Matkalla Suomeen

Eiliseltä täytyy vielä muistaa taivastella belgialaisten poskisuudelma-kulttuuria. Tai minusta tuntuu, että se on enemmän ranskankielisen Belgian juttuja, sillä poskisuudelmia en juurikaan, ainakaan reissatessa, ole näkynyt käydessä hollanninkielisellä aluella. Vaikka ensimmäinen shokki alkaa olla jo reilun kahden kuukauden jälkeen ohi, joka kerta päätyessäni poskisuudelma tilanteisiin käytös ei ole luontevaa. Onneksi töissä sentään homma hoituu kättelemällä, joka tosin sekin on vaatinut totuttelua, sillä jokaista täytyy erikseen käydä kättelemässä kokoukseen tultaessa tai erikseen tavattaessa. Myös ranteen tarjoaminen kättelytilanteessa on ollut uusi kokemus eli jos käteltävällä on esimerkiksi hanskat kädessä, eikä hän niitä työtilanteen vuoksi voi ottaa pois, hän tarjoaa rannettaan kättelyyn. Outoa. Mutta takaisin niihin poskisuudema tilanteisiin, joihin päädyn vääntötreeneissä, onneksi en muulloin. Vääntäjien, jotka ovat paikalla joka viikko, kuvio on jo aikas selkeä ja he onneksi vaikuttavat ymmärtävän, että suomalaiselle täytyy erikseen kertoa miten toimitaan. Tilanne mutkistuu sitten kun tulee uusia vääntäjiä. Selvää on, että ensimmäisen kerran nähtäessä poskisuudelmia ei vaihdeta, mutta osan mielestä se on luontevaa jo poislähtiessä, osan ei. En ole vielä päässyt jyvälle, että mikä tilanteen määrää. Ja se tosiaan, että niitä pusuja pitää vaihdella tullessa ja lähtiessä. Näin suomalaisen silmään todella epäkäytännöllistä ja edelleenkin yhdellä sanalla sanottuna, outoa.

Tänään oli viikon viimeinen työpäivä, sillä huomenna suuntana on Suomi. Koska selkäkivut ovat haitanneet nukkumista viime aikoina tänä aamuna oli omituista herätä hyvin nukutun yön jälkeen. Toivottavasti jatkuu samalla lailla, ainakin edellytykset ovat hyvät ja tänään oli toinen käynti kiropraktikolla. Illaksi suuntasin Düsseldorfiin Saksaan, tarkoituksena oli tehdä pieni kaupunkikierros, ennen huomisaamun lentoa. Asiat lähti menemään kuitenkin enemmän tai vähemmän päin mäntyä hotellile saapuessani, sillä mitään hotellin parkkipaikkaa ei ollut, vaikka näin netissä kerrottiin. Ei auttanut muuta kun alkaa yrittää etsiä katuparkkia, Sellainen löytyikin tai itseasiassa kaksi, joista päätin valita isomman. Onnistuneen parkkeerauksen jälkeen onnellisena autosta noustessani huomasin, että juuri siinä kohdassa oli pysäköintikielto. Ja turhaa tietenkin sanoa, että se toinen ruutu, ei enää silloin ollut vapaa. Aikani kiertelin kortteleita hotellin lähellä, kunnes meni hermot. Laitoin navigaattoriin lähimmän parkkihallin, valitettavasti se oli rautatieaseman parkkihalli. Saatuani auton parkkiin sinne huomasin päätyneeni erikseen naisautoilijoille suunnattuun parkkihalliin, ihme että siellä oli niin tilavaa. Rautatieasemalta kävelin hotellille (n.500m), jossa kävi ilmi, että kyllä heiltä parkkipaikka löytyy. Täytyisi vaan pysäyttää auto keskelle katua ja juosta respaan, jolloin he näyttäisivät parkkipaikan sijainnin. Huoneeseen päästyäni jäin puntaroimaan vaihtoehtoja: aamuöinen kävely juna-asemalle vai auton siirto hotellille. Päädyin jälkimmäiseen, vaikka se tarkoitti Düsseldorf kaupunkiajan pienenemistä. Niinpä kaupungille päästessä aurinko oli jo käytännössä laskenut. Lisäksi alun parkkeeraus hässäkän johdosta kaupungilla kiertely meni lähes suorittamiseksi, Rein-joen rantaan, vanhakaupunki ja takaisin sillä aamulento lähtee jo puoli seitsemältä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *