Keväinen viikonloppu

Viikonloppuna oli aivan mahtava keli. Lauantaina tein ainoastaan kävelyn Huyssa, sillä minulla kesti liian kauan saada päätetyä minne haluaisin lähteä. Ja onhan se kiva välillä omaa kaupunkiakin katsella. Ensimmäiset, oletettavasti, kirsikkapuut olivat jo alkaneet kukkia ja pienia silmuja puihin alkanut ilmestyä. Ensimmäisiä pajunkissoja myös näkyi.

Sunnuntaina aioin lähteä Ninglinspoon retkeilemään, silläsyksyn kissojenhoitajat sitä kehuivat. Matkalla auton lämpömittari kävi jopa kahdessakymmenessä asteessa. Noin kilometri ennen Ninglispon vaellusreitin aloituspistettä alkoi tienpientareet molemmin puolin olla autoja täynnä. Moni muukin olis siis saanut saman ajatuksen. Se ihmismäärä tai tarkemmin sanottuna automäärä sai minut muuttamaan mieltäni. Jatkoin matkaa sitten eteenpäin, ilman selvää päämäärää. Noin vartin ajelun jälkeen päädyin paikkaan nimeltä Coo. Sielläkin oli ihmisiä liikkeellä, mutta auton sai sentään parkkiin, tosin maksulliseen sellaiseen. Coon nähtävyys oli vesiputoukset, joita hetken sitten ihmettelin. Eivät ne nyt mitkään erikoiset olleet, mutta antoivat ainakin syyn pysähtyä ja nauttia auringosta.

Belgialaiset tuntuivat nauttivat kevätpäivästä lähes kuten suomalaiset. Osa oli ottanut jo t-paidat käyttöön, puolet tosin sitten kulkivat vielä toppatakissa. Terassit olivat täynnä auringosta nauttijoista ja jäätelökioskille oli kymmenien metrien jono.