Rengasrikko

Maanantaina töistä lähtiessä auton näyttöön ilmestyi varoitus matalasta rengaspaineesta. Pysähdyin katsomaan, mutta mitään näkyvää ongelmaa ei vaikuttanut olevan. Kotona oikea takarengas vaikutti vajaammalta kuin muut, mutta koska katukaan ei ole tasainen, asiasta ei ollut varmuutta. Tiistaiaamulla rengas näytti samalta kuin edellisenä iltana, joten ajattelin, että ajan ilmanlisäyspisteen kautta töihin. Matkalla alkoi kuitenkin tuntua, että lienee parasta lopetttaa matkanteko ja parkkeerata auto läheisen kaupan pihaan. Se olikin viisas ratkaisu, sillä rengas oli selkeästi tyhjentynyt. Kävelin loppumatkan töihin, sillä minun piti ehtiä tapaamiseen. Vasta sen jälkeen ajattelin selvittää renkaan korjaukseen vaadittavia toimenpiteitä.

Minun ollessa tapaamisessa, työmaapäällikkö onneksi hoiti tarvittavat toimenpiteet ja palatessani toimistoon oli korjaaja jo matkalla. Paljon manaamallani Europcarilla tämä korjauspalvelu sentään näyttää toimivan. Minun täytyi lähteä käymään auton äärellä, että korjaaja saisi hommansa hoidettua. Hän olikin jo paikalla kun saavuin autolle. Sanaankaan englantia kaveri ei puhunut, mutta onneksi ongelmaa ei tarvinnut sen kummemmin selitellä. Hän irrotti renkaan, teki siihen paikan paikan päällä ja laittoi takaisin. Paikkausmenetelmä oli siis ns. koiranpaska eli oikealta nimeltään kai tubeless paikka. Olen ymmärtänyt, että niitä ei Suomessa enään saisi tehdä, ainakaan korjausliikeet, mutta täällä ei tullut mitään jatko-ohjeita, muuta kun kovaa ajoa vaan. Nyt ainoastaan renkaanpaineanturi pitäisi vielä käydä nollaamassa, sillä se edelleen valittaa matalasta paineesta renkaassa.

Belgialaiset mainokset

Viime päivinä ei salilla ja töissä käymistä lukuunottamatta ole juuri mitään tullut tehtyä. Niinpä tv:tä on tullut katsottua hieman normaalia enemmän. ja sen myötä myös belgialaisia tv-mainoksia.

En tiedä mitkä mainokset tällä hetkellä Suomessa ovat ne jotka toistuvat mainoskatkosta toiseen, mutta Belgiassa ne näyttävät liittyvän tällä hetkellä autoihin, ruokaan, kauneuden- ja terveydenhoitoon, sekä muutamiin erikoisempiin mainoksiin.

Automerkeiltä löytyy myyntimainoksia, mutta myös löytyy mainos, jossa ehdotetaan oman auton myymistä. Saattanee toimia hyvin autokuumeen kourissa oleviin. Ruokamainoksia on valmiista ruokapaketeista, jugurtiin, majoneesiin ja omalla nimellä varustettuun nutellaan, Pikaruokaa toki täytyy myös mainostaa, sekä Coca colaa ja olutta.

Meikki mainoksia en Belgian tv:ssä ole huomannut, mutta deodorantti, hammastahna ja kosteusvoide mainoksia kyllä on. Lisäksi mainostetaan äidinmaidonkorviketta, finnivoidetta ja partahöyliä. Flunssakausi on Belgiassa käynnissä, joten myös erilaiset flunssalääkkeet ovat esillä kuin myös nettiapteekki, josta lääkkeet voi tilata kotiovelle.

Niitä erikoisempia mainoksia suomalaiseen silmään ovat Disneyland. Joka ei tosin Belgiasta ole niin kaukana kuin Suomesta. Matkaa vähän yli 350 kilometriä. Puhelimeen ladattavaa kirpputori appia mainostetaan kohtuullisen usein. Mainoksen mukaan tuotteista tarvii ottaa vain kuva ja antaa hinta ja johan kauppa käy. Yllämainittujen lisäksi televisiossa mainostetaan uhkapelejä, kasinoa ja vedonlyöntiä.

Talvikeli

Talvi tulee myös Belgiaan, haluan tai en. Yllätyksekseni suurin haaste sen kanssa näyttää olevan asianmukaiset renkaat, sillä Belgiassa ei ole minkäänlaista talvirengaspakkoa. Ja koska ei ole pakkoa, talvirenkaiden (kitkojen) saaminen vaikuttaa lähes mahdottomalta.

Olen nyt yli kolme viikkoa yrittänyt saada autoon talvirenkaita, mutta vuokra-autofirma kieltäytyi vedoten siihen, että se ei ole pakollista. Koska tämä keino ei toiminu, pyysin työnantajaa järjestämään renkaat. Sekin otti aikansa, sillä niin kauan kun lämpötilat ovat noin +10, kukaan ei tunnu muistavan, että talvi tulee. Nyt renkaat ovat tulossa, mutta se jostain  kestää joitain viikkoja. En voi ymmärtää, miten talvirengassarjan saaminen voi kestää viikoja? Belgiassa ei tosiaankaa ole käynnissä mikään talvirengaiden vaihto rumba, koska kenenkään ei ole niitä pakko vaihtaa. Täytyy toivoa, että sää jatkuu kuivana.

Se minkä luulin olevan talven suurin haaste on asunnon lämmitys, sillä makuuhuoneissa on ikkunoiden alla sähköpatterit ja muu asunto lämpiää kahdella isolla sähköpatterilla, jotka ovat olohuoneessa. Makuuhuoneiden tilanne on ok, silla patteri kyllä riitää tilaansa. Olohuoneen patterimöhkäleet ovatkin sitten oma lukunsa, sillä niiden säätäminen on hyvin hidasta. Varaava elementti lämpenee hitaasti, mutta yhtälailla jäähtyy hitaasti. Lisäksi kaikki muu asuintila, paitsi makuuhuoneet, on lattialaattaa ja jo nyt voin sanoa, että se ei ainakaan tunnu lämpimältä. Onneksi on villasukkia.