Maihinnousu Normandiaan

Dieppessä aamulla käytiin pieni rantakierros tekemässä ennen kuin matka jatkui yhdentoista maissa kohti etelää. Matka ensimmäiselle maihinnousurannalle, Sword beachille, kesti neljä tuntia , sillä tehtiin matkalla yksi suunnistusmoka ja päädyttiin hetkeksi maksullisille teille, niitä kun Ranskassa riittää. Ajettiin sitten samalla vaivalla Pont de Normandien kautta, joka on viimeinen silta Seine-joen yli ennen merta. Korkeutta sillalla 214 metriä, joten meinasihan se taas jo hirvittää.  Sillan ylityksestä veloitettiin 5,40e. Hirveä hinta! Matkalla nähtiin myös flareja. Flarella siis tarkoitan liekkiä, joka polttaa jalostuslaitoksen tms. kaasun hiilidioksidiksi. Niitä ei ole tähän mennessä tullu vastaa muuta kuin valokuvissa. Hirveää tuhlausta sekin, sillä luulisi nykyään sen kaasun saavan talteen ja käyttöön.

Sword Beachilta ei löytynyt ollenkaan parkkipaikkoja, joka paikka oli aivan täynnä autoja. Lopulta päädyimme Juno beachin puolelle, joka on toinen maihinnousurannoista. Siitä teimme sitten kävelykierroksen. Parkkipaikan etsintään ja kävelykierrokseen tuhlaantui tolkuttomisti aikaa, joten Gold beach otettiin hyvin pikaisena pysähdyksenä. Omaha beachilla yritettiin pysähtyä jenkkien hautausmaalle, mutta siitä ei ollut tehty liian helppoa, joten kävimme vain muistomerkillä ja punkkerissa, johon pääskyt olivat tehneet pesiä. Omaha beatchilla kävimme myös uimassa.

Koska kello oli Omaha beachin lopussa jo puoli seitsemän ja Le Havreen piti yöksi ehtiä, päätimme jättää väliin viimeisen rannan, Utah beachin. Mielenkiintoisempi ajoreitti Le Havreen  eli valtateitä ja tulleja välttäen olisi kestänyt 3 tuntia 15 min, päätimme turvautua tylsään ja maksulliseen, 1 tunti 45 min matkaan. Tällä puolentoista tunnin aika säästölle hintaa tietullien muodossa tuli 10,10e.

Le Havressa päätimme ajaa hotelliin sataman kautta, olihan koko kaupunki saanut nimensä sataman mukaan. Reitti ei tuottanut pettymystä, sillä satamassa nousi seinä vastaan, nostosillan muodossa. Onneksi löytyi vaihtoehtoinen reitti ja hotellille päästiin.

Hotelliksi oli valittu iBis, hintaltaan huokea ja laadultaan ei yllätyksiä tuottava. Auton sai jättää kadulle parkkiin ilmaiseksi aamulla yhdeksään asti. Yritin maksaa parkin aamulla kaksi tuntia pidemmäksi, mutta lopputulos oli, että rahat todennäköisesti tililtä meni, mutta mitään parkkilappua en saanut. Aamulla uusi yritys.

Le Havresta ei löytynyt elämää, se oli hyvin betoninen kaupunki. Onneksi sentää pitsa oli hyvää ja sen muodossa sain korvikkeen haaveillulle juustolautaselle, kolmen juuston pitsan. Huomenna matka jatkuu kotia kohti.