Mysteeri on ratkaistu

Lupasin selvittää mystisen liikennemerkin ja niinpä olen viime viikot odottanut ,että näkisin työmaalla erästä belgialaista, jolta kehtaisin asiasta kysyä. Kun hän näki mikä liikennemerkki mietäni vaivasi, hän repesi nauramaan.

Naurusta toivuttuaan hän kertoi, että merkki on vanha tapa kertoa, että suojatie on lähellä koulua. Tavallaan se siis on koulun merkki. Kyseessä ei ole millään muoto virallinen liikennemerkki, vaikka niitä siellä täällä näkyy olevan. Viimeksi viikonloppuna näin samoja merkkiejä Malmedyssä. Nykyään yleisemmin käytössä on keltainen kynä herättämässä huomiota koulun läheisyydessä. Se on kyllä paljon selvempi merkki eikä läheskään niin hämmentävä kuin tämä mekossa heiluva parrakas tonttu.

Täytyy myöntää. että ratkaisu oli harmittavan tylsä. Nyt ainoastaan mietityttää, että mikä lääkitys merkin piirtäjällä on ollut, saati sillä raadilla, joka sen on valinnut käyttöön. Tai mistäs minä tiedän millainen vaatetus belgialaisissa kouluissa on opettajilla ollut aiemmin.

Mystinen liikennemerkki

Tykkään ongelmien ja mysteerien ratkaisusta, mutta yksi on jäänyt ratkaisematta, nimittäin mystinen liikennemerkki. Alankin olla usean kuukauden jälkeen jo niin epätoivoinen, että pyydän lukijoilta vihjeitä, arvauksia tai faktaa. 

Eli mistä tämä liikennemerkki varoittaa tai kertoo? Ja ei, en tarkoita tuota alempaa merkkiä 😉 

Merkki esiintyy aina, esiintyessään, suojatien yhteydessä. Niitä on yleensä vain yhdessä suojatiessä, mutta satunnaisesti voi olla kahdessa peräkkäisessä.  Koulusta varoittava merkki on keltainen kynän kuva, joten olisi erikoista että samasta asiasta olisi kaksi erilaista merkkiä. Merkki itsessään on mielestäni hämmentävä. Sanoisin, että siinä on  ”pyjamapukuinen partainen isonenäinen tonttu puhaltamassa saippuakuplia mekossa”, mutta mitä sinä siinä näet? Ja jos näkisit kyseisen liikennemerkin niin miten reagosit? Itse olen miettinyt, että sitten kun näen ko. tyypin kävelevän suojatiellä, niin annan hänen kävellä rauhassa.

Koska olen kilpailuhenkinen, niin mikäli joku kommentoija arvaa tai tietää oikean vastauksen, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa, niin ensimmäiselle lupaan maun mukaan joko a) pullon belgialaista punaviiniä b) muutaman pullon huylaista olutta tai c) belgialaista suklaata. Lisäksi tietenkin lupaan selvitää liikennemerkin todellisen tarkoituksen paikallisilta, sillä muutenhan ei saada koskaan selville kuka on oikeassa. Vastaus aikaa tämän vuoden loppuun.