Lunta ja auringon paistetta

Tapahtui tuossa viikolla, että olin ylittämässä tietä matkalla salille. Kuten aiemmin olen kertonut täällä autot käytännössä aina pysähtyvät päästämään tien yli. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että vasemmalta tuleva pysähtyi, mutta ei oikealta. Tämä oikealta tuleva ehti kuitenki avata ikkunan ja huikata ”excusez moi mademoiselle” (Anteeksi, neiti). Kohtuullisen hämmentävää, mutta hyvä tapaista. Suomessakin sietäisi oppia huomioimaan kevyen liikenteen paremmin.

Kylmä kausi on alkamassa Belgiassa, tuleva viikko on ennustettu olevan jopa normaalia kylmempi, tarkoittaen Huyssa sitä, että päivälläkään ei välttämättä mennä plussalle ja yöllä saattaa olla jopa 6-7 astetta pakkasta. Mikäli ennuste totetuu, on jännä nähdä miten esimerkiksi lämpö pysyy kämpässä. Vaikka kylmää on luvassa tänään oli aivan mahtava auringon paiste, joka suorastaan vaati ulkoilemaan. Useamman päivän minulla on myös ollut pakottava tarve nähdä lunta, joten tänään oi oiva tilaisuus yhdistää nämä kaksi. Ja kyllä, luit oikein, kaipaan lunta, kun sitä ei ole.

Belgiasta löytyy iso kasa ulkoilureittejä ja niitä aamupäivällä perkasin, että mikä olisi sopiva. Nettikameran mukaan kriiteireihin passasi ”Napolenin nenä” (Au nez en Napoléon) – vaellusreitti Robertvillessä. Siellä näytti olevan lunta ja kiertoaika reitille oli kaksi ja puoli tuntia, sillä en halunnut ottaa riskiä, että aurinko ehtisi laskea. Huyssa paistoi aurinko eikä lumesta tietoakaan, Verviersin kohdalla alkoi lunta näkyä siellä täällä ja Spasta eteenpäin lunta oli kokoajan. Tuntuu muuten hullulta lähteä etelästä etsimään lunta.

Vaellusreitin aloituspaikkaa ei ollut hyvin merkitty, mutta löysin reitin loppupisteen, joten lähdin kiertämään kierrosta väärinpäin ja jälkistä päätellen moni muukin. Koska kiersin väärinpäin paikka paikoin reitti oli huonosti merkitty, vaikka teoriassahan se pitäisi olla mahdollista kiertää miten päin haluaa. Kierroksesta kuitenkin selvisin. Sanoisin, että muutamassa kohdassa varmaan tulin kulkeneeksi eri reittiä kuin oppaassa, jossata reitin löysin, mutta pääasia, että pääsin hetkeksi luonnon rauhaan. Oli aivan mahtavaa. Voinee ottaa toistekin tavaksi, vaikka lunta olisi saanut olla vielä enemmänkin.

Back to the 80’s

Naapuritalossa avautui tällä viikolla uusi ravintola Un Autre Monde. Kesällä Belgiaan muuttaessani talossa oli toinen ravintola, mutta jossa oli lappu ovessa ”palaan 08/07”. No ravintoloitsija ei koskaan palannut ja paikka oli myynnissä pari kuukautta sitten. Nyt sitten uusi yrittäjä on saanut paikan auki. Koska vanhassa en ehtinyt käymään, en tiedä miten paljon remonttia tai muutoksia sisätiloissa on tehty, mutta ulospäin ei ainakaan näy mitään. Lauantai-illalla ajattelin testata uuden paikan, vaikka yksin ei juurikaan ole ulkona tullut käytyä syömässä, etenkään Huyssa.

Yksin ravintolaan meno tuntuu aina varsin hankalta ja epämukavalta, mutta ei muuta kun sisään vaan. Ovella tarjoilija toivotti tervetulleeksi ja otti takkini naulakkoon. Koska olin päättänyt tämän käynnin räpistellä ainoastaan ranskaksi oli toki pieniä vaikeuksia ensin ymmärtää, että hän halusi takkini, mutta siitä selvittiin. Pöytään tuotiin ruokalistan lisäksi alkumalja. Veikkaisin, että uuden paikan keino tehdä hyvä vaikutelma tai sitten avajaisista oli jäänyt kuohuvaa juomatta. Hintatasoltaan paikka oli kalliin puoleinen, pääruoka ja jälkiruoka vähän alle 40e, toki halvimmillaan olisi voinut päästä noin kolmella kympillä. Ruoka oli ok, mutta ei mitään erityistä, joten ei ole pakko mennä uudestaan. Lisäksi moitittakoon, että jälkiruoka juustolautanen oli todella pieni, mutta sentään maistuva.

Tänään aamusalin jälkeen lähdin junalla Liégeen, sillä siellä on käynnissä 80-luvun näyttely ”Generation 80 experience”. Päädyin junaan, koska sillä meno-paluu maksoi 6,20e ja autolla hinta parkkipaikasta olisi varmasti ollut saman verran. Lisäksi junalla pääsi suoraan näyttelyyn, joten se oli hyvin vaivaton vaihtoehto. Näyttely on ollut käynnissä jo syyskuulta asti ja se kestää touko-kesäkuulle asti, joten minulle oli suuri yllätys, kun jono oli ulos asti. En ostanut lippua etukäteen, sillä ei tullut pieneen mieleenkään, että näyttelyyn olisi pitkä jono. Jonossa kului puolisen tuntia ja vielä lipun saannin jälkeenkin pakotettiin odottamaan viitisen minuuttia, ennen kuin päästettiin näyttelyyn.

Vaikka itse ei 80-luvusta kovin paljon muistakaan näyttely oli mielenkintoinen. Sinne oli kerätty pääuutiset, poliittiset jännitteet, lääketieteen saavutukset, television ja elokuvien ohjelmistoa, musiikkia unohtamatta. Näyttelylipun hintaan, joka oli viikonloppuna 16e (arkisin 14e), kuului ääniopastus englanniksi (tai ranskaksi, hollanniksi tai saksaksi), mutta itse näyttelyssä tekstit olivat vain ranskaksi ja hollanniksi. Se oli harmi. Olisi luullut, että samalla vaivalla olisi laittanut vielä englanniksikin. Tällöin olisi saanut näyttelystä vielä enemmän irti. Käymisen arvoinen oli silti, mutta suosittelisin käymään viikolla, josko silloin olisi vähemmän porukkaa.

Ostoskassi

Torstaina sitella työmaan kissoista musta onnistui yllättää minut kotiin lähtiessä. Se ei ollutkaan tavanomaisessa paikassa, vaan keskellä kulkureittiä. Koska pääsin heti hyvin lähelle, päätin sormikkaalla houkutella sitä tutustumaan. Aluksi se oli hyvin epäileväinen, mutta pian se jo alkoi leikkiä sormikkaallani. Koska pieni luottamus oli luotu, seuraavaksi kokeilin silittämistä ja tällä kertaa onnistuikin. Musta kissa huomasi, että en niin paha ollutkaan ja sen jälkeen se ei sitten meinannut päästää minua lähtemään ollenkaan. Kiilasi eteeni, kun yritin kävellä pois vaatien lisäsilityksiä. Muita työmaakissoja ei tällä kertaa näkynyt. Kissat ovat selvästi laajentaneet reviriään, sillä olen nähnyt ne välilä kauempana työmaa-alueella ja yhden jopa parkkipaikalla. Vieläkään minulle ei kissojen tarina ole selvinnyt, mutta hyväkuntoisen näköisiä ovat ja eivätkä tosiaan mitään villejä.

Huyssa ilmestyy parin kuukauden välein paikallislehti, jossa on tietoa alueen tapahtumista ja muusta. Olipa siinä jopa tarkka erittely kaupungin budjetista tulevalle vuodelle. Joulu-tammikuun lehdessä oli myös kuponki, jolla asukkaat voisivat käydä noutamassa ostoskassin kaupungin talolta. Ei ämpärin veroinen vetonaula, mutta hieno kassi kuitenkin, Perjantaina ennen töihin menoa kävin sitten kaupungintalolla. Kova suunnitelma oli hoitaa homma ranskaksi ja tavallaan se hoituikin, sain tosin ainoastaan sanottua huomenta ja että haluaisin öö… ja sitten näytin kuponkia. Se kuitenkin toimi. Virkailija selitti kovin täyttäessään kassia esitteillä, mutta en valitettavasti ymmärtänyt sanaakaa, joten tyydyin vain hymyilemään. Kassin saatuani, sentään taas kiitokset ja hyvän päivän jatkot onnistuin toivottaa.

Kuninkaan kakku

Loppiainen ei Belgiassa ole erityinen vapaapäivä ja tänä vuonnahan se muutenkin osui sunnuntaille. Se että se ei ole vapaapäivä, ei tarkoita etteikö se kuitenkin olisi erityinen päivä, sillä silloin syödään kuninkaan kakkua (Galette des Rois) ainakin ranskankielisellä alueella. Perinne taitaakin juontaa juurensa Ranskaan.
Kuninkaan kakun sisään on leivottu yllätys, ilmeisesti pieni kruunu tai muu esine, jonka löytäjästä tulee sitten päivän kuningas tai kuningatar. Loppiaistahan pidetään monessa maassa kolmen kuninkaan päivänä. Pelkästään itselle en kuuden hengen kakkua viitsinyt ostaa, joten maku ja etenkin sisältö jäi testaamatta.

Itsellä ei kovin kuningatar olo ole pariin päivään ollut, sillä Lassen kuumetauti tarttui sitten minuunkin. Sunnuntai ja maantai menivät kuumeessa, mutta nyt jo voitonpuolella. Sunnuntaina pahimpaan tautiin olisi apteekista ollut tarve troppeja hakea, mutta yhtäkään auki olevaa ei kaupungista vaikuttanut löytyvän, ainakaan Googlen mukaan. Maanantain sitten tallustin lähiapteekkiin. Kovin monessa apteekissa en täällä ole käynyt, mutta ainakin lähiapteekissa vaikutti siltä, että kaikki lääkkeeksi luokiteltava on tiskin takana. Vapaasti katsottavissa on ainoastaan meikit, äidinmaidonkorvikkeet ja nilkka/ranne yms tuet. Eli siinä ei paljon vaihtoehtoja tutkailtu, vaan tiskille suoraan kertomaan mitä tarvii. Sen verran heikko oli vointi, että en edes yrittänyt ranskaksi kertoa, että millaista lääkettä tarvitaisiin, mutta onneksi apteekkari ymmärsi englantia, vaikka ei juuri sitä puhunutkaan.

Bryssel 11/1918 sodasta rauhaan

Perjantai-illaksi mentiin Brysseliin, että oltaisiin lähempänä lentokenttää, sillä Lassella oli lento Suomeen lauantaiaamulla. Hotelliksi olimme varanneet Hotelli Sirun (hyvinkin suomalaiselta kuulostava nimi), joka sijaitsi Rogier-aukion ja saman nimisen metron vieressä. Ilta ei mennyt ihan suunnitellusti sillä Lasse oli kuumeessa, näin ollen tyydyimme syömään viereisessä ravintolassa.

Lauantaina Lassen suunnattua kentälle, lähdin käymään Belvue museossa, jossa oli vielä viikonlopun ajan Bryssel 11/1918 sodasta rauhaan näyttely. Erikoista, että näyttely oli ilmainen, mutta hienoa, että joskus jotain saa vielä menemisen vaivalla.
Näyttelyssä käytiin läpi ensimmäisen maailman sodan viimeisen vuoden tapahtumia Belgiassa ja etenkin Brysselissä. Kerrottiin miehityksen vaikutukista kaupunkiin. Oli jotain kuvia ja useampia videoita. Näytteillä oli myös lautapeli, johon oli kerätty sodan jälkeen keskeisimpiä tapahtumia vuosilta 1914 – 1918.

Vuodenvaihde Pariisisissa – Louvre ja Champs Élysée

Ensimmäinen päivä Pariisissa sisälsi paljon, mutta ei se toinenkaan huonommaksi jäänyt. Uudenvuodenaatolle olimme varanneet liput Louvreen. Ennakkolipulla pääsiin jälleen sisään todella nopeasti, jopa ennen varattua aikaa. Koska käynti Louvressa oli ensimmäinen (ja mahdollisesti myös viimeinen), on vaikea sanoa oliko porukkaa enemmän kuin normaalisti, mutta paljon sitä oli. Sovimme kuitenkin jo kierroksen aluksi, että tungoksessa pidettäisiin hymy huulilla, eikä annettaisi ihmispaljouden ärsyttää.

Aikaa Louvressa kului melkein viisi tuntia, emmekä ehtineet käydä läpi kuin pienen osan. Suunnitelma oli nähdä Mona Lisa, sekä kierrellä antiikin ajan näyttelyitä keskittyen etenin Egyptiin ja Roomaan. Niihin se aika sitten kuluikin, sillä Louvre on todella iso. Välillä oli jopa pakko pitää pieni välipalatauko. Valitetettavasti kahvilat oli sijoiteltu todella typerästi ja näyttellyn sisäpuolelta emme löytäneet kuin yhden kahvion, muut vaikuttivat olevan uloskäynnin takana ja sinne emme halunneet sillä kierros oli vielä kesken. Louvre on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, mutta aikaa tosiaan kannattaa varata vähintäänkin muutamia tunteja ja silloin kannattaa olla suunnitelma, että mitä ainakin haluaa nähdä.

Louvren jälkeen mentiin hotellille valmistautumaan vuodenvaihtumiseen. Ennen Champs Elyseelle lähtemistä kävimme hotellin lähellä olevassa sushipaikassa syömässä, sillä päättelimme sen olevan helpompaa ja nopeampaa kuin keskustan tungokseen tunkemisen. Ravintola olikin oikein mukava ja palvelu toimi.

Koska Pariisissa on viime aikoina ollut paljon protesesteja ja mellakoita järjestystä ylläpitämässä oli 12 000 poliisia. Lisäksi useat liikeet peittivät ikkunoitaan puulevyin välttääksen mahdolisia tuhoja. Noin tuntia ennen puolta yötä olimme Champs Élyséellä. Sinne päästäkseen täytyi mennä turvatarkastuksen kautta. Koska jono tarkastukseen ei ollut kovin pitkä, päätimme jonottaa. Jono liikkui kuitenkin auttamattoman hitaasti ja väkeä pakkautui taakse kokoajan enemmmän ja enemmän. Pian huomasimmekin, että paluuta ei enään ole, vaan on mentävä Champs Élyséelle halusi tai ei. Juuri kun olimme turvatarkastusta olevien poliisien kohdalla vuosi vaihtui. Se aiheutti takana jonottavien taholta vielä suurempaa painetta ja sitä oltiinkin sitten poliisien kanssa ihan poski poskea vasten, sillä takaa tulevaa painetta ei ollut mitenkään mahdollista vastustaa. Minut poliisit päästivät nopeasti, mutta Lasse jäi poliisien blokkiin vielä varmaan minuutiksi. Tämän vuoksi ilotulituksesta joka kokonaisuudessaan kesti 4 minuuttia, ehdimme nähdä puolitoista. En tiedä miten kuvat ja videot Pariisin ilotulituksesta on otettu, sillä ei se livenä nyt kovin kummoinen ollut, ehkä parempi jos olisi ollut Riemukaaren juurella. Seuraavan aamun uutisten mukaan paikalla oli 250 000 – 300 000 ihmistä.

Vuoden vaihtumisen jälkeen metrot olivat tupaten täynnä. Ensimmäiseen emme edes mahtuneet ja toisessakin oli ihmisiä hyvinkin tiivisti. Viimeisä metroon tulijoita kiskottiin sisään. Aivan uskomaton väenpaljous. Lisäksi metrot olivat ilmaset yöllä, sekä uudenvuodenpäivänä puoleen päivään. Muutamilla asemilla portit tosin olivat auki veilä senkin jälkeen.

Uudenvuodenpäivänäkään emme jättäneet Pariisia hyödyntämättä, vaan ensin suuntasimme Père-Lachaise hautausmaalle, jossa on noin 70 000 hautaa. Kuuluisimpia niistä (ainakin itselle) ovat Jim Morrison ja Oscar Wilde. Morrisonin haudalle kävimme kääntymässä. Hautausmaa oli iso ja itseasiassa mieleenpainuvinta siellä oli eräässä osassa tuntuva vahva kalman haju. Hautausmaalta jatkoimme Napoléonin haudalle, invaliidikirkolle. Valitettavasti se oli kiinni 1. tammikuuta, joten tyydyimme tirkistelemään avaimenreiästä.

Paluujuna lähti vasta puoli viideltä, joten ehdimme vielä katsastamaan Moulin Rougen sekä baskeri kaupoille. Mitään lämpöarvoa baskerilla ei näemmä ole, mutta voinee sitä vielä joskus toistekin käyttää.

Paluumatkalla luotijuna myöhästyi vartin verran, koska ihmiset olivat kasanneet matkalaukkujaan hätäpoistumisteille. Sen vuoksi emme ehtineet Brysselistä Huyn lähtevään junaan. Koska paluulipussa oli ainoastaan merkitty Bryssel-Huy matkaksi, ilman kellonaikaja otimme seuraavan junan. Ilmeisesti lippu oli kuitenkin jotenkin merkitty sillä konduktööri kysyi, että myöhästyimmekö alkuperäisestä junasta. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan ollut käyttää lippua myöhemmälle vuorolle.

Vuodenvaihde Pariisissa – Katakombit ja Eiffel-torni

Sunnuntaiaamulla varhain suunnattiin Huyn juna-asemalle määränpäänä Pariisi. Junaliput varattiin tosiaan jo aikoja sitten, joten hieman on hirvittänyt uutisointi Pariisista, sillä siellä on nyt jatkuvasti ollut mielenosoituksia ja mellakoita. Thalys eli luotijuna oli todella nopea ja helppo tapa matkustaa Brysselistä Pariisiin, matka kesti alle puolitoista tuntia. Huy-Bryssel väli ottikin enemmän aikaa.

Pariissa ensimmäiselle päivälle olimme varanneet liput katakombeihin ja Eiffel-tornille. Kummassakin etukäteisliput olivat loisto sijoitus, sillä katakombeilla liputtomien jono oli kymmeniä metrejä pitkä ja sen se ei edennyt mihinkään. Liputtoimien jonossa ollut espanjalaisperhe valitti lipuntarkastajalle heidän odottaneen jo viisi tuntia. Se vaikutti vahvasti liioitellulle, mutta kyllä he siltä näyttivät, että odotettu oli. Ilmeisesti viikonloppuna ihan normaali jonotusaika saattaa katakombeille olla puolisen toista – kaksi tuntia.

Katakombeissa pääsi tekemään noin puolentoista kilometrin kierroksen maanalla. Alkuosa kierroksesta oli hyväkuntoista käytävää, mutta reitin edetessä se alkoi muuttua rosoisemmaksi ja sitten alkoikin hautakäytävät. Katakombeihin on siis käytetty hautoina 1700-luvulta lähtien. Sinne on myös siirretty paljon luita hautausmailta.
Katakombit olivat vaikuttavat, vaikka hyvin pieneen osaan pääsi kiertämään. Luiden ja haudattujen ihmisten määrää oli vaikea hahmottaa. Käymisen arvoinen, mutta en silti jonottaisi sinne tunteja.

Katakombeissa meni puolisen toista tuntia, jonka jälkeen palasimme kahvilaan, Café Le Quartier Général, jossa kävimme ennen kierrokselle lähtöä. Syynä ei ollut se, että paikka olisi ollut niin käsittämättömän hyvä, vaikkakin palvelu oli aivan loistavaa, vaan se että unohdin sinne reppuni. Repun unohtumisen huomasimme jo matkalla katakombeille, mutta koska repun sisältö ei ollut arvokas, päätimme ottaa riskin ja käydä ensin kierroksella. Henkilökunta oli onneksi bongannut repun heti lähtömme jälkeen ja ottanut sen talteen. Heti kun astuimme sisään kahvilaan he tiesivät mitä etsimme. Loopu hyvin siis ja sen päälle söimme vielä paikassa oikein maistuvat pasta-annokset.

Ruokailun jälkeen matka jatkui Eiffel-tornille, jonne olilmme myös ostaneet liput ennakkoon. Se kyllä kannatti, sillä pääsimme nopeasti turvatarkastuksiin ja hissille. Ennakkolippu kyllä kannatti, sillä porukkaa riitti. Eiffel-tornille ennakkolippu ei edes maksanut extraa toisin kuin katakombeille, jossa ennakko taisi olla 6e kalliimpi. Hississä hieman pelotti, sillä edelleenkään korkeat paikat eivät suosikkeihin kuulu. Huippu oli sumun peitossa, joten siellä ei päätä sentään huimannut. Harmi kuitenkin sinänsä, että huipulla käynti oli sen puolesta turhaa. Torni itsessään oli kyllä mielenkiintoinen ja välitasanteelta sentään nähtiin maisemiakin. Sieltä jatkoimmekin portaita pitkin alas, joka oli vähemmän pelottava kokemus kuin kuvittelin. Portaita alas oli suunnileen 673, plus-miinus parikymmentä, sillä taisi laskut mennä sekaisin pari kertaa.

Eiffel-tornilta vielä jatkoimme Riemukaarelle, jossa ei jostain syystä ollut enään lipun myyntiä, vaikka netin mukaan olisi pitänyt vielä olla auki. Riemukaarelle pääsi kuitenkin ulkopuolela käveleskelemään ja katsomaan tuntemattoman sotilaan hautaa.

Pieni puolivuosikatsaus

Puolisen vuotta sitten, 25.6.2018, lähdettiin kissojen kanssa elämään unelmaa, suurta seikkailua ulkomailla. Kissojen seikkailu taisi heidän onnekseen rajoittua ensimmäisiin viikkoihin ja sen jälkeen, kun asunto saatiin kalustettua heidän elämänsä rauhoittui ja varmaan hyvä niin. Nyt on tutut kyttäyspaikat kuin myös turvapaikat. Joulupukki tosin järkytti hieman kissojen harmoniaa tuomalla taloon toisenkin raapimispuun. Aivan yhtä suosittu se ei ainakaan heti ole kuin vanha.

Työkomennukseni oli alunperin tarkoitus kestää tammikuun loppuun, mutta työmaan jatkuessa tarjoutui tilausuus olla heinäkuun loppuun asti. Tartuin tähän tilaisuuteen, sillä mikäli paluuta Suomeen olisi pitänyt järjestää nyt jo täydellä teholla, se olisi tuntunut tapahtuvan todella nopeasti, juuri kun täällä päässä sai byrokratian kuntoon. Nyt kun komennus jatkuu vielä puoli vuotta, niin pääsee myös niin sanotusti nauttimaan siitä, että asiat on järjestyksessä. Lisäksi todettakoon, että sen kerran kun täällä nyt ollaan, niin ollaan nyt kunnolla, niin ei tarvi heti toista kertaa lähteä. Tuntuma siis on tällä hetkellä se, että unelma on täytetty, mutta ei ole hinkua jatkaa työkomennuksia ulkomailla.

Millaista se unelma sitten on ollut? Sanottakoon, että elämä sitella on ollut yhtä aikaa ei todellakaan sitä mitä kuvittelin ja juurikin sitä mitä kuvittelin. Sen voi kuitenkin sanoa olleen vähemmän kamalaa kuin pelkäsin, sillä pelkäsin kontti elämän olevan pahimmassa tapauksessa lähellä painajaista. Käytännössä ainoat käytännön haasteet sitella minulle ovat olleet hämähäkit ja korkeat paikat. Molemmat ovat edelleenkin pelottavia, mutta olen mielestäni suoriutunut enemmän kuin hyvin. Yllätys on ollut, että sitella asioita hoidetaan enemmän sähköpostilla, paperilla ja konttitoimistosta käsin kuin työmaan reunalla. Mielenkiintoista on kyllä ollut, vaikka päivät ovat pitkiä ja ajoittain liiankin hektisiä. Nyt joulun välipäivinä sentään oli suhteellisen rauhallista.

Huomenna suuntaamme uuden vuoden viettoon Pariisiin, vaikka viimeaikaisten uutisten perusteella se ei mikään unelmakohde olekaan, jos muutenkaan. Matka kuitenkin varatiin jo ennen mielenosoituksia, joten päätettiin olla perumatta. Yritetään pysyä poissa mielenosoittajien reiteiltä. On ne ranskalaiset kummallista porukkaa, kun viikko toisensa jälkeen pitää riehua.

Hyvää Joulua!

Joulun vietto Belgiassa on sujunut rauhallisesti. Lauantaina käytiin Brysselin joulumarkkinoilla. Ne olivat levittäytyneet pitkin kaupunkia. Suomi oli erityisvieraana joulumarkkinoilla, saaden kokonaan oman alueensa markkinoilla. Päiväsaikaan jouluvalot eivät päässeet oikeuksiinsa, mutta ihan kivan näköistä oli kuitenkin. Niin hienot markkinat eivät kuitenkaan mielestäni olleet, että ihan pelkästään niitä varten kannattaisi matkustaa.

Aattoaamuna nukuttiin pitkään ja riisipuuron keiton ja joulurauhan julistuksen jälkeen käytiin Huyn joulutorilla. Torilla ei ollut ruuhkaa ja puolet kojuista oli vielä kiinni. Glögin ääntäminen ”vin chaud” ei ihan onnistunut, mutta lopulta päästiin myyjän kanssa yhteisymmärykseen.

Jouluruokaa nautittiin belgialaisella twistillä. Alkupalaksi pieniä belgialaisia nyyttejä, räpellyksiä. Pääruuaksi alkupalojen jämät, graavilohta, lämminsavuporoa, hirveä, pikku kinkku ja aivan liikaa kaikkea. Ja vaikka sitä söi jo aivan liikaa. niin jälkiruuaksi mini-joulutukki, passion-jälkiruoka ja kaiken kruununa juustarjotin. Melkoista yltäkylläisyyttä, shampanjaa ja hanhen maksaa unohtamatta. 

Mystinen liikennemerkki

Tykkään ongelmien ja mysteerien ratkaisusta, mutta yksi on jäänyt ratkaisematta, nimittäin mystinen liikennemerkki. Alankin olla usean kuukauden jälkeen jo niin epätoivoinen, että pyydän lukijoilta vihjeitä, arvauksia tai faktaa. 

Eli mistä tämä liikennemerkki varoittaa tai kertoo? Ja ei, en tarkoita tuota alempaa merkkiä 😉 

Merkki esiintyy aina, esiintyessään, suojatien yhteydessä. Niitä on yleensä vain yhdessä suojatiessä, mutta satunnaisesti voi olla kahdessa peräkkäisessä.  Koulusta varoittava merkki on keltainen kynän kuva, joten olisi erikoista että samasta asiasta olisi kaksi erilaista merkkiä. Merkki itsessään on mielestäni hämmentävä. Sanoisin, että siinä on  ”pyjamapukuinen partainen isonenäinen tonttu puhaltamassa saippuakuplia mekossa”, mutta mitä sinä siinä näet? Ja jos näkisit kyseisen liikennemerkin niin miten reagosit? Itse olen miettinyt, että sitten kun näen ko. tyypin kävelevän suojatiellä, niin annan hänen kävellä rauhassa.

Koska olen kilpailuhenkinen, niin mikäli joku kommentoija arvaa tai tietää oikean vastauksen, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa, niin ensimmäiselle lupaan maun mukaan joko a) pullon belgialaista punaviiniä b) muutaman pullon huylaista olutta tai c) belgialaista suklaata. Lisäksi tietenkin lupaan selvitää liikennemerkin todellisen tarkoituksen paikallisilta, sillä muutenhan ei saada koskaan selville kuka on oikeassa. Vastaus aikaa tämän vuoden loppuun.