Mazdan ulkoilutuspäivä Bastognessa

Sunnuntai oli suunniteltu Mazdan ulkoilutuspäiväksi. Auto parka on ollut suurimman osan ajasta autotallissa, sillä olen ajellut vuokra-autolla. Koska autot on tarkoitettu ajamiseen, ajopäivä Mazdalle oli suotavaa. Kulku autotalliin ja sieltä pois on hyvin kapea, jyrkkä ja siinä on vielä kaarre. Siinä muutamia osa syistä miksi ajelua on tullut lykättyä. Mazdan kanssa otettiin suunnaksi Bastognen sotamuseo.

Bastognen museossa käynti on ollut mielessä jo pidempään ja sateinen sunnuntai oli siihen oikein oivallinen. Sisäänpääsymaksu oli 14e sisältäen kuulokkeet, jotka toimivat automaatisesti eli kun saapui tiettyyn kohtaan näyttelyä audio alkoi toimia. Sen verran parannettavaa tässä automatiikassa olisi, että nyt välillä sama kertomus tuli pariin kolmeen kertaan, kun laite otti saman singaalin uudelleen. Nettisivujen mukaan viimeinen sisäänkäynti on kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa eli periaatteessa kaksi tuntia pitäisi riittää kierrokseen, no itsellä meni nelisen tuntia ja siltikin osa asiosta jäi lueskelematta ja katsomatta, sillä tietoa tuli lyhyessä ajassa liikaakin.

Museo oli kiinnostava. Siinä oli otettu neljän eri sodassa oleen näkökulmat huomioon, kahden siviilin (lapsen ja aikuisen), sekä kahden sotilaan (amerikkalainen ja saksalainen), muilta osin näyttely oli rakennettu Bastognen tapahtumien ja Belgiaan vaikuttaneiden asioiden näkökulmasta. Näyttelyyn kuului myös kolme esitystä, joista kaksi ensimmäistä olivat mielenkiintoisia ja hyvin toteutettuja. Kolmas jäi itseltä väliin, sillä sen seuraavaan esitysaikaan olisi ollut vielä 15 minuuttia ja se alkoi neljännen tunnin paikkeilla tuntua liian pitkältä odottelulta, etenkin kun nälkä alkoi jo vaivata. Ensi kerralla täytyy vastaaviin museoihin varautua eväillä tai syödä juuri ennen kierrokselle lähtöä.

Syksy, syksympi

Olenhan minä sitä syksyä jo useamman kerran manannut saapuvaksi, mutta nyt se oikeasti alkoi perjantaina kello yhdeksän aamulla. Ja kyllä hyvin tarkasti siloin, sillä aamulla töihin mennessä oli yli 20 astetta lämmintä, mutta kaksi tuntia myöhemmin iski tuuli ja sade. Toisin sanoen sää, jonka minulle on kerrottu olevan se yleisin säätila Belgiassa. Sääennuste lupaakin jatkossa epävakaista säätä ja lämpötiloja 15 – 20 asteen välille. Vaikka näemmä sitä on jo tottunut liian lämpimään, sillä mikäli Suomessa syyskuun lopulla päästään yli 15 asteen, sehän on aivan huikeeta, mutta torstaina täällä oli päivällä vielä 27 astetta.

Tänään on ollut rauhallinen päivä, ainoastaan pakollinen vaatteiden ostelu meinasi aiheuttaa pientä tuskaa. Sekin tosin ainoastaan siksi, että kukkaro jäi kotiin. Onneksi kuitenkin huomasin kukkaron unohtumisen jo parkkipaikalla. Ja tuskan siinä aiheutti se. että tiellä oli ennennäkemätön ruuhka, parin minuutin matkaan meni yli kymmenen minuuttia. En tiedä mistä ruuhka varsinaisesti johtuu, sitä esiintyy silloin tällöin, se muodostuu yhteen liikenneympyrään ilman mitään varsinaista syytä. Liikenneympyrän jälkeen liikenne taas sujuu. Mutta kukkaron hakemisen jälkeen pääsin siis ostoksille, sillä muuttokuorman mukana ei kovin montaa pitkähiaista tullut ja niille alkaa nyt olla tarvetta. Parin viikon päästä menen kyllä Oulussa käymään ja hakemaan paksumpia vaatteita, mutta se on pitkä aika palella pahimmassa tapauksessa.

Sitten vielä ihmetyksen sananen ihmisten liikkumisesta tai liikkumisajasta. Olen nyt useampana iltana ollut liikkeellä vähän kahdeksan jälkeen, joko ihan lenkillä tai tulossa salilta ja kaduilla ei ole ketään. Ihmisiä näkyy ravintoloissa, mutta kaduilla ei ole ketään. Toki kaupat ovat silloin menneet kiinni, mutta kuitenkin on outoa, että ei juuri ketään missään ja kävelen kuitenkin aivan keskustassa, en missään sivulla. Päivällä menoa on enemmän kuin missään Suomen samankokoisessa kaupungissa, mutta illalla ei mitään.

Puoluettomalla maaperällä

Maantaiaamulla oli vuorossa käynti Huyn väestörekisterissä verotusasioista vastaavan yrityksen edustajan kanssa, sillä he lupasivat lähteä mukaan tulkiksi. Aivan hukkareissu käynti ei ollut, sillä selitysten jälkeen virkailija suostui hyväksymääm suomenkielisen A1 todistuksen. Asunnon omistajan rekisteröintitodistuksen vaatimuksesta hän ei silti suostunut luopumaan. Edelleen kyllä ihmetyttää, että miksi se on minun ongelmani ja vaikuttaa minun väestörekisteritietoihin, mitä vuokra-asunnon omistaja tekee. Minulla kun ei kuitenkaan ole mitään valtaa pakottaa häntä tekemään rekisteröintiä.

Maanantai-iltapäivällä oli lähtö työmatkalle Ranskaan, Sveitsin kautta. Tähän ratkaisuun päädyttin, sillä samalle reissulle tuli työkaveri Suomesta ja hänelle oli paljon helpompi lentään Geneveen kuin Lyoniin. Tämä Sveitsin mutka tarkoitti minulle noin puolitoista tuntia pidempää matka-aikaa autossa, mutta siinä ajassa pystyimme valmistautua seuraavan päivän kokoukseen.

Tiistaina työpäivän jälkeen ajoimme Geneveen, josta paluulento Belgiaan oli seuraavana aamupäivänä. Muodostui siis pieni mahdollisuus tutustua Geneveen työmatkan ohessa. Hintatasoltaan Geneve oli kallis, kuten Sveitsistä olenkin kuullut, Se ei kuitenkaan mielestäni ollut niin kallis kuin Oslo tai sitten osuimme halvemmalle alueelle. Ruokakauppaan en päässyt, joten kunnon hintavertailua en päässyt tekemään Mukava yllätys oli, että hotelli tarjosi ilmaisen joukkoliikennekortin, joten lyhyessä ajassa ehti nähdä enemmän. Tein myös keskiviikkoaamulla lenkin vanhaan kaupunkiin, mutta koska siihen aikaan oli hyvin hiljaista, alue ei tehnyt sen kummempaa vaikutusta. Alpit ja Geneve-järvi näyttivät hienoilta, joten jälleen luonto meni ihmisrakennelmien edelle. Pankkeja ja kelloliikkeitä tuntui kaupungissa riittävän, joten se ei olllut pelkkä stereotypia.

Autoton päivä Brysselissä

Sunnuntaina tarkoitus oli ottaa hotelli Brysselin keskustasta ja kierrellä päivä siellä. Lauantaina kuitenkin huomattiin, että sunnuntaina Brysselissä kuin myös Gentissä, vietetään autotonta päivää. Tämän vuoksi päätimme vaihtaa hotellin lentokentälle, jonne sai ajaa autolla ja jatkaa sieltä sitten junalla keskustaan. Hotelli sijaitsikin kätevästi juna-aseman vieressä.

Minulla oli suuria epäilyksiä, että miten hyvin käytännössä autoton päivä olisi toteutettu, mutta yllätykseksi Brysseliin johtava moottoritie oli kiinni kehätieltä eteenpäin. Se siis todella toimi. Onneksi ei tarvinnut mennä kokeilemaan olisiko auton saanut ilmoitettuille parkkialueille, sillä epäilemättä niissä on autoja riittänyt, vaikka jokainen järkevä on varmaan suosiolla sunnuntaina jäänyt kokonaan kotiin tai keskinyt vaihtoehtoista ohjelmaa.

Edelliskerralla Brysselissä tuli ihmeteltyä poikapatsasta, täälä kertaa oli tyttöpatsaan vuoro. Kaupungilla oli ihan liikaa ihmisiä, joten lähdimme hieman sivummalla kiertelemään. Bryssel on kooltaan omaan makuun liian suuri ja keskusta on turistien kansoittama, ainakin vielä tähän aikaan vuotta.

Salainen suklaatehdas Gentissä

Torstaina hain Katin töiden jälkeen lentokentältä. Torstai- ja perjantai-illalla kävimme kaupungilla syömässä, Koska yksin ei tule ravintoloissa käytyä ellei ole reissussa, ei itseltä suosituksia Huysta juuri löytynyt, ainoastaan muutama paikka mihin ei mentäisi. Meille jäi siis lähes koko kaupungin ravintolavalikoima käytettväksi. Torstaina päädyttiin Grand Placella sijaitsevaan ravintolaan.  Paikka oli ihan ok ja tarjoilija puhui muutaman sanan englantia, ruoka ei kuitenkaan ollut hintansa arvoista, sillä viikonlopun aikana söimme useamman kerran paljon halvemmalla ja paremmin. Perjantaina syötiin joen toisella puolella Rive Gauchessa. Paikka oli mukavanoloinen ja viihtyisä. Henkilökunnan kanssa pystyimmen kommunikoimaan, vaikka täysin yhteistä kieltä ei ollutkaan. Sinne voisi mennä tarvittaessa toistekin.

Perjantaina tehtiin suunnitelma lauantaille, se oli pakohuonepeli, sillä tykkäämme molemmat niistä kovin. Kävimme läpi Belgian pakohuonetarjontaa hakuehtoina ”vapaana lauantaina” ja ”kaksi henkeä riittää”. Gentistä löytyi sopiva. Koska Gent on tähän asti käymistäni kaupungeista suosikkini, kaupunki sopi enemmän kuin hyvin. Matkalla Gentiin meinasi hieman jopa jännittää, sillä mitään takeita siitä, että millä kielellä pakohuonetta päädyttäisiin ratkaisemaan. Englanti oli toki oletuksena, mutta Belgiassa siitä ei koskaan ole varmuutta.

Pakohuoneen löytäminen oli ensimmäinen tehtävä, sillä osoite toi toki oikeaan kohtaan kadulla, mutta siitä jatkui varastomainen sokkelo ja sen vuoksi kadulla oli kartta mihin tulisi suunnistaa. Itse suunnistus kyllä oli ihan helppo, mutta ritilälattiat eivät ihan suosikki kulkualustoihin lukeudu, Siitäkin kuitenkin selvittiin. Pakohuoneen työntekijät puhuivat loistavaa englantia, joten totesimme, että kieli ei ainakaan tule olemaan esteenä. Ennen huoneeseen pääsyä saimme ratkaista pienen pulman, jolla sai aivot oikeaan moodiin. Itse pakohuone oli asianmukaisesti tehty ja tehtävät ja niiden ratkaisut seuravasivat toisiaan. Oli siellä tosin yllättäviäkin tehtäviä, joita ei aiemmissa pakohuoneissa oli tullut vastaan. Ulos pääsiin alle 52 min, joten aikaa jäi kelloon reipas 8 minuuttia. Oli kyllä hauska kokemus. Gent oli muutenki jälleen todella mukava kokemus. Tälläkin kertaa siellä oli paljon ihmisiä liikkeellä, mutta kuitenkin puolet vähemmän, kun edellisellä kerralla. Teimme kävellen ja raitiovaunulla erilaisia kierroksia kaupungilla.Gentistä löytyi myös aivan ihana meikkilaukku ja silmälasikotelo.

Syksyä ilmassa

Belgiaan palattua onkin töissä ollut sitten melkoista pyöritystä. Huomenna kuitenkin on tarjolla muutakin ajateltavaa kuin töitä, sillä saan Katin vieraaksi Suomesta. Viikonlopun suunnitelmat ovat vielä auki, mutta eiköhän me jotain kivaa keksitä.

Tänään iltalenkillä käydessä kiinnitin huomiota katutaiteeseen, tarkoittaen siis julisteita joita on keskustan kadulla. Kuvat olivat varsin syksyisiä, joko ne on juuri vaihdettu syksyisiin tai sitten kesähelteessä niihin ei ole tullut kiinnitettyä huomiota.

Viikonloppu Jyväskylässä

Matkareitti Huysta Jyväskylään ei mennyt lyhintä mahdollista reittiä, sillä siihen tosiaan kuului yö Düsseldorfissa ja junamatka Helsingistä Jyväskylään. Vaihtoehtoinen reitti olisi ollut Brysselistä, mutta Helsingistä matka olisi jatkunut lentäen Kajaanin kautta Jyväskylään. Kyllä! En tiennytkään, että Suomen sisäisiä lentoja muualle kuin Helsinkiin. Päädyin kuitenkin tuohon Düsseldorf vaihtoehtoon, sillä yöpymällä siellä muodostui tosiaan mahdollisuus tutustua kaupunkiin. Lisäksi ajan kuluttaminen junassa  tuntui miellyttävämmältä kuin lentokentällä, sillä matka-ajat olivat loppupeleissä lähes samat.

Jyväskylään päästyäni juoksin tovin kaupungilla asioilla, kunnes minut haettiin vääntöihin, nisävääntöihin kuten niitä nykyään kutsutaan. Nisäväännöissä oli mukana seitsemän Suomen naisvääntäjää sekä muutama kiintiömies. Kädenvääntöä mukaan mahtui tunteja, mutta myös mukavaa yhdessä oloa, kuulumisten vaihtoa, saunomista, paljua, huonepakopeli (jossa valitettavasti huone osoittautui paremmaksi) sekä isoveljen bändin keikka Lutakossa. Sanomattakin lienee selvää, että tuon kaiken ehti sellaiseen 48 tuntiin, ei aikaa juuri nukkumiselle jäänyt, mutta siitä huolimatta viikonloppu oli oikein rentouttava.

 

Ihanan turvallista

Lähes yksitoista viikkoa ulkomailla ja tänään ensimmäistä kertaa Suomessa. Mitään varsinaista koti-ikävää tai muuta ei ole ollut, sillä tekemistä on riittänyt, niin töissä kun vapaallakin. Mutta tottakai ystäviä Suomessa on ikävä, sillä sitä ei noin vaan hypätäkkään autoon ja ajeta kahville. Tänä viikonloppuna sitä on sitten mahdollisuus nähdä lähes kaikkia ihania Suomen naiskädenvääntäjiä Jyväskylässä.

Ensimmäinen huomio Suomeen päästyä oli, että onpas omituista, kun ymmärtää, mitä ympärillä puhutaan ja mitä kylteissä lukee. Meni myös hetki tajuta, että kassaneidille voi puhua suomea. Muutama tunti Suomeen saapumisen jälkeen huomasin, että stressitaso alkoi selkeästi laskea. Enpä ole oikein tarjunnutkaan miten korkealla se on ollut. Töiden määrä ei tokikaan vapaapäivän johdosta varmasti vähentynyt, mutta selitykseksi itselleni järkeilin, että stressin lasku johtuu siitä, että pystyn ymmärtää mitä ympärillä puhutaan ja tapahtuu. Koska ympäristö on sen vuoksi tutumpi, minun ei tarvise olla korostetun valppaana, vaikka aina vähän kuitenkin. Belgiassa kun ei juurikaan ymmärrä mitä ympärillä puhutaan, niin tilanteisiin joutuu keskittyä aivan eri tavalla. Kaiken lisäksi yksin liikkuessa jotuuu olla muutenkin vielä paljon enemmän hököllä.  Vaikka se uuden tutkiminen on mielenkiintoista, on se näemmä myös kuluttavaa. Toivottavasti stressitaso jatkaa vielä laskuaan, niin sunnuntaina saa sitten palata Belgiaan kevein mielin kädet kipeänä.

Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.

 

 

Belgialainen kiropraktikko

Alaselkä on vihoitellut jo jonkin aikaa ja senkin vuoksi riittävän hyvän hierojan löytäminen olisi tosi tärkeää. Koska tulevalle viikonlopulle on suunnitelmissa reissu Jyväskylään, tuli mieleen, että kenties voisin reissussa hyödyntää myös suomalaista osaamista selän korjaukseen. Vaan koska tämä hyvä idea syntyi vasta maanantaina selän kanssa huonosti nukutun yön jälkeen, lienee turha sanoa, että ajan saaminen oli mahdotonta, etenkin perjantai-illalla. Plän B:ksi tuli google ja hakusanaksi kiropraktikko Belgiasta, vaikka ajatus jo sinänsä tuntui varsin hooceeltä. Sellaisia löytyikin huomattavasti enenemmän kuin urheiluhierojia. Availin lähialueen kiropraktikkojen nettisivuja ja sivun ja intuition perusteella lähetin viestin. Kirjotiin viestin suosista englanniksi, sillä ajattelin, että selän niksauttelun kanssa englannin kielen taito on kynnys kysymys. Kiropraktikko soittikin minulle hyvin pian viestin jälkeen ja puhui sujuvaa englantia. Sain myös ajan vielä samalle illalle, joka toisaalta oli epäilyttävää, sillä jos on hän on hyvä, luulisi olevan jonoa.

Maanantaina töiden jälkeen suuntaisin kiropraktikolle, hieman jännityksessä, että mitäköhän tästäkin seuraisi. Oikea paikka löytyi helposti ja vastaanottotiskin nainen tervehti iloisesti ja heti engalnniksi, selkeästi tietäen kuka olin. Ennen sisäänpääsyä minun piti vielä täyttää esitetietolomake, joka oli tietenkin vain ranskaksi, mutta nainen auttoi minua käännöksessä. Olennaisimpana kohtana tietenkin oli, että onko jotain aiempia vammoja tai sairauksia millä voisi olla vaikutusta hoitoon, sekä lopussa vastuuvapauslauseke. Ei muuta kun nimi alle ja katsomaan millaista käsittelyä saisin. Kiropraktikko vaikutti ammatimaiselta, teki erilaisia tutkimuksia selän ja kropan liikkuvuusta. Itse naksatuttelu meni hyvin samankaltaisesti kuin Suomessa. Menen vielä uudestaan torstaina, mutta tosiaan mitään muuta varsinaista vikaa ei ollut, kuten ei pitänytkään, mutta selkäranka oli päässyt virheasentoon, Miksi-kysymykseen vastausta ei kiropraktikolta saanut, mutta itse epäilen sänkyä, sillä aluksi se oli aivan liian kova. Nyt sen pitäisi olla hyvä, mutta jos selkä oli jo kierossa, niin ei se paranneltu patja enää auttanut. Katsotaan nyt toisen käynnin jälkeen, jos tuo selkä asettuisi kunnolla.

Huyssa kun selvittiin yli kaksi viikoa kestäneestä tivolista, niin tilalle tuli kahden viikon sirkus. Sirkus itsessään ei kadulla näy muuten kuiin kadunvarsimainoksina, mutta ne sitten ovatkin mainitsemisen arvoisia, ovat nimittäin pelottavia. Etenkin tuo missä pelle taluttaa hanhea. En tiedä millainen sirkus itsessään on, mutta noilla julisteilla pysyn kyllä mielellään kaukana.