Ruokakaupan ihmeellisyyksiä

Belgiassa ruokakaupassa käydessä en lakkaa ihmettelemästä tiettyjä asioita. Osaa olenkin tainnut jo aiemminkin mainita,  mutta tässä mielestäni viisi suurinta ihmetyksen aihetta, joita vieläkin tulee joka kerta hämmästeltyä.

1.Kassahihnan pituus tai sen puute
Kassan jälkeen joko ei ole mitään hihnaa tai sitten hyvin pieni kaukalo yhdelle asiakkaalle. Miten ihmisten kuvitellaan pakkaavan tuotteet ostamisen jälkeen? Ainut keino selvitä ostotapahtumasta jotenkin kunnialla on joko ostaa todella vähän tuotteita (muutama kappale, korkeintaan ehkä viisi) tai sitten lapata kaikki tuotteet takaisin ostoskärryyn ja kärrätä tavarat sitten sivummalle tai autolle pakkaamista varten. Ihan käsittämätöntä! Kassahihna puolestaan ennen kassaa on yleensä pitkä kuin nälkävuosi ja siitä nyt ei ole mitään hyötyä.

2. Ruuan syönti kaupassa ennen maksamista
Olenhan minä Suomessakin joskus nähnyt että lapsen annetaan avata trippimehu ennen kassaa, että ostostelu sujuu sopuisaista, mutta Belgiassa kaupassa aikuiset syövät tuotteita jo ennen kuin ovat maksaneet. Yleensä kyseessä on joku leivonnainen ja tätä näkee viikottain. Ihan käsittämätöntä! Luulisi aikuisten ihmisten malttavan siihen asti, että tuote on maksettu.

3.Herkkujen määrä
Herkut Belgiassa ei tarkoita karkkeja tai sipsejä, vaan yleensäki myynnissä olevaa syötävää. On kaikkea, kaikenlaiseen naposteluun. Leivoksia, croisantteja, tietenkin vohveleita. juustoja, erilaisia makkaroita, aivan kuin he eivät koskaan söisi suomalaisen mittapuulla ”arkiruokaa”. Ihan käsittämätöntä! Luulisi tuolla herkkujen määrällä olevan paljon ylipainoisia, mutta heitä ei näy.

4. Leikkele pakettien koko
Ilmeisesti belgialainen ei laita patongin väliin kinkkua tai sitten hän laittaa koko paketin kerralla, sillä kinkut myydään todella pienissä paketeissa. Kolme tai neljä siivua per paketti. Siivu on toki tavallista paksumpi, luokkaa 50g per siivu, mutta silti ihan käsittämätöntä. Melkoista pakkausjätteen tuottamista.

5. Aukioloajat
Kaupat aukeaa vasta kahdeksan – yhden maissa. Ei siis mitään toivoa ehtiä käydä aamulla ostamassa jotain evästä, jos on edellisenä iltana unohtunut. Vielä kummallisempaa se on sitten toisesta päästä, sillä kaupat menevät kiinni viimeistään kahdeksalta illalla, ainakin Huyssa. Parin kymmenen kilometrin päästä bongasin ruokakaupan joka oli yhdeksään asti auki. Ja sitten tosiaan viikonloppuna aukioloajat ovat vielä lyhyemmät. Toki onhan Suomessakin ollut aukioloajat paljon lyhyemmät aiemmin, mutta tuntuu ihan käsittämättömältä, että en voi salitreenin jälkeen käydä ruokakaupassa, vaan se on tehtävä ennen salia tai toisena päivänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *