Lunta!

Eilen Suomen uutiset ja sosiaalinen media oli täynnä kuvia lumisesta Suomesta. Lumentulo Suomessa toukokuussa on sen verran harvinaista, että uutiskynnys ylittyy, mutta näin kävi tänään myös Belgiassa. Viime yönä useampi kaupunki sai lunta niskaansa. Huyssa aamulla ei lunta maassa näkynyt, mutta muutamissa liikkeellä olleissa autoissa takapuskuri oli vielä lumen peitossa. Ensin en meinannut edes uskoa silmiäni, mutta uutiset vahvistivat asian.

Kuvat www.rtbf.be

Lumisade ei edes rajoittunut yölliseen sateeseen, vaan päivällä tuli vielä kaksi muutaman minuutin lumikuuroa Liégessä, jossa kävin junalla ostoksilla. Lumen lisäksi päivän säähän mahtui auringon paistetta ja vesisadetta, tuulta unohtamatta. Junamatka edestakaisin maksoi 6,20e, joten tuli jopa halvimmaksi kuin auto, sillä keskustassa olisi pitänyt maksaa pysäköinnistä. Belgiassa junayhteydet toimivat varsin hyvin, sillä vähintään kerran tunnissa pääsee Huysta Liègeen ja takaisin, busseilla vielä tiuhempaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *