain paketin ja toimitus sujui nopeasti, mutta se herättää myös pieniä epäilyksiä Belgian postia kohtaan, jos kenen tahansa paketti annetaan kenelle tahansa.

 

 

Matkalla Normandiaan

Viikonlopun suunnitelmissa oli matka Normandiaan Ranskaan. Matkan varrelle oli myös suunnitelmissa pysähdys Bruggeen, jota joillain matkasivuistoilla kehuttiin pohjoisen Venetsiaksi. Lauantaiaamulla päästiin matkaa vähän kymmenen jälkeen. 21.7 on Belgian kansallispäivä, mutta se ei liikenteessä juurikaan näkynyt. Ainoastaan kauppojen aukioloajat olivat entistä huonommat, normipäivänäkin kaupat tosiaan menee kiiinni ihan viimeistään klo 20.

Brugge ei ollut maineensa veroinen, vaikkakaan ei se huono ollut, Omasta mielestä esimerkiksi Gent oli paljon kivempi tunnelmaltaan. Bruggessa oli liikaa turisteja omaan makuun, vaikka itsekin sellaisena siellä. Kaupungissa ei vaikuttanut olevan ollenkaan paikallisia,vaan nimenomaan vain turisteja. Siitä jäi sen vuoksi hyvin mitään sanomaton vaikutelma, koska ihmiset luovat tunnelman. Bruggessa tuli kokeiltua nyt myös belgialaisia vohveleita. Ei siitä uutta herkkua tullut, se maistui…vohvelita. Jatkossakin voi pitäytyä jäätelössä, jos haluaa herkkuja.

Bruggesta matka jatkui kohti Ranskaa. Ruokatauko pidettiin Grand Fort Philippessä, jonka jälkeen alkoi näkyä tien varressa toisen maailmansodan aikaisia punkkereita.  Niitä pysähdyttiin ihmettelemään. Lisäksi ajettiin Calaisin läpi, joka toisessa maailmansodassa oli pommitettu täysin raunioiksi. Calaisissa merkille pantavaa oli, että lähes kaikki oli aidoitettu, tuntui hyvin kummalliselta. Calaisin jälkeen maisema muutui kumpuilevaksi ja ajoimme katsomaan Cote D´Opalea sekä meren toisella puolella näkyvää Englantia.

Loppumatka ajettiin välttäen tietulleja eli maaseututeitä, mutta ilman pysähdyksiä, kuskinvaihtoa lukuunottamatta, Dieppeen asti, josta oli varattu hotelli ensimmäiseksi yöksi. Matka olikin ihan hyvin mitoitettu, sillä kello oli vähän yli yhdeksän illalla, kun saavuimme hotellille. Hotelliksi valitsimme Windsor-hotellin, ihan rannasta. Valinnanvaraa varaus hetkellä ei tosin enään juurikaan ollut, mutta hotelli vaikuttaa aivan hyvältä. Kaikki toimii ainakin vielä ja henkilökunta on ollut asiansa osaavaa.

Dieppessä olikin illalla jo melko kylmä, kun illalla syömään lähdettiin, alle 20 astetta. Täytyi kaivaa sukkahousut ja huivi lämmikkeeksi. Dieppen satamassa oli katu täynnä ravintoloita, joten oli vaikeuksia valita mihin menisi. Kävelimme koko kadun läpi ja päätimme, että menemme siihen jossa annokset olivat näyttäneet parhailta. Strategia ei kuitenkaan toiminut, sillä tässä paikassa keittiö oli mennyt jo kiinni. Niinpä menimme sitten seuraavaan, jossa keittiö oli vielä auki. Se oli virhe. Ruoka oli aivan paskaa. Minun annos oli vetistä (eli oletettavasti pakastettua) kalaa, joka ei maistunut miltään. Se oli kuitenkin luksusta verrattuna Lassen pihviin. Se oli jännemöykky, jolla ei ollut lihan kanssa mitään tekemistä, saati sitten fileen, jona se myytiin. Vaikka juustolautanen jälkiruuaksi olisi houkutellut, päätimme, että kyseiseen ravintolaan, emme enää penniäkään tuhlaisi. Valitetttavasti kaikki ravintolat olivat jo sulkemassa tai sulkeutuneet, joten juustolautanen jäi huomiselle. Note to self, ensi kerralla kannattaa tarkistaa ravintolan arvostelut ennen sisään astumista.