Tilanteita kaupan kassalla

Suomessa kaupassa asiointi on helppoa ja vähäsanaista. Belgiassa kassaneideillä ja -herroilla on usein tarve alkaa juttelemaan. Ja vaikka olen mainostanut, että kielitaito on sen verran kehittynyt, että ravintolaillasta selviän, niin kaupan kassalta en vielä selviä. Yleensä pyrin olemaan kaupan kassalla hyvin etäinen, että en joutuisi kassan kanssa juttusille, mutta aina se ei toimi. Useimiten kuitenkin ainut kysymys on, että löytyykö kyseisen kauppaketjun korttia, niinpä vastaan aina ensin ei. Useimmiten se toimiikin, eikä lisäkysymyksiä tule, paitsi..

Noin kuukausi takaperin ostaessani kissanhiekkalaatikkoon suojapusseja myyjä kysyi mitä ne ovat. Päätin yrittää selittää. Kissa.. pussi.. laatikon päälle.. Myyjä ei ymmärtänyt yhtään mitään, mutta ainakin yritin. Varmaan katui pari kertaa, että edes kysyi tai sitten li kauhuissaan, että heidän kaupassaan myydään pusseja, joihin voi laittaa kissan.

Pari viikkoa sitten ruokakaupassa käydessäni myyjä kysyi perinteisen asiakaskortti kysymyksen jälkeen jotain ja päätin, että tällä kertaa kokeilen sanoa kyllä. Lopputuloksena oli, että sain pienin legopaketin. Ilmeisesti tietystä ostossummasta sai aina paketillisen. Tämän jälkeen olen jatkanut ei-linjaa.

Noin viikko sitten ostin uuden takin. Kassaneidille vastasin ei ja hän katsoi minua hyvin oudosti, mutta jatkoi hommiaan. Sekuntia myöhemmin tajusi, että hän oli sanonut ”tuotteen voi vaihtaa kuittia vastaan”. Mutta eihän vaihtamiseen tarvetta toki ollut, kun takki oli hyvä.

Tänään kävin eläinkaupassa ostamassa kissoille ruokaa. Kassa kysyi jotain, johon tietenkin vastasin ei. Hän oli hyvin hämmästynyt ja toisti, ei? Minä siihen sitten vaan hymyilemään ja nyökyttelemään, tajuamatta tuon taivaallista mitä minulta oli kysytty. Saattoi kysyä, että onko minulla montakin kissaa tai todeta, että onpa tänään ollut huono sää, kun sataa ja tuulee tai jotain muuta. Vaikka kassa hetkeksi hämmentyi vastauksestani, kohta hän kysyi jo jotain muuta. Siihen en enään uskaltanut vastata mitään vaan totesin, että anteeksi en ymmärrä. Siihen kassa sitten ok, eikä puhunut enään sanaakaan. Ilmeisesti pelästyi, että outo muukalainen hänen liikkeessään. Autoon päästyäni muistin, että olisi pitänyt vielä käydä katsomassa koirien leluosastoa, sillä Jyväskylästä tuli hyviä treenivinkkejä, mutta en enään kehdannut mennä järkyttämään myyjää.

Back to the 80’s

Naapuritalossa avautui tällä viikolla uusi ravintola Un Autre Monde. Kesällä Belgiaan muuttaessani talossa oli toinen ravintola, mutta jossa oli lappu ovessa ”palaan 08/07”. No ravintoloitsija ei koskaan palannut ja paikka oli myynnissä pari kuukautta sitten. Nyt sitten uusi yrittäjä on saanut paikan auki. Koska vanhassa en ehtinyt käymään, en tiedä miten paljon remonttia tai muutoksia sisätiloissa on tehty, mutta ulospäin ei ainakaan näy mitään. Lauantai-illalla ajattelin testata uuden paikan, vaikka yksin ei juurikaan ole ulkona tullut käytyä syömässä, etenkään Huyssa.

Yksin ravintolaan meno tuntuu aina varsin hankalta ja epämukavalta, mutta ei muuta kun sisään vaan. Ovella tarjoilija toivotti tervetulleeksi ja otti takkini naulakkoon. Koska olin päättänyt tämän käynnin räpistellä ainoastaan ranskaksi oli toki pieniä vaikeuksia ensin ymmärtää, että hän halusi takkini, mutta siitä selvittiin. Pöytään tuotiin ruokalistan lisäksi alkumalja. Veikkaisin, että uuden paikan keino tehdä hyvä vaikutelma tai sitten avajaisista oli jäänyt kuohuvaa juomatta. Hintatasoltaan paikka oli kalliin puoleinen, pääruoka ja jälkiruoka vähän alle 40e, toki halvimmillaan olisi voinut päästä noin kolmella kympillä. Ruoka oli ok, mutta ei mitään erityistä, joten ei ole pakko mennä uudestaan. Lisäksi moitittakoon, että jälkiruoka juustolautanen oli todella pieni, mutta sentään maistuva.

Tänään aamusalin jälkeen lähdin junalla Liégeen, sillä siellä on käynnissä 80-luvun näyttely ”Generation 80 experience”. Päädyin junaan, koska sillä meno-paluu maksoi 6,20e ja autolla hinta parkkipaikasta olisi varmasti ollut saman verran. Lisäksi junalla pääsi suoraan näyttelyyn, joten se oli hyvin vaivaton vaihtoehto. Näyttely on ollut käynnissä jo syyskuulta asti ja se kestää touko-kesäkuulle asti, joten minulle oli suuri yllätys, kun jono oli ulos asti. En ostanut lippua etukäteen, sillä ei tullut pieneen mieleenkään, että näyttelyyn olisi pitkä jono. Jonossa kului puolisen tuntia ja vielä lipun saannin jälkeenkin pakotettiin odottamaan viitisen minuuttia, ennen kuin päästettiin näyttelyyn.

Vaikka itse ei 80-luvusta kovin paljon muistakaan näyttely oli mielenkintoinen. Sinne oli kerätty pääuutiset, poliittiset jännitteet, lääketieteen saavutukset, television ja elokuvien ohjelmistoa, musiikkia unohtamatta. Näyttelylipun hintaan, joka oli viikonloppuna 16e (arkisin 14e), kuului ääniopastus englanniksi (tai ranskaksi, hollanniksi tai saksaksi), mutta itse näyttelyssä tekstit olivat vain ranskaksi ja hollanniksi. Se oli harmi. Olisi luullut, että samalla vaivalla olisi laittanut vielä englanniksikin. Tällöin olisi saanut näyttelystä vielä enemmän irti. Käymisen arvoinen oli silti, mutta suosittelisin käymään viikolla, josko silloin olisi vähemmän porukkaa.

Ostoskassi

Torstaina sitella työmaan kissoista musta onnistui yllättää minut kotiin lähtiessä. Se ei ollutkaan tavanomaisessa paikassa, vaan keskellä kulkureittiä. Koska pääsin heti hyvin lähelle, päätin sormikkaalla houkutella sitä tutustumaan. Aluksi se oli hyvin epäileväinen, mutta pian se jo alkoi leikkiä sormikkaallani. Koska pieni luottamus oli luotu, seuraavaksi kokeilin silittämistä ja tällä kertaa onnistuikin. Musta kissa huomasi, että en niin paha ollutkaan ja sen jälkeen se ei sitten meinannut päästää minua lähtemään ollenkaan. Kiilasi eteeni, kun yritin kävellä pois vaatien lisäsilityksiä. Muita työmaakissoja ei tällä kertaa näkynyt. Kissat ovat selvästi laajentaneet reviriään, sillä olen nähnyt ne välilä kauempana työmaa-alueella ja yhden jopa parkkipaikalla. Vieläkään minulle ei kissojen tarina ole selvinnyt, mutta hyväkuntoisen näköisiä ovat ja eivätkä tosiaan mitään villejä.

Huyssa ilmestyy parin kuukauden välein paikallislehti, jossa on tietoa alueen tapahtumista ja muusta. Olipa siinä jopa tarkka erittely kaupungin budjetista tulevalle vuodelle. Joulu-tammikuun lehdessä oli myös kuponki, jolla asukkaat voisivat käydä noutamassa ostoskassin kaupungin talolta. Ei ämpärin veroinen vetonaula, mutta hieno kassi kuitenkin, Perjantaina ennen töihin menoa kävin sitten kaupungintalolla. Kova suunnitelma oli hoitaa homma ranskaksi ja tavallaan se hoituikin, sain tosin ainoastaan sanottua huomenta ja että haluaisin öö… ja sitten näytin kuponkia. Se kuitenkin toimi. Virkailija selitti kovin täyttäessään kassia esitteillä, mutta en valitettavasti ymmärtänyt sanaakaa, joten tyydyin vain hymyilemään. Kassin saatuani, sentään taas kiitokset ja hyvän päivän jatkot onnistuin toivottaa.

Kakun tilaaminen

Viime päivinä ei ole tapahtunut yhtään mitään. Säätilassa tuntuu olevan kaksi vaihtoehtoa +12 astetta ja vesisade tai +5 astetta poutaa ja jäätävä tuuli. Ensimmäinen vaihtoehto on sateesta huolimatta se miellyttävämpi vaihtoehto. Päätimpä siis yllättää tänään työkaverit viemällä sitelle kakkua syntymäpäivän kunniaksi, vaikka mitään erikoisempia lukuja ei mittariin tullutkaan.

VIime viikoisista ranskan opeista viisastuneena päätin aamulal oikein repäistä ja tilata kakun ranskaksi. Ennen kun pääsin leipomoon asti päädyin jo ihmettelemään sitä, että aamulla 7:30 oli katumarkkinat käynnissä ja siellä oli ihmisiä ostoksilla, Ei nyt satapäin, mutta useita kuitenkin. Itse kakun tilaaminen onnistui, mutta saattaa olla, että opintoja pitää vielä jatkaa.

Dialogi meni kutakuinkin näin: ”
Minä: Huomenta
Myyjä: Huomenta Madam
..Katselen hetken tiskin valikoimaa..
Minä: Haluaisin ostaa kakkun, ööö, 8 henkilöä
Myyjä: >>Näyttää mitkä vaihtoehdot ovat 8 hengelle<<
MInä: Haluan tämän 
Myyjä ottaa kakun ja kysyy jotain, koska en ymmärrä hän toistaa saman, josta ymmärrän ainoastaan sanan kirsikka, mutta sen perusteella ..
Minä: Kyllä kyllä
Ja niin kirsikkakakku laitettiin pakettiin.



Je parle un petit peu français et Je visi a le musée

Brassaillaan nyt vähän viikon opeilla, kun on kerran tilaisuus. Kurssi oli hyvä ja tehokas. Sanomattakin silti selvää, että viidessä päivästä ei saa ummikosta ranskankielistä, mutta ainakin hyvät eväät alkuun. Opetustyyli sopi minulla, vaikka olin kyllä joka päivä 5,5 tunnin opetuksen jälkeen aivan loppu. Sanoisin, että kolmisen tuntia päivässä olisi ollut ideaali määrä, mutta se olisi tietenkin pidentänyt kurssia kaksi viikkoiseksi, eikä se siten olisi ollut mahdollista toteuttaa. Nyt alkaa oikeastaan se vaikein vaihe, sillä pitäisi itse alkaa aktiivisesti yrittää käyttää kieltä. Tässä tilanteessa on oikeastaan hyvä, että paikalliset eivät englantia puhu, joten on pakko puhua ranskaa.

Perjantaina kurssin jälkeen menin käymään koulutuskeskuksen vieressä sijaitsevassa Hergé-museossa. Hergé oli belgialainen sarjakuvapiirtäjä, jonka tunnetuin sarjakuva on Tintin. Kyllähän minä Tintiä olen pienenä lukenut, mutta niin suuri fani, en ole ollut, että museoon olisi tullut lähdettyä varta vasten. Nyt kun se oli parin minuutin kävelymatkan päässä, käyminen oli lähes pakollista. Todellinen Tintti tai Hergé fani olisi saanut museosta enemmän irti, mutta ei se minullekaan huono ollut. Minulle selvisi muun muassa, että Hergé oli taiteilija nimi, hän rakasti kissoj, miten erottaa etsivät Dupond ja Dupont toisistaan sekä millaista tausta tutkimusta hän teki sarjakuviinsa.

Ranskan opinnot ja parkkisakko

Ranskan opettaja on hyvin stereotypinen kielten opettaja, ikää 54 vuotta, hieman harmaa ja muutenkaan ei mitenkään huomiota herättävä. Stereotypinen tai ei, onneksi opetus toimii. Opetustahti on täysin minun mukaan, sillä olenhan ainut opiskelija. Ei ole tyhmiä ryhmätöitä, vaan teen harjoitteet suoraan opettajan kanssa. Myöskään puhumista ei tarvitse arastelle. Lisäksi opettaja on kannustava, mutta ei liikaa iholle tukkiva. Hän tuntuu ymmärtävän, että en halua höpötellä turhaan, vaan mennä mieluummin suoraan asiaan.  Tähän mennessä olen oppinut aakkoset, numerot ja muutaman tärkeimmän verbin, mutta vielä riittää opittavaa.

Opiskelu tuntuu siis sujuvan, mutta muutoin homma ei kovin hienosti alkanut, sillä sain ensimmäisenä päivänä parkkisakot. Tosin menee kyllä omaan piikkiin, sillä alueella on parkkikiekon käyttöpakko arkipäivisin. Koska vuokra-autossa ei tälläistä lisävarustetta, kuin parkkikiekko ole, päätin parkkeerata siitä huolimatta (ja koska ei ollut enään aikaa ajaa autoa n. 15 min kävelymatkan päähän). Sakkohan siitä sitten seurasi, suuruudeltaan 30 euroa. Sen verran kirpaisi, että tänä aamuna hain Mazdasta parkkikiekon mukaan.

Suomen kautta kielikurssille

Viikonloppu Suomessa oli oikein mukava, tosin varsin hektinen, sillä noin 40 tunnin visiitin aikana oli kuusi vierailupaikkaa. Koko viikonloppu mentiin siis lähes minuuttiaikataululla. Seuraava Suomen reissu on suunnitteilla jo parin viikon päästä. Saapuminen Suomeen ei mennyt ihan putkeen, sillä joku otti nimelläni olevan taksin kentältä ja sainkin sitten odotella kyytiä lähes tunnin verran. Yöllä yhden jälkeen se ei ole oikein mukavaa. En tiedä miksi näin käy usein nimenomaan Vaasan kentällä, sillä väittäisin, että tämä on ainakin kolmes, ehkä jo neljäs ”viety taksi”.

Ensimmäisen yön Suomessa vietin Vaasassa, hotelli Astorissa. Se ajoi asiansa oikein hyvin ja aamiainen oli aivan mahtava. Aamiasella oli puuroa ja ruisleipää, sekä suomalaisia herkkuja, kuten leipäjuustoa, lakkahilloa ja karjalanpiirakoita. Hotellihuone oli todella pieni ja useassa tasossa, mutta minulle se ajoi asiansa, liikuntarajoitteiselle en suosittelisi. Lisäksi hotellissa oli kiinnitetty huomiota yksityskohtiin.

Tänään oli myöhäinen paluu Belgiaan ja huomenaamulla alkaa ranskankielen kurssi. Olen odottanut sitä, sillä oletan siitä olevan minulle paljon hyötyä. Viikon kurssi tosin tarkoittaa, että ensi viikon työt kasautuvat. Kurssi on intensiivikurssi, joten viikon aikana olisi tarkoitus oppia ranskan perusteet. Lisäksi kurssi on ainoastaan minulle, joten siellä ei muita kuin opettaja hämmentämässä.

Väestörekisteri

Viime viikolla vihdoin ja viimein sain asunnon rekisteröimistodistuksesta kopion asunnon omistajalta. Kävin viemässä sen sitten väestörekisteriin, toiveikkaana, että nyt tämä ruljanssi olisi viimein loppu. Epäonneksi ”vähän englantia puhuva”-virkailija ei ollut töissä, vaan ainoastaan hänen kolleegansa, joka ei kesällä edes suostunut yrittää hoitaa asiaa kanssani. Tällä kertaa päästiin, sentään siihen niin pitkälle, että hän otti kopion vastaan. Sen jälkeen alkoikin tulla jälleen asiaa ranskaksi ja kun en ymmärtänyt niin sama asia sanottiin vain kovempaa. Valitettavasti se kovempaa puhuminen ei auta, jos ei osaa kieltä. Lopulta kuitenkin sain tekstistä poimittua, että hän halusi ottaa uudelleen myös kopion vuokra-sopimuksestani. Ilmeisesti osasin riittävästi pahoitella tyhmyyttäni, sillä sen jälkeen vielä saatiin sen verran kommunikoitua, että hänen kolleegansa tarkistaisi paperit ja lähettäisi kirjeen kotiin.

Eilen se kirje sitten tuli. Ja voi huh huh, kun osaa olla hankalaa. Sillä vaikka olin nyt täyttänyt kaikki aiemmat vaatimukset oli kirjeessä jälleen kaksi uutta. Pitäisi tuoda väestörekisteriin ”liite 19” ja uusi kuva. Vaikea edes kuvailla sitä turhautumisen määrää, sillä aluksi oli epäselvää mikä ihmeen ”liite 19”. Hetken aikaa hommaa kirottuani kävin läpi dokumenttipinon joita olen kaupungille toimittanut tai heiltä saanut ja niinpä onneksi yhden paperin yläkulmassa luki ”liite 19”. Dokumentti oli se, jonka toissa kertaisella käynnillä. En ymmärrä miksi se annettiin minun säilytettäväkseni, kun se nyt piti tuoda takaisin, mutta mikäpäs siinä. Liite asia oli sitä myöten selvä sitten. Kuva vaatimus oli sitten selkeä, mutta sitäkin ärsyttävämpi, sillä olen jo toimittanut vaaditun kuvan heille ja nyt pitäisi järjestää uusi. Töiden jälkeen on vaikea ehtiä mihinkään ottamaan kuvaa, mutta huomenna on pakko hoitaa asia tavalla tai toisella, sillä rekisteröitymiseni viimeinen takaraja on 15.lokakuuta. Sitä en vielä tiedä mitä tapahtuu, jos aikaraja menee umpeen ja rekisteröintiä ei ole tehty, mutta taidan jättää ottamatta selvää, jos suinkin mahdollista.

Formulasirkus

Torstaiaamulla suuntasin Brysselin lentokentälle ystäväporukkaa vastaan. Matka Huysta kentälle kestää yleensä noin tunnin, joskus jopa vähän alle. Tällä kertaa liikenne stoppasi 12 kilometriä ennen kenttää lähes täysin ja matkaan menikin kokonaisuudessaan reilu puolitoista tuntia. Kulkemisia varten vuokrasin seitsemän hengen tila-auton Alamosta. Hinta neljälle vuorokaudelle, täydellä vakuutuksella ja ilman kilometrirajoitusta tuli 300 euroa. Autoarpa osui Reunalt Sceniciin, joka ajoi asiansa, mutta seitsemälle hengelle se oli aika ahdas. Vuokra-auton hankinnan jälkeen itse lähdin töihin, muiden suunnatessa kohti Brysseliä.

Työpäivän jälkeen suunnitelma oli suunnata jokiristeilylle Meusella ja siitä sitten Huyta katsomaan. Kun lähestystyttiin risteilyn lähtöpaikkaa, nähtiin, että jostain syystä risteilyä ei ajettu juuri sinä päivänä. Huonoa tuuria kyllä, mutta emme antaneet sen haitata, vaan jatkoimme matkaa kaupunkiin. Tivolissa huimapäisimmät kokeilivat muutamaa laitettakin, sillä niitä oli vielä jonkun verran jäljellä. Illalla kävimme vielä keskusaukion reunalla sijaitsevassa O´Malleyssä. Kinkkurulla (jambonneau) oli kyllä hyvää, mutta paikan palvelu oli ala-arvoista.

Perjantaina suunnitelma oli käydä läheisessä Belgian Owl viskitislaamossa tutustumiskierroksella, sekä Han-Sur-Lessen luolissa, joissa käytiin Lassen kanssa jo aiemmin. Tislaamokierros alkoi puoli kahdelta ja se piti kestää tunnin verran. Koska Belgiassa ei voi koskaan olla varma saako palvelua englanniksi, saati saataisiinko esitelykierros englanniksi, oli todella miellyttävä yllätys, kun tislaamon esittelijä puhui todella hyvää englantia. Kierros kesti hieman yli tunnin, sillä meidän lisäksi kierroksella oli kaksi ranskankielistä asiakasta. Koska turistit eivät olleet tislaamoa löytäneet tai sitten perjantai-iltapäivä ei ollut sesonkia, päivän kahdelle muulle kierrokselle ei ollut ketään tulijoita, joten kierroksen pitäjä jäi viettämään aikaa kanssamme kertoen lisää tislaamosta, sekä kyselleen asioita Suomesta. Hän jopa antoi sähköpostiosoitteensa yhteydenottoa varten, jos joskus haluaisin nähdä ja tutustua belgialaiseen ruokaan. Siihen tarjoukseen täytynee joskus tarttua. Lisäksi jätimme vieraskirjaan terveiset Suomeksi, sillä olimme kuulemme ensimmäiset suomalaiset paikassa, ainakin kyseisen esittelijän aikana.

Ainoa vika tislaamossa oli, että aika kului siellä liian nopeasti, joten meille tuli kiire ehtiä luolille ja syödäkin piti ennen sitä. Hätäratkaisuna ruuan suhteen pysähdyttiin moottoritien huoltoasemalle. Se oli virhe, sillä siellä ei ollut mitään nopeaa ruokaa tarjolla. Lisäksi tilatut annokset olivat aivan hirveitä. Aikaa kului sen verran liikaa, että meillä ei ollut mitään mahdolisuuksia ehtiä päivän viimeisellä luolakierokselle. Harmi, sillä olisin ihan hyvin voinut tehdä saman kierroksen uudelleen. Koska huoltoaseman ruoka oli suuri pettymys päätettiin iltaruuan kanssa pelata varman päälle ja tehtiin pitsaa. Sitä tehtiin muutama ylimääräinen evääksi seuraavan päivän formuloihin.

Olen seurannut formuloita pienestä pitäen. Sääntömuutokset ja etenkin television maksulliset lähetykset ovat kuitenkin johtaneet siihen, että nykyään kisoja ei tule enää aktiivisesti seurattua televisioista. Nyt kuitenkin tarjoutui tilaisuus mennä ihan paikan päälle katsomaan, niin tottakai. Span rata sijaitsee Francorchampissa, noin sadan kilometrin päässä Huysta. Majoituksen saaminen järkevään hintaan radan läheisyydestä on lähes mahdotonta, joten oli helppo päätös ajella yöksi kotiin. Koko viikonlopun lippu pronssialueelle maksoi 145e.

Lauantaina saavuimme paikalle noin puolitoista tuntia ennen aika-ajojen alkua. Formulakisat livenä oli kaikille uutta, joten ensimmäinen tunti meni alueen hahmottamiseen. Tai eihän siinä ajassa ehtinyt kävellä muuta kuin pienen alueen, sillä radalla on mittaa seitsemisen kilometriä. Mitään huippupaikkoja ei aika-ajon katseluun löydetty, mutta saimme luotua suunnitelman sunnuntaita varten. Lisäksi saimme huomata, että ainakin omat vessaparerit kannattaa ottaa mukaan. Aika-ajojen loppupuolelle osui sadekuuro, joten muistilistalle päätyi myös sadesuoja.

Lauantai-illalla Huyssa oli 1920-luvun tapahtuma, jonne oli ilmainen sisäänpääsy, joten kävimme siellä pyörähtämässä. Sieltä jatkoimme kohti sillan toisella puolella sijaitsevaa nakkikiskaa eli Friterieta, että päästäisiin kokeilemaan oikeita belgialaisia (eli ranskalaisia). Osuimme sillalle juuri kello kymmenen illalla huomataksemme, että jokiranta oli täynnä ihmisiä odottamassa jotain. Ja niinhän siinä kävi, että jälleen oli ilotulistus. Seuraavan päivän lehdestä sain sen käsityksen, että ilotulituksella ei mitään sen suurempaa syytä ollut, mutta ilmeisesti se oli joku perinne, joka oli jatkunut jo vuosia. Saimme siis vastineen Suomen huvilakauden päättäjäisille.

Sunnuntaina lähdettiin samoihin aikoihin kohti formularataa kuin lauantaina. Paikan päällä saimme huomata olevamme suurinpiirtein viimeisiä, jotka paikalle saapuivat. Lienee siis turha sanoa, että tunkua oli. Päämäärätietoisesti suuntasimme kohti aluetta, jonne lauantain perusteella halusimme päästä. Rinteen alareunalla oli paikkoja, mutta niistä kisan tai screenin näkemisen tiellä oli verkkoaita. Sinnikkäimät onnistuivat vallata pienen alueen ylempää, josta näkymä oli paljon parempi. Ensimäiset kierrokset tunnelma katsomossa oli tiivis, mutta sen jälkeen ihmiset alkoivat liikkua, osa varmaan paremman paikan toivossa ja osa vessahädän tai janon pakottamana.

Kemmel-suora oli ihan hyvä paikkavalinta, sillä sen lopussa olevassa mutkasta nähtiin varmasti eniten ohituksia kisassa. Tosin ilman screeniä kisasta ei olisi juurikaan mitään tiennyt, sillä yli 300km/h ohi meneviä autoja on hankala tunnistaa. Eli kuten moni onkin varoitellut televisiosta näkee enemmän, mutta kokemuksena todellakin käymisen arvoinen.

Kaikkein suurin yllätys tulikin sitten pois lähtiessä, sillä vaikka tiedettiin, että paikalla on todella paljon porukkaa, mielessä ei käynyt, että parkkipaikalta pois pääsemiseen menee kaksi ja puoli tuntia. Puhutaan siis muutaman sadan metrin matkasta. Ihan käsittämätöntä. Minkäänlaista liikenteenohjausta ei ollut parkkipaikoilta pois, ellei ryhmämme omatoimista liikenteenohjaajaa lasketa, vaikka se olisi todellakin ollut tarpeen. Kun lopulta päästiin parkkipaikalta pois ja kylätielle, liikenne sentään liikkui ja risteyksissä oli poliiseja ohjaamassa liikennettä. Paluumatkalla pysähdytiin vielä jo aiemmin hyväksi havaittuun pihvipaikkaan, La Charbonnadeen, Lięgrn lentokentän lähellä. Tiukille senkin kanssa tosin meni, sillä koska matka kesti paljon odotettua kauemmin, ravintola oli jo sulkemassa kun saavuimme. Onneksi ruokaa kuitenkin järjestyi.

Hierontaan Hollantiin

Miltä kuulostaisi lähteä naapurimaahan hierontaan? Noin äkkiseltään aika omituiselta, mutta kun tarkemmin miettii, niin mahdollinen ajatushan se olisi, koska välimatkat ovat lyhyet. Ajatus tarkistaa Hollanin urheiluhierontatarjonta syntyi eilen, kun jälleen mietin, että uusi hieronta-aika pitäisi varata ja teenjuonti hetki kielitoidottamassa hiljaisuudessa paikallisen hierojan kanssa ei tuntunut houkuttevalta. Hollanin suunnalta goolehaku tuottikin heti useamman lupaavan hakutuloksen.

Valinta osui Maastrichtissa, ja itseasiassa myös Belgian puolella,l hierontaa suorittavaan yritykseen, jonka nettisivut olivat valmiiksi flaamiksi, ranskaksi ja englanniksi. Kummallista, että googlen haku ei yritystä poiminut, kun tein googletuksia Belgiasta. Yrityksen nettisivujen mukaan hierontavalikoimassa oli ainoastaan urheiluhierontaa ja kinesioteippausta, vaikutti siis lupaavalta. Lisäksi hieronta-ajan pystyi varaamaan netistä. Ainut mikä vaikutti omituiselta oli, että vapaita aikoja löytyi heti seuraavalle päivälle eli sunnuntaille, mutta päätin kuitenkin tarttua tilaisuuteen.

Matka Maastrichtiin kestää noin 45-50 minuuttia, mutta piti kuitenkin varata eksymiseen aikaa, joten olin siellä jo hyvissä ajoin ja jouduin kuluttamaan aikaa läheisessä ostoskeskuksesta. Ajan kulutus ei ollut turhaa, sieltä löytyi salmiakkia. Hollantilaisilla on hyvä maku.

Hierontapaikka sijaitsi fysioterapiakeskuksessa. Hieroja puhui sujuvaa englantia ja kertoi asuvansa Belgian puolella, mutta työskentelevänsä Hollannissa. Hän hieroi enimmäkseen urheilijoita, mutta pääasiassa jalkapalloilijoita, pyöräilijöitä ja triatlonisteja, se olikin sitten se ainut miinus, sillä käsien hieronnasta hänellä ei ollut hajuakaan. Selän hän kuitenkin sai tosin hyvin auki, joten kehityskelpoinen ja laitetaan jatkoon. Kielitaito oli todella hyvä lisä, sillä tuntuu aika avuttomalta, kun ei pysty kertoa mitä haluaa. Hierojan ajat olivat joustavat ja aikoja sai myöhäänkin illalla, joten töiden jälkeen käynti ei ole ongelma, vaikka matkaa onkin. Myös matkaan kuluvat polttoaineet pystyy kuitata sillä, että hinnaltaan hieroja on 25e halvempi, kuin aiemmat kokeillut. Ja tältä sai myös kuitin, toisin kuin aiemmista.