Huyn linnoitus – Fort de Huy

Eilinen meni kokonaan lakkopäiväksi, sillä pääsy sitelle pysyi suljettuna. Ettei päivä menisi kokonaan harakoille lähdin käymään viereissä Huyn linnoituksessa, jossa en yhdentoista kuukauden aikana ole ehtinyt käymään. Taitaa olla liian lähellä ja toki talven se oli suljettuna, marraskuun alusta huhtikuun alkuun..

Sisäänpääsy linnoitukseen maksoi 4e. Lipunmyyjä tosin oli tarjoamassa minulle opiskelijalippua, mutta maksoin täyden hinnan. Linnoituksessa ei päässyt tekemään kierrosta, vaan näyttelyn eri osioista piti palata samoja jälkiä takaisin, että pääsi taas seuraavaan. Suurin osa näyttelyistä ei liittynyt suoranaisesti itse linnotukseen, vaan siellä oli toisen maailmansodan tapahtumista Belgiassa ja ympäri Euroopan, kuin myös Huyn historiaa toisen maailmansodan aikana.

Omasta mielestä kiinnostavin oli vanhat kuvat ja videot Huysta, sillä niistä tunnisti paikkoja. Mikäli olisin linnoituksella käynyt jo heti Huyn muuton jälkeen, en varmaan olisi saanut kuvista yhtä paljon irti. Kaikki teksti olivat tietenkin vain ranskaksi, joten vaikka minulla aikaa linnoituksella meni puolitoista tuntia, se kului katseluun, ei tietojen lueskeluun. Linnoitusta voin suositella ranskankieltä osaamattomille, sillä onhan linnotus aina linnoitus ja nähtävyys itsessään, vaikka knoppitietoa meneekin ohi,

Mons-Tournai-Lille

Vaikka ahkerasti Belgiaa on tullut kierrerttyä, niin vielä löytyy muutamia käymättömiä kolkkia. Niinpä tälle viikonlopulle suunnittelin matkan Ypresiin ja samalle reissulle sitten Monsin,Tournain, sekä Ranskan Lillen.

Matkaa Monsiin tulee Huysta noin sata kilometriä. Hieman ennen Monsia näin kyltit, jossa mainittiin historiallinen joku. Koska mitään minuuttiaikataulua minulla ei ollut lähdin seuraamaan kylttejä. Selvisi, että mainittu historiallinen joku oli laivahissi. Ja itseasiassa niitä oli alueella neljä. Yhtä kävin katsomassa, sekä vanhan viereen rakennettua uutta Strépy-Thieun laivahissiä, joka vuoteen 2016 asti oli maailman korkein.

Mons on kuulostanut jotenkin houkuttevalta paikalta, mutta aikaa siellä käymiseen ei kuitenkaan ole jostain syystä ollut aiemmin. Tänään sitten paljastui, että en ole jäänyt mistään paitsi. Kaupungissa tuntui elämää olevan ainoastaan keskusaukiolla ja kellotornin takaisessa puistossa. Kaupat olivat jo pääasiassa kiinni, vaikka kello oli vasta kolme lauantaina. Kaupungista jäi varsin mitään sanomaton kuva.

Monsin jälkeen jatkoin matkaa Tournaihin, joka mainostaa itseään Belgian vanhimpana kaupunkina Kaupungissa meinasi mennä hermot parkkipaikan puutteeseen ja olinkin jo aikeissa lähteä jatkamaan kohti Lilleä, kun silmiin osui kyltti parkkihallista. Siellä olikin paljon tilaa, sillä kaikki halusivat parkkeerata kadulle, se kun oli lauantai-iltapäivällä ilmaista, toisin kuin parkkihallissa. Tein pienen, noin tunnin mittaisen kierroksen kaupungilla. Ihan nättiä ja kaikin puolin hyvin belgialainen kaupunki kirkkoineen ja kellotorneineen.

Tournaista Lilleen ei ollut enään kuin pitkä kiven heitto, alle 30 kilometriä, Parkkipaikan löytäminen Lillestäkään ei ollut ihan helppoa, sillä ensimmäinen parkkitalo oli täynnä. Toisessa, joka sijaitsi keskustorin alla ja jonne ajettiin keskustorin ihmisvilinän läpi, sentään oli muutama kymmenen paikkaa vielä vapaana. Parkkiruudut vaan olivat todella ahtaat. Golfin ja tolpan väliin taisi jäädä peräti sentti. Senkin jälkeen toiselta puoleta autosta ulos nouseminen oli lähes mahdotonta.

Lillen metropolialue on Ranskan neljänneksi suurin ja siellä asuu noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Itse kaupunki on sentään maltillisemman kokoinen, kun asukkaita on vain noin 230 000. Siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi keskusaukiolla ja sen läheisyydessä oli vilkasta lauantai-iltana. Aurinko paistoi mukavasti, mutta terasseille, joihin se vielä osui, oli jonoa. Niinpä päätin suosiolla syödä varjon puolella, sillä silläkin tarkeni. Huomenna aion tehdä vielä pienen kävelykierroksen Lillessä, ennen kuin jatkan matkaa Ypresiin, yhdelle ensimmäisen maailmansodan taistelutantereista.

Tulppaanimatka

Illalla hotellille ajellessa näkyi jo muutamia kukkapeltoja ja hotellin ympärillä niitä oli jo enemmänkin. Ennen aamupalaa lähdin kävelylle peltoja katselemaan. Aamuinen hyasinttien tuoksu oli todella mukava kokemus ja antoi mukavan alun päivälle. Aamupalan jälkeen ajoin ensin Atlantin rannalle, koska se sijaitsi muutaman kilometrin päässä. Ei rannalla paljon nähtävää ollut, muutamaa koiran ulkoiluttajaa lukuunottamatta. Tulipa kuitenkin käytyä.

Heti yhdeksän jälkeen suuntasin suuntasin Keukenhofiin välttääkseni pahimmat ruuhkat. Ihan ilman ruuhkaa en selvinnyt, sillä saapuessani portilla oli jo usemman sadan ihmisen jono. Onneksi sisään pääsi aika nopeasti ja tilavassa puistossa ihmismäärä jakautui. Puistossa oli paljon hienoja istutuksia ja kiva niitä oli katsella, mutta kyllä omalle kohdallekin sopi puistossa kuultu lausahdus suomalaismiehen suusta ”Onhan täällä kaunista, mutta kun erottaa just ja just tulpaanin ja hyasintin, ruusukin vielä menee, niin ei näitä voi enempää kommentoida”. Suomalaisia siis puistosta löytyi, useampikin seurue, kuten myös hotellilta. Turistimäärä lisääntyi kokoajan ja parin tunnin päästä porukkaa alkoi olla minulle liikaa. En halua tietää paljonko puistossa iltapäivällä oli tungosta.

Keukenhofista lähdin ajamaan pohjoiseen, tulppaanitien alkulähteelle Haarlemiin. Siellä söin lounaan, jonka jälkeen ajelen kukkapeltojen reunustamaa tietä takaisin kohti Lisseä, jossa myös aamulla käyty Keukenhof sijaitsee. Matkan varrella pyöräilijöitä oli aivan käsittämättömästi ja autoilija joutui väistelemään. Jälkeen päin ajatellen järkevintä olisikin ollut vuokrata pyörä päiväksi. Sillä pyöräillen peltojen ihastelu olisi sujunut paljon kätevämmin. Etenkin päivän +23 astetta olisi ollut varsin ihanteellinen siihen hommaan.
Lissen kohdalla todella realisoitui se, että Keukenhofissa käy 1,4 miljoonaa turistia vuodessa, sillä paikan ohiajamiseenkin meni hyvä tovi ja pari kirosanaa omasta reittivalinnasta. Niinpä sen jälkeen päätin lähteä kohti Belgiaa, muuta reittiä kuin tulppaanitietä.

Luxemburg ja Maastricht

Lauantaina aamupäivällä lähdettiin Jaanan ja Matin kanssa ajelemaan kohti Luxemburgia, jonne on noin parin tunnin ajomatka. Perille päästyä auton parkkiin saamisen kanssa meni hetken, sillä pysäköinti oli maksutonta viikonloppuisin, ainakin sillä parkkialueella. Matkalla myös tankkasimme halpaa dieseliä. Hinnat tuntuivat olevan täysin samat, joka huoltoasemalla. Dieseliä sai hintaan 1,086e/l, 95E 1,219e/l ja 98E 1,311e/litra.

Luxemburgissa kiertelimme hieman keskustaa, sekä söimme eräällä aukiolla sijaitsevassa ravintossa. Ruoka oli hyvää, hinnat tosin kalliimmat kuin Belgiassa. Lisäksi ravintola vaikutti siltä, että se oli sisustettu 1980, eikä sitä oltu sen jälkeen juurikaan muuteltu. Toisaalta, miksi muuttaa toimivaa asiaa. Luxemburgissa merkille pantavaa oli runsas koirien määrä. Niitä oli paljon. Ihmiset olivat ottaneet ne mukaansa nauttimaan kevätpäivästä kaupungilla.

Koska emme saaneet lauantaina tarpeeksi ajelusta, sunnuntaina lähdimme Maastrichtiin. Osa syynä valinnalle oli se, että se oli ainut lähialueen kaunpungeista, joka järjestää jokiristeilyitä ympäri vuoden. Monessa muussa kaupungissa jokiristeilyitä järjestetään ainoastaan huhtikuusta alkaen ja pienissä paikoissa vain kesäkaudella. Ensimmäisenä Maastrichtissa suuntasimme siis noin tunnin pituiselle risteilylle Maas-joella, joka on sama tuttu joki, joka kulkee Huyn läpi. Risteily kävi kääntymässä lähellä Belgian rajaa ja palasi sitten kaupunkiin. Lisäksi laiva pysähtyi luolille, jonne olisi lisämaksusta päässyt kiertelemään. Risteilyn jälkeen kierreltiin hetken kaupungilla ja kaupoissa. Kaupat kun Hollanissa ovat sunnuntaisin auki, toisin kuin Belgiassa.

Enemmän Catsista ja luolat

Sunnuntaiaamulla ei Catsia tullut kovin syvällisesti analysoitua, mutta josko nyt vähän enemmän. Liput tosiaan varasin jo tammikuussa, omat liput maksoivat muutaman sentin alle 70e. Musikaali oli kiertueella Lontoosta ja sitä esitettiin Brysselissä torstaista sunnuntaihin. Esitysajasta ja istumapaikasta riippuen hinnat olivat 25 – 100e. Istumakartta ja todellisuus eivät aivan kohdanneet, sillä kartan mukaan paikkani oli lähes keskellä kaikkea, todellisuudessa se oli alemman katsomon toiseksi viimeisessä rivissä. Ei aivan niin hyvä paikka kuin kuvittelin, mutta ainut miinus todellisuudessa oli takana loistava varauloskäynninvalo.

Suomalaisille tai ainakin minulle teatteriesitykset ovat erikoistilaisuuksia, joihin pukeudutaan vähän paremmin. Niin ei näyttänyt kuitenkaan Belgiassa olevan. Oli mukana toki myös juhlavammin pukeutunutta porukkaa, mutta myös paljon tennareita ja huppareita. Ilmeisesti belgialaisille vastaavat esitykset ovat arkipäivää ja niihin mennään kuten leffaan. Ehkä esitysten arkipäiväisyyttä tai sitten vaan maan tavasta johtuen moni tuli myöskin myöhässä, aiheuttaen sen, että esitys alkoi vartin myöhässä. Lisäksi äänipöydän sijaintia oli muutettu, jonka vuoksi osa ihmisistä ohjattiin uusille istumapaikoille. Se aiheutti myös ylimääräistä liikehdintää katsomossa. Itse esitys tosiaan oli hyvä ja käymisen arvoinen, mutta ympäristö aiheutti nautinnolle pienet rajoitteet.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen vieraiden kanssa lähdettiin ajelemaan kohti Han-Sur-Lessen luolia. Ajoitus osui nappiin ja ehdimme klo 11 alkavalle kierrokselle. Kesällä luolakierroksia lähti puolen tunnin välein, talvikaudella ainoastaan kerran tunnissa. Vaikka mikään sesonkiaika ei ollutkaan turisteja silti riitti kymmeniä. Valitsimme hollaninkielisen ryhmän, vaikka se oli isompi, siinä toivossa, että jotain saattaisi ymmärtää. Toivo oli turha, sillä luolan noin kymmestä pysähdystkohdasta, jokaisesta ymmärsimme yksittäisen sanan. Tälläkään kertaa kielitaito ei kuitenkaan estänyt nauttimasta luolasta.

Maanantaina oli vieraiden aika lähteä paluumatkalle, toivottavasti monta kokemusta rikkaampan. Nyt on pari päivää aikaa olla tekemättä mitään, sillä perjantaina on uusia vieraita tulossa Suomesta.

Mukava viikonloppu Tukholmassa

Koska saavuimme Tukholmaan tai tarkemmin sanottuna Arlandaan vasta yhdeksän maissa perjantai-illalla olimme päättäneet jäädä lentokentän lähelle ensimmäiseksi yöksi. Yöpaikaksi valikoitui erilaisuuden perusteella Jumbo Stay, jossa on vanhaan jumbojettiin (Boeing 747) tehty huoneita. Päädyimme jopa hieman panostamaan huoneeseen, sillä varasimme niin kutsutun Mustan laatikko sviitin (Blackbox suite), koska tavalliset huoneet olivat ilman omaa vessaa ja suihkua. Vielä mieluummin olisimme varanneet Ohjaamo sviitin, sillä harva pääsee lentokoneen ohjaamoon nukkumaan, mutta se oli jo varattu.

Jumbo oli parhaat päivänsä nähnyt ja näyttikin pimeässä paljon paremmalta kuin päivän valossa. Huoneissa äänieristyksen puute oli suurimpia miinuksia. Huonetta ei voinut myöskään liian siistiksi moittia, mutta erilainen kokemus se todella oli. Ja sen vuoksi myös ehdottomasti käymisen arvoinen yhden yön majapaikkana, etenkään jos lentokoneet yhtään kiinnostavat.

Lauantaina aamulla jatkettiin matkaa kohti Tukholman keskustaa ja Teknologia museota (Tekniska Museet), sillä kumpikaan ei ollut siellä käynyt aiemmin. Kiertelimme noin kaksi ja puolil tuntia, mutta sitten alkoi tulla tietoähky, vaikka nähtävää olisi vieläkin riittänyt. Museo oli siis todella suuri, sillä se oli neljässä eri kerroksessa. Tulipa siellä myös mitattua pituus ja totuus on näemmä edelleen, että kertoessani olevani 160 cm pitkä tulen valehdelleeksi puolisen senttiä.

Teknologia museon jälkeen kiertelimme vanhaa kaupunkia ja keskustan aluetta kävellen. Lopulta päädyttiin Caliente Tapas ravintolaan, joka osoittautui ruualtaan vallan mainioksi. Kaikki valitsemamme annokset olivat todella hyviä. Tuoreita raaka-aineita ja hyviä makuja. Pääsi kyllä mieleenjääneimpien ruokailujen joukkoon. Suosittelen.

Reissun toisen yön hotellilmme oli Drottningatanila sijaitseva Best Western Bentleys. Hotellissa oli hieno sisäpiha ja muutenkin puitteet kunnossa. Suurimman miinuksen hotellille aiheutti aamupala. Vika ei ollut aamiaisen sisällössä, vaan henkilökunnassa. Olessani hakemassa santsi kierrosta, tarjoilija vei pöydän alta antaen sen toisille asiakkaille. Hän siis kasasi tavarani sivuun ja otti pöydän. Normaalisti sitä kysyttäisiin, että voisinko siirtyä tai ohjattaisiin muut asiakkaat toiseen pöytään, mutta ei tässä tapauksessa. Ihan käsittämätöntä! Koska tapaus ärsytti minua suunnattomasti siirryimme toiseen pöytään.

Vaikkakaan Tukholmassa ei niin keväistä ollut kuin Belgiassa, niin kyllä sielläkin aurinko lämmitti ja muutamasta plussa asteista saatiin nauttia. Otimme aamulla ratikan keskustasta Djurgårdeniin ja kiertelimme siellä. Puolen päivän maissa suuntasimme vielä Vasa-museoon.

Vasa-laiva oli vaikuttava näky ja mieleenpainuva. Museossa oli paljon kävijöitä, vaikka helmikuun puoliväli tuskin lienee suurinta sesonkia. Museossa oli mahdollisuus käyttää omaa puhelinta ääniopastajana ja tarjolla oli lähes parikymmentä kielivaihtoehtoa. Museossa puolisentoista tuntia kului helposti, sitten olikin aika lähteä paluumatkalle.

Rotterdamin satama ja Kinderdijkin tuulimyllyt

Rotterdam on tunnettu satamastaan, sillä se on Euroopaan suurin ja maailman kolmanneksi suurin. Pituutta satamalla on nettitietojen mukaan 40 kilometriä. Varasin itselleni satamaristeilyn, että pääsin tutustumaan tähän jättiläiseen. Hinta vähän reilun tunnin kierrokselle oli 13,95e. Saavuin paikalle hyvissä ajoin ja silloin rannalla ei ollut ketään muuta kierrokselle lähtijää. Aloinkin jo epäillä, että onkohan kierrosta ollenkaan, jos ei ole tarpeeksi lähtijöitä. Noin kaksikymmentä minuuttia ennen lähtöä ranta kuitenkin alkoi täyttyä ihmisistä ja lopulta lähtijöitä oli reilusti yli viisiikymmentä. Alankoimassa noudatettiin täsmällisyyttä ja tasan klo 11 portti laitettiin kiinni ja laivan kapteeni käveli puikkoihin. Niinpä minuutin yli laiva jo erkani laiturista.

Kierroksella käytiin yhdessä sataman useista haaroista tai miksi niitä ikinäkään pitäisi kutsua. Kokoluokkaa oli mahdonta hahmottaa, mutta kyllä siellä oli kontti ja nosturipoikineen. Nähtiinpä myös suomalainen rahtilaiva Lindakin lähtemässä täydellä lastilla, kenties kohti Suomea.

Satamakierroksen jälkeen jäljellä oli yksi ”pakollinen” asia Rotterdamista, nimittäin heidän erikoinen ruoka-annoksensa kapsalon, jota jossain yhteyksissä sanotaan jopa kansallisruuaksi. Kapsalon on varsinainen mättöannos ja omiaan turmelemaan kenen tahansa järkevän tai keveän syömisen. Annos sisältää ranskalaiset,
lihaa (shawarma lihaa, joka jotenkin eroaa kebabista, mutta asiantuntemus loppuu tähän), valkosipulimajoneesia, juustoa, salaattia ja päälle lisää majoneesia. Oikea oppiseen annokseen tulisi vielä tulista kastiketta, mutta sen jätin omastani pois. Aivan oikeasti kapsalon olisi pitänyt ilmeisesti myös nauttia take awayna foliovuuasta, mutta mukavuuden halu sateessa ajoi sisätiloihin.

Täydellä mahalla lähdin Rotterdamista ja pysähdyin Kinderdijkenissä, joka sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä ja on tunnettu vanhoista tuulimyllyistään. Tuulimyllyjä on säilynyt 19 kappaletta ja paikka on nykyään Unescon maailmanperintökohde.
Harmittavasti jätin kukkaron autoon sateen suojaan, sillä mielessä ei käynyt että tuulimyllyillä olisi jotain ostettavaa, vaan niin olisi ollut, nimittäin pääsymaksu yhteen tuulimyllyistä. Käytin tuulimyllyssä jäi väliin. Lisäksi kaatosade pakotti muutenkin tyytymään suhteelliseen lyhyeen kierrokseen alueella, sillä siinä kohtaa kun jalat olivat puoleen sääreen märät oli aika lähteä kotia kohti. Ehdin kuitenkin nähdä suurimman osan tuulimyllyistä. Poutasäässä olisi ollut kiva tehdä pidempikin kierros alueella.

Atomium ja tivoli

Aamulla ajeltiin Atomiumiin, jossa oli kesään verrattuna vähän turisteja. Ihastelimme ja kauhistelimme maisemia ylimmän kupolin näköalaravintosta ja sen jälkeen kiersimme näyttelyt läpi. Selvisin liukuportaista myös tällä kertaa. Väliaikaiset näyttelyt olivat muuttuneet viime käynnistä. Tällä kertaa myös tarjoutui tilaisuus nähdä Atomium pimeässä, sillä teimme metrolla visiitin Brysselin keskustaan ja palasimme auringonlaskettua. Brysselin keskustassa satoi kaatamalla mennessä, mutta onneksi sade hieman hellitti ruuan jälkeen, joten vieraat näkivät keskusaukion, Grand Placen.

Huyssa, tarkemmin Stattessa, oli tivoli viimeistä päivää. Ajoittainen sade ja marraskuinen sunnuntai-ilta taisivat olla monen mielestä huono yhdistelmä, sillä paikalla ei ollut juuri ketään. Osa kojujen pitäjistä jo pakkasivat tavaroitaan ja nopeimmat olivat jo pakanneet. Kannatuksen vuoksi ja palkintojen kiilto silmissä kokeilimme ilmapallojen ammuntaa. Yllätykseksi jokainen meistä jopa asui. Yhdellä ja kahdella osumalla ei kuitenkaan parhaille palkinnoilla päässyt, vaan jouduimmen tyytymään lohdutuspalkintoihin. Hauskaa kuitenkin oli.

Suljetulla alueella Tsernobylissä

Kahden päivän kierros Tsernobylissä oli aivan mahtava. Aavekaupunki ja -kyliä, tutka-asema ja paljon uutta tietoa. Aihe itsessäänhän on hyinkin karu ja onnettomuus itsessään suuri katastrofi, mutta se ei estä aihetta olemasta hyvinkin kiinnostava.

Opas oli ammattitaitoinen ja otti huomioon jokaisen pysähdys toiveet. Päästiin näkemään lastentarhan rauniot, kuin myös liikuntasalin ja elokuvateatterin. Ensimmäinen päivä huipentui tutka-asema Dugaan, joka oli todella massiivinen. Sen suuruutta oli mahdotonta hahmottaa. Tutka-asemalta ajettiin Tsernobylin kaupungissa sijatsevaan hotelliin, joka oli myös suoja-aluetta, mutta jolla asuminen on nykyään sallittua, sillä se sijaitsee yli 10 kilometrin päässä laitoksesta.

Hotelli oli positiivinen yllätys, sillä se oli siisti. Lisäksi opas kehui hotellia siitä, että siellä tulee lämmintä vettä, eikä elä mitään ylimääräistä, toisin kuin ilmeisesti saattoi olla lähellä sijaitsevassa hostellissa. Ruoka hotellissa oli perusruokaa, ei mitään erikoista, mutta syötävää. Ruuan kanssa tarjolla oli vain mehua, ei vettä ollenkaan, mutta kyllä sekin meni pahimpaan janoon. Erikoista hotellilla oli, että siellä oli alkoholin anniskelu sallittua ainoastaan kello 19 – 21. Tällä varmaan haluttiin välttää kaikki mahdolliset alkoholista aiheutuvat ongelmat ja varmistua, että matkalaiset ovat seuraavana aamuna ajoissa lähtövalmiina.

Aamupalalla kahvin saanti oli hankalaa ja hidasta, mutta lopulta kahden kupillisen jälkeen lähdettiin kohti Pripyatin aavekaupunkia, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä räjähtäneestä voimalaitoksesta. Onnettomuusalue selvästi kiinnosti montaa muutakin, sillä etenkin Pripyatissa oli useita kymmeniä ryhmiä kierroksella.

Pripyatissa päästiin käymään muun muassa muutamassa kerrostalossa, uimahallissa, koulussa, sekä lasten sairaalassa. Lisäksi nähtiin paljon raunioituneita rakennuksia, joiden ympärille oli paikkapaikoin kasvanut täysi metsä. Kaupungin pääkatukin oli kasvillisuuden valloittama. Yksi mieleen painuvimmista paikoista oli huvipuisto, hylättyine laitteineen jai tyhjänä tuulessa pyörivine karuselleineen.

Pripyatin jälkeen ajattiin voimalaitokselle, jossa pääsimme katsomaan uutta sarkofagia. Säteily laitoksen lähellä oli vähäisempää kuin muualla, sillä siellä on toteutettu massiiviset puhdistustoimenpiteet. Kierrokseen olisi myös kuulunut voimalaitoksen jäähdytyskanavassa olevien jättiläismonnien ruokinta tai ainakin näkeminen, mutta oppaan mukaan monnit olivat kuolleet viime talvena, koska kanavan vesi oli liian matalalla. Monnien sijaan kävimme sitten katsomassa kesken jäänyttä jäähdytystornia, joka oli rakennettu viidettä ydinvoimalaa varten, mutta onnettomuuden vuoksi sitä ei koskaan otettu käyttöön. Myös kuudes reaktori oli ollut työn alla ennen onnettomuutta.

Kierrosta voin kyllä suositella mikäli aihe yhtään kiinnostaa. Oikeastaan jälkeen päin itseä vaan harmittaa, että olisiko pitänyt vielä maksaa pari sataa enemmän ja mennä käymään laitoksen sisällä, sillä suljettuihin reaktoireihin tehdään myös kierroksia. Tässä oli kyllä kuitenkin tarpeeksi yhdelle kerralla, sillä vasta vuorokautta myöhemmin alkaa vähitellen tajuamaan mitä kaikkea tuli nähtyä ja koettua. Takana toki on muutenkin reilu kaksi viikkoa reissussa ja kokemuksia enemmän kuin repullinen, joten kyllä näistäkin riittää keinutuoliin muisteltavaa.

Kiovan viemärit ja ydinbunkkeri

Kiovaan saavuttiin eilen  ilta kuuden maissa. Heti aluksi saatiin hieman esimakua Kiovan ruuhkista ja taksikuski ehdottikin muutaman kilometrin pidempää, mutta vähemmän ruuhkaista reittiä. Ehdotukseen tartuttiin ja päädytiin melkoisille töyssyteille, mutta hotellille päästiin. Lybid hotelli oli positiivinen yllätys ja hieno siihen nähden, että yö kahdelta hengeltä maksoi 36e. Huone toki oli pieni, mutta ei siellä juurikaan ole aikaa tullut vietettyä.

Päivällä kävimme kultaisia kupoleita katsomassa. Pyhän Mikhaelin katedraalissa, sekä kääntymässä Pyhän Sofian katedraalin lippujonossa, sillä sinne olisi pitänyt maksaa sisälle. Hinta nyt ei mikään älytön ollut, olisiko ollut 7e pääsy kaikkialle, mutta jätimme väliin. Kylmyys taisi myös vaikuttaa tähän päätökseen. Päätimme lämmitellä läheisessä ravintolassa ennen hotellille paluuta, mutta tehdessä tilausta tarjoilija ilmoitti, että ainostaan kylmiä lounaita eli leipää ja salaattia on tarjolla, sillä sähköt ovat poikki. Muutamaa minuutti myöhemmin sähköt sentään palasivat ja keittolounas oli jälleen saatavilla.

Kolmen jälkeen lähdettiin metrolla kohti viemärikierroksen aloituspaikkaa Se oli metroasema joenrannalla, jonka ympärillä ei ollut mitään muuta kuin yksi kahvila. Sinne sentään pääsi lämmittelemään, sillä olimme liiankin hyvissä ajoin liikkeellä, mutta emme halunneet missata kierrosta. Olimme siis varanneet kierroksen, jossa mentiin käymään Kiovan sadevesiviemäreissä, sekä sen jälkeen kylmän sodan aikaisessa bunkkerissa, joka oli suunniteltu suojaamaan ydinsodalta. Olimme varanneet kierroksen neljälle, mutta koska kyseessä ei ollut yksityiskierros mukaan liittyi myös eräs nainen, joka ei vaikuttanut olevan valmistautunut hyppäämään viemäriin villakangastakissaan ja karvapipossaan. Hän kuitenkin vakuutti oppaallemme tietävänsä mihin on menossa ja niin varmaan olikin. Kenties hänellä oli päällä ne hänen ”huonot vaatteet”. Viemäriin menoa varten jalkaan puettiin kahluusaappaat ja kouraan lyötiin taskulamppu ja sitten vaan viemärin kantta auki.

Sadevesiviemärit olivat jännä kokemus, eikä edes pimeys pelottanut, vaikka sitä vähän pelkäsin etukäteen. Ahdasta oli paikka paikoin ja varmaan kilometrin verran käveltiin kyyryssä, yhdessä kohdassa täytyi jopa ryömiä. Kerrankin lyhyydestä oli jotain hyötyä. Kierroksen loppuvaiheella nähtiin muutamia lepakoita, jotka onneksi lähtivät nopeasti toiseen suuntaan. Lisäksi näkyi muutamia tuhatjalkaisia.

Viemäreissä vietimme reilun tunnin, jonka jälkeen nousimme pintaan aika lähellä aloituspaikkaa. Kiovan ruuhkat olivat pahimmillaan, joten matka ydinbunkkeriin tehtiin metrolla autokyydin sijaan. Opas varoitteli metron taskuvarkaista, eikä varmaan aiheetta, sillä metrot olivat tupaten täynnä. Metromatkan hinta oli alle 30 senttiä! Ei siis maksanut yhtään mitään.

Bunkkeri sijaitsi erään kerrostalon kellarissa, jonne pääsyyn opas kävi noutamassa vartijalta avaimen. Bunkkerissa oli ollut tilaa useammalle sadalle hengelle ja vettä neljäksi päiväksi. Sen aikaa oli laskettu ihmisten pärjäävän ruuatta helposti. Bunkkeri sisälsi opetusmateriaalia säteilyvammoista, USA:n ohjuksista, ydinräjähdyksen kulusta, sekä kaasunaamareita, suojavaatteita, ensiapulaukkuja, säteilymittareita ja paljon muuta. Kaikesta päätellen ydinsodan uhka kylmän sodan aikana ollut todellinen ja siihen on valmistauduttu.

Päivään mahtui paljon ja huomenna on luvassa lisää, sillä aamulla lähdetään kohti Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuusaluetta. Siellä käyminen on ollut jo vuosia haaveissa, joten odotukset ovat suuret. Olemme varanneet kahden päivän kierroksen, johon kuuluu yöpyminen Tsernobylin kylän parhaassa (ainoassa!) hotellissa.