Nordic Open

Norjan reissusta kotiin tuomiseksi tuli kaksi hopea mitalia. Ei sitä huonoksi tuloksesi voi sanoa, sillä sarja oli avoin, sillä pieniä vääntäjiä (alle 60kg) ei ollut muita kuin minä. Harmittaa toki, että nyt katkesi kolme vuotta kestänyt Nordic Openin mestaruusputki, mutta voitto sentään tuli kuitenkin Suomeen, sillä kultaa kummallakin kädellä otti Anne.

Tällä kertaa vääntäminen tuntui ihan erilaiselta kuin kaksi viikkoa sitten. Voimaa oli ihan erilailla kuin MM:ssä, eikä moitittavaa lähdöissäkään ollut kuin finaaleissa. EM:ssä painonpudotus oli samaa luokkaa kuin MM:iin ja EM:ssä siitä ei haittaa tuntunut olevan, mutta MM:ssä ei kulkenut, joten jatkossa tavoite, että pudotettavaa vaakaan on vähemmän.

Kuva: Jan Arthur Aune (Håndbak-Norge)

Pyhäinpäivä

Suomessa pyhäinpäivää vietetään aina lauantaisin marraskuun alussa tai lokakuun viimeisinä päivinä. Se ei siis ole aiheuttanut muita muutoksia arkeen muuten kuin, että launtaina kaupat ovat olleet kiinni ja nykysen aukioloaika muutoksen jälkeen, vaikutus on ollut vielä vähäisempi. Sen vuoksi olikin yllätys, että Belgiassa pyhäinpäivää vietetään 1.11 ja osuessaan viikolle se on vapaapäivä. Tämän lisäksi työmaalla oli päätetty, että myös perjantaina kenelläkään ei olisi asiaa sitelle.

Tämä sopi minulle todella hyvin, sillä perjantaina oli tarkoitus lähteä Norjaan Trondheimiin kädenvääntökisoihin. Tai tarkoitus ja tarkoitus, sillä ajatukseni oli alunperin mennä käymään Sveitsissä pidettävissä kädenvääntökisoissa, sillä ne osuvat samalle viikonlopulle tai olla tekemättä mitään. Suomen kädenvääntöliiton hallituksessa tuli kuitenkin keskustelua, että jonkun liiton edustajista olisi hyvä olla paikalla Norjassa, sillä kyseessä on sentään avoimet pohjoismaiden mestaruuskisat. Joten täällä sitä ollaan, Trondheimissä. Huomenna katsotaan miten ämmän käy.

Kaksi ja pihalle

MM-kilpailut omalta osalta päättyi niin huonosti kuin vain mahdollista. Vasemmalla sijoitus oli 15. ja oikealla 16. tarkoittaen, että kummallakin kädellä väännöt olivat kaksi tappiota ja kotiin. Tottakai tulos on pettymys, mutta myöskään kunto ja kisoihin valmistautuminen ei ollut sillä tasolla kuin se MM-kisoissa olisi pitänyt olla. Treenaaminen on EM-kisojen jälkeen ollut rikkonaista ja lisähaasteensa siihen on tuonut Belgiaan muutto. Toki voi myös miettiä, että koska omasta mielestä valmistautuminen ei ollut riittävä, niin näkyikö se tuloksessa, mahdollisesti. Se hyvä puoli tuloksessa sentään on, että siitä ei voi suunta olla kuin ylöspäin.

Kuva: WAF – World Armwrestling Federation

Punnitus ohi!

Keskiviikkoillalla nukkumaan mentäessä painoa ei ollut liikaa enää kuin puoli kiloa. Suomen joukkueen punnitusvuoro oli heti torstaiaamulla joten vaa’alle päästiin jo ennen kello kymmentä. Hotellin aamupala oli tarjolla yhteentoista asti, joten heti punnituksesta suoraan pääsi myös syömään. Aamupalan jälkeen päästiin kannustamaan Suomen masterereita. Valitetettavasti mitalleille Suomen masterit eivät päässet, mutta parhaasta sijoituksesta vastasi Satu ollen neljäs. Aivan mahtava suoritus ensikertalaiselta.

Huomenna alkaa sitten yleiset sarjat vasemmalla. Oma kisafiilis on vielä vähän hukassa, mutta eiköhän se sieltä tule, kun huomenna suuntaa kisapaikalle.

Ensimmäiset kisapäivät

Hotelli ei tosiaan ollut omaan mieleen, etenkään palvelun suhteen, mutta ei myöskään hinta-laatusuhteelta. Voihan se olla, että mieli muuttuu sen jälkeen, kun pääsee oikeasti syömään ja nauttimaan herkuista, mutta epäilen. Juustopöydät näyttävät kyllä hyviltä. Ruokaa on tarjolla lähes ympäri vuorokauden, mutta koska kisapunnitus on itsellä vasta torstaina tarjolla olevia ruokia on tullut maisteltua hyvin rajoitetusti. Hotellin buffetin viehätystä kyllä alentaa se, että yöruualla näin lattiaa moppaavan siivoojan ottavan tarjolla olevaa ruokaa käsin tarjoiluastioista kesken siivouksen (tätä varmaan tapahtuu monestikin ja monessa paikassa, mutta tieto lisää tuskaa), tämän lisäksi osa astioista on likaisia, etenkin kahvikupit vaikka tulevat juuri pesusta. Kolmas itseä häiritsevä asia on, että buffetissa on selkeästi alimiehitys työntekijöissä. Ruuanlaittajia on tarpeeksi, mutta ei pöytien siivoajia. Pöydät ovat todella pitkään tyhjentämättä ruokailijoiden lähdettyä, eikä niihiin ehditä tuoda uusia haarukoita, veitsiä ja vesipulloja. Mikäli haarukoita, veitsiä ja vettä olisi saatavilla jostain linjastosta, ylläoleva ei olisi ongelma, mutta nyt ruokailuvälineet ja veden joutuu etsimään ruokasalilta, jos jossain olisi vielä iskemätön pöytä.

On alueella sentään muutakin kuin ruoka, sillä allasalue on iso ja hienon näköinen. Eli mikäli altaalla tykkää makoilla, löytyy hotellista siihen oikein hyvät puitteet. Ensimmäisten kisapäivien ohjelmaan kuuluu joukkueen rekisteröinti ja liuta kokouksia. Ei siis ole mitään lomailua, etenkään kun samalla vielä pudottaa painoa. Koska suomen joukkueessa ei ole tällä kertaa yhtäkään junioria, maanantaina ohjelmassa on vain avajaiset ja tiistai on oikeasti vapaa. Silloin on tarkoitus lähteä Antalyan vanhaan kaupunkiin.

 

Suunta MM-kisoihin

Suomessa pidempien reissujen ajaksi kissat ovat pääseet tai joutuneet Jurvaan hoitoon. Sama ei kuitenkaan Belgiasta käsin onnistu. Onneksi apua asiaan löytyi Suomesta, sillä muutamat ihanat ihmiset olivat valmiita lähtemään reissulle Belgiaan ja hoitamaan samalla kissoja. Ilman heitä MM:iin lähtöä olisi täytynyt toden teolla miettiä, sillä sitten ainut vaihtoehto olisi ollut kissahoitola. Kyllähän kissat sellaisessakin selviävät, mutta ei sitä voi mitenkään verrata siihen, että saavat olla tutussa ympäristössä.

Matka MM:iin alkaa Charleroin lentoasemalta, jota myös kutsutaan Brysselin eteläiseksi kentäksi, vaikka matkaa Brysseliin on noin tunnin ajomatka. Kenttä on pieni ja ainakin terminaalista 1 operoi vain halpalentoyhtiöt, jollainen myös Pegasus Airlines on. Terminaali 2 taitaa olla sitten lomalennoille. Lähtöselvityksessä käsimatkatavaratk punnittiin, eikä lennolla ole odotettavissa mitään tarjoilua ilman lisämaksua. Toisaalta se on parempikin niin , sillä painonpudotus on vielä kesken, Kisapunnitus on vasta ensi viikon torstaina, joten se tietää pitkiä hetkiä ’all inclusive’-hotellissa, jollainen MM-kisahotelli Topkapi Palace on. Tuleepa sellainenkin konsepti  ainakin kerran kokeiltua, sillä MM-kisoissa ei tosiaan saa itse valita hotellia. vaan valinta tulee kisajärjestäjän toimesta. Kisahotellissa majoittuminen on myös tietenkin pakollista kisojen ajan.

MM-kisoihin valmistautuminen alkaa

Kädenväännön MM-kisat järjestetään Turkissa lokakuun puolessa välissä. Belgian komennuksella ei asiaan varsinaisesti ole vaikutusta, mutta kisavalmistelut ne on täälläkin aloitettava. Painoa pitäisi jokunen kilo pudottaa ja se on aina tuskallista. Täällä se tuntuu ainakin näin aluksi vielä pahemmalta, koska houkutuksia on joka paikassa. Belgialaiset vaikuttavat melkoisilta herkuttelijoilta, sillä kaupasta vaikeinta tuntuu olevan löytää tavallista ruokaa. Löytyy, jos jonkilaista naposteluboksia juustoista, makkaroista ja lihoista, tuoretta leipää on joka paikassa, erilaisia leivoksia, vohveleita ja suklaata unohtamatta. Itselle tuo juusto on se heikko kohta, sillä siihen on tullut täällä ollessa sorruttua liian usein, mutta nyt se on sitten pannassa tai ainakin hyvin rajoitetussa käytössä seuraavat seitsemän viikkoa.

Olennaisena osana MM-kisoihin valmistautumista ruokavalion lisäksi on tietenkin treenit. Keskiviikkoisin olen ajellut Liégen suunnalle vääntämään ja ihan hyvät treenit sielläkin on saanut aikaiseksi, vaikka ei sitä kyllä Vaasan treeniporukkaan voi verrata. Vääntöjen lisäksi treenaan kuntosalilla, jonka valinnasta jo aiemmin tuli kerrottua. Sali sijaitsee siis noin 15 min kävelymatkan päässä. Siellä on myös asiakasparkki autolle, mutta siihen ei ole vielä tarvinnut turvautua. Kuntosalilla on kaksi kerrosta, ylimmässä eli katutasossa sijaitsee vastaanoton ja pukuhuoneiden lisäksi älyttömän kokoinen aerobinen alue, tarkoittaen kymmeniä kuntopyöriä, crosstrainereitä ja juoksumattoja. Sen lisäksi kerroksessa on jumppasali ja muutamia peruslaitteita sekä taljakokonaisuus, joka on tässä kerroksessa se ainut itseä kiinnostava laite. Onneksi salista löytyy myös kellari, sillä sieltä löytyvä kaikki vapaat painot ja laitteet. Käsipainojakin riittää 50kg asti.

Salin heikkoutena on penkkipunnerruspaikat, sillä niitä ei voi säätää ja nyt hätinä yletyn tankoon. Penkkipunnerus onkin nyt sitten jäänyt vähemmälle. Kuntosalin muita negatiivisia puolia on se, että sali on yksi iso avara tila. Se on tietenkin makuasia, mutta itse en välittäisi nähdä kaikki muita kanssa treenaajia. Soitettava musiikki on myös aivan hirveää, mutta siihen onneksi auttaa korvanapit. Jos jotain huonoa, niin on siellä hyvääkin, sillä tosiaan kaikki tarvittavat painot ja laitteet löytyy ja salilla saa treenata rauhassa, kukaan ei edes tervehdi muuta kuin pukuhuoneessa. Toki tervehtivät toisiaan, jos ovat tuttaja keskenään ja silloin vaihdetaan myös asiaan kuuluvat poskisuudelmat. Tuo tervehtimättömyys on kyllä jopa vähän outoa, sillä kaikkialla muualla belgialaiset tervehtivät liiankin kanssa. Koska sali on osa isompaa ketjua, samalla kuukausikortilla saisi käydä muuallakin treenamassa. Vielä tätä ei ole tullut hyödynnettyä, mutta ehkäpä joskus reissussa se voi olla tarpeen. Vielä kuntosalin erikoisuutena tai ominaisuutena voi pitää sitä, että jokaisella on oltava treenipyyhe mukana. Lisäksi kenkien käyttö on pakollista, joten ei enää treenejä villasukissa muuta kuin korkeintaan kotona.

Mannheim ja Moselin laakso

Luxemburgissa hotellin aamupala oli todella monipuolinen, tarjolla oli jos jonkinlaista leikkelettä ja juustoa, jugurtia, mehua, kananmunaa monessa muodossa ja yllättäen pekonia, sitä kun ei ole reissussa juurikaan tullut vastaan. Ja leipää ja kahvia tietenkin. Aamupalan voimin oli hyvä lähteä kiertämään kaupunkia.

Tein kierroksen aseman alueella ja vanhassakaupungissa. Luxemburg oli siisti ja ihan hienon näköinen, mutta mieletäni ei mitenkään erityinen. Kaupungin muuri ja runsas vihreys olivat oikeastaan en suurimmat huomiot. Luxemburgista jatkoin matkaa kohti Mullerthalia, sillä siitä löytyi hotellilta esite, jossa paikkaa mainostettiin ”pikku-Sveitsiksi”. Sveitsissä en ole vielä käynyt, joten vaikea sanoa pitikö mainospuhe paikaansa, Mullerthal oli vehreää retkeilymaastoa, jonka yksi nähtävyyksistä oli vesiputous. Kävelymatkaa parkkipaikalta tuli kilometrin verran, mutta reitti oli todella helppokulkuinen, olisi mennyt varvassandaaleissakin. Vesiputous oli tosi pieni, joten ei siitä en suurempia vau-elämyksiä tullut, mutta pieni luontoretki ei ole koskaan haitaksi.

Mullerthalista matka jatkui kohti Mannheimiä, mutta koska aikaa vielä oli päätin pysähtyä matkalle osuneeseen Trierin kaupunkiin, jota sanottiin yhdeksi Saksan vanhimmista, ellei jopa vanhimmaksa kaupungiksi. Trier oli mukava yllätys, sieltä löytyi useampia roomanaikaisia rauniota, kuten amfiteatteri.

Aika Trierissä loppui lopulta oikeastaan kesken, sillä neljän maissa oli pakko jatkaa matkaa, että ehtisin Mannheimiin sovitusti. Perille löysinkin ja vietettiin mukava ilta syöden, juoden ja kättävääntäen.

Aamulla tein kierroksen Mannheimissä. Kaupungin vesitorni ja sitä ympäröivä puisto oli todella hieno. Kävin myös kääntymässä linnan pihalla, mutta sisään en mennyt. Kaupungin korttelit oli numeroitu insinööriä miellyttävällä tavalla. Ne menivät numero ja aakkosjärjestyksessä linnasta katsottuna, A1, A2, B1… Ja koska keskusta oli tehty täysin ruutukaavalla, sinne ei olisi voinut eksyä. Mainittakoon vielä Saksan parkkimaksuista (Trierin ja Mannheimin kokemuksella), että kortti ei käy, vaan pitää olla käteistä. Onneksi sitä nykyään on ollut aina muutama euro mukana, kun on vähän jo oppinut, että korttimaksuun ei voi luottaa täällä päin.

Mannheimista lähdin kotimatkalla Moselin laakson kautta, sillä se osui sopivasti matkan varralle. Ajatuksissa oli, että matkalta olisin voinut paikallisen viinipullon ostaa, mutta Saksassa mikään paikka ei vaikuttanut olevan sunnuntaina auki, joten homma jäi ajatuksen asteella. Maisemat olivat hienot ja viiniköynnöksiä riitti, vaikka ajoin vain pienen pätkän viinialuetta. Moselista tein pienen koukkauksen halvan polttoaineen perässä vielä Luxemburgin puolelle, sillä hinta ero on melkoinen. Luxemburgissa dieseliä sai hintaan 1,109e/l, kun Belgiassa se on melkein 1,5 e/l paikasta riippuen.

 

 

Luxemburgiin

Näemmä kannatti kitistä lämpötiloista, sillä nyt on päästy perinteiseen Suomen kesäsäähän, ajoittain sataa vettä, tuulee ja lämpötilat parhaimmillaan just ja just hätyytteelee 25 asteen rajaa. Oikeastaan oikein mukavaa, ainakin jos töitä täytyy tehdä. Ainut ongelma sitella on sade, sillä ei sillä mitään sadevesiviemäreitä ole. Kun tulee vettä, niin hetken päästä koko paikka on jättikokoinen kuralätäkkö. Kumisaappaat tuli kyllä Suomesta mukaan kuin myös sateenvarjo, jolle on tosiaan ollut nyt käyttöä.

Viime viikon perjantaina syntyi ajatus tehdä pieni Luxemburg-Saksa kierros, sillä Saksasta löytyy kädenvääntötuttuja ja Luxemburg osuu suurinpiirtein puoleenväliin matkaa. Lisäksi Luxemburgissa on tullut vietettyä ainoastaan muutama tunti, joten se ollut vähän kintaalla, että voiko sanoa käyneensä, joten asia piti korjata. Ainut mitä tarvittiin reissun toteuttamiseen oli siis unohtaa ujous ja rohkeasti kysyä Saksasta, että josko voisi tulla käymään, kuten on joitain vuosia sitten vääntökisoissa ollut puhetta. Ja onnistuihan se. Niinpä viikonlopun suunnitelmaksi muodostui ajaa ensin Luxemburgiin ja jatkaa matkaa sieltä sitten lauantaina kohti Saksaa. Tosin kädet ovat sitä mieltä, että lauantaina vääntäminen on maailman huonoin idea, sillä ne eivät vielä ole toipuneet keskiviikon vääntötreeneistä, mutta eiköhän siitä mukavaa tule kuitenkin.

Tällä hetkellä sitä siis ollaan Luxemburgin pääkaupungissa Luxemburgissa. jonka asukasluku on vaatimattomasti vähän yli 100 000. Onhan siinäkin porukkaa, mutta pääkaupungiksi todella vähän. Hotellia valitessa kävi selväksi, että autoparkki tulee maksamaan erikseen, sillä juuri miltään hotellilta ei omaa parkkialuetta tai -hallia löytynyt. Niinpä päädyin suhteellisen edulliseen Hotel Emipireen aseman vieressä, sillä se sisälsi aamupalan ja on kuitenkin kävelymatkan päässä kaikesta.

Hotellille pääsin jo noin kahdeksan maissa illlalla. Jo siitä syystä, että alunperin pelkäsin työpäivän venyvän ja olevani Luxamburgissa vasta lähempänä iltakymmentä. Koska aikataulu meni paremmin kuin suunnittelin, jäi minulle vähän aikaa tehdä pieni katsaus lähiympäristöön illalla. Aseman ympärillä illalla oli liikkeellä jos jonkinlaista kulkijaa, niinpä katsoin parhaaksi tehdä vain lyhyen kävelykierroksen ja tulla hotellin luo syömään auringon laskiessa. Alleviivattakoon, että asemanalue oli aivan vielä turvallinen siihen aikaan, mutta katsoin parhaaksi olla kokeilematta onko se sitä myös pari tuntia myöhemmin. Huomenna minulla on koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin, sillä suuntaan Saksaa kohti vasta iltapäivällä, joten senkään vuoksi ei ollut tarvetta yömyöhään kadulla kulkeksia.

Kädenvääntöä ja maanalainen maailman

Perjantai-iltana syötiin viimeiset Ranskan tuliaisjuustot. Tai minä ne yksin lähinnä söin, sillä Lassen piti hieman pudottaa painoa lauantain kädenvääntökilpailuihin. Juustojen jälkeen teimme kierroksen linnakukkulalle, toiveena nähdä vilaus kuunpimennyksestä. Valitettavasti kuuta ei näkynyt. Maisemat linnalta kaupunkiin olivat kuitenkin hienot.

Lauantaiaamulla oli aikainen herätys ja aamutoimien jälkeen suunnattiin Rochefortin kylää kohti. Kylä oli minulle ennestään tuttu aiemmista kädenvääntökilpailuista, tällä kertaa tosin kisapaikka oli eri kuin aiemmin. Punnituksesta selvittiin ja suunnattiin ruokakaupan kautta hotellille selvittämään miten saataisiin huone sisäänkirjautumisajan ulkopuolella. Hotellin vastaanotossa ei englannilla selvitty, vaan täytyi turvautua google kääntäjään. Koska hotelli oli pieni, alle kymmenen huonetta ja vastaantotossa todennäköisesti töissä oli omistaja, saimme lopulta huoneen jo puoli 10 aamulla. Palvelussa ei siis moittimista.

Pääsimme takaisin kisapaikalle juuri ennen klo kymmentä, kun kisojen piti alkaa. Silloin ilmoittautuminen oli vielä täydessä käynnissä. Viimeiset ilmoittautujat tulivat noin klo 11 aikoihin eli lähes tuntin myöhässä. Siitä ja järjestelyongelmista johtuen kisat alkoivat vasta klo 12 jälkeen. Naisten sarjassa oli ainoastaan kolme osallistujaa. Onneksi matka kisoihin tällä kertaa oli kuitenkin lyhyt, sillä mikäli niihin olisi tullut Suomesta asti, niin olisi kyllä harmittanut. Väännöt kulkivat ja kummallakin kädellä tuli kultaa.

Sunnuntaiaamulla koitettiin päästä katsomaan Rochefortin linnan raunioita. Valitettavasti päivän ainut kierros sinne olisi ollut vasta klo 14 ja ominpäin sinne ei saanut mennä, joten jäi väliin. Kävimme myös kääntymässä Rochefortin luolan sisäänkäynnillä, mutta päätimme ajaa kuuden kilometrin päässä sijaitsevaan Han-sur-Lesseen, jonka luola oli paljon isompi ja kehutumpi,

Han-sur-Lessessä päätös meinasi aluksi kaduttaa, sillä parkkipaikaa ei meinannut aluksi löytyä millään. Sen lisäksi turisteja oli satoja, ellei tuhansia ja jonoja oli niin luolakierroksella kuin luonnonpuistoon. Saimme liput kuitenkin nopeasti käteiskassalta ja pääsimme jonossa hyville paikoille, sillä edellinen luolaryhmä oli juuri lähtenyt. Alle puolen tunnin odottelulla siis selvittiin. Luolakierros alkoi historiallisella raitiovaunukyydillä luolan sisäänkäynnille, jonne oli matkaa nelisen kilometriä, Matkalla näkyi puiston biisoneita ja peuroja.

Luolan suulla piti valita rankankielinen tai hollaninkielinen ryhmä. Valinta tehtiin täysin jonon pituuden perusteella eli ranskalla mentiin. Luolalla oli mittaa netin mukaan parisen kilometriä. Ja syvimmillään taidettiin maanalla olla yli 100m. Valitetettavasti mitään emme oppaan selityksistä ymmärtäneet, mutta luola oli hieno. Todella mahtava luonnon taideteos. Voi kyllä suositella Belgian suunnalla vieraileville.